Suhde päättyi taas pettämiseen

Vierailija

Olen 19-vuotias nuori nainen. Seurustelin poikaystäväni kanssa kaksi vuotta. Ensimmäinen vuosi oli ihanaa, pilvilinnoissa elämistä. Poikaystäväni kuitenkin turmeli kaiken pettämällä minua pariinkin otteeseen. Soitti mulle kännipäissään ja kertoi ettei HÄN pysty jatkamaan kanssani, koska petti. Olin aivan hajalla ja mietin mikä minussa on vikana, miten hän pystyi tekemään tämän minulle.

Emme pitäneet kahteen kuukauteen yhteyttä (Lukuunottamatta miehen kännipuheluita siitä, kuinka on iskenyt jonkun naisen ja aikoo viedä hänet kotiinsa) Hänen tavoitteensa oli vain satuttaa mua sanoillaan. Hänen yhteydenottonsa vain vahvistivat sitä tunnetta, että hän on paskiainen. Kuukausia kului, musta tuntu että alan pikkuhiljaa seisomaan omilla jaloillani, kunnes tsadaa. Ex-mies ilmestyi kuvioihin ja sai minut taas lumoihinsa. Missä oli itsekunnioitukseni, jaa-a.. Otin hänet takaisin kaiken sen paskan jälkeen.

Olimme toisen vuoden yhdessä, tämä vuosi oli elämäni hirvein. Hän jatkuvasti haukkui minua, perui sovitut asiat, nolasi ja käytti ylipäätään hirveää henkistä väkivaltaa. Olin jo pitkän aikaa suunnitellut eroa, ajatellen omaa parastani. Eilen sitten kuulin, että hän on taas pettänyt minua. Maailmani murtui taas. Mies kieltää kaiken, vaikka minulla on todisteita. Hän vain hokee kuinka paljon minua rakastaa. En pysty enää tähän. Tunnen oloni niin tyhmäksi, kun ikinä annoin hänelle "uuden" mahdollisuuden. Hän romutti minut täysin, itsetuntoni ja - luottamukseni on poissa. Tulevaisuus tuntuu pelottavalta. Miten selviän tästä kaikesta parin vuoden paskasta eteenpäin? :O

Eniten satuttaa se, että tiedän mieheni jo iskevän seuraavaa naista. Hän ei jää "suremaan". Toisaalta, ei hänellä ole mitään surettavaa. Minä olin kiltti, annoin hänelle 100% ja itse sain takaisin lavallisen paskaa.

Kommentit (1)

Lenune
Seuraa 
Liittynyt3.7.2011

Sama tilanne. En ala tänne enää sen tarkemmin selittää omaa suhdettani. Se kaikki paska löytyy tuolta omana keskustelunaan.

Mutta niin. Ensinnäkin, olet vahva, kun ylipäänsä päätit erota ja vielä vahvemmaksi tulet, kun selviät erosta aikanaan. Tiedän tunteen, kun antaa uuden mahdollisuuden toisensa jälkeen ja huomaa, ettei olisi kannattanut. Mutta jokainen erehtyy. Se, että tahtoo yrittää ja antaa uuden mahdollisuuden, on varmasti pienempi virhe kuin se, että käyttää väärin tuon mahdollisuuden, niinkuin miehesi on tehnyt. Ainakin sinä voit ajatella, että olet tehnyt kaikkesi. Ja sinä tiedät tehneesi oikean ratkaisun. Jos tuo mies joskus järkiintyy, niin hän saa muistella vain sitä miten typerä oli.

Luottamus on varmasti hakusessa, varsinkin jos aloittaa heti uuden suhteen. Tai jos uudessa suhteessa on alkuun hyvin samankaltaista kuin edellisessä. Pitää vain koettaa muistaa, että ihminen on yksilö. Se, että nopalla heitti viimeksi ykkösen kuutosen perään, ei tarkoita että ykkönen seuraa aina kuutosta. Elämää ei saa alkaa pelkäämään, vaikka välillä tuntuukin niin helpolta ajatella, että kun kerran niin aina. Ihminen on vahva olento, kunhan vain antaa itsensä epäonnistua. Ihmisten väliset asiat eivät ole koskaan pelkästään yhden ihmisen käsissä, ja itseään on turha syyttää typeryydestä. Minä en ainakaan pidä typeränä ihmistä, joka on valmis antamaan anteeksi ja uskomaan hyvään ja muutokseen. Typerämpänä pidän ihmistä, joka ei tajua tuon asian ja ominaisuuden arvoa.

Ja vaikka mies ei jää suremaan, niin sinulla on silti oikeus surra. Ja pitääkin surra, jos siltä tuntuu. Ei pidä ajatella, että koska ei hänkään niin miksi minun pitäisi. Olen nähnyt, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän ei käsittele tunteitaan ja anna niiden tulla. Sure tuhlattua aikaa, omaa "typeryyttäsi" ja tulevaisuutta, jos et pystykään enää ikinä luottamaan, jos siltä tuntuu(näitä minä ainakin surin eron jälkeen, kun tunsin myös itseni tyhmäksi ja kykenemättömäksi luottamaan enää ikinä). Mutta älä jää märehtimään niitä absoluuttisena totuutena, vaan muista välistä katsoa niitä myös muista näkökulmista. Esimerkiksi noista mitä kirjoitin ylempänä. Aika auttaa <3 Jaksamista!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat