ex + yhteen palaaminen = ?

Vierailija

Eli mitä olette mieltä eksän kanssa yhteen palaamisesta? Voiko uudelleen yrittäminen onnistua ja pystyykö molemmat unohtaa ns. "vanhat asiat" joihin suhde on ehkä aiemmin kaatunut? Haluaisin kuulla muiden kokemuksia millaista eksän kanssa yhteen palaaminen on ollut; samanlaista riitelyä kuin ennenkin vai onko suhde parempi kuin mitä se ennen eroa oli?

Minä erosin eksästäni noin 10kk sitten melkein neljän vuoden seurustelun jälkeen. Ero oli hankala molemmille, sillä erosimme järkisyistä vaikka toisiamme rakastettiinkin. Riitaisan eron takia päätin ottaa etäisyyttä eksääni ja en pitänyt häneen yhteyttä pitkään aikaan. Välillä tuntui jopa siltä, että olin päässyt hänestä viimein yli.. Hän oli se, joka ei halunnut enää yrittää kanssani lukuisten riitojen jälkeen, joihin suhteemme kaatui, joten minun oli helpompi käsitellä eroa olematta hänen kanssaan missään tekemisissä.

Nyt kesän aikana olemme tavanneet sattumalta useaan otteeseen ja joka kerralla eksäni on kertonut kuinka hän haluaisi palata kanssani yhteen. Molemmat selvästi rakastamme toisiamme edelleen, mutta olen yrittänyt pitää mielessä ne syyt, joiden takia erosimme. Olen miettinyt asioita ja mahdollista yhteen palaamista, mutta kun kerroin eksälleni mitä mielessäni liikkuu niin hän ei enää ollutkaan niin varma yhteenpaluusta. Hän ei kuulemma tiedä mitä haluaa.

Ymmärrän kyllä eksääni, sillä itsekään en ole mistään varma, mutta mistä sitä ikinä mitään tietää jos ei edes yritä :D Nyt vaan tuntuu pahalta, kun pelkään että tulen jätetyksi toisen kerran jos eksäni päättääkin ettei halua yrittää kanssani.. :( Kauheeta elää tälläisessä epätietoisuudessa kun ei tiedä mitä toinen haluu!

Pahoittelut pitkästä vuodatuksesta ja kiitos jo etukäteen mahdollisista vastauksista :)

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat