Taidan olla epätoivoinen takertuja, apua!

Vierailija

Emme asu seurustelukumppanini kanssa yhdessä. Mies ehdottaa usein nähdessämme asioita, joita meidän pitäisi tehdä: esimerkiksi matkustaa lomalla jonnekin yhdessä. Hän myös vaikuttaa olevan iloinen seurassani ja on useimmiten todella hellä ja rakastavainen minua kohtaan. Mieltäni painaa kuitenkin se, että näemme turhan harvoin.

Pari päivää sitten kerroin, että pari kertaa viikossa näkeminen on mielestäni liian vähän ja että minulla on aina kova ikävä häntä, kun emme muutamaan päivään näe. Mies sanoi, että sittenhän meidän täytyy nähdä useammin. Miehellä on yleensä enemmän ohjelmaa kuin minulla, eikä hän varmaan puuhaillessaan ehdi ikävöidä minua samalla tavoin kuin minä häntä? Tällaisen päätelmän itse olen tehnyt. Olen omasta mielestäni hieman useammin ollut se, joka ottaa yhteyttä, esim. laittaa toiselle tekstiviestiä, ehdottaa tapaamisia jne. Mieskin ehdottaa tapaamisia, mutta yleensä vasta kun on kulunut useampi päivä (noin 3 päivää näkemättä). Itse olen saattanut ehdottaa tapaamista heti seuraavana päivänä näkemisestämme.

Ihmettelin samalla kertaa miehelle myös sitä, ettei hän ole koskaan (olemme kylläkin olleet "vasta" alle vuoden yhdessä) ajatellut yhteistä tulevaisuutta ja sen semmoisesta. Kerroin, että minä haluaisin joskus elää yhteistä arkea hänen kanssaan. Hän sanoi miettineensä yhdessäasumisasiaa itsekseen. Ihmettelin, ettei hän ole puhunut mitään asiasta, jos hän oikeasti on myös miettinyt samaa asiaa. Mies kertoi ajatelleensa parin asian olevan vielä yhteenmuuton esteenä. Juttelimme "esteistä" ja päädyimme yhdessä siihen, että ne olisi helposti ratkaistavissa. Sitten hän sanoi minulle, että voimmehan me kokeilla yhdessä asumista. Hän vaikutti aidosti tarkoittavan sanomaansa.

Sanoin vielä miehelle, ettei meidän tarvitse hätäillä, jos hän ei vielä halua yhteen muuttamista. Keskustelun jälkeen emme ole puhuneet asiasta. Mies ei ole alkanut puhua asiasta, enkä itse viitsi aloittaa uutta keskustelua aiheesta, koska tuntuu, että painostan häntä, jos minä jatkan keskustelua.

Tuntuu, että olen yli-innokas takertuvaa tyyppiä oleva ihminen, kun haluaisin edetä suhteessamme häntä nopeammin ja olla yhdessä nykyistä enemmän... Tavallaan tuntuu siltä, että omalla toiminnallani ikään kuin ahdistan miestä nurkkaan. Minun pitäisi varmaan olla ehdottelematta niin usein näkemistä ja antaa miehen ottaa yhteyttä minuun sitten kun hän jaksaa/ehtii/haluaa ottaa. Toisaalta on niin kurjaa olla ilman häntä useampi päivä...

Kertokaapa nyt, pitäisikö minun hillitä itseäni, jotten minä olisi se, joka ehdottaa maanantaina että nähdään tänään, tiistaina että nähtäisiinkö tänäänkin ja torstaina taas laittaa viestiä että olisi kiva nähdä.

Tulipa sekava viesti. Toivottavasti joku keksii mikä tässä oli punainen lanka ja kertoo omia ajatuksiaan parisuhdetilanteestani. :)

Kommentit (8)

Vierailija

Mielestäni ei kannattaisi kiirehtiä.. Jos näette suurinpiirtein kolmen päivän välein, niin se on todella erilaista kuin mitä arki olisi kun näkisitte toisianne tyyliin 24/7.

Jos mies on odottamisen arvoinen niin kannattaa odottaa ja antaa aikaa.

Vierailija

No kokeile mitä tapahtuu jos et itse ole niin innokas ja jatkuvasti pommittamassa viesteillä jne. Et ilmeisesti halua olla epätoivoinen takertuja, joten älä käyttäydy tavalla, joka on mielestäsi epätoivoista takertumista. :D

Keksi itsellesi puuhaa ja pidä itsesi kiireisenä. Et ehdi miettiä koko aikaa miestä. Mieti myös sitä, voitko asua miehen kanssa, joka on jatkuvasti harrastusten parissa ja kavereidensa kanssa, eikä nyhjötä kotisohvalla vieressäsi.

Vierailija

Kiitos mielipiteistänne. Olen samaa mieltä, että nyt minun kannattaa vaihteeksi olla hieman hiljaisempi osapuoi ja keksiä itselleni tekemistä niin, että mies saisi vuorostaan olla aktiivisempi pitämään yhteyttä, jos haluaa... Sitä haluaisin enemmän kuin mitään.

Itse haluaisin kyllä nähdä miestä useammin kuin kahdesti viikossa. Tavallaan olisi miehen kiireistä huolimatta hyvä, jos asuisimme yhdessä, sillä sitten näkisimme kuitenkin päivittäin yhteisessä kodissamme. Osittain kiireet ovat työjuttuja, joita miehen täytyy tehdä kotoa käsin. Mutta ehkei minun kannata enää puhua mitään asiasta ennen kuin mies ottaa asian puheeksi - jos edes ottaa. Siitäkin voi varmaan tehdä omat tulkintansa, jos asiasta keskustelu jäi nyt tähän yhteen kertaan.

Lisää kommentteja?

Vierailija

Sama tilanne täälläkin. Tapailtu ollaan kohta puoli vuotta ja virallisesti ollaan seurusteltu vasta jokunen viikko. Kesällä molemmilla oli hirveästi ohjelmaa (matkoja, töitä jne.) ja oli ihan ymmärrettävää että pystyttiin näkemään juuri vain tuon kaksi kertaa viikossa. Odottelin syksyä, sillä ajattelin että meillä olisi enemmän yhteistä aikaa kun arki normalisoituis jotenkin. Toisin näyttää käyneen.

Itselläni on monta pitkää suhdetta takana joten olen tottunut siihen että aina se toinen jolle pitää varata aikaa. Olen seurustellut ehkä vähän liiankin tiiviisti aikaisemmin. Poikaystävälle tämä on ensimmäinen vakava suhde ja hän onkin, toisin kuin minä, vuosien aikana "perustanut" tosi kiireisen elämän itselleen kun ei ole aikaisemmin tyttöystävää ollut.

Olen täysin sitä mieltä että kavereiden ja harrastusten olemassaolo on tärkeää, ja ettei koko elämää voi pistää parisuhteen varaan. Mutta mielestäni juuri tuo kaksi kertaa viikossa on ihan liian vähän. Tarvitsen enemmän. Puoli vuotta on mennyt ja tuntuu ettei vieläkään olla päästy "alkuhuuman makuun" jos niin voi sanoa, koska toisella on aina kiire jonnekkin.

Olen melkeinpä aina se aloitteen tekevä osapuoli. Ja harvoin mun ehdottamat päivät ja ajat edes sopii miehelle. Kun sitten vihdoin ollaan yhdessä, niin kaikki tuntuu olevan hyvin ja tykätään toisistamme tosi paljon.

Koitan parhaani mukaan järjestää itselleni ohjelmaa ja nähdä kavereita. Jotenki aina tuntuu et mies pettyy minuun, jos mulla ei aina ole sille jotain jännää kerrottavaa ku nähdään. Tosiasia on se, että olen takertuva ihminen ja tykkään viettää aikaa poikaystävän kanssa! Ja mielestäni on ihan normaalia varsinkin suhteen alussa, että haluaa olla yhdessä paljon. Eikö se sitte tykkää musta tarpeeksi, vai mistäköhän kiikastaa?

Ollaan keskusteltu asiasta mutta poikaystävä ei ole luvannut parannusta. Enkä voi alkaa sitä vaatimaankaan.. pelkään että se ahdistuu.

Olen samaa mieltä edellisten kanssa että kannattaa varmaan vain keksiä omaa tekemistä. Kyllä se vähän auttaa mutta ikävä tulee ainakin mulle vaikka ohjelmaa olisikin.. Toisaalta voi ajatella positiivisesti. Mitä harvemmin näette sitä enemmän kaipaatte toisianne ja suhde pysyy näin pitkään virkeänä. Vähän niinkuin alkuhuuman pitkittämistä :) Ette tylsisty toisiinne.

Vierailija

Minusta sinä et ole takertuja. Itse olen ihminen, joka on alusta asti (poislukien muutama kesäkuukausi, kun suhde alkoi keväällä) saanut nähdä toisen melkein joka päivä ja viimeisen vuoden asua (lähes kokonaan) yhdessä, mutta silti kaipaan häntä aina vierelleni, jos olen yksin. Ja varsinkin nyt, kun hän tulee olemaan jonkin aikaa poissa ja vain sähköpostiviesteillä tavoitettavissa. Meillä on hyvin tiivis suhde, koska kummallakaan ei ole "kodin ulkopuolisia" harrastuksia eikä paljoa ystäviä tai muita menoa. Me teemme myös asioita todella paljon yhdessä, sillä se on tuntunut aina luonnolliselle. Alusta asti on ollut sitä, ettei aina tarvitse ensinnäkään tehdä mitään, vaan on mukava vain "köllötellä", jutella ja naureskella tai sitten vaikka molemmat tekisivät omia asioitaan, niin olemme samassa tilassa, jos vain mahdollista. Ainoana menona on poikaystävän vierailut vanhempiensa luona (muutamana viikonloppuna kuukaudessa), ja sinne en aina jaksaisi lähteä mukaan, mutta en missään nimessä tahtoisi olla edes yhtä yötä enää yksin. Ja siitä asiasta on riideltykin.

Minusta te ette siis tunnu takertujilta (ainakaan minuun verrattuna) vaan ihmisiltä, jotka tahtovat paljon läheisyyttä ja läsnäoloa. Ja olen Kiia9:n kanssa samaa mieltä siitä, että yhdessä asuessa saa kuitenkin aina olla arjess, ja niitä pieniä yhteisiä hetkiä on siellä täällä. On myös mukavaa tietää, että kun toinen lähtee ovesta omien juttujensa (tai töiden) pariin, hän tulee kyllä illaksi takaisin ja viereen nukkumaan.

Vierailija

No huh-huh, alkoi itseäkin ahdistaa kun luin edellä olevan viestin nro 6:

"..tai sitten vaikka molemmat tekisivät omia asioitaan, niin olemme samassa tilassa, jos vain mahdollista."

Läheisriippuvuutta. Kun eroatte, ette pysty luomaan uutta tasapainoista suhdetta, koska kukaan normaali mies ei voi olla tuollaiseen tottuneen naisen kanssa. :O

Vierailija

Oletko sanonut hänelle, että sinulla on ikävä häntä ja haluaisit viettää aikaa enemmän yhdessä? Jos parisuhde on tarpeeksi vakava, niin kyllä pitäisi järjestää aikaa kumppanille. Tuo ehkä kuulostaa enemmän tapailulta kuin seurustelulta.

testudo80

Minä olen sellainen mies että kun tapaan naisen niin todellakin haluan nähdä naista ja olla läsnä, tehdä asioita yhdessä. Jos naisella ei ole aikaa tälläiseen niin mitään suhdetta ei synny.

Naisten suurimpia ongelmia on se että he ymmärtävät miehiä loputtomiin, jolloin mies usein kohtelee vähän huonommin / huonosti. Naisten itsetunto on todella surkea kuten jokainen tietää. Sitä pitäisi myös kehittää. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat