Ilkeä pomo!

Vierailija

Olen ollut kesätöissä jo toukokuusta lähtien. Olen opiskelija ja toukokuussa siis tein töitä ja opiskelin samaan aikaan. Minulla saattoi olla koulun lisäksi yli 20h töitä per vko. Silloin alussa jo sitten kysyin, että eikö minulla voisi olla yhtään vähempää työpäiviä kun en oikein jaksa tehdä niin paljon, työnantajani hermostui suunnattomasti ja suurinpiirtein haukkui minut ja tokaisi että joko teen töitä tai sitten en. Sama asia oli lomien kanssa. Halusin kaksi viikkoa lomaa kesällä pidettäväksi ja pomo sen lupasikin ennen kuin olin edes kirjoittainut työsopimusta. Sitten kun kysyin niin aivan järjetön huuto. Itku kurkussa sitten lähdin pois työnantajan huoneesta. Sain kuitenkin loppujen lopuksi tahtoni läpi, kun asiasta menin taas uudelleen puhumaan. Nyt olisi taas aihetta mennä puhumaan työnantajalle, sillä työsopimukseni jatkuu syyskuuhun, enkä jaksa koulun ohella tehdä töitä kuin aivan satunnaisesti muutaman kerran sen kuukauden aikana. Mua pelottaa aivan suunnattomasti mikä huuto syntyy tästäkin. Miten mun kannttaisi lähestyä tuota? Ja se vielä, että muuten hän on aina todella mukava, mutta ei tällasissa tilanteissa.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat