Voiko tällaista antaa anteeksi?

Vierailija

Seurustelin ihanan pojan kanssa lähes vuoden, kun hän kertoi että oli pettänyt minua. Asumme eri paikkakunnilla ja molemmilla on paljon aikaa vievä harrastus, joten emme näe kovin montaa kertaa viikossa. Olimme kuitenkin hyväksyneet asian ja luulin, että suhteemme oli vahva.

Noh, sitten yksi päivä hän ilmoitti itkien ja tuskissaan että oli pussaillut ja nukkunut yhden tytön kanssa. Selvinpäin. Mutta mitään muuta ei ollut tapahtunut. Perusteluna tapahtuneelle hän sanoi että kaipasi läheisyyttä kun emme olleet nähneet vähään aikaan. Erosimme.

Vaikka hän petti luottamukseni täydellisesti, minusta silti tuntuu että voisin antaa hänelle anteeksi. Me molemmat rakastamme yhä toisiamme ja hän katuu syvästi tekoaan, mutta pelkäämpä, että luottamusta voi olla vaikea saada enää takaisin. Oma järkeni ja kaikki ystäväni sanovat että unohda se petturijätkä, mutta sydän sanoo toista.

Mitä mieltä olette, mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?

Kommentit (8)

Aelyn
Seuraa 
Liittynyt1.10.2010

Vaikea tilanne. Jos oikeasti kyse on rakkaudesta, kannattaa varmaan harkita sitä anteeksiantoa. Selvästi hänkin on katunut sitä mitä teki. Omasta mielestäni jo suutelussa menee pettämisen raja, jos ollaan vakavassa suhteessa ja seksiä en ikinä antaisi anteeksi. Mutta jos mitään sellaista ei ole tapahtunut, ehkä kannattaa ainakin kokeilla keskustella asiat halki.

Niitä ihania miehiä eí löydä aina kovin helposti ja kyllähän varsinkin pitkiin suhteisiin mahtuu draamaankin, valitettavasti. :)

Vierailija

Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä ettei suhteen pitäis pariin pusuun kaatua, jos muuten on menny hyvin (enkä siis mitenkään tarkoita vähätellä sun pettymystä ja loukattuja tunteita). Jos sun poikaystävä on valmis hyväksymään sen että sulla voi kestää kauan ennen kuin alat taas luottaa, ja jos hän ymmärtää sen että susta voi tahtomattasikin tulla mustasukkainen ja epäileväinen, niin voitte kyllä mun mielestä yrittää uudestaan.

Pussailuun on helppo ajautua, se kun ei vaadi muuta kuin että huulet on kosketusetäisyydellä, ja se tapahtuu helposti ja nopeasti "puolivahingossa". Tarkoitan että jos vertaa vaikka pettämiseen seksillä, jossa on vaatteiden riisumisen, kortsun laittamisen ym. aikana enemmän aikaa kelata, että mitä mä nyt oikein teen, niin pussaaminen voi oikeasti johtua enemmän ajattelemattomuudesta ja hetkellisestä hairahduksesta. Enkä nyt mitenkään halua vähätellä sitä miten pussailukin voi murtaa luottamuksen ja rikkoa kunnioituksen jne.

Mutta siis tosiaan itse en ainakaan pystyisi toimimaan toisin kuin mitä sydän sanoo, vaikka järki tai kaverit sanois mitä :)

Vierailija

Jos sinusta itsestäni tuntuu siltä, että voit antaa anteeksi ja kyseessä oli siis "vain suudelma" (omasta mielestäni sekin on pettämistä jos tarkoituksellisesti toista suutelee eikä siis niin, että tulee vahingossa suudelluksi) niin voittehan yrittää. Itsehän en sitä varmaan anteeksi antaisi ja tosiaankin tulisi kaiveltua menneitä sen verran, että myöhemmin suhde saattaisi kaatuakin kun aina tulisi muistutettua. Jos luulet, että pystyt jatkamaan ja joskus saamaan luottamuksen takaisin niin voihan sitä yrittää, mutta jos arvelet ettei luottamus enää ikinä palaudu, niin parempi antaa olla.

Vierailija

no siis jos olisin sinä niin ehkä mä kuuntelisin mielummin sydäntä :)Jos rakastatte toisianne niin ehkä te saatte korjattuu erimielisyytenne.
Uskon että on aika vaikeeta varmaan saada luottamus takasin mutta uskon että kaikki järjestyy kyllä (: onnea ja tsemppiä !
pysy vahvana.

Vierailija

Itse en pystyisi elämään asian kanssa. Aina kalvaisi epäilys milloin hän niin tekisi uudelleen.

Jätkä oli valmis heittämään suhteen pois YHDEN YÖN takia.. Mieti nainen.

Ex petti minua, tietenkin ajattelin että annan anteeks mitä vaan.. Mutta miten hitossa pystyisi elämään sen kanssa? Että toisaan mies oli valmis pilaamaan suhteen tuollaisen takia. Yhden yön..... Olisin itse liian katkera.

Vierailija

No mitäpä tuossa on? Jos pystyt ajattelemaan että ei se järvikään soutamalla kulu jos jätkä ei enää sitä tee niin hyvä. Jos taas epäilet että tekee ja se sinua häiritsee niin silloin lienee sanomattakin selvää että dumppaat sen.

Vierailija

Kiitos viesteistä! :) Ne auttoivat mua päättämään että koitetaan puhua vielä tätä juttuu läpi. Juteltiin sitte tänään pitkään ja päädyttiin siihen et yritetään vielä ja katotaan tuleeko tästä mitään. Hän lupasi unohtaa sen tytön ja katkaista kaikki yhteydet siihen. Hän ymmärsi myös hyvin että en voi luottaa häneen ehkä vielä pitkään aikaan, mutta lupasin yrittää. Kiitos neuvoistanne!! :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat