Onko mulla tarpeeks hyvät syyt erota?

Vierailija

Hei! Mulla on iso ongelma... En jaksaisi enää yrittää poikaystäväni kanssa... Ollaan oltu reilu vuos yhdessä, mut riidellään koko ajan. Poikaystäväni ei näe suhteessamme mitään ongelmaa. Listasin äsken ensimmäisenä mieleen tulleet ongelmat suhteessamme. Mitä mieltä olette, kannattaako jatkaa? Rakastan häntä, mutta tää tuntuu toivottomalta...

Kunnianhimoton, ei tavoitteita elämälle
Laiskuus, henkinen ja fyysinen, esim. koulu
En ala katsoa miestä, joka ei tee töitään kunnolla, esim. tiskit
Ei ymmärrä, että vikaa on itsessä
Ei sovi mulle, en halua ajelehtia
Haluan pystyä keskustelemaan syvällisiä sen sijaan, että aika kuluu tietokoneella
Vastuuttomuus kaikissa asioissa, odottaa että valitetaan, vasta sitten voi tehdä
”Arvaa ärsyttikö”; silloin voi muka tehdä mitä vain
Molemminpuolinen korostunut omistushalu, mustasukkaisuus, ”tilivelvollisuus”
Kunnioittamisen puute, kyvyttömyys ottaa toinen huomioon
Välinpitämättömyys hygieniasta ja itsestä huolehtimisesta, esim. ei pese hampaita
Ei tee omaa osuuttaan töistä kun viettää mun luona aikaa/ei ole valmis tekemään mitään mun hommien vähenemiseksi
Kehittymättömyys, yliperiaatteellisuus, ei pysty näkemään tilannetta kokonaisuudessaan
Haluttomuus mahdollisiin ratkaisuihin, esim. tauko tai keskusteleminen yhdessä aikuisen kanssa

Poikaystävä on tulossa huomenna käymään... Pitää silloin jutella asiasta hänen kanssaan, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan ulkopuolisten mielipiteitä... Auttakaa :(

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Unohtui mainita, että olen poikaystävälleni jo puhunut, etten ehkä enää jaksa... Hän sanoi, että on pakko, hän ei kestäisi luopua minusta ja on sitä mieltä, että harmittaisi kun on mennyt vuosi elämästä hukkaan. Mut eihän kukaan voi tietää, onnistuuko joku suhde ennen kuin kokeilee! Hän ottaisi eron tosi katkerasti, eikä varmasti ymmärtäisi eron syytä, vaan masentuisi ja varmaan pitäisi mua sit huonona naisena... Mut siitä en nyt niin välitä. Hän varmasti anelisi... Ja mulla tulis itku, voi olla etten pysty pysymään tarpeeks vahvana tehdäkseni sen...

Vierailija

Ootteko koittanu paljonkin keskustella noista asioista? Sinuna antaisin ehkä pojalle jonkun koeajan ja sovitte mitä sinä aikana olisi muututtava ja jos ei sitten tapahdu mitään muutosta,niin eroaisitte?

Vierailija

Kiitos vastauksesta. Parin viikon ajan on asia ollu pinnalla... Ollaan jonkin verran siis puhuttu. Toi kuulostaa fiksulta, mut oon joskus pyytänyt taukoa, ja hän sano ettei rupee sellaseen pelleilyyn... Tossa listassa oli niin paljon asioita, et koeajan tarviis olla varmaan aika pitkä... Äh... Ja osahan noista on luonteeseen liittyviä asioita joita ei voi muuttaa... Oon ihan riekaleina, ei maistu ruoka, en pysty nukkumaan, en olemaan rauhassa... odotan vaan sitä et huomenna nähdään ja sitä mitä silloin päätetään... En pysty edes itkemään.

Vierailija

Jos alkaa huonoja puolia olemaan enemmän kuin hyviä puolia niin hmmhmm.. noh sinähän sen päätät. Mutta tuo särähti korvaan "Kunnianhimoton, ei tavoitteita elämälle ". Olen nähnyt läheltä sellaista ja tuo alkaa olla hankala asia. Elämässä näes täytyy olla suunnitelmia, tehdä jotakin. Jos vain tottuu työttömänä olemiseen eikä kiinnosta mikään niin vaikea siitä on aloittaa mitään. :/ Onnea vain keskusteluunne, kannattaa miettiä tarkoin. =)

Vierailija

"Kunnianhimoton, ei tavoitteita elämälle" itsekin kiinnitin eniten huomiota tähän. Tapailin nimittäin kerran sellaista tyyppiä ja tämä oli vaan yksi hänen huonoista ominaisuuksuuksistaan. Kun alkaa olla jo yli kahdenkympin, niin tämä korostuu. Itselleni on jo hyvin selkiytynyt, mitä tahdon elämältä. En voi käsittää, miten joku ikäiseni mies istuu vaan koneella ja pelaa kaiken vapaa-aikansa "Koska ei ole mitään muutakaan tekemistä" hän väitti. Ja sitten hän lintasi myös opiskeluistaan tämän takia (tai nukkui pommiin koko koulupäivän ajan...). Liiallinen pelaaminen on riippuvuus siinä missä huumeet ja alkoholi. Se vaikuttaa ihmisen käytökseen niin, että hän ei enää osaa määrittää aikaa, unirytmi menee sekaisin, hän ei muista syödä, juoda eikä käydä vessassa. Hän myös ärtyy siitä, jos joku yrittää rajoittaa pelaamista, eikä suostu mihinkään muuhun mitä voisi sen sijaan tehdä. Hän ei myöskään näe mitään ongelmaa pelaamisessaan, eikä ole valmis vähentämään sitä pelastaakseen parisuhdettaan. Hän ei myöskään näe parisuhteessa mitään ongelmia, koska luonnollisesti viettää kaiken aikansa pelatessaan tai siitä haaveillessa, eikä näin ollen tule pohtineeksi parisuhdettaan sen kummemmin. Kuulostaako yhtään tutulta?

Itseänikin harmitti kovasti, että minulta oli mennyt monta vuotta hukkaan pitkäaikaisessa parisuhteessani. Mutta toisaalta saavutin hyvin paljon asioita opiskeluissa, työelämässä ja henkisessä kasvussa. Ei se kaikki ollut hukkaan heitettyä. En tosin tiedä poikaystävästäsi, että kuinka hän on aikaansa viettänyt?

Jos vielä epäröit päätöstäsi, ehdota hänelle, että pidätte nyt taukoa ja mikäli hän sinä aikana osoittautuu kullanarvoiseksi, niin jatkatte. Pysy tässä päätöksessä ja tarkkaile muutaman viikon. Jos hän todella käyttäytyy lupaavasti, mieti tosissaan, sinnitteleekö hän vain tauon ajan ja kaikki palaa taas huonoksi kuin ennen? Jos hän ei tauon aikana ota sinua huomioon, valintasi on helpompi. Sinun tulee tehdä poikaystävällesi selväksi, että olet tosissasi, etkä halua itse hukata enää enempää vuosia häneen, jos tämä oli nyt tässä.

Vierailija

Kuulostaa melko lailla exältäni. Niimpä juuri, exältäni.

Osa noista asioista on tosiaan sellaisia, joita ei sormia napsauttamalla muuteta, oikeastaan suurin osa. Itse neljä vuotta kituutin suhteessa exäni kanssa, tuloksetta. Melkeinpä kaikki riitamme aiheutuivat juurikin noista mainitsemistasi asioista.

Itse kuvittelin tuon neljän vuoden aikana, että rakastan exääni todella ja kyllä hän vielä muuttuu, kun aikuistuu yms yms. Jälkeenpäin ajatellen, en usko että rakastin kyseistä ihmistä, ainakaan koko aikaa. Enemmänkin kyse yksinjäämisen pelosta, koska en hirveästi pitänyt yhteyttä kavereihini eivätkä he minuun. Kumma kyllä heti eron jälkeen minuun alettiin ottaa yhteyttä ja ystävyyssuhteeni heräsivät taas eloon. Joten ero oli elämäni tähän asti paras päätös. Kipeää se teki, mutta kerran se vain kirpaisi.

Nyt olen ollut jo puolitoista vuotta uudessa suhteessa, eikä meillä ole mitään ongelmia. Ei niin mitään, koska nykyiseni on täysin vastakohta entiselleni. Tällä hetkellä minua kohdellaan niin kuin ansaitsen tulla kohdelluksi.

Ja kuuleman perusteella exäni on edelleen samanlainen kuin meidän aikoina, nykyään hänellä on vain neljä vuotta nuorempi tyttöystävä. Ei ketään samanikäinen sellaista luuseria jaksaisikaan katsella.

Kysypäs siis itseltäsi, oletko onnellinen suhteessa? En usko että poikaystäväsi tulee muuttumaan vielä hetkeen, niin syvällä nuo luettelemasi ongelmat ovat. Etkä sinä pysty häntä muuttamaan, sen pitää lähteä poikaystäväsi itsestään. Itse en tuollaista miestä enää katselisi päivääkään, mutta päätös on tietysti sinun. Jos olet valmis kestämään poikaystävääsi tuollaisena ja valmis odottamaan ja toivomaan, että muutos tulee, siitä vain. Uskon silti, että tuolla jossain on ihminen, joka kohtelisi sinua niin kuin naista kuuluukin kohdella!

Vierailija

On syytä. Ja minusta "vuosi meni hukkaan elämästä"-on ehkä turhin argumentti ikinä. Mitä jos jatkatte monta vuotta vielä yhdessä ja joudutte lopulta molemmat toteamaan, että meni esimerkiksi 5 vuotta niin että hupsis: "hukkaan". (eikä minusta parisuhde , olkoonkin minkälainen tahansa, ole hukkareissu, vaan opettavainen kokemus) Vaikutat siltä, että suhde verottaa voimiasi liikaa ja jos poikaystäväsi ei kykene "muuttamaan" itseään, ei suhdetta ole järkevä jatkaa.Lisäksi listassasi on monia asioita, kuten tavoitteet, joiden "muuttumiseen" et voi vaikuttaa, vaikka painottaisitkin, että ilman sitä ero on edessä. :/

Olisi kiva tietää mitä sovitte, kun tapasitte :)

Vierailija

Avatar, kyllä tutulta kuulostaa! Vastailen varmaan myöhemmin kunnolla... Mutta; erohan meillä tuli. Nyt on niin paha olla, että en tiedä mitä tekisin, itken vain koko ajan... Poikaystävän kanssa jäätiin hyviin väleihin ja sovittiin, ettei kanneta kaunaa. Pussattiinkin vielä... Kertakaikkisen paha olla, en arvannut että sattuu näin kovasti. Kamala ikävä! Puhuttiin, että ehkä vielä joskus voidaan olla yhdessä...

Vierailija

Ollaan nyt palattu yhteen. Poikaystäväni vaati, että teen samanlaisen listan, mutta syistä joiden takia pysyä yhdessä. Se oli mielestäni hyvä asia, ja kyllähän niitä positiivisia juttuja meidän suhteesta löytyi lopulta paljon enemmän kuin näitä toisia :)

Vierailija

Se on ihan normaalia et ihmisestä löytyy huonoja puolia... Ne pitää vaan hyväksyä jos todella rakastaa niin miekin tee... Ala listaa paperille huonoja puolia ja hyviä puolia, jos huonoja puolia on enemmän sitten on hyvä syy erota...
Mun miehessä on huonoja puolia mutta tiedän että minussakin on hänen mielestää, mutta kuitennkin olemme sitä mieltä että hyviä puolia on enemmän eikä mitää järkee erota... Jos rakastat miestäsi pystyt hyväksyy hänen epäkohat :)

Vierailija

Erosimme kuitenkin lopulta, 5 viikkoa sitten. Kummallakin on ollut jotain säätöjä ja exälläni on uusi "vakituinen". Soitin hänelle eilen ensimmäistä kertaa eron jälkeen, puhuttiin 6 tuntia puhelimessa! Kumpikin on kaivannut toistaan ja rakastaa yhä. Oon tavannu eron jälkeen jotain 6 miestä (jep, paljon!), eikä oo tuntunu kenenkään kohalla yhtä hyvältä ku exäni. Tiedän, että on normaalia haikailla toisen perään, kun erosta on vasta 5 viikkoa.

Nyt kuitenkin tuntuu, että oisin valmis antamaan anteeks ja yrittämään uudelleen. Hänkin sanoo, ettei tunnu miltään olla sen nykyisen kanssa ja ne on ollu jo viikon eroomassa... En halua pitää mitään kiirettä, ja vaadin kyllä, että osan noista listan vioista on hävittävä, ennen ku oisin palaamassa yhteen. Jos palattaisiin yhteen, niiiiin monen asian olisi muututtava ennen sitä. Mut onneks täs ei oo mikään kiire!

Vierailija

Voi kuinka onnellinen olisitkaan parisuhteessa jos löytäisit miehen joka on kaikkea muuta kuin tuo... Huomaan tekstistäsi, että olet aika lopen kyllästynyt häneen (tai hänen touhuihin..asenteeseen ?), ja olisin minäkin, en minäkään katselisi laiskaa sohvaperunaa joka ei tee mitään, miehellä on oltava selkärankaa ja aikuistumisen elkeitä että voisin elää sellaisen kanssa päivääkään. Huomaan että sinulla on pitkä lsita kaikesta mistä et pidä hänessä, sattuuko sellainen lista ylittämään tämän kuin "mistä pidän" hänessä ? Itse jätin heti miehet jotka vähääkään muistuttaa sellaista meistä "jota en koskaan haluaisi rinnalleni" , odotin vain sitä oikeaa, jsota löytyy kaiki se mitä haluan, ja nyt olen onnellinen pikku pikku ongelmia lukuun ottamatta, mutta niistä ei pidä välittää jos parisuhde on terve ja onnellinen muuten.
Sekin jo kertooe ttä jso riitaat ulee ja paljon, ihmiset eivät silloin tule keskenään toimeen, ihmisen kropalla on vain tietynlainen tarve saada sitä läheisyyttä mihin on tottunut ja siitä ei mielellän luovu ellei ole aivan pakko. Eroaminen sattuu aina mutta joskus on ajateltava myös omaa hyvää henkistä mielenterveyttä, jos parisuhde aiheuttaa liikaa mieliphaa ja "ärsyttävää" oloa ei ehkä kannattaisi jäädä jahkailemaan... Toisaalta, miehet kyllä useinmiten ovat sellaisia laiskamatoja ja vähä hitaampia ajattelemaan ja aikuistumaan kuin naiset, mutta jos ei kehotuksista huolimatta tapahdu mitään, jätä ja etsi uusi joka täyttää sinun kriteerit mitsä sinä tykkäät miehessä...

Vierailija

Kiitos silmiä avaavasta kommentista... Ollaan oltu nyt viikon sisään taas tekemisissä keskenämme, ja kävin sen luona. Se on muuttanu vähä aikaa sit soluasuntoon. Oli paha olla ja en kestänyt olla iltaa yksin, joten lähin sen luokse (hän lupas maksaa juna- ja taksimatkan). Niin siinä sit kävi, et jäin kahdeksi yöks ja harrastettiin lopulta paljon seksiäkin. (Upeinta seksii ikinä, syystä että tunteet oli täysillä mukana, ja tiesimme mistä toinen tykkää.) Onneks kumpikin oltiin siinä mielessä järjissämme, ettei palattu heti yhteen.

Tajusin eilen, että oikeestaan taidan olla rakastunut lähinnä siihen rakastumisen tunteeseen, en siihen jätkään. Koska en haluu olla sellasen miehen kaa joka ei saa mitään aikaseks, ei edes yritä. Mikä siin ihmises ees olis hyvää? No, se osaa olla huomaavainen ja tulee kaikkien kaa toimeen, tietää miten hemmotella jne. Mut ne onkin sit vaan erityistapauksia, normaali arki hänen kanssaan ois työlästä ja pitäs selvii kotitöistä yksin.

Toi lause, jolla alotit vastaukses, varmisti vielä mun mieltä siitä, että haluan unohtaa sen miehen, tai siis pojan. Se ite haluais palata mun kanssa vielä joskus yhteen, ja oon luullu että mäkin haluan, nyt kun se eros tyttöystävästäänkin.

Hetkittäin, kuten nyt, oon ihan varma siitä, että kaikki järjestyy ilman häntä. Ja että tulevaisuus on parempi ilman. Mut sit välillä taas tuntuu, että en halua mitään muuta ku hänet. Onneks jälkimmäiset tapaukset on kuitenkin selvästi harventunu. Ehkä mä pikku hiljaa onnistun jättämään meidän suhteen menneisyyteen ja olemaan pelkästään kaveri.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat