Ystävät jättävät miehen takia

Vierailija

Olen todella maassa. Jo kaksi hyvää ystävääni (voisin sanoa parasta kaveria) on jättänyt minut, kun he ovat alkaneet seurustelemaan.

Tämän ensimmäisen ystävän kanssa olimme todella todella läheiset ja naureskelimme aina niille jotka olivat kokoajan kiinni poikaystävissään. Sitten tuli se päivä kun hän alkoi seurustelemaan ja lopetti yhteydenpidon minuun _kokonaan_. Hän ei vastannut puheluihin eikä viesteihin kolmeen viikkoon ja sen jälkeen vastaukset olivat "en tiedä" "en kerkeä" "pitää katsoa". Nyt yli vuoden jälkeen olen luovuttanut.

Olen tuntenut toisen ystäväni melkein 14 vuotta. Hänen suhteensa on tuoreempi - hän alkoi viime kesänä seurustella kyseisen miehen kanssa, samoihin aikoihin kuin minä nykyiseni kanssa. Ensin asiat olivat hyvin, näimme vielä aika usein. Sitten pam, ystäväni ei ottanut yhteyttä eikä vastannut puheluihini melkein 2 kk! Sen jälkeen hän on lupaillut että nähdään nähdään ja loppujen lopuksi hän ei vastaa puhelimeen ja kuulen jälkikäteen että hän on ollut poikaystävälleen kuskina/he ovat muuten kyhnänneet kahdestaan kotona.

Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
Miten päästä yli siitä kun paras ystävä jättää?

Kommentit (12)

Vierailija

joo tuttu tilanne mutta vain toiste päin :(
elikkäs mieheni takia ystävät ns. jäivät. itse tunnen asian niin ettei minulla vain yksinkertaisesti riitä aikaa ystävilleni vaikka poikkiksen kans vietetään kuitenkin aikaa suht vähän, en vain tajua mihin se aika katoaa eikä sitä sitten riitä muille. toisaalta olen ollut aina sellainen että minulle riittää yksi hyvä ystävä kuin monta ja tässä tapauksessa mieheni on se yksi ja tärkein.

itseäni harmittaa tämä tilanne aika paljon, aluksi kun näimme aika paljon ystävien kanssa koulussa niin pidettiin enemmän yhteyttä mutta nytkun koulu on ohi ei tule yhteyttä pidettyä vaikka periaatteessa aikaa olisi enemmän...

jonkun aikaa ystäväni jaksoi pitää minuun yhteyttä mutta kun aina vastailin etten tiedä tms niin ei olla enään juurikaan yhteyksissä :(

että varmasti asia vaivaa ja harmittaa myös ystäviäsi mutta kun löytää ihmisen jolle ns. haluaa omistaa koko elämänsä niin kyllä se varmasti vaikeaa on säilyttää entiset ihmissuhteet ennallaan

Vierailija

Juu itsellänikin on kokemuksia vähän niinkuin toisinpäin tilanteesta.. Eli paras ystäväni suutahti pahemman kerran pari kuukautta sitten kun en ihan hirveässä darrassa tullutkaan katsomaan sen vanhoja, vaan menin poikaystävälleni potemaan krapulaa pois. Ja siinä samalla sitten tuli esille ystäväni katkeruus kun en enää pitänyt häneen yhteyttä ja vietin hänen mielestään kaiken vapaa-aikani poikaystäväni kanssa. Riita loppui siihen että minä sovin olevani huono ystävä ja että yritän pitää yhteyttä enemmän.

Vasta nyt kun ystävälläni itsellään on oma poikaystävä, alkoi hän tajuta minunkin tilannetta paremmin.. Eli hän näkee poikaystäväänsä lähes päivittäin, koska he käyvät samaa koulua ja asuvat lähellä toisiaan. Hänen on helppo myös nähdä toista hyvää ystäväänsä koska hekin ovat samassa oulussa ja asuvat lähekkäin. Minä sen sijaan asun kaukana heistä, joten näkemisen täytyy olla suunniteltua. Minä myös asun eri kunnalla poikaystäväni kanssa, joten hänenkin näkemiseen menee aikaa. Kaiken lisäksi mies aloitti armeian tänä talvena, joten näkemisemme ovat sitäkin harvemmat ja silloin kun näkemiselle on mahdollisuus niin se todellakin käytetään. Vielä lisäksi minulla on kauhea kiire koulujuttujen takia, koska kirjoitin ylioppilaaksi tänä vuonna ja haen yliopistoihin ja käyn valmennuskurssia. Joten yksinkertaisesti aika ei riitä.. Mutta onneksi ystäväni on nyt tajunnut tämän :) Ja heti kesällä asiat helpottuu, minulla on enemmän vapaa-aikaa ja sitten kun mieskin on tullut intistä pois on helpompi järjestellä kalenteria kaikille sopivaksi.

tietenkin minulla on huono omatunto etten juurikaan ehdi nähdä ystäviäni, mutta odotan myös jonkin näköistä ymmärrystä heiltäkin tähän tilanteeseen.. Kuitenkin miehekkääni on minulle se tärkein maailmassa, ja valitettavasti koulunkin on joskus pakko mennä ystävien edelle.

Vierailija

Hmm. Itse asun avomieheni kanssa yhteisessä asunnossa, mutta silti minulla olisi aikaa ja halua nähdä ystäviäni melkein joka päivä.

Ystäväni ovat minulle tärkeintä maailmassa ja ne menevät aina edelle, ennen mitään miehiä. En kykene ymmärtämään miten poikaystävä voi olla se tärkein maailmassa, koska niinkuin kliseisesti sanotaan "miehet jättää, ystävät ei".

Olemme avomieheni kanssa sopineet ettei jätetä yhtään ystävää suhteen takia. Näemmekin usein vain iltaisin, öisin ja aamuisin, mutta olen erittäin tyytyväinen tilanteeseeni.

Mielestäni jos todella haluaa nähdä jotain ihmistä, niin aikaa kyllä löytyy - kun sitä kerta löytyy poikkiksellekin...

Vierailija

Niinno.. Ymmärrän kyllä heartshapedinkin näkökulman. Itseasiassa oma ystäväni oli aivan samaa mieltä sinun kanssasi, ennen omaa poikaystäväänsä. Kai se on yksilöllistä.. Mutta mä olenkin aika sitoutuvainen ihminen loppujenlopuks, ja jos löytyy joku joka mahdollisesti vois olla se mun elämänkumppani, niin kyllä se jotenkin vaan on tärkeysjärjestyksissä se ykkönen. Sitä on vaikeeta selittää, enkä tietenkään oo sitä mieltä että ystävät pitäis unohtaa. Mutta siis kun mun mielestä hyvät ystävät pysyy vaikka niitä ei aina näkiskään ihan kokoajan, kun taas suhteen eteen pitää "uhrata" sitä aikaa että se pysyy mahdollisimman hyvänä. Ja muutenkin, jos mun pitäis valita lempipaikka maailmassa, tai minne menisin jos saisin valita, niin kyllä mä menisin oman kullan kainaloon. Onneks mun poikaystävä ja mä ollaan tästä aika samoilla linjoilla, niin ei tuu riitoja tän takia.

ja kannattaa varmaan myös muistaa, että koska asut saman katon alla miehesi kanssa, näette päivittäin. Kaikilla ei ole tätä etua, jonka takia ajankäyttö hankaloituu.

Vierailija

Niin. Ymmärtäisin paremmin, jos ystäväni olisivat edes pystyneet suoraan sanomaan että mies on heille se tärkein maailmassa eivätkä olisi edes lupailleet minulle asioita joita eivät voi pitää (niinkuin "nähdään tänään illalla" -> sitten puhelimet kiinni ja kullan kainaloon).

Haluaisin tänne myös "sisariani"; jotka ovat kokeneet saman kuin minä. Olen hyvin sosiaalinen ja ystäväkeskeinen, miten nyt jatkaa eteenpäin?

Olen melkeinpä yksin päivät kotona, koska en todellakaan halua riistää mieheni vapautta > "sinun täytyy nyt olla kanssani kun ystäviä ei enää kiinnosta"

Vierailija

Itselläni on samankaltainen kokemus kuin aloittajalla. Pitkäaikaisin naispuolinen ystäväni oli pitkään sinkku, samalla kun itse seurustelin. Kun sitten tutustutin hänet kaveriporukkaani (miehiä ja tyttö oli ujo) ja epäsuorasti pakotin hänet hengailemaan samassa porukassa, tapahtui se iloinen ihme ja tyttö löysi samasta porukasta pojan.. syntyi suhde! Tästä olin todella iloinen ja onnellinen, koska naispuolinen kaverini oli kuitenkin erittäin älykäs, kaunis ja hauska, joten hän todellakin ansaitsi kaltaisensa miehen. Olin myös iloinen siitä, etten ollut enää kaveriporukkani ainoa seurusteleva, vaan että nyt yksi pariskunta löytyi ihan porukan sisältäkin.

Olin kavereideni puolesta onnellinen, kunnes sitten yksi kaunis päivä tapahtui jotain merkillistä.. naispuolinen kaverini ei enää puhunut minulle. Ei sanaakaan. Hän ei tullut enää seuraani, eikä halunnut olla samassa kaveriporukassa, vaan eristi itsensä ja poikaystävänsä. Aluksi oletin, että kyse oli miespuolisesta kaveristani, että hän ei pitänyt siitä, että me naiset olimme niin tiiviisti yhdessä. Olin hänelle todella vihainen ja koin, että mies vei minulta ystävän. Koetin kaikin tavoin saada selville, että miksi naiskaverini ei puhu minulle, että mitä on tapahtunut? Mutta koskaan en saanut häneltä pahaa mulkaisua enempää vastausta.

Kunnes lopulta puolen vuoden kuluttua heidän suhde katkesi ja mies palasi kaveriporukkaamme ja kertoi minulle, että hän ei minulta ystävää vienyt, vaan nainen itse. Naiskaverini oli muuttunut niin vainoharhaisen mustasukkaiseksi, että oletti minun koettavan iskeä hänen miestään, vaikka tiesi minun seurustelevan ja että hänen poikaystävänsä oli minun pitkäaikainen kaveri. Naispuolinen kaveri ei koskaan vaivautunut sanomaan minulle tuntojaan ja kertomaan, miltä käytökseni tuntui hänestä. Hän ennemmin katkaisi kaveruutemme ja valitsi miehen, joka lopulta jätti hänet.

Kun sain tietää tuon asian, aloin entistä ystävääni vihata. Enkä ole vielä tänäpäivänäkään asiaa antanut anteeksi, enkä uskottavasti koskaan tule antamaankaan. Itse olen kuitenkin aina pitänyt kavereitani yhtä tärkeinä kuin miestänikin, eikä ajatuksiini ole koskaan tullut pettää ystävieni luottamusta yhdenkään miehen takia, koska hyvät ystävät ovat hyvin harvinaista herkkua tässä maailmassa. Pitkään kuitenkin vei päästä ystävyyden loppumisesta yli ja saada syvä pettymys/viha/suru poistettua. Paras tapa päästä tuosta asiasta yli oli puhuminen kavereideni ja mieheni kanssa, jotka tiesivät koko tapauksen ja puida asia rehellisesti läpi. Nykyään en enää ajattele koko naista, eikä kaveruutemme katkeaminen enää harmita laisinkaan.

Vierailija

Kiitos Athenel kun jaoit tarinasi. Ihmeellisiä asioita ihmiset tekeekin "rakkauden puolesta"... Mukava myös kuulla että joku pitää ystäviä vähintään yhtä tärkeinä kuin miestä.

Vaikka ystäväni ovatkin tehneet monesti "paskat" eli suoraan sanottuna pettäneet ja jättäneet niin minä en osaa vihata heitä. Haluaisin vain että voisimme taas olla ystäviä. Voisimpa vain haistattaa ** ja unohtaa...

Vierailija
heartshaped

Niin. Ymmärtäisin paremmin, jos ystäväni olisivat edes pystyneet suoraan sanomaan että mies on heille se tärkein maailmassa eivätkä olisi edes lupailleet minulle asioita joita eivät voi pitää (niinkuin "nähdään tänään illalla" -> sitten puhelimet kiinni ja kullan kainaloon).

Juu no en mäkään tollasta käytöstä hyväksy.. Ja jos vaan on mahollisuus nii kyllä kavereitakin pitää nähdä. Vaikka ite vietinki paljon aikaa mieheni kanssa jo ennen inttiin lähtöä, niin sillon sentään yritettiin järjestää kavereiden kanssa tyttöjen iltoja yms ja pitää niistä kiinni. Ja kyllä sillon ärsytti kun yks mun kavereista, jolla kyllä oli joka päivä aikaa nähdä miestään, ei millään ikinä voinu luvata tulevansa mihinkään yhdekskään päiväks. Ja varsinkin sillon jos se sattu yhen illan olemaan meidän kanssa, niin jos mies soitti että "lähde Helsinkiin", niin eikös tää heti tehnyt työtä käskettyä. Vaikka ymmärrän kyllä jos on vaikeaa nähdä kavereita aina välillä olosuhteiden takia, niin ihan liiallisuuksiin se ei saa kuitenkaan mennä.

Vierailija

Minun ystäväni hylkäsivät minut, koska aloin seurustelemaan.
Lukion ensimmäisellä luokalla liikuimme aina kolmistaan (minä ja kaksi tyttökaveriani) ja olimme todella läheiset. Kumpikin heistä alkoi seurustelemaan, mutta ystävyytemme pysyi ja ymmärsin kun heillä ei aina ollut aikaa minulle vaan olivat poikaystäviensä kanssa.

Toisella luokalla toinen heistä erosi. Minä aloin seurustelemaan toisen luokan lopulla, ja vietin paljon aikaa uuden ihastukseni kanssa. Myönnän siis kyllä, että olin paljon hänen kanssaan ja ystävien kanssa hengailu jäi vähemmälle. Kesällä näimme enää harvoin. Muutin myös silloin omaan kämppään. En kuullut ystävistäni mitään ja yritin silloin tällöin kysyä, haluaisivatko he tehdä jotain.

Syksyllä koulun alkaessa vietimme hieman aikaa keskenämme, mutta huomasin olevani ulkopuolinen. Heillä oli omat jutut, joista puhuivat ja joudun vain kuuntelemaan. Minusta tuntui todella pahalta. Tuntuu, että he eivät edes yrittäneet enää pyytää minua minnekään. Minä yritin ja yritin kysellä pidetäänkö tyttöjen ilta tai mennäänkö jumppaan ym.. He vastasivat: "ehkä joo, ois ihan kiva.. katotaan" Mutta mitään ei kuulunut. Lopulta loukkaannuin, kun he eivät edes yrittäneet enää pitää ystävyyttämme kasassa.Luovutin turhan kyselemisen ja vietin aikaani muiden ystävien ja poikaystäväni kanssa. Hän ainakin aina halusi olla kanssani.

He vain luopuivat minusta noin vain, luultavasti sen takia, että vietin aikaani myös poikaystäväni kanssa. Mitä minä tein väärin?? Olen itkenyt, ikävöinyt ystäviäni ja nähnyt jopa painajaista monta kertaa. En olisi halunnut menettää heitä..

Nyt lukio on loppu enkä tiedä näenkö heitä. Tapasin toisen vähän aikaa sitten, kun kysyin lähtisikö hän kahville. Juttelimme niitä näitä, miten kirjoitukset meni ym.. Aikomukseni oli myös kertoa miten pahoillani olen siitä, mitä ystävyydellemme on käynyt. Mutta en jotenkin voinut.. Hän oli kuin ennen, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut..
Kutsuin hänet poikaystäväni synttäreille, jonne hänen omakin poikaystävänsä oli tulossa. Hän sanoi tulevansa mielellään, että näkisimme sitten siellä illalla.
Hän ei tullut. Eikä edes ilmoittanut mitään ettei tulisi. Eikä ole ottanut yhteyttä muutenkaan. Se siitä ystävyydestä. Jos toisella osapuolella ei ole minkäänlaista innostusta nähdä vaivaa niinkin tärkeän asian kuin ystävyyden eteen, en minäkään jaksa enää tuhlata voimiani siihen. Joudun vain pettymään.

Vierailija

Susanin tilanne on samanlainen kuin minulla, tavallaan. Ystävät vaan häipyvät ja tuntuu ettei heitä vain yhtäkkiä enää kiinnosta.. Tuntuu tosi pahalle kun luuli monta vuotta että se ihminen on ainut jolle voi puhua kaikesta ja vaikka mitä tapahtuisi minulla olisi se yksi ystävä. Ja sitten hän vain lähtee elämästä eikä näytä edes välittävän...

Vierailija

Todella kummallista käytöstä ystäviltäsi.. Seurusteleminen on aikaa vievää, mutta ei noin aikaa vievää. Kunpa minullakin olisi noin ihania kavereita, sillä minulla kävi toisin päin. Aloin seurustelemaan ja muutamat ystäväni lopettivat yhteydenpidon. En ilmeisesti kelvannut enää heidän villiin sinkku-porukkaansa. :/ Itse yritin pitää yhteyttä ja ehdottaa tapaamisia. Muiden kautta olen kuullut heidän panettelevan, että olen unohtanut heidät täysin, vaikkei asia todellakaan ole näin! Pelkäsin alkaessani seurustelemaan, että näin käy ja olen siksi kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että vietän aikaa ystävieni kanssa samalla tavalla kuin ennen. Onneksi en ole yksin, vaan eräs ystäväni samasta kaveriporukasta alkoi seurustelemaan samoihin aikoihin. Hänetkin on heitetty syrjään. Yhdessä olemme ihmetelleet asiaa ja todenneet, etteivät persoonamme ole voineet vaikuttaa tilanteeseen, koska meidät molemmat on heivattu. Entisten ystävien puheet selän takana heidän unohtamisestaan loukkaavat, sillä olemme molemmat olleet juuri niitä, jotka ovat yrittäneet järjestää tapaamisia. yritän edelleen pitää yhteyttä, mutta jos vahingossakaan mainitsen poikaystäväni, keskustelu tyrehtyy. Poikaystäväni on kunnollinen, eivätkä ystäväni ole suuttuneet ainakaan valinnastani, joten en tiedä, missä mättää. :(
Kysyt, että miten päästä yli siitä, kun paras ystävä jättää.. En osaa oikein sanoa, sillä itse mietin edelleen asiaa joka päivä, vaikka aikaa onkin kulunut jo jonkin aikaa. Tsemppiä kuitenkin sulle! (:

Vierailija

Kiitos Rosa! Olisipa minulla olisi noin ihania ystäviä kuin sinä!

Tilanteesi on aivan pehvasta, mutta onneksi olette löytäneet toisenne 'uudestaan' sen yhden ystävän kanssa joka myös heitettiin ulos kaveriporukasta. Kuulostaisi kuin sinkkuystäväsi olisivat _todella_ kateellisia, jos joku alkaa seurustelemaan. Kummallista käytöstä.. Voi olla että he ovat myös niin mustasukkaisia sinusta etteivät kestä sitä että joutuvat "jakamaan" sinut.

Toivottavasti pystymme joku päivä ymmärtämään "ystäviämme" ja pystymme unohtamaan.. Tsemppiä myös sinulle!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat