Yksinäisyydestä!

Vierailija

Hei vaan, haluaisin tehdä pienimuotoista kyselyä otsikossa mainitusta aiheesta.

Yksinäiset ihmiset, vastailkaa näihin (tunteella!):
1. miltä yksinäisyys tuntuu, miten suhtaudut siihen?
2. miten kulutat aikaa?
3. oletko fyysisesti vai tunneperäisesti yksinäinen, vai mahdollisesti molempia?
4. millainen olet luonteeltasi, ujo vai sosiaalinen?
5. Ylempään liittyen, uskotko luonteesi vaikuttavan asiaan?
6. Miten sinusta "tuli" yksinäinen? Mitä syitä itse arvelisit olevan?
7. Häpeätkö koskaan yksinäisyyttäsi ja rajoittaako se sinua?

Ihmiset, jotka ovat olleet yksinäisiä mutta selvinneet tilanteesta, kertokaa miten saitte ystäviä! :)

Vastauksia & muutenkin aihetta koskevaa keskustelua tänne, uskon etten ole ainoa joka kaipaa näitä tietoja.
Pahoittelen sekavaa kieliasua!

Kommentit (11)

Vierailija

1. Pahaltahan se tuntuu, varsinki kattoo niitä joilla on sitte kavereita siinä joille jutella. Tuntuu, että en kelpais kenellekkää, oon hylätty.
2. Mietiskelemällä asioitani, ja ehkä joskus smalltalkkia jonkun kanssa.
3. Kumpaakin mielestäni
4. Aika ujo, mutta tutussa ympäristössä sosiaalisempi.. uudessa sitten taas ujompi, ja sellaisessa ympäristössä ujompi jossa tunnen itseni hylätyksi.
5. Luulenpa että osaltansa kyllä, mutta sitten taas ei. Fifty-fifty!
6. Juorut
7. En osaa sanoa, mutta ainakin se haittaa minua.

Vierailija

1. Mulla on toisinaan sellainen tunne, että oon yksin ajatusteni kanssa, ettei kukaan ymmärrä mua, tai toisinaan, kun kellään ei ole aikaa just kun eniten ystävää/toista ihmistä tarvitsisi. se tuntuu jotenkin epämiellyttävältä, tylsältä, surulliselta.

2.Mulla on paljon kavereita, mutta niinkuin sanoin, aina ei vaan aikataulut mene yksiin, yksin ollessa kulutan aikaa netissä, telkkaa katsoen, tai vajoan omiin ajatuksiini.

3.ehkä tässä jo selvinnytkin, et mun yksinäisyys on enemmän sellaista henkistä. sulla voi olla vaikka sata kaveria ympärillä ja voit silti tuntea olosi yksinäiseksi. en siis tietnekään aina tunne olevani yksin mut toisinaan on sellainen fiilis, myös perheen kesken oon aina tuntenu olevani erilainen, ns. perheen musta lammas.

4.olen sosiaalinen, tulen helposti ihmisten kanssa toimeen.

5.ehkä sillä tavalla, että kaipaan tosi paljon juttuseuraa, niin päivät jona sellaista en saa on mulle ihan tuskaa. tarvin siis paljon sosiaalisia kontakteja, ihan livenä, facebook chat ei korvaa mulle näitä tarpeita.

6.veikkaan, että siihen on monia syitä, minua kiusattiin ala-asteella koulussa, jolloin ei ollut kovin paljon kavereita, myöskin olen kärsinyt masennuksesta, välillä vaan siihe yksinäisyyden tunteeseen kii. itseluottamuskaan ei ole mikään kovin hyvä, kai sekin jollain tavalla vaikuttaa.plus ehkä tietyllä tavalla sekin saa tuntemaan itseni yksinäiseksi, että mitään vakituista seurustelusuhdetta ei ole koskaan ollut.

7.no veikkaan, että kukaan ei tiedä tästä tunteestani mitään, koska en ole siitä puhunut kenellekään.

Vierailija

Jännä kuulla että ei ole ajatuksissaan yksin. Meitä on näköjään hyvin paljon, sosiaalisia erakkoja.

1. tyhjältä ja surulliselta, siltä ettei kukaan välitä. Kannustan itseäni jaksamaan ja nauttimaan yksinäisyydestä. Ajattelen että sitä mitä ei saa pois, pitää korostaa! ;) Dr Phil sanoi niin ja toimii minulla.
2. Lähden ulos, siivoan, kuuntelen musiikkia hankin harrastuksia.
3. Sekä että, ystävät seurustelevat, heillä on perhettä eikä yhteisiä harrastuksia ole enään. FBn lisäksi, mutta se ei ole vaihtoehto.
4. Hyvin sosiaalinen
5. En. siksipä se onkin hämmentävää. Olenko liian päällekäyvä?
6. En tiedä enään kuinka tehdä ystäviä..
7. Häpeän. Mutta ei rajoita, piilottelen sitä. Ehkä jopa kiellän.

mixed emotions. Loneliness on the top.

Vierailija

1. Välillä ihan kamalalta, koska lukioaikana totuin muihin ihmisiin, kun muutin opiskelemaan muualle enkä tunne ketään tuntuu oudolle, ettei ole ketään tuttua.
2. Olemalla koneella, tekemällä läksyjä ja lenkkeilemällä.
3. Olen henkisesti yksin kukaan ei tunnu sellaiselta tuohon minä voin luottaa, vaikka niin yleensä käy.
4. Olen persoonaltani todella räiskyvä, sanon mitä ajattelen ja tunnen mitä haluan. Esim. luokassa ilman että minua hävettää.
5. Uskon, että vaikuttaa, koska "heikompi tahtoinen" ei kestä minun mielipiteitäni ja hännystelijää en tahdo.
6. Yksinkertaisesti muutin opiskelemaan. Enkä ole löytänyt saman henkistä ihmistä.
7. En häpeä yksinäisyyttäni, koska se ei tunnu yhtään minulta hävetä jotain, mikä ei ole omaa syytä.

Vierailija

1. Välillä tuntuu kamalalta ja usein oon itkenytki, koska saman ikäiseni, sinkut ja varsinki opisklijana pitäis olla viikonloppusin ulkona kavereitten kanssa eikä yksin kotona ja yleensä arkisin se onneksi menettelee opiskelu kiireiden takia.
2. Käyn kävelyillä, istun netissä kuuntelen paljon musiikkia ja vuokraan leffoja.
3. Olen kumpaakin. En ole läheinen kenenkään kanssaa, en edes perheeni kanssa ja ei mulla kyllä montaa kaveria oo, 3 kaverin numeroa on jolle voin soittaa...
4. Riippuu tilanteesta, jos uusi ihminen on avoin, mukava ja ns. näkee mut jne. olen hyvinki seurallinen, jopa ryhmissä. Olen tosi hiljainen enimäkseen, mikä yleensä ajatellaan ujoutena.
5. Uskon, että vaikuttaa, mutta johtuu varmaan siitä, että yleensä kun sanon jotain tai yritän keskustella ihmisille niin he selvästi kuulee sen, mutta jättää mut huomioitta, jolloin en enää oikeen uskalla/viitsi sanoa mitään.
6. Monet entiset kaverit ym. ihmiset tuntui usein olevan vaan kavereita mun kanssa, koska he tarvitsivat jotain multa esim. teininä se oli yösija, alkoholi ja tupakka, mutta kun he löysi parempaa niin mut jätettiin vaan. Ja monet on muillaki tavoilla pettänyt mun luottamuksen. Kun niin monet on jättäny ja pettänyt niin sitä vaan alkaa suojelee itseään ihmisiltä ja pelkää.
7. En tiedä, mutta en ole koskaan puhunut kenellekään tästä ja tämä haittaa mua.

Vierailija

1. No lähinnä se ilmenee tuolla läheisyyden puutteella. Kavereita kyllä on, ja aika useasti tulee heidän kanssa touhuttua, mutta se läheisyys...
2. Koneella, liikuntaa harrastaen (ikävä kyllä ollut nyt taukoa pari viikkoa taudin takia), ja tosiaan kavereiden kanssa erilaista värkäten.
3. Tunneperäisesti.
4. Olen varmaan perusluonteeltani ujo, mutta pyrin tätä luonteenpiirrettä kitkemään pois. Vaikka se hankalaa on ollutkin, mielestäni olen kohtuu hyvin onnistunut, tosin en vielä täydellisesti.
5. Kyllä, juurikin varmaan tuo viimeinen askel tuossa kehityksessä jäänyt puuttumaan.
6. Hankalaa ollut lähestyä vastakkaista sukupuolta romanttisessa mielessä. Tämä on juuri se viimeinen askel.
7. Kyllä, ja kyllä.

Maiseman vaihdos helpottaa. Luonnetta voi muuttaa, helppoa se ei ole, eikä nopeaa, mutta mahdollista kylläkin.

Vierailija

1. Välillä tuntuu hyvältä olla yksin, ei tarvitse olla vastuussa kenellekään. Toisaalta kaipaan aikoja jolloin oltiin kavereiden kanssa joka päivä jossain riehumassa, nyt heillä on suhteet ja suunnitelmat enkä minä vissiin mahdu niihin.
2. Istun koneella, katson telkkaria, teen hyvää ruokaa
3. Enemmän tunneperäisesti, koska asunhan avomieheni kanssa. Kaipaan ystäviäni hirveästi.
4. Uudessa porukassa ujo, tutussa yltiösosiaalinen
5. Saattaa olla
6. Kaikki hyvät ystäväni ovat vain lähteneet elämästäni
7. Kyllähän se harmittaa kun ei huvita yksin lähteä vklp baariin tai oikeastaan minnekään, tekee mieli vain käpertyä peiton alle yksin ja miettiä elämää tai sen puuttumista : D

Vierailija

1. Tuntuu kurjalta valta-osan ajasta. Jos joku heittää ilkeähkön kommentin vaikka vaan vitsillä, tuntuu tuskasemmalta. Yritän olla ajattelematta koko asiaa. En oikeastaan ole niin hirveän yksinäinen, mutta tunnen itseni usein yksinäiseksi.

2. Yritän koota porukkaa ulos, pienen kaveriporukan takia se on välillä hankalaa. Kesäisin keksitään tekemistä ja on pirteämpää, mutta muina aikoina tekemistä on vaikeaa keksiä. Ei oikeastaan ole sellaista kaveria, kenen kanssa viettää mukavaa tyttöjeniltaa vaikka. Se tuntuisi teennäiseltä.

3. Joskus on pidempä surujaksoja, jolloin se tuntuu jo fyysiseltä

4. Olen oikeastaan aika sosiaalinen. Uskallan tutustua ihmisiin, enkä pelkää kontakteja ollenkaan. (Paitsi "ruokapöytätilaisuuksia" jostain syystä hirveästi:D)

5. Minulla on taipuvaisuutta masentuneisuuteen. Usein olen sosiaalisin porukasta ja äänekkäin, mutta taipuvaisuuteni takia vajoan joskus omiin mietteisiin, eikä jaksa jutella tai muutakaan. Silloin annan muille (uusille ihmisille) Ujon/ärtyisän/vetäytyvän kuvan

6. Poikaystäväni on tällä hetkellä armeijassa, joten tunnen itseni hyvin yksinäiseksi. Suurin osa kavereista on poikia,ja joskus niiden jutut menee täysin ohi. Tyttöjen jutut taas "liian tyttömäisiä", ja niihin on vaikeaa samaistua. Taipuisuus "synkkyyteen" kyllä pahentaa tätä koko tilannetta.

7. En ole niin kiinnostunut mitä ulkopuoliset musta ajattelee. Itse näen yksin kahvilla istuvan kiinnostavana, ja toivon että joku myös näkisi minut niin.

Vierailija

Miun vastauksia..

1. Yksinäisyys on välillä todella rasittavaa, todella taasen siunaus. Ei ole kukaan siinä lähellä vahtaamassa joka tekemistä tai kyselemässä. Olen monesti töiden jälkeen yksinäinen (olosuhteiden pakosta) mutta koitan kanavoida energiani johonkin muuhun kuin yksinäisyyden miettimiseen.

2. Kulutan aikaa lukemalla, kuuntelemalla musiikkia. Urheilen ja käyn kuntosalilla missä on muita ihmisiä - koska mökkihöperöksi en aio päätyä. Enkä pahemmin vanhaksi piiaksi. Lisäksi jos ei kaveri lähde baariin, menen yksin (ei ole paljon kavereita jotka kävis ikinä missään). Ja baariin yksin meneminen on oikeastaan hauskaa :) Helppo tutustua kaikenlaisiin ihmisiin. Tai voihan sitä kuluttaa aikaa kirjastos ja kaupoissa. Small talk piristää, kumpaakin osapuolta, missä sitä kehittelenkin. :)

3. Tunneperäisesti, ehdottomasti. Vaikka minulla on muutama hyvä kaveri, kukaan ei ole kanssani "samalla aaltopituudella".

4. Olen sosiaalinen tutuissa ja puolitutuissa piireissä. Tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutta kuten totesin, harva on kanssani samalla aaltopituudella. Tähän vaikuttaa varmasti huolettomuuteni, menevyyteni sekä rohkea-positiivinen asenne että pieni kevytkenkäisyys.

5. Luonne nimenomaan! :D Olen saanut kasvaa suht rankoissa oloissa vastuullisena sisaruksena enkä halua kantaa vastuuta tällä hetkellä mistään kenellekään.

6. Ehkä juuri lapsuuteni ja perheolojen johdosta. Minulla ei ole juuria missään, en ole saanut tutustua rauhassa kavereihin vaan olemme muutelleet jatkuvasti. Ja siellä mihin olemme muuttaneet, kaveriporukat ovat olleet jo vahvoja eikä muita ole mukaan huolittu.

7. Itse asiassa nautin asiasta toisaalta. Voin olla juuri niin anonyymi kuin haluan ja kertoa asiat, vain jotka todella haluan kertoa. Tästä on myös yllättävää hyötyä :D Ehkä rajoittaa siinä mielessä ettei ole paljon kenen kanssa jakaa kaikkee kivaa, mutta toisaalta se ei rajoita uusien ihanien kavereiden hankkimista kun niin haluan.

Vierailija

1. Tuntuu todella pahalta :( muilla on aina menoa, mutta mitä minulla on ei mitään? ei poikaystävää eikä kavereita joiden kanssa viettää aikaa, yksin oon tässä isossa maailmassa
2. harrastan kirjeenvaihtoa, surffailen netissä, lueskelen, katson telkkaria
3. hmm ehkä molempia
4. vieraassa seurassa olen ujo, varsinkin jos tapaan uusia ihmisiä, tutussa seurassa taas sosiaalinen höpöttäjä :)
5. kyllä se vaikuttaa ei kavereita saa jos ei osaa jutella
6. koulukiusaus tausta vaikuttaa eniten, en saanut koskaan kavereita kun en oo sosiaalinen, lapset osaavat olla ilkeitä toisilleen....
7. kyllä ehdottomasti häpeän, töissä muut kehuvat mitä tekivät kaveriensa kanssa ja minä istun vaan hiljaa eikä ole mitään kerrottavaa...

Vierailija

Minä siis seurustelen ja vietän todella paljon aikaa poikaystäväni kanssa, mutta ystäviä minulla ei ole, ja välillä kaipaisin muutakin seuraa kuin poikaystäväni, sillä en tahtoisi olla aina riippuvainen hänestä. Lisäksi seurustelu ja kaveruus ovat niin erilaisia asioita...

1. Toisinaan minä nautin siitä, että olen yksin ja saan tehdä mitä tahdon, mutta ei se kauheasti jaksa innostaa, mikäli seuraa ei ole saatavilla silloin, kun tuntuu yksinäiselle. Ahdistavaa se on, ja surullista. Varsinkin silloin, kun apea mieli ja kaipasi juttuseuraa, muttei ole ketään kelle soittaa. Toki poikkis vastaisi aina jos vain ehtii, muttei hänkään aina ole tavoitettavissa.
2. Koneella, valitettavasti. Olen elänyt vasta vuoden netti taloudessani, mutta poikaystäväni muutettua pois yhteisestä asunnostamme olen jumittunut tänne, vaikka tekemistä ei usein ole. Luen myös aika paljon ja varsinkin elokuvien katseluun kuluu aikaa.
3. Olen ehkä enemmän tunneperäisesti, mutta fyysistäkin seuraa kaipaan. Opin poikaystävän kanssa asuessa siihen, että vaikka molemmat touhusivat omiaan emmekä välttämättä paljoa puhuneet tunteihin, oli joku aina läsnä.
4. Olen ujo luomaan ihmissuhteita, mutta muuten olen menevä ja ulospäinsuuntautuva.
5. Uskon luonteeni vaikuttavan, mutta en ujouteni. Ihmiset eivät yksinkertaisesti tahdo tutustua minuun tai luoda syvempää suhdetta, sillä taidan olla luonteeltani melko monimutkainen ja omalaatuinen persoona. "Sielunsisaria" ei löydy joka kulman takaa, ei varsinkaan parikymppisenä, kun takana on monta ihanaa, mutat lopulta päättnyttä ystävyyssuhteita. Minulla on vaikka kuinka monta ex-kaveria, muttei yhtään ex-poikaystävää...
6. No, tuossahan tuo tuli. Minulla on mennyt ajan myötä välit poikki kaikkiin kavereihini, muutaman kanssa yhteyden pitäminen on vain jäänyt. Lapsuudenystäväni petti minut kaksi vuotta sitten todella pahasti ja lukiokavereiden kanssameidän piiri vain jotenkin särkyi, en kai jaksanut olla kolmas pyörä. Yliopistossa olen yrittänyt tutustua ihmisiin, mutta vasta kesän kynnyksellä suhde muutamaan on lähentynyt, ja nyt he ovat lähteneet kesäksi toisaalle. Yksinäisyys ehkä korostui sen jälkeen, kun poikaystäväni muutti pois.
7. En häpeä, eikä se ole este millekään. Tosin monen pettymyksen jälkeen tulee kyynisemmäksi.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat