Mustasukkaisuudesta

Vierailija

Onko täällä muita mustasukkaisuudesta kärsiviä mustasukkaisina osapuolina tai sen kohteena? Pitäisi saada purkaa omia tuntemuksia ja koittaa saada jotain tolkkua niihin.

Itse olen parisuhteessa se mustasukkaisempi. Mies on kyllä toisinaan mustasukkainen, mutta erittäin harvoin näyttää tai osoittaa sitä minulle. Itselläni mustasukkaisuuden tunteet ovat vaihtelevasti läsnä. Viime aikoina minun omaksi ja tietysti miehen suureksi harmiksi mustasukkaisuus on ollut lähes päivittäistä.

Vihaan omaa mustasukkaisuuttani. Monesti tiedostan sen yliampuvuuden, mutta kun tilanne on päällä tunteet tuntuvat väkisin tallaavan järjen jalkoihinsa. Loukkaannun, suutun, turhaudun, pelkään. Samalla aikaa saatan lähes täysin luottaa sekä uskoa kumppaniini ja kuitenkin olla hyvin epävarma ja mustasukkainen. Vaikka koen luottavani kumppaniini, tuntuu että aina tietynlaisissa tilanteissa joku järjen ulkopuolelta tuleva ääni vakuuttaa, etten voi luottaa, en voi uskoa, en voi.

Olen ollut mustasukkainen niin kauan kuin muistan. Mustasukkaisuus on aina liittynyt läheisiin ihmissuhteisiin. Ennen nykyistä poikaystävääni en kokenut luottavani kehenkään tai edes voivani luottaa kehenkään. Nykyään koen luottavani muutamaan ihmiseen - ainakin noin suurimman osan ajasta.

Tiedän että ongelma on minussa ja että käytökselläni saatan aiheuttaa kitkaa väleihimme. Mustasukkaisuus vain tuntuu olevan käsittämättömän suuri este voitettavaksi. Kuinka tukahduttaa tunne, joka valtaa mielen aivan täysin, tulee uniin ja toisaalta on toisinaan myös oikeutettua? En ole paha ihminen, enneminkin epävarma.

Viime aikoina olen puhunut kumppanille yhä enemmän tunteistani, mutta tuntuu ettei hän oikein ymmärrä. Miehen mielestä olen hupsu, kun minua harmittaa (ja epäilyttää) mieheni ja naisuolisen tutun naureskellessa edellisen viikonlopun tapahtumille (joissa itse en ole ollut mukana). Olen hölmö, kun en ymmärrä miehen vitsailevan hänen kuvaillessaan miten mahtava hänen ystävänsä tyttöystävä on. Tuntuu, että toisinaan miehestä on hauskaa kokeilla, missä vaiheessa mustasukkaisuus nostaa päätään (esimerkiksi kommentoimalla jonkun toisen ulkonäköä). Kun kuvailen tunteitani, hän hymähtelee, turhautuu tai joskus jopa nauraa. Hän sanoo jättävänsä asioita kertomatta tai sanomatta, koska tietää että ylireagoin.

Osittain ylireagoimiseni johtuu omasta mielestäni siitä, että hän ei tunnut tiettyihin asioihin reagoivan lainkaan. Tuttumme petti kumppaniaan. Minä järkytyin, miehen mielestä se oli ikävää mutta "sitä tapahtuu jatkuvasti". Järkytyin lisää miehen vähäisestä reaktiosta ja sitten hän ihmetteli, miksi minä otan muiden asiat niin vakavasti. Turhauduin siitä, ettei juttu miehen mielestä ollut oikein mitään.

Nämä ja muut asiat jäävät aina erityisen hyvin mieleeni ja kun sitten mies seuraavan kerran lähtee työmatkalle, muistan sen ja mielikuvitukseni lähtee liikkeelle sanoista "sitä tapahtuu jatkuvasti"...

Itse yritän nyt jo lähes epätoivoisesti löytää helpotusta. Välillä tuntuu, että kaikki tunteet pitäisi saada pois. Jos en välittäisi, en pelkäisi myöskään menettämistä. Toisaalta taas leikin ajatuksella, että herättäisin suhteemme alussa unohtuneet miespuoliset kaverisuhteeni uudelleen henkiin. Tuntuu, että miesten seura (kavereina) helpottaisi hyväksymään miehen suhteet muihiin naisiin. Ja ikävä kyllä, välillä ajattelen että miespuoliset ystävät saisivat myös mieheni mustasukkaiseksi. Että hän viimein ymmärtäisi, miten ikävää on tietää toisen olevan viettämässä iltaa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tai miten ikävää on kuulla toisen hehkutusta vastakkaisen sukupuolen edustajan mahtavuudesta (vaikka kyseessä olisikin vain kaveri). Ehkä sitten mieheni tietäisi että minun täytyy saada tuntea olevani hänelle erityisen arvokas, tärkeämpi kuin ystävät.

Kommentit (10)

Vierailija

Kaikki ovat mustasukkaisia. Mustasukkaisuudessa on kyse samanlaisesta tunteesta kuten pelko. Kaikki pelkäävät jotain, mutta jotkut osaavat hallita pelkoaan paremmin kuin toiset. Pelkoa voi oppia hallitsemaan paremmin kokemuksen, tiedon, rohkeuden ja järjen käytön avulla. Aivan samoin kuin mustasukkaisuutta.

Koskaan sitä ei pääse täysin eroon, mutta paremmin sen kanssa voi oppia elämään. Kuka tahansa, joillekin kasvun paikka vain tulee eteen myöhemmin kuin toisille, jo lapsena mustasukkaisuuden tunteen hallitataitoja hyvin oppineille.

Mustasukkaisuus voi olla myös oikeutettua, mutta useimmissa tilanteissa se ei sitä ole, tai menee liiallisuuksiin. Parisuhteissa, varsinkin alussa, on myös yleistä yrittää saada toinen mustasukkaiseksi, koska/jos suhteesta ollaan epävarmoja ja halutaan todisteita toisen kiinnostuksesta. Siinä, että haluat saada miehesi tuntemaan samalla tavalla mustasukkaisuutta ei siis ole mitään epätavallista.

Vierailija

Kovin tuore ei tämä suhde kyllä ole. Kolme vuotta takana, joista lähes kaksi asuttu yhdessä. Mustasukkaisuus tässä tilanteessa ja tässä määrin ei ole ok. Olen itse aivan loppu ja onneton. Mustasukkaisuus vaikuttaa myös muuhunkin olemiseeni ja elämiseen. En jaksaisi murehtia, mutten tiedä miten voin lopettaa.

Vierailija

Ajattelin laittaa tämän saman tänne, mikä on myös tuolla "mustasukkainen poikaystävä", koska huomasin tämän vasta myöhemmin ja on jotenkin helpottavaa kun voi edes tänne "avautua" Anteeksi huomaamattomuuteni :)

Eli, tavallisesti poikaystäväni on kuin unelma, huolehtii että minulla on kaikki hyvin, on hellä, kiltti, rakastava, mutta sitten on tämä toinen puoli. Hän on aivan liian mustasukkainen. Riitelemme paljon ja 99% riidoista johtuu hänen luottamuspulastaan. Rakastan juhlimista ja ystävien näkemistä ulkona. Toki ymmärrän etten voi juosta baareissa samaan tapaan kuin sinkkuna, haluisinkin mielummin mennä niin että hän on mukana mutta asumme 200km päässä toisistamme, joten emme voi käydä aina yhdessä ulkona. Hänen mielestään en saisi mennä baariin ilman häntä vaikka itse käy suht usein omien kavereidensa kanssa, enkä koskaan sano siitä mitään. Tottakai molemmilla pitää olla myös omia menoja ja omat kaverit. Mutta tuntuu että tässä on käynyt nyt niin että vain hänellä saisi olla omaa aikaa, ja kun emme ole yhdessä, minun pitäisi istua kotona yksin näkemättä ketään tai olla puhumatta kenellekkään! Nykyisin en uskalla olla edes meseen kirjautuneena hänen läsnäollessaan, ettei vaan joku miespuolinen kaveri tule juttelemaan sillä siitähän syttyisi vuosisadan riita. Olen joutunut näkemään miespuolisia kavereitani salassa, koska en kuitenkaan haluaisi "heittää" heitä ulos elämästäni mustasukkaisen poikaystäväni takia, sillä hän ei suvaitse miespuolisia kavereita ollenkaan.

Erittäin ärsyttävää on myös se, että ainakun olen koneella puhuessamme puhelimessa hän kysyy kenen kanssa juttelen, mitä juttelemme jne. Lutkittelua olen joutunut myös kuulemaan muutaman kerran, viimeksi viime baarireissulla kun päätimme tyttökaverini kanssa hetken mielijohteesta lähteä ulos. En sitten ehtinyt ilmottaa poikaystävälleni ajoissa, vaan hän ehti soittaa ennen minua, sain sitten kuulla huutoa siitä miten "menen baariin hakemaan jätkiä", olen lutka ja yritin kuulemma salata tämän reissun sillä perusteella että en ollut ehtinyt ilmoittaa siitä samantien hänelle. Vaikka kuinka yritin selittää että olin kyllä aikonut soittaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.. En enään tiedä mitä tehdä. Hän osaa olla niin kultainen, mutta en tiedä kuinka kauan jaksan tälläistä vahtimista ja syyttelyä ilman syytä, varsinkaan kun hän ei kuuntele mitään mitä sanon, jos hän päättää että valehtelen, niin asia on sitten niin, minulla ei ole mitään sanomista siihen. Viimeksi tänään sain kuulla olevani taas valehtelija, koska en vastannut hänen soittoonsa sekunnissa, joten tottakai se tarkoittaa sitä, että minulla on joku mies täällä ja sen takia kesti vastata. Olen niin kyllästynyt joka kerta kun olen ulkona ja ilta on muuten onnistunut alkaa sitten loppuillasta kavereiden edessä riitelemään puhelimessa hänen kanssaan siitä monenko miehen kanssa olin ollut illan aikana.

Tässä tilanteessa häiritsee myös se, että olen aina pitänyt itseäni vahvana naisena joka ei alistu tuollaisiin älyttömyyksiin, mutta jotenki kummasti olen kuitenkin rajoittanut menojani riitojen pelossa. Olen miettinyt eroa jo kauan hiljaa itsekseni, mutta en toistaiseksi vielä ole pystynyt siihen, välitän hänestä kuitenkin.

Itse olin ennen hyvin, hyvin mustasukkainen, taisin jopa käyttäytyä exääni kohtaan samalla tavalla kuin nykyinen käyttäytyy minua kohtaan. Mustasukkaisuuteni pilasikin aikasemman pitkän suhteeni. Ajan kanssa olen kuitenkin oppinut hillitsemään pahimmat tunteet ja yritän aina ajatella järjellä ennenkuin alan turhasta haastamaan riitaa. Välillä se on kuitenkin hankalaa olla sekoittamatta järkevää ajattelua ja sinisilmäisyyttä.. Hassua tässä onkin se, että kun päätin etten anna enään mustasukkaisuuteni pilata yhtäkään suhdetta, tuntuu että siinä on nyt käymässä toisinpäin. Kävin jopa ammattiauttajalla juttelemassa tästä ja se on kuulemma tavallista tuntea menettämisen pelkoa mikä johtaa mustasukkaisuuteen naisilla jotka ovat kasvaneet ilman toista vanhempaa tai tullut "hylätyksi" jollain muulla tavalla. Uskon että aika auttaa tässäkin asiassa kun oppii tuntemaan itseään paremmin.

Vierailija

Meinasin tuoda saman asian esille kuin CherryJungle.. Eli kuulostaa siltä että koska olet jo lapsesta asti kyennyt vaikeaksi luottaa muihin ihmisiin ja siihen että he eivät hylkää sinua tai petä sinua, luultavasti tämä johtuu jostain lapsuuden kokemuksesta. Usein tällainen liittyy vauvaiän ja varhaisen lapsuuden kokemuksiin vanhempien kanssa, lapsihan joutuu sitoutumaan heihin täysin. Voi olla että olet tavalla tai toisella menettänyt jommankumman vanhemmistasi, he ovat sinun lapsuudessasi unohdelleet sinut tai jostain muusta syystä sinuun on jo varhaisessa lapsuudessa iskostunut mielikuva että ihmisiin ei voi luottaa, he vain pettävät luottamukseni.

Siinä mun psykiatriset pari centtiä :D Ja voin muuten sanoo että kyllä mäkin oon välillä vähän turhan mustasukkanen ollut mun poikaystävää kohden, mutta nyt yritän hillitä sitä. Onneksi hän ei juurikaan anna syytä mustasukkaisuuteen, ja ymmärtää sitä suht hyvin koska osaa itsekin olla mustasukkainen. Lähinnä mustasukkaisuuteni kohdistui hänen yhteen exään, mutta koska nämä eivät juurikaan ole tekemisissä, ja minä nykyään yritän hillitä itseäni ajattelemasta tätä henkilöä liikaa enkä esim stalkkaa facebookissa, niin on mustasukkaisuus jo aika unohtunut :) Tietenkin minua häiritsee jos mies katsoo muita naisia, ja pelkään että hän joskus kyllästyy minuun ja lähtee jonkun isotissisen lautavatsan perään, mutta ymmärrän oman ylireagoimiseni ja yritän päästä tunteestani eroon. Kuitenkin tiedän että poikaystäväni rakastaa minua ja pitää minua kauniina ja seksikkäänä.

Vierailija

Harmittaa sekä cherryjunglen että hänen poikaystävänsä puolesta. Poikaystävän käytös on todella ikävää, epäreilua ja yliampuvaa. Lutkittelu on ihan kamalaa. Samalla kuitenkin pystyn jossain määrin samaistumaan hänen tunteisiinsa. Oma toimintani ei mielestäni ole ihan noin pitkälle menevää, mutta kuitenkin epäreilua omaa poikaystävääni kohtaan.

Kun poikaystävä menee baariin, tiedän että on hyvin todennäköistä että siellä on myös naisia. Omien kokemuksieni mukaan baarissa monet naiset ovat kovasti tyrkyllä miehille ja toisaalta monet miehet(myös varatut) hakeutuvat naisten seuraan. Eivät kaikki, mutta monet kuitenkin. Baarissa saan monesti huomiota miehiltä ja se on toisinaan virkistävää, eli omalla kohdalla en kuitenkaan pidä sitä pahana asiana :/
Toiseksi tiedän sen, että on tavallista, normaalia ja luonnollista katsella sekä ihailla vastakkaisen sukupuolen edustajia. On myös yleistä, että parisuhteessakin olevat ihmiset ihastuvat muihin. Tykkään itse katsella hyvännäköisiä miehiä, itseasiassa mielestäni on mukava katsella kauniita naisiakin. Olen myös itse tämän parisuhteen aikana ihastunut toiseen mieheen. Minulla oli tunteita, mutta en edes halunnut asian johtavan mihinkään.

Kaikesta tästä huolimatta ajatus siitä, että mies ihailee toista naista, haluaa toista naista tai on esimerkiksi baarissa juttusilla siellä tapaamansa naisen kanssa on minulle erittäin hankala. Tieto siitä, että hän saattaa ihastua johonkuhun toiseen on kaikista pahinta. Se ahdistaa kovasti.

En kuitenkaan rajoita miestäni(muoks. tai noh, ainakaan suoranaisesti). Toisaalta mies ei edes anna minulle mahdollisuutta rajoittaa hänen menemisiään tai olemisiaan. Sen sijaan kärsin itsekseni ja toisaalta myös suhtaudun mieheeni epäreilusti (epäilen, saatan vahingossa sanoa ääneen ajatukseni ja käyttäytyä kylmäkiskoisesti).

Mitä noihin analysointeihin tulee, niin kyllähän ne pitävät paikkansa. Olen lapsuudessani menettänyt molemmat vanhempani ja tiedän että juurikin tästä syystä saatan jopa hysteerisesti pelätä menettäväni myös kaikki muutkin läheiset ihmiseni. Ja niinhän lopulta menetänkin. Joka ikisen.

Vierailija

Mä oon itte sitä mieltä, että jos ei pysty luottamaan omaan kumppaniinsa ja on pakko leikkiä niitä mustasukkasuusleikkejä koko aika ni minkä ihmeen takia sitten on yhdessä? Parisuhteenhan pitäis alunperinkin lähteä luottamuksesta toiseen ihmiseen.. Jos luotat ni ei tarvii mätkättää joka asiasta, helpottaa ihan omaa oloaki ja sen lisäks sulla on paremmat mahollisuudet pitää se poikaystäväs:)

Vierailija

Onhan tuo mustasukkaisuus normaalia, mutta jos se menee yli, niin se tosiaan käy molempien hermoille. Oma suhteeni kariutui pääasiassa mustasukkaisuuteen. Vaikkakin itse en ollut se mustasukkainen. Annoin mieheni mennä mies ja nais kaveriensa kanssa, mutta kun itse olin kyseessä alkoi tenttaaminen "minne menet, kenen kanssa (ja jos mainitsin miehen nimen niin mistä tunnen hänet...), millon tulet takaisin?"
Tämä alituinen vahtaaminen ei tosiaan ollut hyväksi meidän suhteellemme. En kestänyt sitä ettei hän tosiaan luottanut minuun yhtään.

Jos sinulla on kaveri poikia niin voithan tietekin alkaa pitää heihin taas yhteyttä (miksi edes unohdit heidät?). Itse huomasin kuinka helpottavaa oli eron jälkeen hengailla melkeenpä vain jätkien kanssa, sillä he eivät tuomitse eivätkä järjestä mitään ylimääräistä draamaa. Samalla voisit katsoa herääkö miehesi mustasukkaisuus.
Mustasukkaisuudesta on hyvin vaikea päästä eroon jos sen kanssa on kasvanut. Muistathan, että juuri se voi saada miehesi lipsahtamaan? Jos miehesi on täysin lojaali sinulle etkä siltikään luota, hän voi tarkoituksella tehdä jotain. Itse kävin todella lähellä sitä..

Kun näet miehesi naisten seurassa voit ajatella, että sinä olet se kuka hänet vie kotiin. Nauti siitä, että hän saa huomiota, jolloin tiedät hänen olevan vielä haluttu. Ja kokonaan sinun!

Vierailija

Tämä kuullostaa niin tutulta... Olin samantapaisessa suhteessa ja sitä kestin 6 vuotta kunnes se mustasukkaisuus nousi yli. Sain lopuksi uhkailuja kun sanoin suhtemme olevan ohi...olin menossa jopa tekemään rikosilmoitusta laittomasta uhkailusta mutta onneksi en ole ainuttakaan viestiä saanut parin kuukauden aikana. Puhelintani seurattiin ja kyseltiin kenen kanssa puhuin puhelimessa yms...silloinen poikaystäväni sitten ei antanut minun tavata kavereitani ja en saanut käyttää alkoholia. No sitten eron jälkeen näin kaameita painajaisia exästäni uina hän seuraa minua tai on lähettänyt jotain muita ihmisiä perääni...

Kenenkään ei tarvitsisi kestää sairraalloista mustasukkaisuutta vaan toiseen on oikeasti osattava luottaa..

Tämän takia olen menettänyt lähes kaikki kaverini ja yritän nyt kovasti saada uusia. Ero oli vaikea pala mutta päivä päivältä tuntuu että tulen vahvemmaksi. Nyt jo puoli vuotta onnellisena asun uuden mieheni kanssa.

Vierailija

Tunnistin itseni aika hyvin aloitusviestistä.

Mielessäni on ollut monta kuukautta nimenomaan tämä: "Välillä tuntuu, että kaikki tunteet pitäisi saada pois. Jos en välittäisi, en pelkäisi myöskään menettämistä." Olen suhteemme alkuaikoina enemmän puhunut poikaystävälleni mustasukkaisuudesta, mutta nykyään en ollenkaan. Ainoastaan niissä tilanteissa, kun satun jotenkin pimahtamaan, mutta sitten asiasta ei enää puhuta. Tämä mustasukkaisuus repii mua niin pahasti, että tiedän jossain vaiheessa lähteäväni.

Mun mustasukkaisuuteen liittyy tosi paljon se, että mulla on yksi erityisen huono seurustelukokemus nuoruudesta. Olin nuorena erittäin sinisilmäinen ja hyväuskoinen, mutta sitten matto vedettiin täysin jalkojeni alta. Lyhyesti kerrottuna mua petettiin erittäin törkeästi ja sen jälkeen joskus annoin anteeksi (voi miten tyhmä olin), jonka jälkeen se petti mua vielä mooooonta kertaa, wipii.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat