Mitä teen?!

Vierailija

Yritän nyt selittää mahdollisimman lyhyesti tämän mun tilanteen. Eli olen seurustellut noin vuoden poikaystäväni kanssa. Rakastan häntä, mutta jo pitkän aikaa meillä on mennyt aika huonosti. Tuntuu että olemme etääntyneet eikä meillä enää ole puhuttavaa keskenämme. Näemme noin kahden viikon välein koska poikaystävälläni on niin paljon töitä ja muita kiireitä. Tuntuu että kaikki menee mun edelle..

No nyt sitten asioita sotkemaan ilmaantui eräs poika. Meillä tuntui heti alusta asti jotenkin vaan synkkaavan. Tuntuu että olemme tosi samanlaisia. Hänkin on seurustellut jo yli vuoden, mutta on puhunut mulle parisuhteestaan ja siitä kuinka heillä on paljon riitoja. Tietää myös, että mä seurustelen. Nyt tuntuu että olen pahasti ihastunut. Tai en ole varma, enhän edes tunne koko ihmistä kovin hyvin. Ja tämä mun parisuhteen huono tilanne ja yksinäisyys oli ns. 'sopiva sauma' ihastumiselle, veikkaisin..

Olin jo ennen tämän pojan ilmaantumista miettinyt ainakin tauon ehdottamista poikaystävälleni. Ja nyt tuntuu yhä enemmän siltä, että haluan pitää tauon tai jopa erota. En vaan pysty siihen. En tiedä mitä tekisin ilman häntä, ollaan kuitenkin seurusteltu vuosi ja rakastan häntä edelleen. Miten pystyisin luopumaan meistä..?

En tiedä mitä tehdä, ajatukset ovat ihan sekaisin. En ole onnellinen tässä suhteessa, mutta en haluaisi toisaalta erotakkaan. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että juttelen tälle kuvioihin tulleelle pojalle.

Toivoisin siis, että joku näkisi tämän koko tilanteen jotenkin selkeämmin kuin minä itse ja osaisi antaa jotain neuvoja siitä mitä minun kannattaisi tehdä..

Ja lisäkysymyksiä saa toki esittää jos tässä en huomannut kaikkea kertoa.

Kommentit (2)

Vierailija

Olin itse noin vuosi sitten aika samanlaisessa tilanteessa.
Eroaminen on aina rankkaa ja aina pelkää tekevänsä väärän ratkaisun. Kuitenkin se, että sitä on jo pidempään miettinyt ja jopa tiedostaa, että niin pitäisi tehdä, kertoo minusta jo lopun lähestymisestä. Osa eroamisen pelosta on muutoksenvastustusrintamaa. Eroaminen on iso elämänmuutos ja askel tuntemattomaan. Kaikkia pelottaa tuntematon. Lopulta kuitenkin itse ymmärsin, että se "tuntematon" on parempi kuin loppu elämä tätä tuskaista pohtimista "olenko muka onnellinen näin". Eroamisen lykkääminen tuskin helpottaa asioita.
Lisäksi, jos olet jo noin pitkällä pohdinnoissasi, että toteat, ettet ole onnellinen ja varmaan pitäisi erota, kannattaa myös miettiä, mitä "ihmeitä" se vaatisi nykyiseltä suhteeltasi, että olisit taas onnellinen. Omalla kohdallani ymmärsin, ettei mikään voi enää muuttaa asioita paremmaksi enkä voi enää olla onnellinen tässä suhteessa. Päätin lopulta erota ja vaikka se oli raskasta ja pelkäsin tekeväni virheen, en ole katunut päätöstäni. Jos on jo kokeillut kaikkea muuta on viimeisenä uskallettava erota.

Puhevuoroni oli nyt aika eroon-kannustava vaikka en oikeasti nyt tiedä asiasta enempää kuin mitä kerroit. Ehkä kuitenkin saat siitä jotain ajateltavaa tai uusia ajatuksia. :)

Vierailija

Olet varmasti täysin oikeassa. Se tosiaan on vaikeaa tehdä se lopullinen eroamispäätös ja tosiaankin pelkään tulevaa ilman häntä..
Aivan älyttömän vaikeaa, olin suunnitellut tulevaisuuden hänen kanssaan..

Ja kaikista kamalinta on se, että kun olen kysynyt häneltä haluaako olla mun kanssa ja välittääkö enää ollenkaan meistä poikaystäväni sanoo rakastavansa mua edelleen. Hän ei kuitenkaan panosta suhteeseen..

Tiedän ettei kannattaisi roikkua suhteessa missä ei ole onnellinen, mutta....

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat