Kuinka voisin auttaa veljeäni?

Vierailija

Minä olen 17-vuotias, muuttanut opiskelujen perässä pois kotoa. Hain tottapuhuen opiskelupaikkaa kaukaa, että pääsisin pois sieltä. Elämänlaatuni parani huomattavasti.

Nyt olen todella huolissani 3 vuotta nuoremman veljeni jaksamisesta kotona. Hän asuu maalla perheensä kanssa.
Suurin ongelma taitaa olla äitimme, joka teki aikoinaan minunkin elämästäni helvettiä. En pystynyt kertomaan äidille asioitani moneen vuoteen ja tavallaan itsenäistyin. Olen ollut hänen silmissään aina kiltti tyttö jne. Elämä tuohon aikaan oli erittäin raskasta, minua kiusattiin koulussa muutaman vuoden ajan ja lisäksi mieleni järkkyi, koska jouduin käsittelemään kaiken tuskan yksin. Oli ajanjaksoja jolloin suunnittelin itsemurhaa ja itkin yötä päivää, vajosin harhojen maailmaan, toivoin olevani joku muu ja toisessa paikassa.

Kuluneen vuoden aikana olen lähentynyt pikkuveljeni kanssa, hän avautuu minulle aina kaikesta mitä äiti on tehnyt. Veljeni on tällä hetkellä eristetty täysin muusta maailmasta. Hänellä ei ole enää nettiä käytössään, ei saa poistua kotoa eikä nähdä kavereitaan. Lisäksi hänellä on vastuu 6-vuotiaasta veljestä ja lemmikkieläimistä. Äiti tuijottaa päivät pitkät televisiota tai nukkuu. Hän huutaa pienimmistäkin asioista ja mm. repi veljeni huoneen oven irti ja penkoi hänen tavaransa viime viikolla. Tämä ei ole mielestäni enää tervettä.

Yhdessä vaiheessa veljeni oli koulukiusattu, asehullu ja puhui juurikin itsemurhista ja kotoa karkaamisesta minulle. Pyrin tukemaan häntä kaikessa, koska olen kokenut tuon saman. Monesti veljeni haaveilee, että pääsisi sedän tai muun sukulaisen luokse asumaan, kuten minä asun nyt pois kotoa. Sanoin veljelleni, että pitää pintansa ja muuttaa vaikka kesälomalla viikoksi serkun luokse, mutta äiti ei anna heidän tavata toisiaan. Hänellä on vielä pari vuotta yläastetta edessä ja raskaimmat ajat tulossa.

Ei ole oikeutettua, että joutuu elämään nuoruutensa kuin vankilassa, ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Miten sitä oppii elämään?

Äitimme työskentelee itse sosiaalitoimistossa, joten ihmettelen hänen käyttäytymistään ja laiminlyöntiään.

Haluaisin auttaa, mutta en tiedä miten.

Kommentit (3)

Vierailija

Onko isänne kuvioissa? Onko ketään sukulaista, joka voisi auttaa ? Mitä luulet onko ne siellä sossussa huomannut äitinne käytöksessä mitään..? Sinne kai tämmösissä tapauksissa yleensä ensin ilmoitetaan.. poliisi? veljesi koulun terkka? Voimia teille!

Vierailija

Minulla ja veljelläni on eri isät. Veljeni isä tekee kaikki päivät töitä, koska hän on yrittäjä ja hänellä ei käsittääkseni ole paljon aikaa lapsille. Sukulaiset ovat alkaneet pohtia, että mikä on vialla kun ovat kuulleet veljeltäni juttuja.
En usko, että kukaan ulkopuolinen voisi sanoa tästä asiasta paljon mitään, sillä niin hyvin äitimme osaa "edustaa".
Pitäisi varmaan ehdottaa veljelle, että kävisi juttelemassa tästä asiasta koulun terkkarin kanssa. Sieltäkin voisi löytyä jonkinlaisia ratkaisuja ja helpotusta tilanteeseen.
Uskon, että asiat selviävät... jotain tosin saattaa räjähtää.

Vierailija

voisitko sinä vanhempana mainita asiasta äidillenne , ja vaikkka veljesi kanssa keskustella jos sinä kertoisit äidillenne mitä mieltä veljesi on . kerro myös äidillenne että yläaste ikäisen pojan ei kuulu ottaa vastuuta perheen nuorimmaisista , vaan heidän kuuluisi olla ystäviensä kanssa ja tehdä omia juttujaan . pelkääköhän äitinne sitä kun nuoria aina leimataan ilkeiksi että oma lapsi olisi samanlainen ? ja varsinkin sosiaalityöntekijänä hän tapaa nuoria joilla ei elämä ole aivan raiteillaan. Kerro myös äidillesi miltä sinusta tuntui veljesi iässä äidin käytös. Luulisi ymmärtävän että vain kerran sitä on lapsi ja nuori . Onhan äitinnekin joskus ollut nuori.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat