Huumori suhteessa/Erilaiset huumorintajut

Vierailija

Lienee asiasta keskusteltu aikasemminkin, mutta en ainakaan haulla löytänyt vastaavaa keskustelua.

Kuinka tärkeää teille on huumori suhteessa? Nauratteko yhdessä vedet silmissä samoille asioille? Vai onko teillä täysin erilainen huumorintaju, mutta olette muuten silti samalla aaltopituudella, eikä se häiritse?

Rupesin miettimään asiaa, kun tapasin lähes kaikinpuolin täydellisen miekkosen, ja ollaan nyt seurusteltu viitisen kuukautta. Jo alussa tuli huomattua, että toinen on aika eri aaltopituudella huumorin suhteen, mutta ei se niin häirinnyt. Nyt, kun on oppinut tuntemaan toista vähän enemmän ja on tullut enemmän oltua toisen kanssa, on tullut sellainen olo, että tää ei välttämättä oliskaan hyvä juttu. Vituttaa suoraan sanottuna, koska mies on ihan unelma - hellä, huomaavainen, luotettava, ihana, mutta en todellakaan ymmärrä hänen huumoriaan eikä hän minun. Mulle huumori on tärkeää, varsinkin yhteinen sellainen, ja olis ihan huippua kun sais nauraa joskus toisen kaa vedet silmissä ja pissit housussa :D

Usein ollaan siinä tilanteessa, että hän heittää jotain omasta mielestään hauskaa ja pyörittelen mielessäni silmiäni, koska en oikeasti ymmärrä ollenkaan. Mielestäni oma huumorini on suoraviivaisempaa - miehen huumori on oikeastaan sitä, että hän toistaa itsestäänselvyyksiä ja nauraa itse niille. Tulee sellaisia tilanteita, että heitän jotakin läppää, mutta mies ei sitten tajua kai sen olevan läppää ja heittää takaisin jotain tosikkomaista "eihän se noin mene/ole".

Alkanut kyllä syödä ihmistä vähän tämä, kun tuntuu, että suodattaa omia juttujaan eikä voi olla täysin oma itsensä. En tiedä missä se vika sitten on - voi olla tosiaan molemmissa, mutta mielestäni miehelläni on vaan oikeasti ihan paska huumorintaju - hän lienee samaa mieltä minusta. Mielestäni olen aina ollut tilannetajuinen huumorin suhteen ja ainakin kaverini nauravat minulle vedet silmissä ja minä kavereiden kanssa. Mitäköhän tässä pitäisi nyt tehdä, onko teillä vastaavia kokemuksia?

Kommentit (8)

Vierailija

Itse en voisi seurustella miehen kanssa, jonka kanssa huumorintajut ei kohtaisi. Mutta tää on nyt vaan mun mielipide :) Juuri vasta rupesin seurustella ihanan miehen kanssa, ja yksi suurimmista piirteistä, mihin hänessä ihastuin, oli samantyyppinen huumorintaju. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, joko keskittyä miehen muihin hyviin piirteisiin ja kärsiä eihauskasta suhteesta. Tai sitten etsiä mies, jonka kanssa saa nauraa ja joka saa sut nauramaan. Tsemppiä!

Vierailija

en mä osais ihmisen kanssa olla jos ei yhtä kieroo huumortintajua olis. mä elän todella musta, kieron ja pervon huumorin avulla elämääni. miehellä onneks ihan samallainen huumorintaju. mun veljellä on vähän erilainen huumorintaju ja välillä on vaikeeta jutella sen kanssa kun ei se ymmärrä mun enkä mä sen huumoria aina.

ei me olla selvitty kaikkia suhteen koetuksia ilman yhteistä huumoria.

en mä vois jäädä suhteeseen jos selkeesti ei koko kemia pelais. mä sitoudun koko elämäks kerralla ja silloin kokonaisuus pitää loksahtaa kohdalleen.

Vierailija

Samat sanat mullakin. Elän parisuhteessa, jossa nauretaan paljon. Milloin millekin, mutta ilman sarkasmii en voisi elää. Onneksi kuitenkin mieheni on samalla aaltopituudella huumorin suhteen, sillä sarkastisia huomautuksia ei saa ottaa liian tosissaan. Lisäksi meillä on sellaista parisuhteen inside-huumorii, jota kukaan muu ei voi tajuta. : )

Vierailija

Voisi olla aika hankala kyllä olla sellaisen ihmisen kanssa, koska minulle huumorintaju on tosi tärkeä juttu. Toisaalta sitten kavereiden kanssa vietetty aika korostuu kun saa nauraa kyyneleet poskilla.

Se on paha jos toinen ei ymmärrä vitsejä/sarkasmia. Eräs tuttuni on sellainen että jos sanon vaikka "ärsyttää niin paljon että sama hypätä sillalta" niin hän on että "ei nyt sentään!" tai jos sanon että "kiva keskijakaus tolla jätkällä" niin hän luulee että mulla on outo miesmaku... Tulee vähän noloja tilanteita... : D

Vierailija

Ei jaksaisi selitellä tai alustaa juttujaan, että "hei kulta, nyt tulee sitten vitsi, että älä ota tosissasi". Mulle huumori on aina ollut yksi elämän suola, mutta kurjaa nytkin muuten stressaantuneena ja hieman allapäin, kun tuntuu että tarvitsisi sen annoksen naurua päivittäin, ja kun tuota miestä kuitenkin tulee nähtyä tällä hetkellä jopa useammin kuin kavereita. Mutta onneksi on kaverit tosiaan...

Jotenkin en tiedä yhtään mitä teen. Tuntuu, että koko henkinen yhteys kärsii siitä, että ei naureta yhdessä. Puheet pyörii yleensä jossain yleismaallisissa todella tylsissä aiheissa kuten säässä muutenkin. Jos höystän jotain huumorilla, toinen ei naura, vaan kumoaa sen heittämällä faktoja pöytään tms. Olen kaiken lisäksi todella sarkastinen ja kaksimielinen, mutta eipä mies tajua mitään niistäkään jutuista :D

Vierailija

Minulla ja miehelläni on hyvin erilainen huumorintaju. Minä pidän sarkasmista, sana-akrobatiasta (tulkitaan joissakin piireissä nasevana vittuiluna) ja pervoilusta, joka kuitenkin on muita osapuolia kunnioittavaa ja seksuaalista maailmaa rakastavaa. Tällaista huumori on kaveriporukassani ja olen joutunut aina teroittamaan asiaa miehelleni, että suurin osa kavereideni ja minun välisistä jutuista on VITSIÄ, ei totisinta totta, kuten hän aina olettaa. Hän ei osaa keveää kuittailua ottaa huumorina, vaan suuttuu siitä.

Mieheni on myös perinyt isältään huumorintajunsa, joka on hyvin korni. Itse en pidä siitä, et seksuaalisuudesta puhutaan niin vähättelevän inhorealistisesti ja toisen ominaisuuksiin mennen. Itse miellän, että toisen seksuaalisuuteen on osattava pitää tietynlainen kunnioittava etäisyys. Mieheni huumori sisältää myös paljon sellaisia juttuja, jotka eivät vain minua naurata, vaan tuntuvat vähän kömpelöiltä liioitteluilta, mutta nämä jutut toimivat taas miehen omassa kaveripiirissä.

Meidän yhteinen huumori oikeastaan koostuu sattumuksista ja töppäilyistä, jotka huvittavat meitä sekä keskinäisestä kiusimisesta. Nauramme eri asioille, mutta ei se meitä haittaa, kunhan molemmat kuitenkin omat ilonaiheensa löytää.
Kiusiminen, oli se sitten sanallista tai fyysistä, on oikeastaan meidän omaa ja toimivinta yhteistä huumoriamme. Pääasiassa se on fyysistä johtuen siitä, että kommunikoimme keskenämme kaikista parhaiten kehonkielellä. Joskut jotkut tuttavamme ovat ihmetelleetkin sitä, että ollaanko me mykkäkoulussa kun ei keskenään höpötetä mitään vaan vain muille, mutta samalla he ovat unohtaneet katsoa silmiemme liikettä. Vaikka emme puhuisi, tulkitsemme kokoajan toistemme eleitä. Joten.. ei kaiken huumorin tarvitse olla suullisesti ymmärrettävissä tai huumorien oltava samankaltaisia, jotta yhdessä viihtyisi.

Vierailija

Pidemmässä suhteessa on suhteelle aika tärkeää, että huumorintajut kohtaavat, koska tiukan paikan tullen, se voi hetken aikaa olla ainoa yhdessä pitävä liima ja auttaa pääsemään vaikeiden aikojen yli.
Mieti tarkkaan haluatko muuttaa yhteen tai perustaa perheen ihmisen kanssa, jota et vain 100 % tajua. Muodostuuko siitä este välillenne SINUN mielestäsi?

Tytty

Mulla ja miehelläni on aivan erilaiset huumorintajut. Tai oikeastaan tuntuu, ettei miehellä ole sitä ollenkaan. Olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä ja joskus alkuaikoina kuvittelin, ettei se ole niin tärkeää... tai että pystyn elämään sen kanssa ettei toinen saa mua nauramaan tai ettei meillä ole hirmuisen hauskaa yhdessä kunnolla ikinä. Mutta eräs toinen saa minut nauramaan, hänen huumorintajunsa on hauska ja lähellä omaani, joten meidän jutut kohtaa ja kolahtaa. Jos jotain olen nykyisessä suhteessani oppinut, niin tärkeää on se että on hauskaa yhdessä ja toisen saa nauramaan, huumori on tärkeä rikkaus.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat