Eronneiden keskustelu

Vierailija

Ajattelin perustaa tällaisen topicin kaikille eronneille ja niille jotka ovat eroamassa. Voidaan sitten yhdessä jakaa tuntemuksia ja hakea vertaistukea.

Erosin itse kaksi päivää sitten viiden vuoden suhteesta ja on lievästi sanottuna tyhjä olo. Ollaan exän kanssa soiteltu päivittäin ja itketty yhdessä ja mä olen yrittänyt puhua jopa uudelleen yrittämisestä, mutta mies on pitänyt tiukan linjan ettei enää. Tiedän kyllä ettei tämä toimi, mutta viidessä vuodessa ehti vain niin kasvaa kiinni toiseen ja tuntuu että nyt sitten kaikki loppuu. Sovittiin että pysytään ystävinä, mutta aikaa tulee varmasti kumpikin tarvitsemaan paljon ennen kuin pystytään suhtautumaan toisiimme vain ystävinä ilman muista tunteita.

Olen nyt itkenyt tätä asiaa kaikille kavereille, mutta kukaan ei ole samassa tilanteessa, joten tuntuu että olisi lohduttavaa keskustella muiden kanssa jotka käyvät läpi samaa. Joten, purkautukaa.

Sivut

Kommentit (36)

Vierailija

Ite erosin 2 vuoden suhteesta kolmisen viikkoa sitten ja tyhjä olo on täälläkin. Voin vain kuvitella kuinka kiintynyt oot ollu ihmiseen viiden vuoden jälkeen, kun itellä tekee tuskaa jo tuo kahden vuoden kiintymys.

Ollaan nykyään ystäviä exäni kanssa, ja se tekee tilanteesta ehkä vielä hankalamman. Hän ottaa koko ajan yhteyttä, ja kyselee päivästäni ym. Asiat ei enää hänelle kuulu, mutta en voi jättää vastaamattakaan. Eromme oli yhteinen päätös, sillä aikaa ei yksinkertaisesti enää riittänyt toisillemme opiskelujen, harrastusten ja muiden menojen takia. Ja vaikeinta tästä tekee se, että kumpikin edelleen välitämme toisistamme. Mutta en haluaisi pitää yhteyttä näin paljoa eron jälkeen, koska haluaisin päästä käsittelemään asiaa pääni sisällä, ja jossakin vaiheessa päästä yli kyseisestä ihmisestä ja jatkaa elämää ilman ainaista ikävöintiä.

Vierailija

Mun omasta erosta rupeaa olemaan 8 kuukautta, mutta haluan silti kertoa siitä. Tämä itseasiassa onkin ensimmäisiä kertoja kun käyn cosmon sivuilla aikoihin... Itsekin siis seurustelin 5 vuotta ja olimme toisillemme parhaat ystävät. Suhteen loppupuolella miestä rupesi ahdistamaan se, että voisiko ruoho olla vihreämpää aidan toisella puolella,varsinkin kun olin hänen ensimmäinen tyttöystävänsä. Hän ihastui sitten yllättäen ja vahvasti yhteen toiseen tyttöön ja teki radikaalin ratkaisun ja vaihtoi naista lennosta. Olin aivan palasina, koska itse olin antanut kaikkeni suhteessa, jälkeenpäin ajateltuna aivan liikaakin.

Olin suunnitellut ja unelmoinut eläväni tämän miehen kanssa loppuikäni. Suunnittelin opintonikin sen mukaan, olen siis valmistumisen kynnyksellä jo. Häistäkin puhuttiin usein ja niistä haaveiltiin. Tuntui että itselle ei jäänyt mitään enää ja kaikki vietiin kerralla pois. Koomasin pari kolme viikkoa neljän seinän sisällä ja laihduin älyttömän paljon ja nopeasti koska voin fyysisesti pahoin. Nukuin suunnilleen 5 tuntia yössä jos hyvin kävi.

Meillä on kaikenlisäksi järjetön määrä yhteisiä ystäviä, joista suurimmalle osalle uskalsin kertoa vasta pitkään eron jälkeen, sillä jostain syystä entinen mieheni ei halunnut tehdä sitä. Koin ihmisille kertomisen nöyryyttäväksi, koska tuntui että tässä nyt epäonnistuttiin jotenkin, etenkin kun minut oli hylätty toisen naisen takia. Mun mielestä erosta kertominen oli melkein raskainta koko erossa(äärettömän mustasukkaisuuden lisäksi), mutta samalla se oli valtavan terapeuttista. Yritin olla mustamaalaamatta eksääni, vaikka välillä vihasinkin häntä hyvin katkerasti.

Asiasta puhuminen oli itselle siis se keino joka alkoi viedä elämää eteenpäin. Yritin myös purkaa pahaa oloa liikuntaan ja sallin itseni syödä mitä tahansa roskaa, koska tosiaan ruokahalu oli kateissa. Yritin keskittyä rakkaimpaan harrastukseeni eli laulamiseen ja opiskeluun sen verran mitä nyt pystyi.

Pari kuukautta eron jälkeen tapahtui jotain erikoista. Törmäsin pitkäaikaiseen ihastukseeni eräissä juhlissa ja päädyin yllättäen hänen luokseen yötä. Olin tästäkin kyllä sitten sekaisin, mutta jotenkin se avasi silmäni ja aloin nähdä, että ei se edellinen suhde ollutkaan täydellinen. Huomasin paljon pieniä vikoja ja isompiakin.

Sitten erosta oli kulunut jotain kolme tai neljä kuukautta, ja kevät alkoi olla pitkällä. Nukuin hyvin, söin hyvin, opinnot etenivät. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin lähtemällä rohkeasti erilaisiin illanistujaisiin, joita olin aiemmin jättänyt tosi paljon seurustelmisen takia väliin. Aloin ahdistua siitä, että olin viettänyt koko opiskelijaelämäni parisuhteessa ja valmistuminen alkoi lähestyä. Tein "villejä" valintoja, otin sivuaineen ja nyt haaveilen väitöskirjan tekemisestä. Oli mielettömän hienoa luoda itselleen uusia unelmia ja haaveita, sai ikäänkuin aloittaa elämänsä tyhjältä pöydältä. Vietin suloisen kesän ja tapasin paljon vanhoja hyviä ystäviä ja keskityin kesätöihin suurella innokkuudella.

Itse pidin yhteyttä koko ajan eksääni, koska olin niin riippuvainen hänestä pitkään. Uskon, että tämä johtui siitä, että ero tuli minulle silloin aivan puskan takaa, joskin nyt kuukausien jälkeen jälkiviisaana olen huomannut, että moni asia oli ollut loppuaikoina pahastikin pielessä. Tuon oman yllättävän yhden yön jutun jälkeen aloin vähentää yhteyden pitämistä ja se oli oikea ratkaisu. Olemme nykyään ihan mukavissa väleissä ja ystävyys on mielestäni säilynyt ihan terveellä tavalla. Eksänikin on jo eronnut tästä uudesta naisestaan jonka takia minut jätti aikanaan, mutta emme ole palaamassa yhteen vaikka asiasta on joskus puhuttukin. Siitä tiedän että olen toipunut erosta, kun en jaksa olla enää eksälleni vihainen mistään. Rakkaus kuoli minun tapauksessani nopeammin pois kuin viha.

Tämä ihastus on pyörinyt kuvioissa epäsäännöllisen säännöllisesti mukana, joskin on tullut kaikenlaista sinkkuelämääkin kokeiltua. Hetki sitten kuitenkin nähtiin ja todettiin että kohta voisi jotain parisuhteen näköistä varovasti ehkä yrittääkin :) Hänen kanssaan kemiat tuntuvat kohtaavan täydellisesti ja olen onnellinen hänen lähellään.

Halusin vain kertoa teille tämän mun tarinan, koska kävin kaiken tuon tosi kipeästi läpi. Itselle edelliset kuukaudet ovat olleet elämäni opettavaisimmat ja tavallaan myös rikkaimmat. Että vaikka nyt tuntuisi sille, että kaikki on helvettiä, niin sitä ei voi koskaan tietää miten onnellisessa asemassa on jo vaikka puolen vuoden päästä. Mä en olisi ikinä uskonut tammikuussa, että mulla voi olla elämä joka on ihana ilman eksääkin. Jaksamista teille!

Vierailija

En tiiä miten enää voisin tuoda eroni selvästi esille mutta yritän parhaani. Elikkä seurustelin päälle vuoden ajan - eli suht lyhyen aikaa entiseni kanssa ja opimme tuntemaan toisemme ehkä liian nopeasti sillä olimme samalla luokalla ja asuimme lähekkäin. Lopulta erosimme vain koska tiesimme ettemme kestäisi ikävää jonka muuttoni kauas jättäisi välillemme. Pidämme edelleen yhteyttä muutaman kerran viikossa, ja muutettuani nyt taas hieman lähemmäs huomaan usein ajattelevani häntä ja ystävyyttämme, koska minulla ei ole tällä hetkellä ketään niin läheistä kuin hän oli minulle. Yhteenpaluuseen ei ole muuta estettä kuin molempien hetkellinen vapauden kaipuu ja orastava pelkoni, että hän on löytänyt toisen ja että itse en missään nimessä halua muuttaa takaisin entiseen kaupunkiini.

Olen tästä kaikesta niin surullinen, tosin erostamme ei ole vasta kuin 3-4 kk, etten yhtään tiedä mitä tehdä. Olen yrittänyt nauttia sinkkuudesta ja kaikest siihen liittyvästä mutta olo on tyhjä, kuten muutki ovat maininneet. Joskus aina unohdan hänet viikoiksi, välillä en voi olla ajattelematta päiväkään yhteistä aikaamme ja itken. Suhteessamme, poikaystäväni oli mustasukkainen, mutta ymmärsin kyllä syyn. Nyt kun olen vapaa tekemään mitä haluan, kaikkein eniten haluaisin olla hänen kanssaan, mutta tiedän ettei se ole vaihtoehto enää.

Aika varmasti muuttaa asioita, mutta tällä hetkellä ajatukseni ovat sekaisin tunteista, kun emme ole puhuneet asioita läpi eromme jälkeen...

Vierailija

Morgan oli lohduttavaa lukea sun tekstisi, se muistutti etten ole ainoa joka on tässä tilanteessa vaikka siltä tuntuukin vaan muillakin on samanlaisia kokemuksia.
Soiteltiin tänäänkin miehen kanssa ja koko puheli meni mun puoleltani ihan itkuksi ja yritin saada miestä kääntämään päänsä eron suhteen, mutta ei.
Tiedän että olisi parempi jos olisin jonkin aikaa pitämättä mitään yhteyttä, mutta tuntuu vaan niin pahalta että yhteys siihen ihmiseen jota rakastan niin paljon katkeaisi.

Me aloitimme seurustelun 18 vuotiaina ja tuntuu että nykyään kaikki mitä mun elämässäni on linkittyy jotenkin mieheen. Mutta on tasan yksi ystävä ja pari kaveria ja muu tuttavapiiri koostuukin sitten miehen kavereista joihin tuskin tulee enää pidettyä aktiivisesti yhteyttä. Muutin myös reilu 3 vuotta sitten nykyiselle paikkakunnalleni opiskelemaan enkä oikein ole tutustunut keneenkään täällä koska skippasin kaikki opiskelijabileet yms. koska vietin kaikki viikonloput entisellä asuinpaikkakunnallani koska mies jäi sinne. Hän ei koskaan halunnut muuttaa mun kanssa tähän kaupunkiin koska hänellä oli työt.

Ahdistaa koko tilanne. Ne kaverit jotka mulla on asuvat monen sadan kilometrin päässä vanhassa kotikaupungissani. Mulla ei ole asuinpaikkakunnallani muuta kuin työ. En edes harrasta mitään missä tapaisi ihmisiä. Olen miettinyt että haluaisin muuttaa keväällä takaisin kotikaupunkiini, mutta se on pieni ja siellä on todella huono työtilanne, joten toisaalta tuntuu tyhmältä muuttaa sinne työttömäksi. Toisaalta taas tämä nykyinen tilanne alkaa käymään henkisesti todella raskaaksi ja olen hyvin yksinäinen. Nyt kun tuli vielä tämä ero niin en edes tiedä miten jaksan sinne kevääseen.

Vierailija

^En viitsi kotikaupunkia laittaa kun tosiaan niin pieni paikka mutta nykyään pk-seutuvilla asustelen.
Viime yö meni itkiessä ja laitoin miehelle kyllä niin epätoivoa tihkuvan viestin jossa rukoilin että palataan yhteen. Vastaus oli että miehestäkin tuntuu pahalta, mutta hän pitää eroa parhaana ratkaisuna.

Olin ihan zombie tänään töissä. Silmät itkusta turvonneet mutta onneksi meikillä sain sentään itsestäni edes siedettävän näköisen. Harkitsin yöllä että jos aamulla vaan hakisi saikkua, mutten sitten kuitenkaan. Työssä on koko ajan tekemistä enkä ehdi miettiä eroa, mutta jos kotiin jäisin makaamaan niin en varmaan pääsisi edes sängystä ylös. Päätinkin että vaikka väkisin jatkan elämää eteenpäin ja käyn töissä ja kuntosalilla ja pidän muutenkin päivät kiireisinä. Jos sitten iltaisinkin olisi niin väsynyt että saisi unta eivätkä yöt menisi pelkäksi itkemiseksi.

Tänään tuli todella paha mieli siitä kun mietin että kyllä tää olo joskus helpottaa. Ei vaan nyt pysty ajattelemaan ettei se rakas ihminen olekaan enää joskus niin rakas vaikka ystävinä pysyttäisiinkin.

Vierailija

Yöt ovat mielestäni pahimpia. Itsellä hakkasi sydän hullua vauhtia ja tuntui että happi loppuisi välillä. Mulle oli tyypillistä nukahtaa kolmen aikaan ja herätä ahdistukseen aamukahdeksalta, vaikka olisin voinutkin nukkua pitempään. Muistan että itkin usein niin paljon että mitään kyyneleitä ei enää vain tullut.

Päivien täyttäminen vaikka edes työrutiinilla ja liikunnalla pitää hyvin pään kasassa, koska on pakko tehdä jotain. Itsellä oli vielä harmillisen vähän luentoja ja vietin todella paljon aikaa kotona ahdistumassa. Jos kuitenkin päätät ottaa saikkua, suosittelen käyttämään sen siihen, että pakkaat tavarasi ja menet jonkun kaukana asuvan ystävän luokse purkamaan pahaa oloasi. En tosin tiedä miten vaikeaa olisi jatkaa tämän reissun jälkeen töissä, mutta saattaisi olla terapeuttista olla ystävän hoivattavana :)

Kun erosta on noin vähän aikaa, on ihan hyvä vaan purkaa tuota myös entisen poikakaverin kanssa, vaikka se onkin piinaavaa. Se on molemmille hyväksi, sillä ero on hyvin raskas myös sille joka jättää. Asiasta puhuminen jotenkin konkretisoi sitä enemmän.

Vierailija

Itselläni sama juttu. erosta on vajaa 4 kk mutta en vaan pääse yli. kolmessakin vuodessa ehtii kiintyä toiseen niin voimakkaasti. ja aina on vaan entistä vaikeampaa kohadata ex ja koittaa olla kaveri, tunnettiin jo jokunen vuosi enne seurustelua ja se oli salamarakkautta alusta asti. minä päätin suhteen ja helppoo se ei ollut ja nyt on yksinäinen ja turhautunut olo, varskinki ku exällä on jo uusi, mikä ei tee mun olosta yhtään helpompaa...

Vierailija

Oli onneksi kiireinen päivä töissä niin en ehtinyt ajatella eroa. Viime yönkin sain nukuttua ihan kohtalaisesti. Päädyinkin siihen etten ota saikkua vaan yritän jatkaa normaalia arkea niin ehkä tämä tästä.

Ollaan miehen kanssa oltu päivittäin yhteydessä, tekstarein lähinnä ja kyselty kuulumisia ja lohduteltu toisiamme. Olin jo miettinyt eroa pidemmän aikaa ja itseasiassa se olin mä joka sen otti puheeksi ja se keskustelu sitten johtikin eroon. Varsinkin kahtena ensimmäisenä päivänä mietin vain että miksi, miksi, miksi en voinut pitää suutani kiinni. Siitä huolimatta että olin eroa miettinyt ja tiesin ettei suhde toimi niin aika korkealta tipuin kun siitä tulikin sitten totta.
Pelottaa ensi viikonloppu kun menen vanhempieni luo ja pitäisi heille kertoa tästä erosta. Voi olla että tulee itku.

On ikävä miehen vanhempia ja heidän kotitaloaan, miehen tuoksua ja yhteisiä juttuja. Olen kuitenkin onnellinen että tämä ero meni näin eikä minkään riidan kautta erottu, sillä nyt saan onneksi pitää miehen osana mun elämää. Pitää vaan toivoa että näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Marza Hirmuisesti voimia ja jaksamista. Voin kuvitella miltä tuntuu kun exällä on uusi varsinkin kun erosta on kuitenkin vasta tuon verran aikaa.

Vierailija

Hei!

Olen tekemässä Iltalehteen juttua aiheesta "erosimme ystävinä". Löytyisiköhän täältä eronnutta pariskuntaa kertomaan suhteestaan eron jälkeen ja siitä, miten ystävyyden voi säilyttää?

Haastattelusta maksetaan pieni palkkio.

Yhteydenotot yksityisviestinä sähköpostiini.

Kiitos!

M ary
Seuraa 
Liittynyt8.11.2011

Tämä eronneiden keskustelu on aivan mahtava keksintö! Siitä saa itselle hyvän mielen kun lukee tekstejä ja ajattelee ettei oo yksin kurjuuden keskellä. Niikun Hosuli kertoi että on ollut pitkässä parisuhteessa ja on tullut ero ja kun on seurustellut pitkään oppii tuntemaan toista kun omat taskunsa,muistaa sen hänen hymynsä,hölmöilynsä ja ne viimeset suudelmat. Miten sellaisesta voi luopua? ja vaikka aika parantaa haavat mutta on sellanen tunne että haluan hänet takasin vaikka itse jätin hänet? sattuu lukea facebookistakin hänen tilapäivityksiä ja se puutoksen tunne kun on saanut joka ilta mieheltä viestejä ja yhtäkkiä niitä ei vain tule joka ilta. Läheiseni ihmiset on sitä mieltä että tein vahvan ja oikean ratkaisun kun jätin hänet, mutta oliko se sittenkään oikein?

Vierailija

^ Soiteltiin äsken miehen kanssa. Voisin oikeesti potkia itseäni kun en voi olla ajattelematta koko ajan että ehkä sittenkin vielä ja ehkä mies kuitenkin suostuu vielä yrittämään. Mulla on päässäni varsinainen mielikuvitusleikki ja itsekseen ollessani saan vietyä ne jopa niin pitkälle että päässä soi häämarssit ja kaikista vaikeista hetkistä huolimatta tajutaan että meidän kuuluu olla yhdessä ja niin edelleen.

Ja se olin mä joka jauhoin monta kuukautta erosta ystävälleni ja siskolleni ja mietin sitä itsekseni. Ajatuksena ero ei vaan kuitenkaan sitten tunnu niin lopulliselta, mutta nyt kun siitä sitten tuli totta niin olen ihan romuna. Huomaan jo miten oon laatinut taktiikan eli olen miehelle oikein mukava ja pidän yhteyttä mutta en sano sanallakaan mitään "palataan yhteen, kilttiiii, kun mä en voi elää ilman suaaaa..!!" Sitten mies huomaa kuinka paljon kaipaa mua ja haluaa yrittää vielä. Mun ajatukset kulkee siis taukoamatta tuota ihan samaa rataa.

M ary on niin oikeassa tossa että se radiohiljaisuus mikä vallitsee tuntuu niin pahalta. Tai no mehän pidetään miehen kanssa yhteyttä, mutta ne "mä rakastan sua" ja muut hellyydenosoitukset puuttuu mikä tekee siitä yhteydenpidosta omalla tavallaan kiduttavaa.

Vierailija

En jaksanut lukea ihan kaikkia viestejä. Mä erosin 6 viikkoa sit reilun vuoden kestäneestä suhteesta. Mulla autto erosta selviämiseen ehdoton välien poikki pistäminen, tai että ei oltu enää ollenkaan yhteyksissä. Ilman sitä keinoa en olis selvinny. Nyt kun on 6 viikkoa menny, otin yhteyttä exääni, mikä oli virhe. Puhuimme koko yön puhelimessa. Tuli kaipuu takaisin. Puhuttiin yhteenpaluun mahdollisuudesta. Meidän suhde oli kuitenkin niin raastava ja väkivaltainen ja kamala (toisina hetkinä sitten taas täydellinen), että ei olis mahdollista palata yhteen, jos haluaa järjissään pysyä. Se oli todella epätasapainoinen suhde. Suosittelen kuitenkin sitä yhteyden pitämisen lopettamista, vaikka sit saattaa myöhemmin tulla tämmösiä ylilyöntejä sen takia...

Vierailija

Heippa.

Tämmönen keskustelu on varmasti monelle tarpeen, hyvä idis!
Ite erosin reilu kolme viikkoa sitten. Seurusteltiin kaks vuotta ja oltiin tiiviisti yhdessä. Olin tosi rakastunut poikaystävääni. Sitten aloin huomaan siinä erilaisia asioita, jotka otti hirveesti päähän, semmosia elämän perusasioita joiden pitäisi olla hallinnassa aikuisella ihmisellä. Yritin tsempata niissä ja lähtee itte mukaan, jotta yhdessäolo olis mukavaa molemmille. Jätkä ei ollu valmis tekeen asioiden eteen mitään, vaikka halua kuulemma oli. Niin sitten yks kaunis päivä juteltiin ja sanoin, etten jaksa tätä enää. Poikaystävä kuulostaa puhelimessa nykyään siltä, että se olis täysin päässy irti meidän suhteesta, mutta mulle on tunteet iskeny pintaan vasta muutama päivä sitten ja nyt on vaikeaa. Tajusin, että on ihan typerää lähtee yrittään muuttaan toista, koska sitä ei voi tehdä. Tajusin myös sen, että vaikka nyt on paha olla niin se on silti parempi kun se, että kituuttaa huonossa suhteessa. Ikävä on kova, mutta uskon että tää on oikea ratkasu.

Tsemppiä kaikille!

Vierailija

kiitos. keskityn nyt itseeni ja kuntoiluun. sekä uuteen työhöni. välit exään on iha ok, mutta en kyl jää nuolemaan haavojani...lähen pitään hauskaa jahka kamu palaa etelän lämmöstä. ja kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat