Työkaverista...

Vierailija

Heippa,

Pyytäisin nyt apua teiltä cosmo-siskot, minulla on hieman hankala tilanne, enkä oikein tiedä mitä tehdä...

Eli olen eronnut suht vasta pitkäaikaisesta poikaystävästäni, olimme yhdessä päälle kolme vuotta ja suhde oli vakava. Erimielisyyksien ja eri elämäntilanteiden takia päätin lopettaa edellisen suhteeni noin 2 kuukautta takaperin.
Nyt tilanne on mutkistunut, haluan pysyä yksikseni, mutta tietenkin kaipaan läheisyyttä, seksiä ja hauskanpitoa toisen ihmisen kanssa. Ja nyt kuvioihin on astunut uusi työkaverini.

Meillä on ollut silmäpeliä, flirttailevaa keskustelua. Hän heittää vitsiä siitä, että olisin hänen tuleva ex-tyttöystävänsä. Hän on alkanut minua kiinnostamaan, ehkäpä juuri sen takia, että hän on ensimmäinen ihminen eron jälkeen joka on kiinnittänyt minuun huomiota tai ehkä olen hänestä aidosti kiinnostunut, en osaa sanoa tarkalleen kummasta on kyse.

Näimme kerran baarissa, jossa vihjaisin hänelle, että tulisi luokseni yöksi, mies vastasi ettei pysty koska olemme työkavereita. Jätin asian sikseen, mutta illan aikana tanssimme ja suutelimme useampaan otteeseen. Mies kertoo, humalassa ollessaan, että hänellä on useita tyttöystäviä omalla paikkakunnallaan.

Joten kysymykseni on tämä; kuinka saada hänet tajuamaan, että seuraavat viikot jotka hän asuu samalla paikkakunnalla voisivat jopa olla aivan upeat kanssani? En vaadi, enkä halua minkään sortin sitoutumista, mutta ajanvietto yhdessä sekä seksi kiinnostaisi :D niin sanotusti, fuckbuddy. En millään malttaisi odottaa siihen, että hänen työsopimuksensa päättyy, vaan haluaisin kaiken nyt heti :D Ja sen haluaisin tietää vielä cosmo-siskot, mitä viestiä teidän mielestänne hänen käyttäytymisensä lähettää? Mitä veikkaatte hänen haluavan minusta? Koska en ole aivan varma, että onko tämä kaikki hänelle vitsiä vai puolitotta.

Noh, olipas pitkä sepustus, mutta asia mietityttää minua :D Kiitos jos jaksoitte lukea ja auttaa. :)

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat