Ikuinen kakkosvaihtoehto?

Vierailija

Toivon kovasti että löytäisin täältä kanssasisaria kokemuksilleni ja voisitte neuvoa minua miten päästä yli tästä tilanteesta.

Tapailin siis lähes puoli vuotta ihanaa ja lähes täydellistä miestä, kunnes viikko sitten sain kuulla että hän ei pysty seurustelemaan kanssani, koska haikailee vieläkin eksänsä perään (erosta vuosi). Tunsin oloni petetyksi ja miehen käyttäneen minua vain laastarisuhteena ja läheisyyden antajana.

En oikein tiedä kuinka toimia tällaisessa tilanteessa, sillä mies kuitenkin tunnusti olevansa ihastunut ja pitävänsä minusta paljon. En kuitenkaan ole varma jaksanko odottaa ikuisuutta, että hän pääsisi yli eksästään ja elää samalla epävarmuudessa, että haluaakohan hän sittenkään minua. Unohtaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä samalla kun menetän ihastukseni, menetän myös hyvän ystävän. Päässäni kaikuu vain kaikki miehen ihanat sanat ja muistelen yhteisiä hetkiämme. Outoa on, että mies teki kaikki aloitteet juttumme alussa, sillä itselleni ei silloin todellakaan tullut mieleenkään, että meistä voisi joskus tulla jotain. Aloimme kuitenkin tapailemaan ja pian huomasin olevani korviani myöten ihastunut. Kaiken tämän ihanuuden jälkeen mies kuitenkin romahduttaa kaikki pilvilinnani ja tunnen jääväni tyhjän päälle.
En tiedä pitäisikö vain antaa ajan kulua ja yrittää päästä yli tästä miehestä, vaikka se mahdottomalta nyt tuntuukin. Tuntuu oudolta, että mies ei ole vieläkään päässyt yli eksästään, vaikka erosta on jo vuosi. Tosin suhde oli pitkä ja tyttö hänen ensirakkautensa. Toisaalta jos joskus jatkaisimme juttuamme, miettisin varmasti jatkuvasti pystynkö koskaan "yltämään" eksän tasolle ja antamaan miehelle tarpeeksi.

Jos jollain on samanlaisia kokemuksia, toivon että kommentoitte ja kerrotte oman tarinanne! (:

Kommentit (5)

Vierailija

Ihan alkuun voin sanoa, että mies ei varmaankaan käyttänyt sinua laastarina vaan oli (tai on edelleen) ihan oikeasti ihastunut. Joskus "menneisyyden haamut" nousevat vain liian vahvasti pintaan. Etenkin ensirakkaus nostattaa vahvasti tunteita. Toisen tunteet tulee hyväksyä ja niitä tulee kunnioittaa. Itse olen ollut lähes vastaavan laisissa tilanteessa molempina osapuolina, osaan siis jossain määrin samaistua sinun tunteisiisi sekä miehesi tunteisiin.

Jos päätätte jatkaa suhdetta niin sinun on turha pelätä, ettet yltäisi miehesi eksän tasolle, sillä jokainen suhde on uniikki. Jos hän haluaa olla kanssasi, niin silloin hän välittää sinusta juuri sellaisena kuin olet.

Vierailija

Kiitos paljon kommentistasi. Se piristi paljon ja antoi taas toivoa, että ehkä juttumme voi jatkua vielä joskus! On vain niin vaikea asettua toisen asemaan, koska ei itsellä ole samanlaisia kokemuksia noin pitkästä parisuhteesta nuorena. Mutta ehkä vielä joku päivä sovimme ja voimme jatkaa edes ystävyyttä ellei mitään muuta.

Vierailija

Itse olen unelmamieheni kakkosnaisena ollut pitkälti yli vuoden. Emme seurustele vakituisesti, koska miehen eksä on aina "ykkönen". Eksä on muuttanut paikkakunnalta eikä ole minkäänlaisissa väleissä miehen kanssa. Mies itsekkin oli eksälleen vain se toinen ja eksä miehelle ensirakkaus kuten sinullakin.

Tapasin miehen yhteisten ystävien kautta ja juttu luisti heti. Ihastuin ja rakastuin päätä pahkaa, vaikka miehellä oli lisäkseni muita naisia ristiin rastiin. Muut naiset ovat ympäriltä yksi kerralleen hävinneet ja tehneet tilaa aina uusille. Olen ainut, joka on miehen rinnalle jäänyt ja siinä myös pysynyt, kaikesta huolimatta. Hyväksikäytetyksi tulemisen tunne ja toisaalta mustasukkaisuus eksää ja vaihtuvia sänkykumppaneita kohtaan painavat kokoajan. Mies on kuitenkin pyytänyt ja välillä anellutkin minua jäämään ja jaksamaan "kakkosnaisen" osaani. Usein hän pyytelee anteeksi tekemisiään ja vakuuttaa minulle, että merkitsen enemmän kuin muut. Silti on hankala uskoa miehen olevan tosissaan, kun sanat ja teot eivät kohtaa.

Jätin unelmien opiskelupaikkani miehen takia ja jäin mielummin paikkakunnalle odottamaan josko jonain päivänä olisin ykkönen. En kadu valintaani, mutta pelkään jääväni ikuiseksi kakkoseksi ja miehelle yhdentekeväksi. Vuodessa olen ehtinyt hyväksyä, etten ole, enkä tule miehelle olemaan mitään ensirakkautteen verrattavissa olevaa, ja että voin miehen menettää. Kakkosena olossa vaihtoehtoja sattuu vain olemaan kaksi: joko ottaa riski kakkoseksi jäämisestä ja sitä kautta tyhjän päälle putoamisesta tai lähteä suhteesta.

Vierailija

Kuulostaapa rankalta! Olet ilmeisesti joutunut kestämään TODELLA paljon kyseisen miehen takia. Mutta ymmärrän hyvin kyllä tilanteesi, itsekin olisin ollut valmis tekemään oman mieheni takia mitä tahansa. Irti päästäminen on kaikista vaikeinta. Etenkin jos toinen antaa ymmärtää, että vielä olisi edes pieni mahdollisuus.

Itse en ole enää missään yhteydessä "mieheeni", sillä hän ei ole riitamme jälkeen ottanut mitään yhteyttä, enkä aio minäkään, sillä mielestäni anteeksipyyntö on vähäisintä mitä hän voisi tällä hetkellä tehdä/sanoa. Yritän kovasti päästä tästä miehestä yli ja olla ajattelematta häntä, mutta se on lähes mahdotonta. Mietin jatkuvasti kaikkia yhteisiä hetkiämme ja luen hänen lähettämiään tekstiviestejä. Päässäni pyörii kymmeniä kysymyksiä ja yritän saada tälle tilanteelle jotain selkoa. Pahinta on tietämättömyys siitä tulemmeko enää ikinä olemaan missään väleissä. Meillä on paljon yhteisiä ystäviä ja olisi superkiusallista joutua esim. samaan illanviettoon miehen kanssa ellemme selvitä ensin välejämme.

Vierailija

Ihan kokemuksesta voin kertoa että sulla odotettavissa on vain hyviä asioita. Parempi ja vapaampi mies voi tulla ja hurmata tai nykyisesi ajan kanssa tajuta mitä menetti. Kumminpäin vain, suunta on ylöspäin! Kun itse lähdin omasta "suhteestani" poistin kaikki viestit, heitin pois tavarat jotka muistuttivat miehestä ja pyrin jatkamaan elämää. En kyllä saanut miestä mielestäni, mutta pystyin silti olemaan ottamatta yhteyttä. Lopulta, kuukausien päästä, välit oli pakko selvittää juuri yhteisten ystävien takia. Onnekkaasti tai ei, itse sain puolinaisen suhteeni takaisin.

Tuli suhteellenne jatkoa tai ei, parempaa on varmasti tulossa. Tsemppiä siis!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat