Kemiaa työpaikallako?

Vierailija

Eli lähes heti kun noin 3kk sitten aloitin uudessa työssäni, huomasin tämän komean, miehekkään, huumorintajuisen ja itsevarman miehen. Kaikki alkoi pienillä ujoilla katseilla ja olin hyvin hämmästynyt saamastani huomiosta, joten pidin sitä jännittävä ajattelematta muuta.
Nyt huomaan juttelevani hänelle aina kun mahdollista, jopa pitäväi ylimääräisiä taukoja kun tiedän hänen olevan taukohuoneessa. Mitä kauemmin tämä jatkuu huomaan itsessäni vaarallisesti ihastuksen merkkejä.
Mutkat matkassa ovat se, että olemme tosiaan samassa työpaikassa, tosin eri tehtävissä. Lisäksi mies on minua 10 vuotta vanhempi! Tunnen siis itseni tyhmäksi kun edes jaksan ajatella häntä.
Hän kuitenkin selkeästi jakaa minulle huomiota yhä enemmän: hän saattaa silitellä päätäni taikka kommentoida pientäkin kommenttiani yleisessä keskustelussa.
Pelkään kaiken olevan vaan peliä. Tiedän hänen hieman flirttailevan muillekin ja kenties viehätän häntä, mutta kommentit "voi pientä, voi sieltä se tulee höpönen" ovat hänen puoleltaan osoitus siitä, että työkavereina hän voi heittää vitsiä siitä, että olen työyhteisöni nuorimpia..
Minulla ei tietenkään ole aikomusta muuttaa tilannetta puoleen tai toiseen, olen itsekin peluri. Haluan vaan lähinnä tietää muiden kokemuksia vastaavasta? Mikä tekee työkaveruudesta enemmän ja miten siitä onnistuu siirtää peli toisen laidan puolelle vai onko se mahdollista?

Kommentit (1)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat