Auttakaa!!

Vierailija

Olen yhdeksäntoistavuotias opiskelijatyttö ja kaipaisin nyt kipästi apua! Olen seurustellut poikaystäni kainssa kohta kolme vuotta, eli koko lukioaikani. Hän on ensirakkauteni, ja ensimmäinen poikaystäväni. Häneltä sain ensisuudelmani ja hänelle menetin neitsyyteni. Olen koko ikäni asunut pienellä paikkakunnalla, ja vietimme poikaystäväni kanssa lähestulkoon kaiken vapaa-aikamme yhdessä, ja olin hänestä lähes riippuvainen. Heti olessamme erossa tunsin suurta ikävää ja surua. Poikaystäväni tuli elämääni vaikealla hetkellä, juuri kun vanhempani olivat eroamassa. Pidän häntä eräänlaisena pelastavana ritarina.
Olen suhteessa ehdottomasti omistautujatyyppi, eli annan lähes koko elämäni suhteelle. Kun vuotta vanhempi poikaystävä muutti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, kaikki muuttui. En enää nähnytkään häntä koko ajan. Ensin ikävöin hullun lailla, mutta parin viikon kuluttua ikäväni hälveni, kun aloin jutella italialaisen ystäni kanssa, ja ennen kun huomasinkaan, olin ihastunut. En osannut pysyä ystävästäni erossa, ja pian hän olikin varannut lennot Suomeen. Samoihin aikoihin erosimme poikaystäni kanssa, mutta näimme siltii toisiamme joka päivä, ja olimme seksuaalisessa kanssakäymisessä, eli käytännössä seurustelimme edelleen. Pahinta on että tietin jo tässä vaiheessa että minun pitäisi lopettaa, että tämä on väärin. Pian ystäväni saapui Suomeen. Poikaystäni oli tästä tietoinen, ja olin vakuuttanut hänelle että olemme vain ystäviä. Ystäväni viikon kestäneen Suomenloman aikana suutelimme ja nukuimme vierekkäin, seksiä emme kuitenkaan harrastaneet. Ystäväni ollessa luonani kuitenkin tajusin etten ollutkaan ihastunut häneen, vaan ihastumisen tunteeseen. Valitsin mielummin ihastumisen kuin ikävän jota tunsin poikaystäväni ollessa poissa!
Italialainen ystäväni unohdettiin, poikaystäväni antoi anteeksi ja palasimme virallisesti yhteen. (Myös poikaystäväni oli ihastunut opiskelellessaan toiseen tyttöön). Poikaystäväni keskeytti opintonsa ja muutti takaisin samalle paikkakunnalle. Kaikki oli hyvin! Nyt poikaystäväni lähti armeijaan ja löysin itseni taas samasta tilanteesta! Luulisi että ihminen oppisi virheistään, mutta EI! Olen ihastunut ystävääni, jota kohtaan minulla on ollut tunteita monta vuotta. Tilanne on siis aivan sama kuin vuosi sitten! Jouduin poikaystävästäni eroon, ikävöin sairaalloisesti aikani, ja sitten ihastun, kuin vain helpottaakseni oloani! Mikä minussa on vikana!? Joskus toivon että olisin tavannut täydellisen poikaystäväni vasta sitten kun olen oikeasti valmis sitoutumaan, nyt haluaisin vain olla vapaa ja nauttia nuoruudesta, mennä ulos ja käydä treffeillä. Nyt olen seurustellut koko nuoruuteni saman miehen kanssa, hän on ihana, ja tunnen itseni huonoksi ja pahaksi ihmiseksi, sillä en missään nimessä halua satuttaa häntä. Rakastan häntä enemmän kun mitään, mutta miksi silti ihastun muihin, ja ennenkaikkea, miksi en osaa sanoa ihastuksilleni EI!!??

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat