Saamaton mies ja parisuhde

Vierailija

Ajattelin nyt itsekkin kirjoittaa tänne, koska minulla on niin kutsuttu "ongelma" parisuhteeni kanssa ja toivoisin saavani teiltä jonkinlaista apua tai kommenttia asiaan.
Tilanne on kutakuinkin tämä:

Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa nyt hieman yli vuoden ja kaikki on mennyt periaatteessa hyvin. Hän on mukava, yrittää parhaansa, pyytää aina ensin anteeksi riideltäessä, vie minut vanhempiensa luokse syömään ja tarjoaa iltoja, kertoo rakastavansa, mutta en ole enää varma tunnenko samoin.
Olemme juuri nyt hyvin erilaisissa elämäntilanteissa, minä opiskelen ja käyn töissä, hän ei tee oikeastaan mitään. Kun aloimme seurustella olimme molemmat opiskelijoita, mutta puolen vuoden jälkeen hän lopetti opiskelun ja jäi kotiin. Toisinaan hän tekee keikkaluontoista työtä, mutta sekin on hänen isänsä järjestämää, ei suinkaan itse haettua.
Tämä häiritsee minua ehkä eniten. Mietin koko ajan voiko suhteella olla tulevaisuutta, kun minä etenen elämässäni, eikä hän tunnu liikkuvan minnekään.

Lisäksi olen itse asunut omillani jo useamman vuoden ja hän asuu edelleen vanhempiensa luona. Minä osaan siivota, maksaa laskuja ja hoitaa asioita jotka liittyvät omaan talouteen, eikä hän osaa edes pestä omia tiskejään saatikka kerätä likaisia vaatteita mukaansa asunnoltani lähtiessään.

Aluksi mikään näistä asioista ei haitannut, koska ajattelin niiden muuttuvan ajan myötä. Nyt kun alkuhuuma on kaikonnut, olen alkanut oikeasti ärsyyntyä tilanteeseen. Minä, joka olen jo lapsena vannonut, etten koskaan ala siivoamaan mieheni jälkiä ja hoitamaan asioita hänen puolestaan, olen jo tämän ikäisenä sellaisessa tilanteessa?
Kun tulen iltaisin töistä/koulusta ja soitan hänelle, hän on useimmiten norkoilemassa jossain kaljatuopin/pullon ja ystäviensä kanssa. Hänelle elämä tuntuu olevan lähinnä ryyppäämistä ja hauskanpitoa varten, eikä vähistäkään töistä koskaan jää rahaa säästöön, vaan ne juodaan seuraavien päivien aikana ja sitten mennään vanhempien tai mummin luo käsi ojossa hakemaan rahaa ruokaan.

Olen yrittänyt puhua asiasta hänelle, mutta hän ei ota mitään tosissaan, ei töiden hakemista, opiskelupaikkaa tai sitä, kun yritän opettaa häntä siivoamaan omat jälkensä.
Jopa seksielämämme on tällä hetkellä katkolla, koska en jaksa enää yrittää selittää hänelle, ettei pelkkä yhdyntä riitä minulle. Tuntuu, kuin hän ei osaisi ottaa vastaan minkäänlaista rakentavaa palautetta ja olisi minun syyni, etten saa yhdynnässä hänen kanssaan.
Tiedän, ettei parisuhteessa pitäisi yrittää muokata toista muuksi kuin tuo on, mutta ihan oikeasti, eikö se olisi jo hänelle itselleenkin hyväksi? Ja pitäisi kai hänenkin pystyä ajattelemaan minun tunteitani?

En tahtoisi erota, koska kaikesta tästä huolimatta pidän hänestä kovasti ja ymmärrän miten paljon hänen täytyy pitää minusta, kun kestää kaiken nalkutukseni, mutten enää tiedä mitä teen.
Voiko mies todella muuttua, vai haaveilenko turhaan, että voisimme joskus elää yhdessä ilman että joudun kokoajan repimään hiuksiani hänen saamattomuutensa vuoksi?

Olisin enemmän kuin onnellinen, jos voisitte kertoa onko teillä joskus ollut vastaavia tilanteita ja miten ne selvisivät.

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

ensinnäkin mies ei muutu, ellei itse halua ja vaikuttaa että tyyppi ei halua muuttaa tapojaan. Toista vaan ei pysty muuttamaan ilman tämän omaa tahtoa.

Vierailija

Tollaselle miehelle annetaan ns. monoa. Mikä teitä naisia vaivaa, kun naisettomia HYVIÄ miehiä on maailma pullollaan ja silti pitää paapoa tollasia onnettomia luusereita?

Vierailija

Noinhan se vähän taitaa olla, ehkä olisi tosissaan aika alkaa asennoitumaan siihen, että suhde on tulossa loppuunsa. Ärsyttää vain, että se alkoi niin lupaavasti ja sitten toisen piti tuolla tavalla ryssiä oma elämänsä. Eikä hän tietenkään ymmärrä sen vaikuttavan suhteeseen.
Noh, jotkut miehet kaiketi vain ovat sellaisia.

Mikäli hän ei nyt syksyllä viimein ota asiakseen hankkiutua oikeisiin töihin tai mieluummin koulunpenkille, on kaiketi aika antaa kenkää. Itse kuitenkin tähtään elämässä niin korkealle, että toivoisin mieheltäkin samaa.
Yhteinen kaveripiirimme tekee tästä vielä vähän vaikeamman päätöksen, mutta enpä taida olla valmis elämään epätyydyttävässä parisuhteessa kavereiden vuoksi.

Kiitos teille molemmille vastauksistanne, helpotti kun tajusin, etten tosiaankaan taida valittaa hönelle tyhjästä :)

onneton
Seuraa 
Liittynyt21.8.2011

Voi tuo kuulostaa niin tutulle! Itselläni on melko samanlainen tilanne. Olemme asuneet yhdessä kolme vuotta. Tällä hetkellä mieheni on kyllä vuoden ollut koulussa, mutta esimerkiksi kesätöitä hän ei vaan saa haettua. Ylipäänsä oli jo lottovoitto että hänet sai potkittua takaisin koulun penkille. Monissa muissakin asioissa saamattomuus ja laiskuus on ongelma (esim. vaatteet pitkin lattioita ym. sotkuisuus, laskut aina myöhässä, ja yleensäkin ongelma hoitaa asioita).

Jossain vaiheessa mietin eroa ja tuntui että hän elää vain siivelläni. En kuitenkaan uskaltanut tehdä aloitetta asian suhteen, koska mieheni tuntui olevan tyytyväinen tilanteeseen ja rakastunut minuun. Nyt kuitenkin mieheni kertoi yksi päivä, että hän ei ole enää ihan täysillä mukana tässä jutussa..Hän ei osannut syytä sanoa, mutta hän sanoi ainakin sen, että häntä vaivaa se, kun hän elää minun siivelläni. Hän myös sanoi miettineensä, pitäisikö hänen kokeilla omillaan asumista, jotta saisi asiansa kuntoon ja oppisi huolehtimaan itsestään. Vaikka itse olin vähän aiemmin toivonutkin eroa, otti aika koville, kun toinen sanoikin sen asian.

Saa nähdä nyt mihin suuntaan tämä menee. Mies olisi muuten aivan unelma, kun vaan ei olisi niin saamaton. Se kuitenkin vaikuttaa niin moniin asioihin..

Vierailija

Kuulostaa niin tutulta! Muutin jo 16-vuotiaana yksin ja osaan hoitaa oman talouteni, ajattelen tulevaisuutta ja minulla on kunnianhimoa ja kunnon suunnitelmat opiskelujen ja työpaikan suhteen. Mies taas on minua vanhempi ja silti asuu vanhempiensa luona.. Ei mitään säästöjä, kaikki menee samantien mitä äidiltä saa. Olen yrittänyt saada häntä töihin mutta hän vain valittaa ettei saa mistään töitä. (Ennen kun tapasimme hän kuitenkin tienasi hyvin ja kävi töissä.) Ymmärrän ettei töitä ole helppo saada mutta jotenkin tuntuu ettei hän ole kauhean aktiivinen edes etsimään.. No, opiskelupaikka sentään varmistu onneksi. Olen vaan menettänyt kaiken toivon. Välitän hänestä paljon mutten halua joutua elättämään miestäni ja patistamaan häntä töihin ja siivoamaan yms. (olemaan toinen äiti) Olen myös yrittänyt saada häntä muuttamaan omaan asuntoon. Ainakun käyn hänen luonaan, kello kymmenen jälkeen pitää olla ihan hiljaa, ei voi katsoa edes TV:tä, ei tehdä mitään, koska hänen äitinsä nukkuu ja herää aamulla töihin. Hän kyllä haluaa omaan asuntoon muttei näe sitä tällä hetkellä kiireelliseksi koska ei ole töitäkään. Yritän sanoa hänelle että tuet on keksitty yms, mutta ei auta. Kuten sanoin, olen ihan hukassa, välitän hänestä paljon, mutten halua heittää omaa tulevaisuuttani hukkaan kuitenkaan.. En tosiaan tiedä mitä tehdä, ajattelin vielä muutaman kuukauden katsoa miten hänen tilanteensa edistyy, jos se edelleen pysyy samana niin en voi tehdä muuta kuin mennä elämässä eteenpäin..

Vierailija

Mulla kans just sama tilanne. Jokainen kirjoittamasi lause oli kuin omasta suustani lukuunottamatta seksiasioita. Haluaisin itsekin kuulla, onko joku selvinnyt tällaisesta tilanteesta, ja miten... Likaiset vaatteet jäivät aina mun kämpälle, lattioille ja millon minnekin... Kunnes sovittiin (pakotin, riideltiin, mutta sainpa lopulta haluamani), että hän vie kaikki vaatteensa pois mun luota. Hän loukkaantui asiasta. Nyt hän joutuu olemaan luonani viikonlopun samoilla vaatteilla. Tiskaan meiän kummanki tiskit... Hän ei suostu tiskaamaan enää, koska joskus kun hän tiskasi, valitin... Tiskit oli ihan uuden tiskauksen tarpeessa. Hän ei osaa siis edes tiskata... Sen nyt oon ainaki päättäny, että yhteen ei muuteta, ennen ku hän on asunu yksin ja opetellu ite hoitamaan asioita. Ehkä ei sit koskaan voida asua yhdessä... Tuntuu, ettei hän välttämättä missään vaiheessa opi sitä oma-aloitteisuutta.

Vierailija

Itse oon asunut nyt vuoden avoliitossa vastaavanlaisen miehen kanssa. Kolme vuotta ollaan seurusteltu ja itkut ja mutakuopat ollaan (olen) kolunnut jo suhteen alkuvaiheessa. Kalja maistuu ja työt ei kiinnosta. Kesät menee serkkujen kanssa ryypätessä. Silloin ei voi kuvitellakkaan töitä, jonka vuoksi edellinen 9kk kestänyt työpaikka meni alta. Asunnossamme lähes kaikki on minun ostamaani + auto josta maksan kulut. Eniten ottaa päähän että kaikki nuo asiat on hänelle itsestäänselvyyksiä. Monta kertaa olenkin miettinyt että muuttaminen eri talouksiin voisi saada hänet arvostamaan työni, taloudenhoitoni ja huolenpitoni. Ja jos ei niin jääköön kaljottelemaan ja pysyköön poissa mun silmistä.

Vierailija

Enpä näköjään sitten ole ollut ainoa ihminen tällaisessa tilanteessa, mikä on toisaalta mukava ja toisaalta kamalan ikävä kuulla.
Itse tein vaikean päätöksen ja jätin poikaystäväni, mitä en kyllä näin jälkeenpäin ole katunut hetkeäkään. Ihan kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä, on taas aikaa itselle ja omille haaveille. Toisaalta suhdetta kaipaakin, mutta kyllähän tuosta jo näki, ettei se tule toimimaan. Toivottavasti teillä on mennyt nyt paremmin :)

Vierailija

Tuo on jokseenkin tuttua juttua mullekin.. Olen myös vakaasti päässäni päättänyt, että mies saa asua yksin omassa kämpässä ennen kuin voisimme muuttaa yhteen. Ongelmahan on kuitenkin siinä, että mies ostaa KAIKKI omat huonekalut (pesukoneet, sängyn, sohvan, kattilat, pannut, mikrot, kahvinkeittimet ymymy) Ja mitäs sitten? Ehkä hän oppiikin, että elämä ei ookaan paasaamista nenän eteen, mutta mites se yhteen muutto?

Vierailija

Näyttää siltä, että miehesi on juurikin tuollainen peräkammarissa viihtyvä luuseri. Mies on tottunut siihen että muut pyyhkii hänen pyllynsä ja hoitaa muutkin arkiset askareet ja maailma muutenkin pyörii hänen ympärillään. Älä suotta jää tuollaiseen suhteeseen märehtimään, ansaitset varmasti paljon parempaa ja meressä kyllä riittää niitä kaloja.

Eli jätä vaan mies kasvamaan vielä muutamaksi vuodeksi ja lähde metsästämään henkisesti itsesi tasolla olevaa kumppania.

Vierailija

Näinhän sitä tuli todettua itsekin, että pakko tuolla on olla jotain parempaa. Naurettavaa on se miten tämä exäni on nyt suhtautunut minuun, tullut baarissa selittämään, ettei suhteen alussa ollut edes varma omista tunteistaan, vaan aloitti parisuhteen koska "minä halusin sitä niin paljon" ja kuulemma suurinpiirtein kerjäsin. Mietinpähän vaan että ollaanko oltu aivan eri tilanteissa sinä iltana kun seurutelemaan tosissaan alettiin.
Tulee vaan mieleen, että täytyy olla aikamoinen idiootti kun tekee itestään tahallaan pellen selittämällä tuollaista eron jälkeen :)
Että eipä yhtään harmita että jätin.

Vierailija

Olen itse tällä hetkellä aika lähelle samassa tilanteessa, paitsi, että asumme yhdessä. Olen itse 19 ja poikaystäväni 20. Olemme seurustelleet 2,5vuotta.

Vietän välivuotta: käyn töissä ja opiskelen avoimessa yliopistossa. Poikaystäväni suorittaa siviilipalvelustaan, joka loppuu huhtikuussa. Minulla on kunninhimoisia suunnitelmia ja haluan pärjätä omillani, vaikka tiedänkin vanhempieni auttavan jos menee huonosti. Poikaystäväni ei jaksa/viitsi aina edes mennä töihin (koululle, jossa suorittaa palvelustaan) vedoten päänsärkyyn tai krapulaan.. Hän siis juo keskimäärin 3-4 kertaa viikossa päänsä täyteen. Sairaslomallakin hän on ollut muutaman kuukauden aika kolme kertaa.

Minä elätän meidät aika pitkälle: kela maksaa hänen osuutensa vuokrasta ja päivärähat menee kaljaan ja pizzaan, vaikka jääkaappi olisikin tyhjä ja laskuja olisi iso pino. Poikaystäväni äiti antaa hänelle jatkuvasti rahaa..kaljaan.

Kotitöistä ei voida edes puhua hänen kohdallaan. Vaatteet jää sinne, missä hän ne riisuu. Astioista puhumattakaan. Alan olla todella kyllästynyt tähän, enkä tiedä kauan jaksan tätä katsella.

Itse olen todennut, ettei toista voi muuttaa.. muutoksen täytyy lähteä itsestä. Joten jos poikaystäväsi ei itse halua muutosta, sinun ei kannata hakata päätä seinään.. jaksamisia!

Vierailija

rosena, sullahan tuo tilanne vasta pahalta kuulostaa.
En ymmärrä miten jaksat tuollaisen miehen kanssa, kun vielä asuntokin pitää jakaa. itse saatoin sentään yrittää pitää omaa asuntoani omanani ja kieltää poikaystävääni jättämästä kamojaan roikkumaan ympäri lattioita. Kun asunto on yhteinen, tilanne on tietenkin hiukkasen vaikeampi.
Suosittelisin kyllä sinullekin lämpimästi eroa, ei kukaan ole tuollaista parisuhdetta ansainnut. Jossain vaiheessa vain täytyy itse ryhdistäytyä ja antaa saamattomalle miehelle kenkää.

Vierailija

själ,
tiedän, että ero on väistämätön kun ei tuo meinaa tuosta muuttua... Jotenkin vaan vaikea erota, kun toinen on välillä niin hurjan ihana. Toisaalta - enpä pysty siitä oikestaan nauttia, kun muut asiat ketuttaa.

kovapoika78

minä olen 39v mies, olen ulkoisesti komea kaveri, miehekäs, eli kaljamahaa ja hartiaa, voimaa löytyy.

naimisissa olen ollut 15 vuotta. 

Koskaan en ole töitä tehnyt ja koulut oli perseestä. En pitänyt opiskelusta. 

tiedän että "pitäisi" kirjoittaa isoilla alkukirjaimilla, mutta en välitä hifistelystä, mutta osaan kyllä.

Olen kerännyt säästöjä tilille hiljakseen ja ostanut omakotitalon ja kesämökin vesistön ääreltä.

On autoja 2 kpl, vaimolla 1.

meillä on myös kissa.

Vaimo on töissä minä en.

Laiska ja saamaton olen ollut aina, silti osaan tehdä rahaa omalla tavallani ja osaan säästää.

En ole kermaperse kuten monet ukot ja akat, vaan ostan kaiken ilman lainaa, ostan omilla säästöilläni.

halveksin ihmisiä jotka lainalla elää leveästi. 

itse lähdin nollasta liikkeelle ja sain elämäni kuntoon vaikken käy edes töissä.

Vanhempani potkaisivat minut ja muijani pellolle heidän hankkimastaan talosta koska

vuokranmaksussa tuli ongelmia. Siitä lähti minun etenemiseni omaan luomaani elämääni.

On kaunis vaimo ja kaikki tarpeellinen löytyy ja nyt harkitsemme lasta.

Minä olen tällainen mies.

En osaa remontoida juuri mitään, eikä edes kiinnosta.

Pääasia että katto on pään päällä, hyvä muija, ja mökki minne mennä rentoutumaan "arjesta".

Pelailen ps3:sta ja piereskelen sohvatuoliin kun vaimo käy duunissa, samalla tienaan säästöjä lisää.

Tiedän että monet naiset eivät pitäisi minusta mutta olen onnellisesti naimisissa.

Ryyppään myös aina kun huvittaa, mutta kohtuullisesti, en koskaan vedä kuin parin päivän putkia.

Viina on mulle hupi kuten seksikin.

terveisin pohojammaan mies ja onnea vaan valitsemallenne kermaperse elämälle. 

ps. toiset osaa säästää ja tuhlata ilman velkaakin!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat