Mikä avuksi epäluuloisuuteen? :/

Vierailija

Ongelmani on oma mielettömän suuri epäluottamukseni miehiä kohtaan. Tätä on jatkunut teini-iästä asti, nyt olen nuori nainen ja tuore äiti ja pelkään kovasti ajavani miehen ennen pitkää luotani kun olen niin hankala. Arvostan todella tätä ihmistä ja rakastan häntä, jotenkin silti muutun aina vittumaiseksi ämmäksi mustasukkaisuuksissani. Tämä on myös kamalan kuluttavaa minulle itselleni.

Pidän itseäni ihan nättinä ja kroppakin on ihan ookoo vaikka ei pieni treeni pahaa tekisi, joten miksi tuntuu kamalan naiivilta koko ajatus että miehet haluaisi sitoutua yhteen naiseen nykypäivänä? Olen kamalan kyyninen ihminen! Välillä melkein ajan miehen tahallani pois, kun "tapahtuuhan se kuitenkin niin miksi odotella?"

Kertokaa, miten olette päässeet yli omista samankaltaisista ongelmistanne, vai onko toivoa olemassakaan?

Kommentit (2)

Vierailija

Tämä kuulostaa niin tutulta! Ja tähän tulin itsekin hakemaan vastausta täältä.
Onko miehet aikaisemmin käyttäytyneet sinua kohtaan törkeästi? Itselläni tämä johtuu ainakin siitä mitä olen sinisilmäisenä saanut niskaani monelta kusipäältä.
Rakastan avomiestäni päivä päivältä yhä enemmän, ja meillä menee päivä päivältä yhä paremmin. Mutta me riidellään melko usein. En tiedä suutunko liian herkästi vai mistä tämä johtuu, että jatkuvasti päädytään tilanteeseen jossa mies saa pyytää minulta anteeksi. Toki tähän on minusta aihettakin, jos on mm.saanut toisen kiinni pornokuvien katselusta kun itsekin olen kotona. Vai olenko väärässä? Loukkaisiko tämä muita naisia vai onko minulla vain joku ongelma?
Entä sitten kun avomieheni naispuolinen (seurusteleva) lapsuuden kaveri ei alusta asti ole hyväksynyt minua jostain syystä, eikä näin ollen pyydä minua minnekään mukaan. Minusta on mieheltä epäkunnioittavaa tämmöisessä tilanteessa olla välittämättä siitä miten tämä nainen kohtelee minua. Olenko väärässä?

Haluaisin kuulla Nan sinunkin käytännön kokemuksia ongelmatilanteista.

Ei ole ollenkaan väärin eikä naiivia ajatella, että mies voisi sitoutua vain sinuun. Olen itse ajatellut samaa. Olenko tyhmä kun kuvittelen, että joku haluaisi olla saman henkilön kanssa lähtökohtaisesti koko loppu elämän? Vai onko se tänäpäivänä liian kaukaa haettua..

Vierailija

Haluaisin uskoa sitoutumiseen ja rakkauteen, mutta jotenkin en vaan pysty. Kun mies puhuu vaikka siitä millaista elämä on 10 vuoden päästä, ajattelen "come on, et kai kuvittele TOSISSASI että olemme vielä yhdessä silloin!"

Minulla oli teini-iässä masennus ja olin todella yksinäinen kavereiden kaikottua, ehkä jo tästä on lähtöisin se tunne ettei kukaan pysy kauaa vierellä. Olin myös ensimmäisen avopuolison kanssa aika rankassa suhteessa, tappelimme paljon. Siis myös fyysisesti. Mies myös salaili, ei esim. ikinä pitänyt puhelintaan esillä vaan jossain kaapissa takin taskussa ja äänettömällä. Sitten suuttui kun mainitsin että vähän epäilyttävää toimintaa!

Seurustelumme alussa hän joi jatkuvasti ja ravasi baareissa ollessani itse alaikäinen, ja kerran en kuullut hänestä viikonlopun aikana, sitten hän vain ilmoitti että suhde on ohi ja hän tapasi toisen. Palasimme myöhemmin yhteen mutta en unohtanut kokonaan.

Nykyinen mies tosiaan on ihana ja kiltti, olimme alussa vain ystäviä joten on selvää että viihdymme yhdessä.Vielä kun uskaltaisin luottaa häneen, kävi miten kävi!

P.S. Kyllä minusta miehesi pitäisi puhua kaverinsa kanssa, ei ole reilua antaa kohdella sinua noin että jäät ulkopuolelle, jos kerran mitään syytäkään siihen ei ole!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat