Vanhojen kavereiden unohtuminen ja uusien löytyminen

Vierailija

Hei! Ongelmana on se, että lukion jälkeen suht läheinen kaveriporukka hajosi ja kaikilla on nykyään uudet kaverit, kuten itsellänikin. Pidän opiskeluaikaa aiempiin kavereihini yhteyttä enää muutamaan, jotka kylläkin ovat tosi läheisiä. Opiskelen siis korkeakoulussa ja olen saanut sieltä mukavan pienen kaveriporukan. Kuitenkin tuntuu siltä että kavereita on vähän. Siis haluaisin tutustua lisää ihmisiin. Poikaystävän kautta olen tutustunut, mutten saanut syvällisiä ystävyyssuhteita. Olen 22 v. ja tällä iällä uuden harrastuksen aloittaminen on hankalaa (siis käyn lähinnä salitunneilla yksin tai kaverin kanssa, eihän siinä kehenkään tutustu). Mistä löytäisi lisää ihmisiä? Ajattelin että joku koulun kerho tms. voisi olla vaihtoehto. Työkaverit ovat olleet mukavia, mutta usein erilaisia/ vanhempia kuin minä enkä ole löytänyt töistä hyviä ystäviä. Olen luonteeltani ulospäinsuuntautunut ja tutustun helposti, mutta aiemmat kaverini vain ovat muuttaneet pois pk-seudulta ja yhteydenpito on siksi jäänyt tai sitten ollaan kasvettu eri suuntiin.. Tuttu tilanne kellekään?

Kommentit (4)

Vierailija

Kuulostaa tutulta.Aivain kuin minun tekstiäni.. :) Lukiossa oli hyvä kaveriporukka, siitä jatkoin amikseen, mistä sain uuden porukan. No, kun koulu loppui, kaveritkin jäi.. :P On kavereita joiden kanssa jutella vaik FB:ssä. Työkavereiden kanssa tulen juttuun, mut en tee vapaa-ajalla heidän kanssaan mitään. Olisi kiva kun olis tyttökavereita joiden kanssa lähteä reissuun. Vaik mökkeilemään tai ulkomaille. Ehkä kerran kuussa nään jotain entistä koulukaveria. Itse yritän kasata porukkaa ja ehdottaa kaikkea tekemistä, mut kellekään ei ikinä käy mikään.. Kai ne on sit eri aikataulut ja osoitteet. Haluisin jonkun hyvän tyttökaverin. Tällä hetkellä tuleva mieheni on paras ystäväni ja kaverini..Tunnen oloni yksinäiseksi ja vähän hyljityksikin. Mietin et mikä mussa mättää kun mua ei kysytä minnekään.. Lapsuuden ystävänikin ottaa poikaystävänsä tai koiransa aina mukaan kun haluisin nähdä hänen kanssaan.. :P Miehelläni on paljon kavereita joiden kanssa tekee vkl reissuja, lenkkeilee ja pelaa. Mäkin haluisin ees lenkkikaverin.. Elämäni on nykyään sitä et käyn vaan töissä. Sit oon kotona tai mieheni kanssa tai urheilen.. Synttärini lähestyy. Olisin halunnut pitää juhlat, mut ei oo oikein ketään kutsua.. :( Puhuin siitä eräälle kaverille pari kk. sitten et pitäisin juhlat ja hän sanoi jo tuolloin ettei kukaan varmaan pääse kun on työt ja kaikki ei asu enää tällä paikkakunnalla.. No nyt luin FB:stä et ovat lähdössä porukalla ulkomaille silloin..minultahan ei siis kysytty.. :P Tänään havahduin tähän et eihän ne taida mun kavereita ees olla.. :D Vaik näin oon olettanut..Kyllä on aika surkea olo ja syö itsetuntoa.. En sit tiedä mikä mussa mättää. Oon alkuun aika ujo, mut tutustun silti melko nopeasti ihmisiin. Oon ystävällinen ja kiltti. Uskon että oon hyvä ystävä. Silti oon ilman seuraa...Ja kun mieheni lähtee noiden omien kavereidensa kanssa viettämään aikaa, tunnen itseni sitten vieläkin enemmän hylätyksi..

Vierailija

Taitaa olla aika yleinen juttu kun kasvetaan aikuisiksi niin vanhat tutut ja turvalliset kaveriporukat kasvaa eri suuntiin. Joku lähtee opiskelemaan toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille joku alkaa seurustelamaan ja perustamaan perhettä jne..harmi niille jotka ei ole esim lukion jälkeen ajautunut sellaseen suuntaan elämässä jossa olis saanut tutustua uusiin ihmisiin. Itsekin olen pähkäillyt että missähän niihin uusiin tyyppeihin nyt sitten voisi tutustua kun tuntuu että käyn vaan töissä ja satunnaisesti tapaan vanhoja kavereita. Ei oikein riitä minulle.
Tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee niin sitä vaikeampi on löytää oikeita ystäviä:(
Opiskelujakin olen harkinnut päällimmäisenä ajatunksena se että saisi uusia kavereita.

Vierailija

Moikka, oli nyt pakko vastata kun on niin samanlainen tilanne itselläkin :) Lukiossa oli ihan huippu tyttöporukka meillä, mut kaikki on ajautunut eri kaupunkeihin ja jotenkin ollaan vaan niin erilaisia nykyään.. Tosi kivahan niitä on vielä silloin tällöin nähdä, mutta aika pinnallista se juttelu on :/ harmittaa, kun aiemmin oltiin ihan parhaita ystäviä. Munkin mies on tosi sosiaalinen ja sillä on hirmu paljon kavereita joiden kanssa viettää aikaa, niin tuntuu usein aika kurjalta jäädä kotiin kun se lähtee kavereidensa kanssa ulos.

Muutin viime syksynä pk-seudulle ja en tiedä mistä se johtuu, mutta mun on tosi vaikea saada ystäviä! Jotenkin lukioaikoina se oli vielä paljon helpompaa :D Pidän itseäni sosiaalisena ja mukavana tyyppinä, kunhan pääsen alku-ujoudestani eroon :) Tykkään käydä kahvilla ja leffoissa ja viettää tyttöjen iltoja kotisohvalla :> Olis kyllä ihan mahtavaa tavata muita pk-seudulla asuvia, jotka kaipailis uusia ystäviä!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat