Pitkä sude ja ero (tule keskustelemaan!)

Seuraa 
Liittynyt13.1.2010

Ajattelin perustaa (en tiedä onko tällainen jo) tällaisen keskustelun eronneille, jotka oli pitkään jonkinalaisessa seurustelusuhteessa.

Itse erosin viisi vuotta kestäneestä suhteesta alku vuodesta.
Olen yrittänyt asiaa käsitellä monin tavoin, mutta silti tuntuu aivan kamalalta. Olemme exäni kanssa hyviä ystäviä ja joskus harrastamme jopa seksuaalista kanssakäymistä.. Haluaisin hänet silti kokonaan takaisin. Erotessamme päätimme, että mikäli onnistumme muuttumaan "tarpeeksi" saattaisimme mahdollisesti palata yhteen.. Nyt ainakin minulla olisi hirveä hinku palata hänen kanssaan yhteen.. Pelkään vain kysyä sitä häneltä.. Pelkään, että sen jälkeen hän ei halua olla edes ystävä kanssani... voisin kertoa tästä todella paljon tässä, mutta luulen, että tila ei riitä yhdellä kertaa..

Haluaisin, että kertoisitte mielipiteitänne ja avautuisette itsekin tässä keskustelun lomassa asioista minkä pystytte. Autetaan toisiamme toipumaan ja järjestämään elämä uudestaan!

Kommentit (7)

Vierailija

Vaikea sanoa, onko yhteenpaluu kannattavaa kun ei tiedä eronne syitä. Itse erosin muutama kuukausi sitten 2 vuotta kestäneestä uusintayrityssuhteesta eksäni kanssa. Samat ongelmat, mitä aikaisemminkin oli, nosti pikkuhiljaa päätään ja ero tuli taas. Intohimo oli kuollut suhteesta jo ajat sitten, joten ero ei tuntunut edes kovin pahalta. Pari päivää itkin ja sitten päätin vain aloittaa uuden elämän ja nyt tunnen itseni kokonaisemmaksi kuin koskaan ennen :) Olisin jopa valmis uuteen rakkauteen, koska vanhasta opin vain sen mitä en todellakaan halua ja mitä taas oikeasti haluaisin.

Vierailija

Mulla päättyi neljän vuoden serusutelu kaksi viikkoa sitten ja olen ihan rikki. Poikaystävänikin rakastaa minua, olen hänelle tärkein ja läheisin eikä hän tahdo menettää minua kokonaan, mutta hän jätti minut kuitenkin koska hän ei vaan tahdo nyt seurustella vaan tahtoo olla vapaa jotta voi tehdä mitä vaan keneltäkään kysymättä ja kenestäkään riippumatta ja jottei tarvitsisi olla kenellekään tilivelvollinen. Olemme vasta 17-vuotiaita, jos olisimme jo aikuisia niin kaikki olisi hyvin. Hän ei siis ole koskaan koskenutkaan kehenkään muuhun naiseen kuin minuun...

Me emme kuitenkaan ole pystyneet eroamaan kunnolla, vietämme edelleen paljon aikaa yhdessä, halailemme, pussailemme, sekstailemme, makailemme vain sängyssä vierekkäin, olemme toisillemme helliä, hän kutsuu minua kullaksi.. olemme kuten ennenkin.. Nyt hänellä olisi vain oikeus olla muidenkin naisten kanssa.. ja se ajatus tappaa minut.

Tämä ero tuli niin puskista että en pysty vieläkään kunnolla käsittämään. Olin rakentanut koko elämäni hänen varaan. En tunne ketään joka olisi toisesta ihmisestä yhtä riippuvainen kun minä hänestä. Me olimme pari jonka vain kuului olla yhdessä. Mulla ei ole yhtään mitään omaa elämää, hän on kaikki mitä minulla on ollut. Olimme jo kuin aviopari, minä tykkäsin siitä ja kuvittelin että hänkin tykkäsi, olimme muuttamassa pian yhteenkin.. En vaan kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni (ja vielä vähemmän häntä!!) kenenkään muun ihmisen kanssa.. Me kuulumme yhteen!

Nanen
Seuraa 
Liittynyt13.1.2010

Tunnistan tuosta tekstistä paljon itseäni ja meidän sudetta.
Aluksi minulla oli kyllä mahtava fiilis eroamisesta. Oli hienoa olla vapaa ja tehdä mitä haluaa.. jotain säpinää oli myös siinä samalla.. mutta ei mitään, mikä on johtanut johonkin fyysiseen.

Se tunne meni kuitenkin ohitse, ja olen huomannut kuinka paljon kaipaan häntä.. Olemme edelleen siis hyviä ystäviä ja voin puhua hänelle kaikesta, mutta se ei riitä :S. Kaipaan rakkautta ja hellyyttä.. enkä voi kuvitella saavani sitä (ainakaan vielä) keneltäkään muulta.. enkä edes halua ajatella niin..

Kaikista eniten satuttaa kuitenkin se, että exäni on ihastunut, rakastanutut tjt hyvään ystävääni.. en enää tiedä missä mennään.. kuinka syviä hänen tunteet on ystävääni kohtaan ja onko hän voinut vain lakata rakastamasta minua viiden vuoden seurustelun jälkeen? En voi uskoa sitä, koska silloinhan hän ei olisi rakastanut minua oikein kunnolla missään vaiheessa...

Kamalaa.

Vierailija

^Teidän erostanne on kulunut jo monta kuukautta, joten entisellesi tuo aika on saattanut riittää siihen, että hän pääsee eteenpäin. Mitä jos ottaisit hänestä vähän etäisyyttä? Jos tilanne tuntuu sinusta ylitsepääsemättömältä, keskustele hänen kanssaan siitä, miltä sinusta tuntuu.

Mulla on takana pitkä 5,5 vuoden suhde, yhdessä on asuttu varmaan 4 vuotta. Tällä hetkellä ollaan todella suossa eikä mitään takeita siitä, että pystytään jatkamaan suhdetta enää tästä. Toisaalta haluaisin seistä omin jaloin, toisaalta rakastan miestäni kovasti enkä halua tätä loukata. Asioista on puhuttu, mutta voipi olla, että pian minäkin puran tuntojani tänne.

Vierailija

Olemme myös toistemme parhaita ystäviä ja hän on ainoa jolle voin puhua ihan kaikesta ja ajattelematta että jaksaako hän kuunnella jne.. Saan edelleen rakkautta, hellyyttä, seksiä.. mutta tuntuu niin kamalalta ajatella että en tule enään olemaan ainoa joka häneltä sitä saa.. Tuttu tunne ettei voi kuvitella saavansa keneltäkään muulta..

Voin vain kuvitella tunteesi tuon ystävääsi ihastumisen suhteen.. Pahin pelkoni onkin että eksäni ihastuisi johonkin toiseen, ja sitten kun se olisi vielä hyvä ystävä niin vieläkin pahempi.. Ymmärrän sua niin hyvin, ajattelisin itsekin että onkohan hän koskaan edes rakastanut minua.. Mutta tuskin hän olisi sun kanssa niin kauaa ollut. Vaikka tuntuu että itse ei voisi ihastua kehenkään muuhun eikä rakkaus entiseen voisi loppua, niin ei kaikki ole samanlaisia, toiset pystyvät jatkamaan eteenpäin nopeammin.

Sanoit tuossa aloituksessa että tahtoisit kysyä yhteen palaamisesta muttet uskalla,,olisiko teillä vaikka mitään yhteistä kaveria jonka voisit laittaa vähän utelemaan asiasta? Tai sitten vain itse utelet, älä kysy suoraan kuitenkaan.

Vierailija

Erottiin entisen kanssa alkuvuodesta, takana oli meilläki melkein kolme vuotta. Meillä loppu oli tuloillaan jo pitkään, mutta kumpikaan ei oikein halunnu sitä ääneen sanoo ku tiedossa oli että jos nyt erotaan niin sitte ei enää palata yhteen koska sitäki oli ollu suhteen aikana. Se oli tavallaan viimene yritys, ehkä se oli siks niin kipee asia myöntää. Oltiin vaan liian erilaisia ja meillä oli liian erilaiset päämäärät elämässä suhteen jatkumisen kannalta.

Ekat pari viikkoo oli yhtä itkua,mut itellä oli jotenki kevyt olo surusta huolimatta. Se pahin "kipu" tuli itse asiassa vasta jonku ajan päästä ja oltiin sillon paljon yhteyksissä ja riideltiin joka asiasta ja koko ajan. En ehkä loppujen lopuks sit kuitenkaan osannu päästää irti, pidin yhteyttä ja loukkaannuin tosi paljon kun exä rupes seurustelemaan, en osannnu hyväksyä sitä että hän kuuluis jollekkin muulle.

Lopulta oli pakko tehä lopullinen "pesäero" sekä henkisesti että fyysisesti, palautin tavarat (lahjat), poistin numeron ja lopetin yhteydenpidon kokonaan. Teki itelle tosi hyvää, tarttesin sitä itteeni varten päästäkseni kokonaan irti hänestä. Nykysin meillä on ihan asialliset välit, mutta silti en hirveen mielellään samassa paikassa tai tilanteessa oo. Yks riita on vielä sopimatta ja haluun kyllä sopia sen, mutta en oo ehkä vielä siihen valmis.

Niin vaikeelta ku se tuntuuki, niin suosittelen tuota omaa keinoo muilleki. Jos mies on sanonu että ei haluu olla parisuhteessa mutta käyttäytyy niinku olisitte parisuhteessa nii sillon asia miusta pitää keskustella halki. Joko ollaan kokonaan parisuhteessa tai sitte erotaan KOKONAAN ! Molemmat osapuolet satuttaa itteään vaan enemmän jos vitkuttelee tuollaisessa melkein suhteessa, joka on kuin parisuhde mutta siinä saa kuksia muitakin. Jos mies ei osaa sitä tehdä niin silloin se kannattaa tehdä ite. Kumpikaan ei voita tuommosessa tilanteessa. Kyllä aika parantaa haavat, niin se on tehnyt muillaki, niilläki kellä vaikka oma puoliso on kuollut.

Tsemppiä kaikille ! (:

Vierailija

-janet

Ei mies aina halua erota voidekseen olla jonkun muun kanssa :)

Itsekkin erosin juuri saman tapaisesta suhteesta, mutta erosimme vain saadaksemme asiat taas järjestykseen. Omaa miestäni alkoi ahdistaa se, etten voinut jakaa asioitani kenenkään muun kanssa kun hänen ja hän toivoo, että jos olemme erossa toisistamme minäkin löydän ystäviä joiden kanssa voin viettää aikaa ja jutella. Ehkä sitten voisimme taas olla yhdessä. Mutta ennen sitä se ahdistaisi meitä molempia liikaa.

Tottakai ajatus on ahdistava, mutta kyllä siitä erosta voi olla ihan oikeasti hyötyä, vaikka olisikin toisen kanssa erittäin hyvissä väleissä. Pitää vaan osata suhtautua siihen oikein :) En ihmettelisi yhtään, että sinunkin kultasi toivoisi sinun olosi parantuvan eronne myötä

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat