noniin uusi yritys...

Vierailija

eli siis tuo minun äskeinen yritys leivästi sanottuna vähän epäonnistui joten yritetään joko nyt onnistuisi. Miten voin poistaa tuon edellisen? :D

Eli siis, ongelmani on tämä: Olen seurustellut kohta vuoden minun ihanan ja rakkaan poikaystäväni kanssa. En ole ollut ennen mitenkään omistushaluinen tai mustasukkainen mutta nyt en halua tehdä mitään muuta kuin olla poikaystäväni kanssa. Kaverit ovat jääneet tämän parin kuukauden aikana lähes huomiotta. Osittain syynä on erimielisyydet ja toisaalta vihamielisyys ja se etten tunne oloani hyväksi heidän seurassaan. Toisaalta en halua katkaista välejä, koska he ovat silti tärkeitä minulle.

Eli poikaystäväni on minulle tärkein ihminen tällä hetkellä koko maailmassa. Minua vain vähän ärsyttää hänen yksinkertaisuus ja se että kun olemme yhdessä, hän vain katsoo telkkaria tai on tietokoneella. Tietysti myös hempeilemme ja tottakai katsomme tekkaria yhdessä ja olemme tietokoneella yhdessä. En tiedä mikä minulla on! Olenko vain auttamattoman huomionkipeä vai onko tässä nyt muutakin.

Lisäksi olen itkenyt 2 viikon ajan joka päivä. Tuntuu vain että kukaan ei välitä. En oikeastaan tiedä mistä tämäkään johtuu mutta olen vain ollut tosi surullinen. Tuntuu kuin kukaan ei välitä, vaikka poikaystäväni on sanonut olevansa huolissaan. Pelkään että menetän hänet. Haluaisin olla se sama iloinen ihminen kuin silloin joskus, mutten tiedä miten voin päästä siihen pisteeseen enää. Jos poikaystäväni jättäisi minut, en tiedä mitä tekisin. Minulla ei olisi enää syytä elää. Tämä nyt saattaa kuulostaa sellaiselta teini-angstaukselta mutta en vain voi tälle mitään.
Kiitän kun jaksoit lukea ja kiitän vielä enemmän jos kerrot mielipiteesi tästä.

Kommentit (5)

uuhmama
Seuraa 
Liittynyt2.5.2010

Samaistuin täysin sinuun!
Olen vasta löytänyt itsestäni samaisen puolen; Kaipaan kokoajan huomiota jätkältäni ja "suutun ja angtaan" jos en sitä saa.. Jätkäni kyllä huomioi minut melko hyvin, mutta tuntuu ettei sekään riitä :D
En itsekään tiedä mitä tehdä jos poikkikseni jättäisi minut, tykkään hänestä todella. Mutta ehkä tykkäänkin ja olen kiintynyt jätkään aivan liikaa ja kaipaan häneltä siksi kokoajan huomiota..

Minäkin itkin vasta hänen vuokseen, ikävästä ja kun ajattelin, mitä tapahtuisi jos hän jättäisi minut.

Minusta tuntuu myös välillä samalta, että hän haluaa mielummin katsoa tv tai muuta vastaavaa kuin olla minun kanssani.. mutta epäilen, että sekin johtuu kohtuuttomasta HUOMION HALUSTANI :D olen kovasti yrittänyt rajoittaa sitä.. antaa pojalle vähän vapaampaa toimintaa.

Vierailija

Ensinnäkin, minun tietääkseen noita luotuja keskusteluja ei pysty poistamaan mitenkään. Tai ainakaan minä en oo saanu selville et miten se tapahtuu.

Ja no en ny osaa lähtee sanomaa mittää mielipidettä varsinaista tuosta sinun systeemistä. Mut mulla on aika sama homma tos asiassa et oon niin ku ihan yliriippuvainen mun poikaystävästä, ja se on mulle todellakin tärkein ja rakkain koko maailmassa, ja haluun vaan aina olla siellä missä sekin, ihan koko ajan. Mut nyt se on armeijassa ni ottaa koville tää yksinää elo, mut onneks se pääsee tammikuussa jo poissa. On tää kyl raastavaa en haluais ku olla 24/7 poikaystävän kanssa koko ajan samassa tilassa, en tiedä onko tää jotain pakkomiellettä tai jotai, mut siis poikaystävä menee kaverienkin eelle aika lailla ja kaiken muunki. Haluun vaan sen ja olla sen kanssa. Nytki ku joutuu olee päiviä ilman sitä ja olee yksin kotona, ni joskus tuntuu et kaikki mun ihohuokoset koko kehossa kiljuu läheisyyttä ja sit tulee ahistava olo ku ei saa mitään hellyyttää... :O Ja mun itkuunki on yleensä syynä poikaystävä, ei niinku mitenkää huonossa mielessä vaan just jos mul on sitä kova ikävä tai jos rupeen miettimään et jos se jättäis mut tai jos sille tapahtuis jotain, ni en varmaa vois elää.. En vaan voi kuvitella vierelleni ketään muuta ku just ja vain hänet. Ja mun poikaystävä on tosi ihana et huomioi mua tosi hyvin ja on läsnä ja kaikkee mahollista, mut silti joskus tuntuu et se ei riitä ja tunnen huonoa omatuntoa siitä joskus ku vaadin ehkä vähä liikaa, et pitäis olla kiitollinen siitä mitä saan kun kuitenkin saan huomioo, hellyyttä ja ihania sanoja paljon, ni tuntuu et vaadin joskus vähä liikaa.... Mut mun on vain kaikista parhain olla sillon ku oma kulti on lähellä, ei oo parempaa paikkaa ku oman kullan kainalo.

Mut toi sun itkuisuus on aika kumma juttu, sun pitäis jutella jollekki ja välttää turhaa ressaamista ja kyllä sun perhe ja poikaystäväs välittää varmasti.. Voisko kyseessä olla jonkin asteen masennus? Tai jos sul on pitkkittynyt stressi nii seki voi lauettaa tommosta itkuisuutta ja surun tunnetta.. Mut siis puhua kannattaa asioista jotka painaa mieltä, toivottavasti sun poikaystävä lohduttaa sua sillon kun itket, koska mua itseäni ainakin henkilökohtaisesti helpottaa oloa se et saan itkeä poikaystävän olkapäätä vasten ja et se silittää mua, paljon nopeemmin helpottuu olo sillon ku et jos itkis yksin jossai..

Yrität niiden läheisten ihmisten kanssa jutella, eli esimerkiksi just ton sun poikaystävän kanssa.

Vierailija

siis olin just tulos tänne alottamaan keskustelua tästä mutta onneksi huomasin tämän....mulla on siis nii samanlaisia tunteita teidän kaa!!! oon huomannu et must on tullu "yhtäkkii" en nyt tiiä tosissaa kui kauan tätä on jatkunu mut tosi herkkä ja itken paljon ja lähinnä yleensä sillon jos en voi jostain syystä olla poikaystäväni kanssa, hänellä on muuta tekemistä tai muuten vain haluaa viettää aikaa kavereidensa kanssa....minä ite taas oon paljon mieluummin poikkikseni kanssa kuin omien kavereideni kanssa bilettämässä tai muuta...jos joskus olen sopinut kavereideni kanssa meneväni jonnekin baariin yms niin kokoajan toivon vaan että olisin poikaystäväni kanssa tai että hän olisi mukana....en oikein pysty nauttimaan elämästä tai pitämään hauskaa kunnolla enää! en tiedä johtuuko tämä stressistä vai vaan riippuvaisuudesta poikaystävääni kohtaan....olen myös miettinyt että ehkä tää vaa johtuu e- pillereistä mutta toisaalta olen syönyt niitä jo noin 8 kk ja vielä vaihdoin pillerimerkkiäkin vähän aikaa sitten eikä mitään muutosta ole näkynyt.....minä myös loukkaannun helpommin poikkikselleni ja minulle tulee tosi paha mieli jos hän on kavereidensa kanssa eikä minun. tai voisi sanoa että mua ärsyttää se että hän ei ajattele samalla tavalla ku minä, että haluaa viettää joka ikisen vapaahetken mun kanssa! mutta eihän se ole reilua että hänen pitäisi kokoajan olla mun kanssa ja nyt mua pelottaakin että häntä alkaa ahdistaa kun olen kokoajan kysymässä voisko hän olla mun kaa, ja loukkaannun jos hän sanoo että on sopinut jotain kavereidensa kanssa......itken myös ihan kamalasti jos meillä on ollut pientäkin riitaa ja vaikka se olisi sovittu heti, koska pelkään että poikkikseni jättää minut tai ei halua olla kanssani....en oikeen tiiä mitä pitäis tehä että pääsisin näistä "riippuvuuden" tunteista eroon ja pystyisin elämään omaa elämääni myös...jos en ole poikkikseni kanssa, minulla on tylsää tai mua ei innosta tehä mitää ja toivon vaan että päivä menisi nopee ohi ni voisin sitten nopeemmin taas nähä poikkistani......samalla myös seuraan vierestä kadehtien yhden kaverini suhdetta jossa hän on kokoajan poikaystävänsä kanssa, näkevät joka päivä jne, toivoisin että minunkin poikkiseni haluaisi olla kokoajan minun kanssani...ja tää on iha typerää koska nähdään varmaa suurinpiirtein 4-5 kertaa viikossa tai ehkä joka toinen päivä, joskus joka päivä,riippuen tilanteesta eli kyse ei olisi siitä etten näkisi poikkistani, ja lisäksi kun me nähään ni ollaa sitten kans koko päivä yhdessä. esimerkiksi nyttenki haluaisin vain olla poikkiseni kanssa, vaikka juuri eilen viimeksi näin häntä iltapäivään asti kun olin ollut hänellä yötä eli vietin koko keskiviikko päivän yön ja sitten vielä torstai päivän melkeen iltaan asti hänen kanssaan....ja nyt mulla on paha mieli koska hänellä on muuta tekemistä tälle päivälle eikä ehdi näkemään ja nään häntä huomenna, ja minua on itseänikin pyydetty baariin tänää mutta mua ei innosta yhtään mennä, haluaisin vaan että poikkiseni olisi mieluummin ollut minun kanssani kuin menisi kavereidensa kanssa jonneki illalla...ja kaiken lisäksi oon näkemässä häntä heti huomenna!!!! tää on iha typeräää, auttakaaaa!!! :D

Vierailija

Pullli, oon itekki miettiny voisko tämä olla jotain masennuksen tapaista, mutta sitten olen vain ajatellut että plääääh. :D Mutta noissa teidän teksteissä on oikeesti jotain järkeä ja luulin että oisin ihan yksin tän jutun kanssa.

Siis nyt kun rupesin tätä oikein pohtimaan niin luulen että se johtuu siitä, että mun itseluottamus on laskenu tässä puolen vuoden aika ihan älyttömästi. Oon aina ollu kavereista se, joka on joutunu pyytämään anteeksi pienimpiäkin asioita ihan ala-asteelta lähtien, mutta sitten jos minulle on tehty hyvinkin paskamaisesti niin se on pyöritetty niin että minä olen se syypää. Olen korviani myöten täynnä tätä nyt! Ja ystäväni ovat vielä niin ns. lapsellisia, että jos heille sanoo jotain rakentavaa, he rupeavat heti olemaan sillee että sä et oo ikinä välittäny meistä blaablaa. Olen siis kohta 17 vuotias. Ja ehkä tämä itseluottamuksen puute sitten oireilee haluna olla poikaystävän kanssa ja pelon tunteena, että hän jättäisi minut/ei haluaisi enää olla kanssani. Hmph, outoa. :D

Mutta joo, puhuin(itseasiassa itkin) poikasystävälleni ja kerroin miltä minusta tuntuu. Hän oli hämmästynyt että siitäkö tämä kaikki johtui ja sanoi että olen ihan hupsu kun ajattelen mitään tuollaista. Hän kertoi minulle rakasvansa minua yhtä paljon kuin minä häntä ja ettei hänellä olisi mitään syytä jättää minua koska muuten hänkään ei voisi enää elää :) Oli ihanaa päästä purkamaan kaikki hänelle ja nyt on jo paljon parempi olo. Hän myös sanoi että jos jatkossa tulee tälläisiä, niin pitää heti kertoa hänelle.

Olen silti kuitenkin aika varma että minua nyt vaivaa masennus, sillä minulla on ollu ihan pikkulapsesta asti syksyllä tosi vaikeaa. Minulle jo sillon määrättiin erilaisia vitamiinijuttuja ja tämmösiä ja uskon että tämäkin nyt osittain johtuu tästä syksyn pimeydestä. Noh toivottavasti tämä tästä...

Mutta teitäkin kehotan oikeesti juttelemaan poikaystävillenne. Mulla ainaki autto tosi paljon ja jos ne oikeesti rakastaa teitä niin ne kyllä kuuntelee :) KIITOS TEILLE <3 :)

Vierailija

Jotenkin itselle tulee mieleen edellinen suhde.Oltiin noin 5 kk yhessä kunnes tajusin sitte heivata se.Välirikkojakin tais olla 2?En yksinkertaisesti enää jaksanut katsoa jätkää kun aina tehtiin samoja asioita,tulin ovesta sisään niin siellä se makas koneella tai hakkas pleikkaa.Pyysin monesti että eikö voitais välillä rikkoo rutiineja ja mennä vaikka leffaan tai syömään tai muuten vaan vaikka lenkille tai kaupungille kahville.Aina luvattiin parannusta mutta eihä sitä kuulunu.Jätkä oli täys laiskimus ja mähän en sellasia jaksa nurkissa kattella,jaksaako kukaan muukaan?Ja noihin kaverien liittyen..vaikka kuinka ihana jätkäkaveri ois nii koskaa ei ystäviä saa hylätä.Vaikka nyt tuntuiski siltä että en mä voi palata siihe kaveriporukkaa ni rohkeasti nokka menosuuntaan.Identtinenkaksoneni oli vuoden verran suhteessa ja hylkäs kokonaan meijän kaveriporukan ja jopa mut!Vähemmästäkin nyt kaverit närkästyy kun toinen alkaa laiminlyömää ystävyyttä.Tuskin sisko olis päässy takasin porukkaa ellen mä olis ollu osa sitä.Ja jos välillä olisit kaverien kanssa ja menisit viettämään sen jälkeen jätkäs kans aikaa ni varmasti tuntuu paremmalta.En tie auttoko yhtään mut älä vaan unohda kavereita sen sanon!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat