Avoeron kokeneita?

Vierailija

En löytänyt haulla tai muutamilta ensimmäisiltä sivuilta keskustelua aiheesta avoero. Itse olen sitä nyt käymässä läpi, ja kaipaisin kai jonkilaista vertaistukea tähän tunnemyllerrykseen.

Olemme seurustelleet 3 vuotta, aloitimme 17-vuotiaina ja nyt olemme parikymppisiä. Yhdessä olemme asuneet reilun vuoden, ja siitä asti kaikki on mennyt päin ..., noh, mennyt erittäin huonosti. Suhteemme ei muutenkaan ole ollut mitään unelmaa, mies on pettänyt luottamukseni useasti jne. Itserakkaasti voisin jopa sanoa, että olen yrittänyt olla mahdollisimman hyvä ja kiva tyttöystävä, mutta mies ei ole puolestaan koittanut olla hyvä poikaystävä. Suhteemme on kuitenkin ollut oikein syvä ja vakava, ja olemme suunnitelleet koko tulevaisuutemme yhdessä.

Nyt olemme kuitenkin yhdessä päätyneet eroon. Erot ovat tietysti aina vaikeita, mutta avoerossa asioita mutkistaa myös kaikki käytännön toimenpiteet - muutto, tavaroiden ja rahojen jakaminen, uuden asunnon löytäminen, yksin elämään opetteleminen jne. Toisaalta kaipaan sitä ihanaa vapautta ja odotan jo muuttoa (kun vain ensin löytäisin asunnon), mutta koska itselläni ei tällä paikkakunnalla liiemmin kavereita ole (perhe on, onneksi), tulee elämästäni varmaankin aika yksinäistä. Eroamme luultavasti ihan hyvissä merkeissä ja jatkamme kavereina, mutta pelkään, että alan kaivata poikaystävääni takaisin. Tähän kaipaisinkin eniten vinkkejä - olen varma siitä, että haluan eron, mutta mitä jos mieleni muuttuukin?!

Huh, mulla olisi vielä vaikka kuinka paljon asiaa aiheesta, mutta jos joku nyt jaksoi lukea tänne asti, niin ihan minkälaisia tahansa kommentteja eroon, ja etenkin avoeroon liittyen, kaivataan!! :)

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Kannattaa muuttaa pois mahdollisimman pian eron jälkeen ja ottaa tavarat mukaan mahdollisimman pian. Mikäli sitä pitkittää, se vain mutkistaa asioita entisestään ja silloin riidatkin pahenevat. Olisi hyvä, jos voisit viettää yöt muualla tai nukkua ainakin eri huoneessa, kuin eksäsi.

Ruoka- ja tavarakaupoista voit pyytää pahvilaatikoita muuttolaatikoiksi. Kannattaa pyytää niitä useasta paikasta, koska heillä ei välttämättä ole niitä paljoa, ja niitä luultavasti tarvit monta.

Voisit kirjoittaa itsellesi listan siitä, miksi ero tuli, miksi et voi elää hänen kanssaan ja mitä huonoja puolia eksässäsi on. Voit aina lukea listan läpi, jos tuntuu, että haluat hänet takaisin. Näin aika ei kultaa muistoja.

Yksinäisyyttä voit lievittää käymällä ihmisten ilmoilla. Pelkkä ruokakauppa ja kirjastokäyntikin riittää. Voit jutella tiskillä työntekijälle hyvästä kirjasta, jos ei ole jonoa. Sillä piristät omaa ja työntekijän päivää :) Voit myös tavata perhettäsi nyt enemmän ja viettää heidän kanssaan aikaa. Netissä voit myös jutella enemmän tai vähemmän tuttujen ihmisten kanssa Facebookissa, chatissa, foorumeilla. Ja voit ehkä myös hankkia lemmikin? :)

Vierailija

Kiitos kovasti vastauksestasi :)

Toivon todella saavani erään aivan ihanan asunnon, jota olen hakenut. Jos en saa, en tiedä mitä teen. Olen hakenut kaikin mahdollisin tavoin asuntoja, mutta koska minulla on muutama kriteeri (lyhyt työmatka tai hyvät kulkuyhteydet, siisti asunto eikä monia vuosikymmeniä vanha sekä tietysti vuokrallekin jonkinlainen hintaraja), ovat tarjotut asunnot olleet vääränlaisia. Yhdessä asuminen eropäätöksen jälkeen on kyllä ollut melko mutkikasta, välillä riidellään aivan päättömästi, sitten taas pussaillaan, mutta silti ei seurustella. Molemmilla iskee vuoron perään katumus päälle, tällä hetkellä ex-poikaystäväni ei haluaisikaan erota, mutta minä taas innolla odotan omaa vapautta.

Listan kirjoittaminen on erittäin hyvä idea, täytyykin tehdä se silloin, kun mies on taas saanut minut raivon partaalle, niin tekstistä tulee ainakin suoraa ja totuudenmukaista. ;)

Olen jo suunnitellut aloittavani taas erään ihanan, vanhan urheiluharrastukseni, nyt kun sille pitäisi jäädä mielin määrin aikaa. Siinä ei tule hirveästi oltua ihmisten kanssa kontaktissa, mutta hallilla heitä kuitenkin näkee, ja ehkä löytää ystäviäkin, jos on aktiivinen. Äsken kävin yksin pikaruokaravintolassa, ja mieleni teki kutsua pari tyttöä meille juhlimaan, kun he miettivät paikkaa minne mennä. En kuitenkaan viitsinyt, kun tuo mörököllikin täällä asustaa, ehkä sitten, kun asun yksin. :D Ei se kyllä silloinkaan taida järkevä idea olla, ties minä hörhönä mua pitäväisivät :D

Lemmikistä olen myös haaveillut pitkään, mutta pelkään, että se sitoo minut liiaksi kotiin. :/

Oletko itse kokenut avoeron, Avatar?

Vierailija

Kyllä olen kokenut nimenomaan avoeron. Voi jestas kuinka se oli rankkaa. Alkuun sovittiin, että erotaan sovussa, mutta hänen puoleltaan tuli paskaa niskaan ja heittelin sitä tietysti myös takaisin. Se ei ollutkaan mitään normaalia riitelyämme. En ole koskaan ollut yhtä ilkeä kenellekään, enkä toivottavasti tule olemaankaan, mutten kadu mitään. Hän ansaitsi kaiken. Katkaisin myös kaiken yhteydenpidon häneen.

Jos olet oikeasti eroamassa, niin jätä kaikki pussailut ym. pois, koska saatat myöhemmin voida pahoin, kun muistelet niitä. Ja tällä tavoin miehesi luulee, ettette eroakaan. Hän hämmentyy kovasti siitä, että 'muutat mielesi' vähän väliä. Kannattaa nyt vaan selkeästi pysyä päätöksessään ja käyttäytyä kuin eronnut. Uusi harrastus tekee varmasti terää ja saatat saada uusia ystäviä :)

Vierailija

Musta taas tuntuu, että olisi helpompi erota, jos olisi kunnolla riitaa ja "kunnon aihe", toinen pettänyt tai jotain. :D Olen jopa harkinnut hyppääväni sänkyyn jonkun kanssa nyt heti ihan vain siksi, että mies suuttuisi, eikä enää haluaisi olla kanssani. Nyt erotaan vain järkisyistä, vaikka tunteita vielä onkin. Homma ei vaan toimi enää, enkä halua tämän miehen kanssa viettää loppuelämääni.

Meillä menee tuo mielen muuttelu aalloissa, ensin minä halusin erota, mies ei, sitten mies, mutta minä en, nyt taas minä, mies ei.... jne. Huoh, odotan niin, että pääsen muuttamaan. Kannattaako ystävyyttä jatkaa vielä muuton jälkeen? Helpompaa olisi, kun ei tarvitsisi olla missään yhteyksissä. Toisaalta taas mies on niin ihana, että olisi mahtavaa olla ystäviä eron jälkeen. Mutta sitten taas heikoilla hetkillä yksi asia saattaisi johtaa toiseen, ja pian soudettaisiin taas samassa veneessä.... Eri asunnoissa tosin..

Luotan siihen, että asiat selkenevät, kun katselemme maailmaa hetken eri osotteista.. Mutta kuinka kauan sitä erosta selviytymistä jaksaa odottaa. Luulisin, että jos puolen vuoden päästä yhdessäoleminen vieläkin houkuttelee, on yhteenpalaaminen ihan ok. Koitan pysyä lujana.

Vierailija

Itsekin harkitsin monesti eroa eksäni kanssa ja se tuntui tyhmältä erota, kun ei ollut tavallaan kunnon syytä. Mutta itkua, huutoa ja riitelyä siitä suhteesta ei todellakaan puuttunut. Ja näin myöhemmin ajateltuna olen todella tyytyväinen, että erosimme, koska emme todellakaan sopineet toisillemme. Annoin hänelle aina vaan uuden mahdollisuuden, mutta jouduin aina pettymään häneen kerta toisensa jälkeen. Arki tulee jokaisessa suhteessa, mutta olin hyvin onneton. Nykyään mulla on kuitenkin uusi, parempi mies, joka osaa kunnioittaa mua ja hän myös paremman näköinenkin :D

Vain sinä tiedät, mikä sinulle on parasta ja vain sinä voit päättää omasta elämästäsi. Olet ollut nuori, kuten mäkin olin, aloittaessasi suhteen ja nyt olet kasvanut siitä ulos. Olet kehittynyt ihmisenä ja aikuisempaan suuntaan. Haluat ehkä erilaisia asioita, mitä aikaisemmin.

Oon kuullut hyvin paljon juttua netissä siitä, että ollaan kavereita eksän kanssa. Mutta kukaan ystävistäni ei ole missään yhteydessä eksiinsä, vaikka haluaisivat olla. Yleensä miehet eivät halua pitää yhteyttä, koska haluavat kaiken tai ei mitään. Kaverini eivät puolestaan halua pitää yhteyttä sellaisiin miehiin, jotka ovat olleet hankalia. Musta vähän tuntuu, että 'kavereita eksän kanssa' on kuin elokuvissa tai saduissa. Sitä on sattunut jollekin, mutten kyllä oikeasti tunne ketään sellaista. Suosittelenkin, että eron jälkeen et pitäisi läheistä suhdetta häneen. Voit viestitellä harvoin, mutta älä kerro liian yksityiskohtaisesti elämästäsi. Näin asia selkenee myös eksällesi. Ajan myötä, kun jompi kumpi löytää uuden kumppanin, yhteydenpito kuihtuu luonnollisesti. Tuskin nimittäin enää tarvitset häntä, kun sinulla olisi uusi, parempi mies, joka kuuntelee sinua vieläkin paremmin :)

Älä missään nimessä sano eksällesi, että petät häntä. Jotkut luulevat, että näin toinen pääsee helpommin yli, mutta se ei todellakaan ole totta. Hän kyllä luopuu siitä, ettette palaa yhteen, mutta siitä voi seurata jotain kamalampaa. Hän voi tulla hyvin mustasukkaiseksi ja tehdä jotain arvaamatonta. Hän voi myös jäädä märehtimään asiaa moniksi vuosiksi ja se voi vaikuttaa hänen tuleviin ihmissuhteisiinsa. Kai haluat eksällesi kuitenkin hyvää? Ethän tee suutuspäissäsi mitään sellaista? Paitsi, jos sinulla oikeasti on jotain kostettavaa (jos hän on aiemmin pettänyt sinua), niin sitten en estele ollenkaan. Sitten sanon vaan, että antaa mennä! :D

Ero tekee varmasti hyvää. Uskon, että olet ihan hyvästä syystä päätynyt tähän ratkaisuun ja olette seurustelleet sentään jo 3 vuotta, eli et ole luovuttanut helposti. Yhteenpaluu ei ole järkevää, koska olette alun perin jo eronneet, syystä. Katsele vain sitä listaa, jonka pian teet ;)

Vierailija

Tuota se meidänkin suhde on ollut alusta alken, riitelyä ja itkua. Olen monesti miettinyt, miksi, oi miksi olin niin tyhmä, että alun alkaenkaan aloin seurustelemaan mieheni kanssa. En edes tykännyt hänestä silloin teininä, kun aloimme seurustelemaan. Kuvittelin olevani hänen kanssaan muutaman viikon, mutta sitten ihastuminen vei järjeltä voiton ja aika kuluikin huimaa vauhtia. Mies on tosiaan pettänyt luottamukseni monen monta kertaa, viimeisen vuoden aikana tosin on tainnut ymmärtää asioita ja lopettanut selkäni takana puuhastelun.

Viime kesänä hän pudotti pommin päälleni (kamalaa sanoa näin tämänhetkisten uutisten aikaan), ja olisin ollut 1000 prosenttisen valmis eroon. Eipä sitten kuitenkaan erottu, "kun olimme juuri muuttaneet yhteenkin ja hän parantaa tapansa." Eipä mennyt kun pari viikkoa, kun seuraavan kerran räjähti... Mutta tässä sitä yhä ollaan. Tai ei nyt ihan samassa tilanteessa onneksi, eropäätös on sentään jo tehty, ja se tuntuu hyvältä, ei niinkään suurelta pettymykseltä enää. En enää pysty kuvittelemaan tulevaisuuttamme yhdessä. Ajatuskin ahdistaa.

En halua olla tuollaisen äksyn ilonpilaajan kanssa, haluaisin niin kovasti löytää kiltin ja huumorintajuisen poikaystävän, jonka kanssa voisi tehdä kaikkea hauskaa, matkustella ja nähdä maailmaa.

Yksi asia, mikä ajatuksessa erosta on ahdistanut, on ollut sukujen suhtautuminen asiaan. Kaikki ovat odotelleet kihlautumisuutisia, ja vanhempani ovat ahkerasti etsineet meille omistusasuntoja.. En uskaltanut kertoa vanhemmilleni erostamme, koska pelkäsin pillahtavani itkuun. Niimpä laitoin lehteen ilmoituksen, jossa etsin asuntoa, ja vanhempani ottivatkin uutisen yllättävän hyvin vastaan. Omat vanhempani ovat seurustelleet teini-ikäisistä lähtien, joten pelkäsin tuottavani suuren pettymyksen. Isäni tosin taitaa olla aika pettynyt, koska poikaystävälläni ja hänellä oli niin läheiset välit. Täytyy kuitenkin ajatella itsekkäästi, että tämä on minun elämäni, ja ansaitsen parempaa.

Huh, ihana kuulla jonkun toisen kokemuksia erosta. :) Itse on jotenkin niin sekaisin omien ajatuksiensa kanssa, eikä kenelläkään tutulla ole kokemusta nimenomaan avoerosta. Eilen lajittelin jo omia tavaroitani pahvilaatikkoon, mutta mies pahoitti siitä mielensä. Hänen mielipiteensä asiaan on tällä hetkellä "ihan sama jos muutat, mutta mä en halua että muutat". Ok :D

Vierailija

Kannattaa tosiaankin pitää kiinni omasta elämästään. Ei kannata ajatella, että mitähän vanhemmat, sukulaiset ja eksän sukulaiset ajattelee. Kyllä meillekin eksän kanssa sanottiin ja kyseltiin, että koskas saatte lapsia ja koska menette naimisiin, kun olette jo kihloissakin. Alkuun se tuntui pahalta kertoa, mutta kerroin ensin äidilleni ja hän kertoi muille sukulaisille. Isäni puolestaan tykkäsi uutisesta, vaikka olin ymmärtänyt, että eksäni ja hän tulivat hyvin toimeen. Selvisi kuitenkin, että isäni oli todella tyytyväinen eroon. Äitiä asia kuitenkin harmitti, koska hän oli ollut tyytyväinen vävyehdokkaaseensa.

Mutta uusi mieheni on molempien mieleen! :D Äitikin sanoo, että uusi mieheni on paljon parempi. Ja isäni vaimonsa kanssa pitää myöskin miehestäni hyvin paljon. Eli muista Babyborn, että joku uusista miehestäsi voi olla vielä enemmän isäsi mieleen. Eikö vanhemmistakin ole kuitenkin kaikken tärkeintä, että sinä olet onnellinen ja tyytyväinen elämääsi?

Voisitko ajoittaa pakkaamisen ajankohtaan, jolloin eksäsi ei ole paikalla? Vai roikkuuko hän koko ajan kotona? Jos sinulla on hyvät välit hänen vanhempiinsa, voisitko ehdottaa heille, että he viettäisivät aikaa poikansa kanssa niin, että saisit pakattua rauhassa?

Vierailija

Huh, mulla on kokoajan takaraivossa sellainen kamala pelko, että tulen jäämään yksin loppuelämäkseni. Tai että nelikymppisenä havahdun siihen, että tämä nykyinen olisikin ollut mulle täydellinen mies. :D Mä en ole kyllä alun alkaenkaan uskonut, että mä olen miehelleni se oikea. En tiedä sitten, olisiko mieheni mulle se oikea. Me ollaan kasvettu ihan erilaisissa ympäristöissä, erilaisissa suvuissa ja kaukana toisistamme, aluksi ajattelin sen olevan ihanaa, mutta ehkä liika erilaisuus ei ole hyväksi. Miehessä on niin paljon hyvää ja ihanaa, mutta niin paljon huonoa...

Eihän elämän kuulu muuttua kurjaksi jo kolmen vuoden seurustelun jälkeen? Ymmärrän, että se tasoittuu, mutta että se menee näin huonoksi...

Mieltäni kalvaa myöskin syyllisyys, jos olisin ollut parempi tyttöystävä, olisiko suhteemme voinut pelastua?

Myös ajatus siitä, että jatkossa seurustelen luultavasti vain ihmisten kanssa, keillä on jo aiemmin ollut useita suhteita, on minusta outo. Olimme niin nuoria ja viattomia alkaessamme seurustelemaan, että on minulle iso askel siirtyä ns. aikuisten maailmaan, jossa kaikilla on jo runsaasti kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta. Vaikka näin ei luultavasti aina olekkaan, tuskin kaikki tämän ikäiset ovat koskaan edes seurustelleet vakavasti...

Taidan aloittaa varsinaisen pakkaamisen toden teolla vasta kun olen saanut asunnon. Niin ehkä eksäni ymmärtää, että olen todella muuttamassa, eikä asiasta tarvitse riidellä monia päiviä. Huh, nyt ajatus alkaa taas tuntua minusta kamalalta, koska mies ei siihen tunnu olevan valmis. Olisi niin paljon helpompaa, jos hänkin toivoisi muuttoani, kuten on välillä ollut.

Äsken taas mies sanoi jotain niin järkyttävää, että teki mieli muuttaa saman tien veneen alle asumaan.. Puhuimme Norjan tapahtumista, ja mies rehvastellen huuteli, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa tragedian uhrit ja väitti ihailevansa ampujaa/pommittajaa. Tuntui niin kamalalta, miten idiootti voi ihminen olla kun päästää suustansa tuollaista.

Vierailija

Noniin, huomenna menen katsomaan sitä haluamaani asuntoa... Ihan kamala olo, pystynköhän sittenkään tähän...

Asunto on aivan ihana ja kaikinpuolin hyvä (ainakin kuvien perusteella), en tule varmasti löytämään samanlaista, mutta onko musta eroamaan lopullisesti...

Vierailija

Moikka,

Onpas tuttu tilanne :) Meillä on avokin kanssa, (tai ex-avokin) melkeen 5 vuotta takanapäin, ikäeroa meillä on se 4 vuotta ja niinhän tässä sitten kävi, että etenkin minä olen kasvanut ulos suhteesta.

N. kuukausi sitten ilmoitin, että haluan muuttaa erilleen, josta sitten keskusteltiin ja loppujen lopuksi oltiin asiasta yhtä mieltä :)

Tämän viikon perjantaina olen asunut kaksi viikkoa koirani kanssa yksiössä, pari ensimmäistä yötä otti koville, mutta koko ajan menee paremmin. Nyt menee jo todella hyvin ja nautin hiljaisuudesta :)

Saan tehdä mitä ruokaa haluan, mennä miten haluan (melkeen) jne. Tokihan tuo koira estää menoja aika paljon, mutta on siitä seuraakin ja tuo tiettyä turvallisuuden tunnetta.

Tämähän on nyt minun ensimmäinen "oma" kämppä, muutin ex-avokin kanssa aikanaan suoraan isäni luota hänen luo, joten todella iso muutos ollut sen kannalta, mutta pakko hehkuttaa, että parempaa ratkaisua emme olisi voineet tehdä.

Koiran kanssa käydään välillä ex-avokkia moikkaamassa, ja mehän ollaan vielä yhdessä, katellaan nyt rauhassa, että miltä tuntuu, mutta kyllä ajatukset näin saa paljon paremmin järjesteltyä päässä :)Ja mehän pysymme ihan koirankin takia kavereina vaikka päättäisimme erota. Koira tuli siis hankittua suhteemme aikana :)

Minähän mietin tätä päätöstä yli kaksi vuotta, ja syvällä kokemuksella kerron ettei se siitä muutu, vaikka kuinka odotat, mietit ja toivot, että mies muuttuu.

Toivotan sulle siis onnea, toivottavasti saat sen asunnon ja aloitat uudestaan alusta, se on varmasti oikea ratkaisu :)

Toivottavasti tästä saat jtn selkoa, eikä oli liikaa jaarittelua :)

Vierailija

Kiitos vastauksestasi, tollu :) mukava kuulla, että joku on samassa veneessä. Huomenna menen siis katsomaan asuntoa, ja huomenna lopullinen päätös pitää tehdä. Olen aivan kauhuissani, en ole syönytkään koko päivänä, kun jännittää niin paljon. Illalla nään miestä, ja keskustelemme asiasta. Hän on soitellut muutaman kerran, ja anellut, etten muuttaisi pois. Tämä tulee olemaan niiiin raskasta.

Vierailija

Uskon, että tulet löytämään paremman miehen. Tiedät varmasti nyt, minkälaisen miehen tahtoisit. Esimerkiksi sellaisen, joka ei kahlitse sinua ja luottaa sinuun esim. baarissa. Tough Love -ohjelmassa suhtauduttiin negatiivisesti listoihin, joissa lueteltiin miesten ihannepiirteet. Itse en pitänyt mitään kirjallista listaa, mutta pidin mielessäni muutamia ominaisuuksia ja samalla tiesin, että ne eivät voi olla kovin mahdottomia, jos itsekin täytän kaikki ne ehdot. Lopulta löysin nykyisen mieheni, joka täyttää nämä kaikki vaatimukseni. Ei kannata pelästyä, jos sinkkuaika on vuoden tai kaksikin. Kannattaa silmäillä sopivia ehdokkaita ja tyytyä vain parhaaseen. Vaikka ei tietenkään kannata alkaa nirsoilemaan, koska virheitä löytyy meistä kaikista. On kuitenkin tärkeää, ettei vain tyydy johonkuhun paremman puutteessa.

Minuakin vaivasi aiemmin ajatus siitä, että ryhdyin seurustelemaan miehen kanssa, jolla oli jo suhteita takanaan. Mutta en ollut sen parempi itsekään. Olen tosin todennut, että meillä on varmasti myös siksi parempi ja tasaisempi suhde, koska olemme oppineet vanhoista virheistämme edellisistä suhteista. Riippuu tietenkin kenet valitsee, mutta hiukan kokoneemmalla miehellä voi olla parempi itsetunto. Tuntuu nimittäin siltä, että nuorempana seurustelu oli vaan jotain harjoitusta (vaikka vakavasti sen ottikin), nimittäin sitä opettelee tottumista parisuhteeseen, yhdessäasumiseen ja muuhun parisuhteen tuomiin ongelmiin ja niistä selviytymiseen. Nyt osaan arvostaa kaikkea ihan erilailla.

Minuunkin vaikutti paljon nuo Norjan tapahtumat. Lueskelin eilen paljon artikkeleita siitä netissä. Joitakin artikkelien juttuja kauhistelin, kun mietin, että jos joku mieleltään sairas lukee niitä ja saa niistä vaikutteita. Tuli mieleen, että teineillä voi esiintyä pientä ihailua tappajaa kohtaan, mutta se ei silti ole vakavaa. Mutta itsekin kyllä järkyttyisin, kuten sinä, että aikuinen ihminen sanoo noin.

"Illalla nään miestä, ja keskustelemme asiasta. Hän on soitellut muutaman kerran, ja anellut, etten muuttaisi pois. Tämä tulee olemaan niiiin raskasta."

Kaikesta huolimatta, taistele sen puolesta, minkä uskot olevan parhaaksi. Vaikka sinua inhottaa, että loukkaat häntä ja mietit tulevaa yksinäisyyden tunnetta, niin jossain vaiheessa huomaat, kuinka HYVÄ OLO sinulla onkaan. Kuinka jaksat ihan eri tavalla nauttia sinulle tärkeistä asioista. Huomaat varmasti myös, kuinka terve ja tasapainoinen olo sinulla tulee olemaan, kun et ole jatkuvasti riitelemässä jonkun kanssa. Luultavasti osaat jatkossa hakeutua semmoisten ihmisten joukkoon, jotka saavat sinut voimaan hyvin.

Vierailija

Mulla on takana yks avoero. Mulla meni lopullisesti hermot eksän kanssa, perkeleen ukko makas vaan sohvalla kaikkipäivät eikä saanu mittää aikaseksi.

Noh, mulla alko toisella paikkakunnalla työt ja tapasin sitten baarireissulla niiin ihanan miehen, jonka kanssa päädyin pussailemaan ja seuraavana päivänä vielä kahvillekkin. Sille tielle jäin. Tiedän, että tein väärin ja kaduinkin sitä silloin.

Tavaroiden haku entisestä yhteisestä kodista ei tosiaan ollut helppoa, mentiin porukoiden kanssa niitä hakemaan..mulla oli jäänyt avain vielä uudelle kotipaikkakunnalle niin hitonmoinen työ oli saada talkkari avaamaan ovi. Eksä vielä oli häipässyt minne lie vaikka sovittiin, että se on siellä. Ero oli tosi riitaisa, vein kaiken arvotavaran minkä irti vaan sain, kihlasormuksen vein kultakauppaan ja sain siitä enemmän rahaa mitä se edes makso :D Noh, suurin riita tuli meidän yhteisestä lemmikistä, eksä oli ottanut kisulin mukaan, mutta onneksi urpo oli ajanu pienen kolarin ja meni typeryyksissään kertomaan sijaintinsa..noh, suurella raivolla sinne ja suuri huuto, nappasin kissan mukaani eikä sen jälkeen olla oltu tekemisissä.

Mutta nyt jos mulle ja nykyiselle tulis ero niin en tiedä miten osaisin olla :(

Vierailija

Sun pitää keskittyä tällä hetkellä miehen negatiivisiin puoliin niin on helpompi päästää hänestä irti. Se lista oli mielestäni hyvä idea! Mutta kirjoittamasi perusteella ero on oikea ratkaisu, vaikka se päätös niin vaikea onkin.. Et halua vuosien päästä herätä horroksesta ja huomata että ero olisi ollut oikea ratkaisu silloin voisi olla jo vaikeampi tilanne esim. lapset.
Toivotan sulle tsemppiä ja paljon hyvää elämään!
Ps.Toivottavasti viestistäni oli edes jotain apua.. :)

Vierailija

Kuinka sulle nyt kävi? Saitko sen haluamasi asunnon ja pääsitkö eroon poikaystävästäsi? On aina kiva tietää, et miten kaikki lopulta päättyy :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat