Apuja kaivataan

Vierailija

Tämä mun ongelma/tilanne on nyt aika vaikee pukea sanoiksi, mutta yritän nyt kuitenkin. Eli siis olen seurustellut 1v ja 7kk, eikä asuta yhdessä. Mies on siis saman ikäinen kuin minä eli 19 vuotta.
Koko suhteen ajan on ehkä ollu ongelmana se että en vaan saa miehestä mitään irti. Siis jos multa nyt kysyttäis jotaki vähän tarkempaa kysymystä miehestä nii tuskin osaisin vastata kovinkaan hyvin. Mua siis inhottaa se että mies tietää musta kaikki rankimmatki jutut ja mulla ei oo minkäänlaista kuvaa sen menneisyydestä. Sekä mies kertoo yllättäen yhtäkkiä suunnitelmista mitä tekee tulevaisuudessa, tai siinä vaiheessa jo kun on asioita pedannu eteenpäin. Esimerkkinä nyt vaikka se että mies päätti hakea ammattikorkeeseen. Joo tottakai hieno asia mut sillonku se oli jo hakenu nii kerto vasta asiasta. Valitan ehkä turhasta mut minusta ois kiva kuulla mitä se miettii ja meinaa tehä.
Ja riidellessä (joka tapahtuu siis mesessä, koska harvoin kasvotusten riidellään) mies yksinkertasesti suututtaa mut (joko tahalteen tai tietämättä, kun ei saa selkoa) ihmeellisillä töksäytyksillä. Sit ku oon ihan hiiltyny ja korvista tulee savua nii mies päättää vetäytyä paikalta. Sit oon tosi vihanen ihan oikeesti.. ja lopulta ku mies tekee ton saman vetäytymisen mitä joka kerta tekee nii tuun tosi välinpitämättömäksi. Siinä vaiheessa mulle on ihan sama sanooko toinen et tää oli tässä vai ei.
Ja siis ollaan nytki riidelty ja teksti saattaa paljastaa nyt vaan sen että mies tekee kaiken väärin. Mutta kun se ei oo niin. Mä oon yhtälailla vaikee tapaus varsinki jos mulla on jotaki sydämellä.
Se on myöski ongelmana ettei vaan osata puhua asioita selviks.. ei vaan kumpikaan osata. Oon mesessä niin sanallisesti vahvempi ku mies ja en tiedä pelkääks hän nyt sitä, että mä päihitän sen sanallisesti.. Mä en tiedä mikä tässä oikeen mättää kun en osaa ulkopuolisen silmin asioita kattoa. Tosin ulkopuolisen on vaikee sanoa kun ei tunne ihan henkilökohtasesti, mutta toivottavasti täällä cosmossa joku ihana osais sanoa jotaki valaisevaa joka sais mut miettimään asioita :)
Ja se että onko tätä suhdetta ees järkevä jatkaa ku vuoden päästä vasta saan tietää että tullaanko ihan oikeesti kahestaan toimeen samassa asunnossa, koska mies menee inttiin ja sen verran kauaksi, että muutto ei nyt vaan sovi. Se on kans yks asia mikä tavallaan ahdistaa mua tässä suhteessa, että ei päästä etenemään. Ja tiedän ettei sais kiirehtiä asioita mut eikö sillon parhaiten selvii millasta se arki on ku on oma asunto miehekkeen kanssa?
Tosi sekavaa tekstiä tuli ja anteeksi siitä siskot, mutta toivottavasti saitte jotankin irti mun teksistä ja toki saa kysyä tarkempia kysymyksiä :)

Kommentit (7)

Vierailija

Mielestäni asia ei parana millään muulla tavalla kuin puhumalla. :( Jossei sekään auta järkyttävän yrittämisen jälkeen, kannattaa miettiä onko asia niin ylitsepääsemätön vai vain mieheen kuuluva piirre, joka häiritsee. Asumiskysymyksessä en osaa auttaa, koska harkitsen itsekin ensimmäistä kertaa asumista jätkäkaverini kanssa

Vierailija

Kiitos kovasti vastauksestasi! Ihanaa että joku vastaa sentäs :) Taidat olla oikeessa että se puhuminen auttais.. en vaan ymmärrä kuinka ei osata puhua itseasiasta.. Oon muitten kanssa tosi hyvä puhumaan kaikesta, mutta en vaan ymmärrä miks meijän kommunikaatio ei pelaa oikeella tavalla.
Ja tohon asumiseen vielä että vuosi mun on ainakin odotettava että päästään yhteen muuttamaan, koska mieheke lähtee inttiin ja kauaksi vielä musta. Joten muuttaminen ei tuu kysymykseen ainakaan n. vuoteen.
Eka kerta taitaa olla aina se jännin ku muuttaa poikakaverin kanssa ja sitä haluu miettiä vielä pitkään ja hartaasti ennenku sen päätöksen tekee, että ihan hyvä mun kohdalla se että vuoden tässä vielä sinnittelen :)

Vierailija

kun luin tuota niin minulle tuli mieleen minun ENTINEN suhteeni. Siis minä olin kertonut suunnilleen itsestäni kaikki ja mies saattoi välillä sanoa jotain. esim "mikä on sinun lempi harrastus" -jalis- "miks?" -en tiiä-.... Se oli niiiiin rasittavaa. Ja hän oli kaiken lisäksi viellä niin mustasukkainen että huhhuh...Minä halusin puhua hänen kanssa MONTA kertaa tästä asiasta mutta se tuntui niin vaikealta kun toinen ei sano kuin "joo" "ei" "en tiiä" jne... Tuntui että kun me aloimme seurustella niin koko mies muuttuis täysin

Vierailija

Huoh! Miehet! Ne on vaan niin... miehiä. Kaikki sanoo, et naiset on hankalia ja naisia on vaikee ymmärtää, mutta kyllä ne miehet on hankalia. Kokemuksen syvällä rinta äänellä voin kertoo, että jos puhuminen ei auta ja pää leviää ihan oikeesti nii kannattaa miettiä haluaako jatkaa. Oma eksäni kiukkuili, valitti, tossuttu ja oli kaikin puolin tosi hankala ihminen. Kattelin sitä touhua melkein 2,5 vuotta ja sanoin vuoden harkinnan ja rohkeuden keräämisen jälkeen että kiitos ei enää. Mietinki jälkeenpäin miksi en tyhny sitä jo aikaisemmin.
Mutta siis kyllä ne miehet kuuntelee kun vain muistaa että on kolme asiaa jotka pätee miehiin ja lapsiin: uhkailu, kiristys ja lahjonta. Nuilla keinoilla saa miehen kuuntelemaan ja puhumaan. Jos nekään ei auta niin sitten baari illan jälkeen kun on kova darra. Eli lyhyesti sanottuna puhukaa ja näytä, että sua oikeesti kiinnosta senn elämä. Moni poikaraukka on lyhyen elämänsä aikana ehtiny saamaan siipeensä nii ne koittaa sulkeutua ja kasvattaa kuoren että ei taas joutuisi pettymään. Vaikka ne ei sitä näytä tai kerro mutta niitä pelottaa et ne jätetään.

Vierailija

huh! kommunikointi ongelmat voi olla kyllä pahoja....varmaan olis ihan hyvä kuitenkin pyrkiä ihan "oikeesti" ;) puhumaan asioista. Kertomaan toiselle miltä tuntuu ilman että kuitenkaan syyllistä toista...tyyllin: "kun sä et ikinä" ja "mua ärsyttää kun sä...". Ihan kertoa toiselle että koska välität ja haluaisit edetä suhteessa olisi sunkin tärkeää tietää missä mennään. Kertoa että tuntuu pahalta kun hän ilmoittaa vain asioista ja että niistäkin voitaisiin keskustella....tiedän!hankalaa! ite oon yrittänyt saada mieheni ymmärtämään että on ihan eri asia ilmoittaa että: "mä meen" kuin että "mä voisin mennä jos vaan käy". Vaikka en olisikaan kieltämässä/suuttumassa kun hän menee tai suunnittelee mutaa tuleehan siitä kunnioittavampi olo toisellekin, että toinen ottaa huomioon.... Yritä saada juteltua "positiiviseen" sävyyn asiat halki...ennen sitä ei varmaan saman katon alle kannata muuttaa ettei asiat kärjisty sitten.... en tiiä oliko mitään apua musta mutta voimia ja tsemppiä!

Vierailija

Kiitos vastanneille!
Mä en haluis että tää suhde muuttuu entiseksi suhteeksi, että pakko tässä on koittaa viikonloppuna selvittää välejä. Nään siis vasta miehen viikonloppuna. Tosiaan on tälläkin hetkellä riita päällä ( siis toki jutellaan netin välityksellä, eikä pidetä mykkäkoulua) joka sai alkunsa siitä et tuntu siltä että herra ei kyenny sanomaan minkäänlaista fiksua tai kannustavaa tai rohkasevaa lausetta.. edes jotain, koska olin maassa yhen asian takia. Totta kai ei sais olla niin valittava ja vaativa, mut tuntuu että jään vaille sellasta tukea. Mä oon aina se joka sanoo ja kannustaa ja rohkasee toista ku toinen on huonona. En sitten tiedä oonko liian vaativa sen suhteen vai mikä tässä mättää?, koska mies on muuten aivan ihana. Siis tosissaan oikee kultakimpale. Ajattelee ja on sellanen "ei niin perusjätkä". Tosiaan mun äitiki on välillä kade mulle siitä ku mieheke on sellanen ku on :D Että hukkaan en todellakaan haluais meijän suhdetta heittää, mut meinaa välillä pää räjähtää ku ei saa mitään fiksua irti tai puhuttua edes järkevästi.
Ja tosiaan myös oon miettiny että tuleeko se koitumaan ongelmaks myöhemmin, että ei olla tavallaan kumpikaan vietetty sellasta "villiä nuoruutta" eli siis ollaan molemmat ekoja toisillemme. Eli ensirakkaudesta on kyse. Ois kiva kuulla mielipiteitä ja kokemuksia :) Ja nään siis ihan sieluni silmin kuinka meillä on lapsia ja ollaan yhdessä. Mies ois siis tosiaan aviomies-matskua, mutta sitä oon aina miettiny et oispa hän ilmaantunu pari vuotta myöhemmin mun elämään. Siis molemmat on tästä asiasta ihan keskusteltu, että jostaki sentäs :D

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat