Lopussa, eroa(ko) odotellessa, vaiko kenties...?

Vierailija

Tasan puolivuotta sitten oli ensisuudelmamme, ensimmäinen yömme yhdessä. Suhde oli vaikea alusta asti - sisäoppilaitoksessa saimme kaiken kuran niskaamme. Vaikka muut tarkoittivat sen vitsinä, se melkein ajoi meidät loppuun.
Mutta lopulta se unohtui, olimme onnellisia yhdessä vaikka hän, mies, onkin minua pari vuotta nuorempi. Seksi maistui ja kaikki oli hyvin. Emme kuitenkaan koskaan mitenkään sopineet olevamme yhdessä, se tuli vain luonnostaan.

Pari kk sitten meillä alkoi työharjoittelu jakso, 5kk pituinen, mistä on kohta kulunut puolet. Tiemme veivät eri paikkakunnille. Aluksi kaikki sujui hyvin. Mitä nyt omat ongelmani alkoivat kerääntyä kasaksi. Suunnittelimme näkevämme, mutta suunnitelmat aina peruuntuivat jomman kumman menojen vuoksi. Emme ole nähneet sen jälkeen kun koulu loppui.
Kuukausi sitten kaikki muuttui. En enää kuullutkaan olevani ihana tai kulta, hyvä että kuulin mitään. Suhde alkoi muuttumaan kylmäksi, en minäkään jolla masennus jo muutenkin painaa harteilla jaksanut taistella jatkuvasti, vaikka häntä rakastankin.
Tuppisuu mieheni otti asian lopulta puheeksi. Olin valmistautunut asiaan, mutta silti se mursi minut. Tiesin jo valmiiksi mitä hän kertoi - tunteet ovat alkaneet kuihtua. Sama syy, miksi hänen edellinen suhteensa kaatui tänne kouluun tullessa, ja tietysti minä olin auttamassa asiaa.
Ja kun sanoin rakastavani häntä, hän yllättyi täysin ja meni aivan sanattomaksi. Se idiootti sai minut vielä nauramaan kaiken surun, itkun ja ahdistuksen keskellä. Yhtäkkiä hän ei ollut enää niin varma että haluaako erota. Muttei hän kuulemma tiedä, miten tämän saisi kestämään lopun harjoittelusta, kunnes koulu taas alkaa. Hän ei tiedä, onko valmis yrittämään. Välimatkaa meillä ei ole kuin 60km, ja olen itse valmis tulemaan sen matkan miten päin vain - suurin ongelma asiassa on vain hänen äitinsä, joka ei anna poikansa olla missään yötä, tai kenenkään olla heillä.

Kuten jo sanoin, rakastan häntä. Toisaalta ero voisi helpottaa omaa tilannettani ja uskon selviäväni siitä kunnialla. Unettomat yöt, pahoinvointi ja jatkuva stressi polttavat minut pian loppuun. Miehelleni en asiasta ole puhunut jostain syystä, ja vaikuttaa, etten tulekkaan puhumaan jos ja kun ero tulee.
Asia mikä minua pelottaa on se, että kun koulu taas alkaa. Kun joudun viettämään hänen kanssaan aikaa, joka päivä. Nähdä ja kuulla hänet. Tiedän että se murtaa minut täysin.

Hän halusi aikaa miettiä, ja minä sitä hänelle annoin, sillä kustannuksella että valvon itse ja ahdistun, huomenna on 10 tunnin työpäivä ja unta tulee ehkä pari tuntia.
Ajattelin että olisin ehdottanut hänelle että pidetään taukoa ja katsotaan syksyllä uudestaan, kun koulu jatkuu. Vierastan kuitenkin taukoja niin paljon, etten uskalla sitä ehdottaa. Omia kokemuksia minulla ei niistä ei kuitenkaan ole, enkä ole vielä kerennyt selata täällä että miten ihmisille on käynyt niiden kanssa.

Päällimmäisenä halusin purkaa asioita, mutta jos jollain on vastaavia kokemuksia, mielelläni niitä kuulisin ja mielipiteitä toki myös.

Kommentit (5)

Vierailija

unettomat yöt ja melkein jatkuva ahdistus seurustelusta ovat tuttu juttu. en enää tiedä mitä tehdä,olenko onnellinen suhteessa vai en. tulee ylämäkiä jolloin tunnen olevani onnellinen,alamäet vievät kaiken mennessään,olen pohjalla murtuneena. etsin ahdistukseeni seuraa kavereistani,mutta en tiedä enää mitä haluan,sillä vastakkaisen sukupuolen edustajista löytyisi minusta kiinnostuneita henkilöitä.

tällä hetkellä tuntuu että voisin kirota kaikki ihmissuhteet :D

Vierailija

Monimutkainen tilanne... Itse ihastun aina vääriin miehiin,ja miettisin tekstiä lukiessani, että olisiko hän kuitenkaan se oikea?? Toisaalta voisi olla tauko kohdallaan. Olen ollut kaukosuhteessa joskus aikoinaan, mutta siitä ei tullut mitään, aluksi se toimii mutta myöhemmin ei... kannattaa hankkia joku ihana kesäromanssi ja unohtaa kaikki huolet ja nauttia elämästä... Vaikka rakastat kyseistä miestä, niin etkö haluaisi kokeilla jotain uutta, niinkuin sanoin kesäromanssi olisi kohdallaan, ja sen jälkeen voisitte ehkä kokeilla uudestaan. :)

Vierailija

Crystal, tuo kuulostaa niin samalta kuin omani! Ne onnelliset hetket nostavat pilviin, josta tullaan sitten rytinällä alas. Se jos mikä osaa kuluttaa henkisesti ja fyysisesti.

Minun on myönnettävä, etten ole tuntenut hänen koskaan olevan "se oikea". Törmäsin sellaiseen jo kerran ja se suhde oli jotain, mitä en halua edes muistella. Enhän minä aluksi edes huomannut tätä miestäni, kesti pitkään tajuta että hän on oikeasti mukava ja ihana.

No, saimme kuitenkin asiamme puhuttua. Miten helpottunut olo onkaan. Minä itse ehdotin hänelle, että annettaisiin nyt olla ja katsottaisiin sitten syksyllä uudestaan. Melkein yllätyin miten hän tykkäsi ideasta? Olin kuvitellut ettei häntä kiinnosta enää mitenkään päin. Ei hän sitä suoraan sanonut, mutta kyseli siihen malliin ja toivoi, etten alkaisi häntä vihata.
Hän ei ollut valmis kaukosuhteeseen, myönsi sen itsekkin. Odotan tulevaisuutta positiivisena, ehkä meille on tarkoitettu vielä onni, tai sitten ei. Rakastan häntä ja tulen varmaan rakastamaankin. Rakastan exäänikin, vaikka toisaalta vihaan häntä myös yli kaiken, emmekä ole olleet vuoteen missään tekemisissä. Tosirakkaus ei vain sammu koskaan.

Itse aijon keskittyä nyt aivan muihin asioihin kuin miehiin ja suhteisiin, luulen että parempi niin. Pitää päästä jaloilleen tästä sonnasta.

"Niin kauan kun minä pysyn tältä tieltä poissa,
niin kauan mul on ikävä sua,
ja mä pyydän sua pysymään poissa,
ennen pitkään on taas lokakuu..."
Nuo sanat ovat kuin tehty tähän hetkeen<3

Vierailija

En tiedä kiinnostaako ketään oikeasti, mutta jatkan nyt tätä tarinaa.

Sain kuulla eräältä yhteiseltä ystävältämme, että sinä lauantaina ennen kuin erottiin, hän oli tuhannenkännissä käynyt panemassa jotain muijaa. En ole varmaan koskaan ollut niin raivoissani kuin tuona hetkenä (olen vieläkin). Tunsin kylllä hiukan suruakin, mutta se väistyi hyvin nopeasti taka-alalle, kai senkin päätöksen takia ettei enää yhtään kyyneltä tuon idiootin takia.
Tietenkin hyökkäsin heti hänen kimppuunsa. Halusin hänen itse sanovan sen ja kyselin viimeiseen saakka, ennen kuin hän lopulta sanoi sen, "asian josta sitten jälkeen päin kuulee". Kännissä olet ääliö, no, niinpä tosiaan oletkin.
Hän otti kaikki haukkuni vastaan, eikä yrittänyt edes puolustella itseään. Itse tietenkin sanoin asioita joita en ehkä normaalissa mielentilassa olisi sanonut, mutta jotka kuitenkin olivat totta.

En tiedä, onko herra X ollut kuinka humalassa ja muistaako hän kyseisestä tapahtuneesta mitään, sitä hän ei sanonut, mutta vaikutti kuitenkin siltä, ettei oikein muista. Ko. muijasta hän ei mitään kertonut, mutta ei ilmeisesti vieläkään ole tajunnut että me naiset saamme kaiken selville - 5minuutissa minäkin jo tiesin kuka tuo pikkuämmä on. Olisi nyt edes valinnut jonkun paremman näköisen. Kaikenlisäks tuo horo vielä on mennyt lesoilemaan että saikin äijältäni. Jos se joskus minulle naamansa näyttää, voitte olla varmoja että teen hänestä rotan ruokaa. Kuka edes menee lesoilemaan tuollaisella asialla!?

Hän, siis herra X, katuu. Sen hän teki selväksi, kunhan typerys uskalsi ensin suunsa avata, väitti minulle ettei sillä ole enää mitään väliä mitä hän sanoo, eikä aluksi edes pyytänyt anteeksi. Lopulta hän sitten jo ruikutti niin, että minua alkoi kaduttaa jossain määrin se miten hänelle raivosin. Mutta oikeinhan se oli, itse oli valintansa tehnyt, loukannut minua kaikkein verisimmällä tavalla mitä parisuhteessa voi tehdä, ja vielä valehteli siitä. Vaikka tämä muija kuulemma oli pelkkä pano, ja hän sanoo, että meillä on muuta, en tiedä pystynkö enää tähän. Tiedän että annan hänelle anteeksi, olen jo nyt jossain määrin antanut. Ehkä pystyisimme olemaan yhdessä, mutta jotain on mennyt rikki, lopullisesti. Jotain korjaamatonta, uniikkia. Miten voisin enää luottaa häneen?
Haluan hänet edelleen, en voi olla hänelle vihainen, rakastanhan häntä, mutta toisaalta en taas halua häntä, petturia joka heitti kaiken roskiin. Olen niin pyörällä päästäni että varmaan sekoan kohta.

Ei hän minua ansaitsisi enää.
Ja jos hän minut tosiaan haluaa, saa myös taistella sen mukaisesti, sittenpähän ainakin näen onko hän tosissaan, niin kuin sanojensa myötä antaa ymmärtää.

Vierailija
Crystal

unettomat yöt ja melkein jatkuva ahdistus seurustelusta ovat tuttu juttu. en enää tiedä mitä tehdä,olenko onnellinen suhteessa vai en. tulee ylämäkiä jolloin tunnen olevani onnellinen,alamäet vievät kaiken mennessään,olen pohjalla murtuneena. etsin ahdistukseeni seuraa kavereistani,mutta en tiedä enää mitä haluan,sillä vastakkaisen sukupuolen edustajista löytyisi minusta kiinnostuneita henkilöitä.

tällä hetkellä tuntuu että voisin kirota kaikki ihmissuhteet :D

Tiedän tasan tuon tunteen. Olen täynnä joka iltaista itkemistä ja epäonnea ja surua, koska vaikka kultani on vieressä yöllä, tuntuu oikeasti että hän on jossain kaaaaukana, toisella planeetalla ehkä. :/

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat