toinen nainen

Vierailija

olemme seurustelleet reilu vuoden verran poikaystäväni kanssa, seurustelumme lähti nopeati käyntiin "olimme kuin luodut toisillemme". Ei siis mitään tapailuvaihetta sen kummemmin vaan pistimme hynttyyt yhteen ja muutimme saman katon alle saman tien. Kaikki sujunut tähän asti hyvin, yhteisestä ajasta puutetta mutta olemme suunnitelleet tulevaisuutta, mieheni puhuu asuntolainasta ja kihloista.... kunnes nyt vahingossa näin mieheni keskustelun netissä hänen pitkäaikaisen tyttöpuolisen ystävänsä kanssa, sanotaan vaikka Heidi, keskustelussa Heidi kertoi tunteistaan miestäni kohtaan, kuinka kaipaisi hänen läheisyyttään ja on aivan hulluna tähän. Miehenipä vastasi että hänhän on ihastunut Heidiin jo vuosia sitten jne. sopivat tapaamisesta perjantaina että pääsevät keskustelemaan kasvotusten.

Mieheni kertoi eilen illalla että tämä Heidi pyysi käymään kahvilla perjantaina.. luotan mieheeni, että hän ei pettäisi minua muuten, mutta jos mukana on tunteita, jos mieheni on oikeasti ihastunut ollut kyseiseen tyttöön jo vuosikaudet.. miksi hän minut pitäisi?
edellinen suhteeni päättyi siihen kun mieheni petti minua, ihastui toiseen naiseen. en kestäisi sitä uudestaan. En uskalla ottaa puheeksi että näin heidän keskustelunsa, mutta olisin kyllä huomattavasti onnellisempi tietämättömänä. mitä teen? minkälaisia kokemuksia teillä on siitä että mies ihastuu toiseen naiseen? ei kyse nyt pelkästään "yhden illan pettämisistä" vaan tunteista. Pääseekö niistä yli vai vievätkö ne mennessään? Odotan kauhulla perjantaita, enkä usko että mieheni ikinä kertoisi minulle toisesta naisesta mitään vaikka ero tulisi.

Kommentit (14)

Solange
Seuraa 
Liittynyt26.8.2009

Karmea tilanne.. :S Mä itse olisin tullut aikas mustasukkaiseksi tuon keskustelun perusteella. Toki on hyvinki mahdollista, että vaikka mies olisi ollut ihastunut tähän Heidiin jo kauan, niin se ei ole riittänyt koska hän on nyt sun kanssa. Ehkä mies haluaa vaan selvittää sen asian Heidin kanssa kasvotusten, tehdä sille selväksi ettei heillä ole tulevaisuutta ihastuksesta huolimatta koska hän rakastaa sua?

Tosi vaikea tilanne tosiaan. Inhottavaa, että sua on lisäksi petetty aiemmin, ei ihme että nyt pelottaa tuo tilanne ihan tosissaan.. :S Mutta jotenki mä väittäsin nyt niin, että ihastus ei riitä. Jos teillä muuten menee suhteessa hyvin ja suunnittelette tulevaisuutta, niin en jaksa uskoa että miehes heittäisi sen kaiken pois ihastuksen takia.

Jos olisin sä, mä ehkä kuitenkin ottaisin sen keskustelun puheeksi miehen kanssa. Mä en itse pystyis olla hiljaa, tulisin hulluksi sen perjantain aikana. Ja jos tilanne olis toisin päin niin varmasti sun mieskin haluis asiasta puhua, näin mä vakaasti uskon. Tsemppiä ihan hirveästi, toivottavasti asiat selviää parhain päin!

Vierailija

Ja sen verran vielä, että keskustelussa myös tämä Heidi kirjoitti, että sano hei jos sua häiritsee että tekstaillaan tämmösiä, viittasi siihen kun Heidi kertoi kuinka haluaisi mieheni läheisyyteen, mieheni vastaa että, "kumma kyllä mutta ei häiritse ollenkaan"
eli ovat myös tekstailleet... en halua edes tietää mitä on viestien sisällöt ollut, mutta keskustelujen perusteella tyyliin "olet mieletöntä, haluaisin sun läheisyyttä" jne. mieheni puhuu minulle kauniita koko ajan, eilen ja tänäänkin, ja katsotaan uutta asuntoakin yhdessä.. mutta, miksi hän puhuu toiselle naiselle tuommoisia?

toisaalta, ehkä olen masokisti, mutta en haluaisi ottaa tätä puheeksi, koska mies tietenkin kieltäisi omalta puoleltaan kaiken ja syyttäisi minua "stalkkaamisesta", vaan haluaisin tietää kuinka pitkälle mieheni menee tässä että osaako hän kertoa Heidille kuinka asiat ovat ja että heillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, vai uskooko mieheni että ruoho on vihreämpää toisella puolen ja antaa tunteidensa viedä mennessään? pelkään pahinta koska jos miehelläni ei olisi tunteitä tätä tyttöä kohtaan, hän olisi voinut minullekin kertoa tilanteesta, tai ainakin tehdä Heidille selväksi tilanteen.

Solange
Seuraa 
Liittynyt26.8.2009

Ou, no tuo nyt ehkä muuttiki sit taas hieman asioita jos sun mies on kerran sanonu jo tälle Heidille ettei tuollaset keskustelut haittaa mitenkään..

Ymmärrän sua toisaalta, että et halua ottaa asiaa puheeksi. Koska mikäli niiden tekstailu nyt olis kaikesta huolimatta viatonta, niin saisit aika nopeaa kyttäävän/vainoharhaisen stalkkari-tyttöystävän leiman otsaan. Tässä ei nyt sit jää enää muita vaihtoehtoja ku odottaa ja kattoa mihin asiat johtaa. Ja sehän on itsestään selvästi aivan helvetin piinallista ja ahdistavaa. Sain jotenki sellasen kuvan, että olet salaa lukenu miehen tekstareita? Luulin aluks et olisit vaingossa nähny jotain ja siinä tapauksessa mä olisin ottanu asian puheeksi miehen kanssa. Itsellenikin on kerran käyny niin että olen sortunu lukeen miehen tekstareita jonka tiedän olevan väärin, mut näin et se oli txt vanhan kaverityttönsä kanssa jota mä itse inhoan ja ilmeisesti avautunu jollain tasolla tälle tytölle meidän ongelmista. En nähny ku pari viestiä, enkä sit ikinä asiaa ottanu puheeksi just siks etten halua sitä stalkkarin leimaa.

Hitto, kunpa voisin auttaa jotenkin. :S Tuollanen tilanne on kiduttava.

Vierailija

Tekstareita en ole mennyt lukemaan, siihen en ala enkä sorru vaikka houkutuksia tulisi. Mutta nettikeskustelunsa hän oli jättänyt auki, jonka vahingossa näin, ja itse kyllä luin niitä keskusteluja joka oli väärin, koska olisi pitänyt vain sulkea se - senpä takia en halua mitään stalkkaajan leimaa otsaani nimenomaan.. Kai sitä pitää odotella piinaavasti että mitä tuleman pitää. Ahdistavaa!

Vierailija

Minä olisin nostanut haloon heti nähtyäni keskustelut.. Olen sen verran räiskyvä luonne että kuolisin odottamisen tuskaan!

Minusta tilanne on mustavalkoinen - mies on joko sinun tai Heidin kanssa.

MIELESTÄNI: Miehet etsivät jännitystä elämään ja boostia egolle ja itsetunnolle muista naisista. Miehet ovat yksinkertaisia ja idiootteja eivätkä tajua omaa parastaan ellei sitä päin naamaa sano = joko minä tai hän.

Nimimerkillä Olen ollut suhteessa jossa mies pettää, mutta sanoi rakastavansa minua yli kaiken

Vierailija

Hmm, ovathan miehet idiootteja ja yksinkertaisia joissakin asioissa (yleensä niissä missä naiset loistavat älyllään ja naisenvaistoillaan), mutta kyllähän myös naisen noin avoimesti esittämä kutsu intiimille tapaamiselle on miesten osalta niin harvinaista herkkua, että se on melkein kuin tarjous mistä ei voi kieltäytyä...

Naisilla on myös harhataipumus kuvitella, että miehet käyttäytyvät naisasioissaan samalla tavalla kuin naiset miesten kanssa.(* Miehet eivät yleensä koskaan anna esimerkiksi tunteiden viedä mennessään, elleivät ole aivan silmittömän rakastuneita naiseen, toisin sanoen ei nyt ainakaan ensimmäisellä tapaamisella. Jos taas poikaystäväsi on rakastunut kyseiseen naiseen, ei siinä ole mitään tehtävissä, mutta ei tuo nyt aivan siltä kuulostanut. Kun mies kertoo naiselle esim. olevan ihastunut tähän, on yleensä tarkoituksena vain imarrella ja tehdä vaikutus - todelliset tunteet voivat olla jotain muuta.

Joka tapauksessa, melko kaksinaamaista peliä mieheltä käydä treffeillä toisen naisen kanssa parisuhteen aikana (ja jäädä siitä kaiken lisäksi kiinni).

(* Toki tätä tapahtuu myös päinvastoin ja miehille naisen suostuminen seksiin toisen miehen kanssa suhteen aikana on todella suuri asia, vaikkei naisella olisikaan siinä ollut mitään tunteita mukana, mutta tämä menee jo asiasta sivuraiteille...

Vierailija

Vaikea neuvoa, kun ei tiedä minkälainen miehesi ja teidän suhde on. Ite kuitenki ottaisin asian esille heti. Sitäpaitsi räjähtäisin, jos en sais tietää mikä on homman nimi. Eikä sun kannata pelätä minkään "stalkkari-tyttökaverin" leiman saamista. Joutuu olla aika kumma mies, jos alkaa syytteleen sua sen jälkeen, ku on jättäny noin arkaluontosen keskustelun auki sun näkyville! Kuka tahansa lukis sen, sanoo mitä sanoo. Siitä en sinuna ottais paineita. En ala arvailemaan miehen motiiveja, koska niitä mun on mahdoton tietää. Tsemppiä ja haleja kuitenkin! Mää ajattelen sua perjantaina ja toivon parasta!

Vierailija

Tollasesta keskustelusta ei voi sanoa että miehes olisi mennyt pettämään. Itse olisin kuitenkin hyvin mustasukkanen. Jos en itse puhuisi tollasessa tilanteessa miehelleni, purkautuisi se jotenkin muuten. Kiukutteluna tai piikittelynä siitä Heidistä.
Tosi kurja tilanne.. Miesten on kuitenkin hirveän vaikea vastustaa tarjontaa, entäs jos miehesi pönkitti vain egoaan kertomalla ihastumisestaan. (Jolloin se Heidi voisi kiinnostua lisää) Mulla tuli mieleen tällänen ajatus.

Vierailija

suuuuret kiitokset vastauksista ja kannusteista :) paljon parempi mieli jo!
päätin olla ottamatta asiaa esille ellei asia etene johonkin suuntaan. Mieheni on siis ennenkin käynyt kahvilla kyseisen tytön kanssa, ja tämä on minulle ollut ok, miehelläni on paljon tyttöjä kavereina ja saattaa kahvitella niiden kanssa muuten vaan, that's fine. mutta itselleni tuli mieleen myös tuo "egon buustaus" ja pönkitys.. totta, voi olla että miehelläni on pieniä tunteita kyseistä mimmiä kohtaan,ja pitkään jatkunut kiinnostus, mutta mieheni luonteen perusteella sanoisin, että asia ei etene mihinkään, eikä hän vaihda minua Heidiin. Näin toivon ja näin uskon. :) mieheni kehuu nimittäin muitakin naisia itseni lisäksi, jos työkaverinsa on laittautunut nätiksi - hän huomaa sen ja kertoo sen, mutta ei yleensä flirttimielessä..?tai ainakin viattomassa flirttimielessä, eikä tarkoita sillä mitään sen enempää, ehkä enemmänkin hänen luonteeseensa kuulu hieman huomionhaku naisilta ?
koska kun ajattelen että ottaisin asian puheeksi, ainoa mitä pystyn kuvittelemaan hänen vastauksekseen on kuinka hän haluaa olla kanssani aina ja loppuun asti, eikä vaihtaisi minua mihinkään.
jos käy toisin ja jään yksin, sitten olen ollut tyhmä luullessani toisin, mutta mieluummin yksin kuin paskan miehen kanssa? ja se on sitten vasta sen ajan murhe :) nyt katsotaan vain miten asia etenee ja pystynkö keskittymään töihin ollenkaan perjantaina/lauantaina!

Vierailija

Kuulostaa kyllä hyvältä suhteelta, fiksu jätkä ei lähtisi tollasta pilaamaan.
Mun exä jäi kiinni kans tollasesta, samalla tavalla. Ite suutuin siitä hirveesti ja pidin pettämisenä. Suhde jälkeenpäin kaatui kun ei muutenkaan toiminut, mutta nyt oon alkanut vasta aatella ettei koko viestittely ollut niin vakavaa.

Tänkin miehen luonteeseen kuului sellanen flirttailu. Ja se kenen kanssa flirttaili, niin puhuin kyseisen tytön kanssa tapauksen jälkeen. Tää tyttö sai mut hyvin vakuutettua ainakin etteivät he koskaan ole tehneet mitään. Niinkuin se exä silloin vakuuttelikin.

Kannattaa tollasen jutun jälkeen siis olla vähän varpasillaan. Mutta ei järjestää kohtausta. Niinkun ilmeisesti jo päätitkin. :) Tsemppiä!

Vierailija

Nojuu, varpasillaan tässä kyllä ollaankin :)
hieman rauhallisemmin mielin edetään mutta aijon kyllä silti ottaa asian puheeksi, vaikka kuinka olisikin vain "egon buustausta" tms. vaikka olisi kuinka ihastunut toiseen naiseen, niin jos seurustelee niin sitä ei mennä kertomaan ihastuksen kohteelle oli mikä oli, ensin ero - sitten vasta alulle uusi suhde!

Vierailija

Huh huh, tuossa tilanteessa ei olisi minun edes tarvinnut sanoa mitään miehelle - sehän olisi huomannut järkytyksen naamastani!

Mutta riippuu varmasti paljon ihmisistä. Tuollainen olisi niin odottamatonta poikaystävältäni ja minä en osaisi suhtautua siihen kovin rauhallisesti. Toisin kuin kirjoittaja vaikuttaa :)

Toivottavasti kyseessä on vain joku miehen kummallinen "älynväläys", joka ei johda mihinkään. Jos tapaamisen jälkeen mies ei sano mitään asiasta ja jatkaa kyseisen Heidin tapailua, ottaisin kyllä viimeistään puheeksi. Vaikea olisi uskoa, että kaverisuhde noin vain jatkuu viattomasti... eikä tyttöystävälle hiiskuta asiasta sanaakaan.

Vierailija

voin kyllä kertoa että sisälläni kihisee ja pihisee, mutta koitan malttaa itseni ja löytää jonkun kultaisen keskitien.. tällä hetkellä pelkään että olen joko liian sinisilmäinen ja katson asian läpi sormien --- tai, ylireagoin kun asia onkin viattomampi kuin päässäni pikku hiljaa kuvittelen ja teen hätiköityjä päätöksiä suhteemme suhteen ja raivoten kerään kamppeeni ja otan ja lähden tai muuta hätiköityä. :)
niin paljon kokemuksia näistä petetyksi tulemisista ym että pelkään vain olevani turhan vainoharhainen!

Vierailija

Et oo ollut yhtään vainoharhainen ja teet minusta oikein, kun luotat mieheen jossakin määrin, mutta otat silti asian puheeksi. (: ainaki mun mielestä!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat