Rohkeutta uskaltaa puhua?

Vierailija

Niin eli ongelmani on se, etten uskalla sanoa poikakaverilleni suoraan mitä ajattelen. Muutimme toiselle paikkakunnalle puolisen vuotta sitten ja kuvittelin, että saan kyllä ystäviä ja kotiudun. Nyt tässä muutama kuukausi sitten tuli olo, että nyt haluan pois täältä. Muuttaa takaisin sinne kotipaikkakunnalleni, missä tunnen olevani kotonani.

Mutta minä en uskalla kertoa poikaystävälleni, koska pelkään että se suuttuu tai luulee minun pettävän sen luottamuksen, koska oon jo pitkään pitäny sisällä tätä. Meidän piti muuttaa siksi, koska hänen työnsä on täällä ja näimme muutenkin vain viikonloppusin alussa.
Voisiko joku kiltti ihminen kertoa joitain vinkkejä miten minä uskallan sanoa, etten minä viihdy täällä ollenkaan ja joka päivä on yhtä tuskaa asua paikassa, joka ei ole koti..?
Onhan tämä vähä hassua, ku ei uskalla puhua tämmösestä. Jollekkin tämä voi olla pieni ongelma, mutta minulle tämä on suunnttoman suuri! Olen muutenkin aika hiljaista ja ujoa tyyppiä..

Niin ja oishan se helpompi asua, jos tuntis täältä joitakin, mutta ei täällä oo AINUTTAKAAN kaveria. Ainuat on työkaverit, mutta nekin jo keski-iän toisella puolella, eikä oo mitään yhteistä. Joten ei tule oltua muuten kuin poikaystävän seurassa päivästä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen...

Onhan mulle miljoona tilaisuutta ollu kertoa, mutta aina ne sanat jää kurkkuun.. Apua?

Kommentit (3)

Vierailija

Heippa =)

Itse en pysty sanomaan ääneen vaikeita asioita niin helposti, joten kirjoitan aina tarvittaessa "kirjeen" avokilleni.
Ihan rauhassa ja omalla ajalla niin saa kaiken siihen... Jos nyt sitten loukkaantuu pahasti toinen, ei oikeen mahda mtn. Aina voi yrittää asiaa korjata =)

Vierailija

Hei Cämilla! Viestisi vaikuttaa ihan aiheelliselta ja mielestäni avopuolisolle tulisi pystyä puhua asioista, jotka painavat omaa mieltä. Itse muutin poikaystäväni perässä uuteen paikkakuntaan, hän meni opiskelemaan ja itse pääsin kokopäivätyöhön. Suhde toimi hetken ja löysin muutamia ystäviä poikaystäväni opiskelukavereista. Mutta loppujen lopuksi en itse huomanut, että oikeastaan olin todella yksinäinen ja niin myös oli poikaystäväni. Kävin töissä ja töiden jälkeen olin aina koton, poikaystäväni kävi koulussa ja sen jälkeen oli kotona. Suhde kariutui hyvinkin pian muuton jälkeen, n. 4kk muutosta poikaystäväni lähti viettämään joululomaa kotipaikkakunnallemme ja päätyi salasuhteeseen toisen tytön kanssa.

Tämän haluan kertoa siksi, että molempien yksinäisyys ja tekemättömyys johti tähän tilanteeseen. Näimme jatkuvasti toisiamme, eikä kummallakaan ollut harrastuksia tai ystäviä joiden luokse mennä/joiden kanssa tehdä jotain. Toivon koko sydämestäni, että puhut poikaystäväsi kanssa, ennen kuin on liian myöhäistä. Et ole onnellinen noin.

Hanki tekemistä itsellesi, harrastuksia. Pyydä ystäviäsi käymään! Se helpottaa hetkeksi ja saat jotain muuta ajateltavaa.

Vierailija

Itselläni oli vuosi sitten sama tilanne, muutin miehen perässä toiseen kaupunkiin, jossa hän opiskeli ja kävi vielä töissäkin. Itse en saanut töitä, joten alkuun olin vain kotona ja olo oli todella yksinäinen.
Lopulta sain sanottua, että tiedätkö, miulla on vähän yksinäinen olo silloin kun oot koulussa, kun en tunne paikkoja enkä ketään ihmisiä.

Kierreltiin sitten yhdessä tutustumassa paikkoihin, jotta aloin osaamaan liikkua kaupungilla, ja sovittiin että joka viikko varataan aikaa sille että tehdään yhdessä jotakin ja keskustellaan kunnolla.

Lisäksi aloin käymään useammin kotipaikkakunnalla, jotta tulisi "pehmeä lasku" uuteen kaupunkiin. Poikaystäväni otti sen hyvin, ymmärsi kyllä että yksinolo alkaa ahdistamaan.

Pikkuhiljaa siitä sitten tuli koti, mutta ilman keskustelua olisin varmasti jo muuttanut takaisin kotipaikkakunnalleni.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat