Esileikki vinkkejä naisilta miehelle

Vierailija

Haluisin siis kuulla teiltä arvon naiset omia mieltymyksiä esileikkiin ja suuseksin saamiseen. Tuppaa menemään kaavamaiseksi oma tekeminen välillä ja kun itselle on kumppanin nautinto yhtä iso asia kuin omakin, haluisin vähän uusia tuulia omiin kikkoihin.

Oma 'kaavani' siis on, että suutelemisen jälkeen menen kaulalle ja niskaan/korvalehdille, tunnustellen mikä sillä kertaa toimii parhaiten. Hetken päästä menen alas rintojen suuntaan hyväillen niitä käsillä, ja nännejä suudellen ja hellästi imeskellen. Palaan välillä kaula/niska -akselille, takaisin rintoihin jne, kunnes tuntuu että tyttö käy tarpeeksi kuumana alaspäin mentäväksi. Alapäässäkin etenen suht rauhallisesti ensin navan seuduilta suudellen, sisäreisiä hyväillen ja suudellen, ja alushousujen läpi käsillä kosketellen erittäin hellästi ja kiusoittelevasti. Alushousut otan pois hetken härnäämisen jälkeen.

Noh, tässä vaiheessa tuleekin vaihe suuseksin antaminen, jos tyttö sitä haluaa. Entinen pidempiaikainen (ja ainut) tyttöystävä kun ei juuri välittänyt nuolemiseksi tulemisesta, joten olen siinä suht kokematon. Muutkin aikaisemmat seksikumppanit ovat halunneet vain sormipeliä.

Viime kerralla (yhden yön juttu) nainen pyysi suuseksiä ja se olikin ensimmäinen kerta kun sitä pääsi kunnolla kokeilemaan. Senkin aloitin suht rauhallisesti suudellen ja nuollen sisäreisiä, ja aivan ulkoisten häpyhuulten vierestä. Aloitin seuraavaksi parilla rauhallisella pidemmällä nuolaisulla hitaamminen, välillä vähän myös sormia käyttäen. Jatkoin siitä klitoriksen suuntaa ensin sormilla koskettelulla ja sitten kieltä käyttäen. Jatkoin samalla tavalla, vauhtia kiihdyttäen ja jossain välissä sormet sisään työntäen. Välillä myös imeskelin hellästi klitorista ja rytminvaihdoksia tehden. Tyttö näytti nauttivan ja jatkoinkin sitä aika kauan.

Homma siis tuntui toimivan, mutta haluisin kuulla vinkkejä monipuolisempaan ja parempaan suuseksin antamiseen. Ja tuohon edelläpuhuttuun esileikkihärnäilyyn voi myös laittaa kommentteja. Kaikki kikat ovat tervetulleita!

Kommentit (2)

Vierailija

Hmmmh mun mielestä toi kuulostaa oikeen hyvältä miten oot homman hoitanu. ;)
Itse tykkään ainakin, että kiusottelee aika kauan,siinä vaan kiihottuu enemmmän ja suorastaan kerjää että mies ottaa ne pikkarit pois.
Ite en sitte taas tykkää yhtään että imetään klitorista,tuntuu jotenkin iljettävältä.
En keksi antaa sulle mtn vinkkiä,tunnut hoitaneen homman niin hyvin kotiin,jos kerta tyttökin piti!:)
Hmm no toki voit nuolla naista siten, että hän ikään kuin "istuu" sun naaman päällä. Jos tiät mitä meinaan.:D Löytyy se asento tuolta cosmosutrastakin nimellä "Seinää vasten".

Vierailija

Taktiikkasi kuulostaa oikein hyvältä, ite pitäisin ainaki:D Ite tosin pidän suuseksistä jonkun verran, mutta eniten nautin ihan vain käsin tehdystä liikkeestä joka on aika samalla rytmillä tehtyä ja kestää enemmän kuin 2 minuuttia. Ex-poikaystävälläni oli aina tapana lopettaa esileikki hyvin lyhyeen, ei ehkä hänen mielestään lyhyeen, mutta minä olin juuri ja juuri päässyt fiilikseen jos siihenkään, eli panosta esileikkiin. Ite en nauti itse yhdynnästä sillä tavalla että itse orgasmin saisin siitä, joten esileikkiin panostaminen on minulle hyvin tärkeää. Stressasin seksissä aina siitä, kun tuntui, että exäni ei halunnut edes tehdä minulle nautintoa vaan kyllästyi siihen nopeasti ja halusi päästä nopeasti "itse aktiin". Joten muista ettet mieti liikaa vaan anna mennä ja nauti siitä mitä teet, ettei se tunnu toisesta vain suorittamiselta joka on mietitty tarkasti etukäteen.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat