Sitoutumiskammoinen mies

Vierailija

En tiedä mistä aloittaisin, ettei teksti menisi aivan sekavaksi. Jos vaikka ihan alusta...

Pari kuukautta sitten tutustuin netissä treffipalstalla oikein mukavaan mieheen. Reilun viikon me kirjoteltiin ja sitten vaihdettiin numerot. Eräs lauantai sitten vaihdoimme numerot, sillä tiesimme että molemmat olimme lähdössä illalla viihteelle, ja "jos vaikka tulis jotain tärkeetä asiaa".

Illan vietimme erikseen, mutta päädyin kuitenkin miehen luo yöksi. Siitä lähtien, eli nyt noin puolitoista kuukautta olemme tapailleet (=yökyläilleet) 1-2 kertaa viikossa. Päivittäin kuitenkin pidetty yhteyttä facebookin kautta tai tekstiviestitse. Kerran kävimme leffassa, mutta yleensä tapaamisella olemme tehneet ruokaa, katsoneet telkkaria/leffaa ja nukkumaan mennessä seksiä.

Toisella tapaamis kerralla puhuimme jonkin verran edellisistä suhteistamme. Mies kertoi, että hän erosi viime kesänä vaikeasta, noin kaksi vuotta kestäneestä suhteesta. Suhde oli kuulemma "on/off", nainen pettikin käsittääkseni. Mies sairastui masennukseen erottuaan ja syö lääkkeitä edelleen. Ja viime syksynä miehellä oli lyhyt laastarisuhde.
Muuten ei olla juurikaan suhteista tai meistä puhuttu, jonkin verran perusarvoista. Yleensä juttelemme ihan niitä näitä, ei mistään vakavista aiheista.

Olen alusta asti pitänyt miestä unelmien täyttymyksenä. Hänessä on kaikki piirteet mitä mieheltä haluan. Aikaisemmat mieheni ovat olleet niin sanotusti B-luokkaa. Olen ollut heidän kanssaan lähinnä siksi, että ei ole muutakaan ollut tarjolla. Vikoja heissä ollut kasapäin jo heti alussa, tässä miehessä en muuttaisi mitään.
Tuossa viikko sitten tunnustin miehelle tunteeni teksiviestillä. Tunnustin samalla, että olen vähän jänishousu kun en saanu suutani auki kun hän edellisyönä luonani oli. Miehen vastaus oli vähän ympäripyöreä. Tykkäsi siitä että kerroin tunteistani ja sanoi että on kovin iloinen meidän hyvistä hetkistä.

Nyt muutama päivä sitten mies oli taas luonani. Illalla seksin jälkeen hän sitten sanoi että hänen pitää varoittaa minua. Saattaa kuulemma ajoittain olla luontansa työntävä ja omissa oloissaan. Kuulemma tuo vaikea suhde jätti jälkenään jonkinmoisen sitoutumiskammon.
Tuo tieto oli mulle aikamoinen shokki, sillä luulin että mies nimenomaan on sitoutuvaa sorttia. (Meillä on myös yksi yhteinen hyvä ystävä jolta olen tietenkin vähän tietoja kalastellut. Häneltäkin saanut kuvan että on kunnon mies. Naisia ei ole koskaan pyöritellyt. On ollut joko yksin tai yhden kanssa). Hetken aikaa juteltiin, sanoin että mä koitan ja haluan ymmärtää häntä. Lupasin antaa tilaa. Mies sitten itse sanoi että on kovasti minuun tykästynyt ja haluaa katsella hissukseen rauhassa eteenpäin. Puhuttiin myös siitä, että muita ei tapailla.

Seuraavana päivänä juttellimme vielä facebookissa aiheesta. Kerroin, että mua pelottaa ja mietityttää mitä hänelle voin sanoa ja lähestyä, etten aja häntä sanoillani tai teoillani kauemmas. Tähän mies totesi, että hän pelkää ihastuvansa voimakkaasti, mutta että ei sitten pystykään rakastamaan. Kysyessäni mitä rehellisesti hän tältä jutulta haluaa, hän sanoi, että ei ole varma. "Haluaa piristystä tämän kaiken paskan keskelle". Mietti myös sitä, mitä sitten tapahtuisi, jos suhteemme vakavoituisi ja jos mies joutuisi ensi syksynä muuttamaan 150kilometrin päähän opiskelemaan.

Tässä kohtaa mulla meni ajatukset sekasin. Toisaalta tuntuu että mies koittaa vältellä sitoutumista ja pitää mua vaan nimenomaan piristyksenä. Mutta kuitenkin otti tulevaisuuden puheeksi ja on sanonut että haluaa katsella eteenpäin, mutta rauhassa.
En tiedä onko hällä oikeasti sitoutumiskammmo vai pitääkö hän sitä vain tekosyynä että ei tarvitse sitoutua.

Suoraan sanottuna olen tällä hetkellä aika rikki. Itse olen pistänyt omat tunteeni aivan täysillä peliin ja hetki sitten olin varma että tuo mies on pian mun. Saan ihanan suhteen ja tasapainoisen elämän. Sitten kaikki muuttuu epävarmaks.

Luultavasti lähipäivinä nähdään taas. Haluaisin ottaa aiheen puheeksi uudestaa, mutta pelkään kuollakseni että kun alan avautumaan, mies juoksee karkuun ja lujaa. Haluaisin kysyä myös kasvotusten mitä hän tästä ajattelee, mitä minusta ajattelee... Ja että mua sattuu olla tilanteessa jossa tunnen olevani vain leikkikaveri jonka kanssa leikitään sillon kun ei muuta tekemistä ole. Tuntuu vaan että tää kaikki olis miehelle liikaa.
Toisaalta haluaisin sanoa hälle kaikki ajatukseni ja ottaa riskin että ajan hänet pois. Toisaalta tekis mieli olla hiljaa, kärsiä tilanteestä ja itkun täytteisistä päivistä ja nauttia niistä hetkistä jolloin saan olla tuon miehen kainalossa. Ja toivoa että odottamiseni ja kärsivällisyyteni palkitaan jossakin välissä. En todellakaan tiedä mitä tehdä.

Ja ikää minulla on 21v, miehellä 25v, joku sitä kuitenkin jossain välissä kysyy :)

En tiedä tarkalleen mitä tälä topicilla haen. Ehkä halusin vaan avautua ja purkaa koko tarinani ulos. En kyllä pahitteeksikaan laittaisi jos vertaistukea tai jonkinlaista neuvoa tulisi. Tai jopa ihan keskustelua sitoutumiskammoisten kesken, tai sellaista potevien kanssa elävien kesken.

Pahoittelen romaania, empä tätä saa lyhyemminkään selitettyä, muuten tulisi kovin epäselvää tekstiä :)

Kommentit (1)

Vierailija

Itselläni oli vähän samankaltainen tilanne mieheni kanssa kun aloimme tapailla. Hän melko alussa jo ilmoitti, että ei uskalla luottaa enää naisiin, eikä halua vakavaa suhdetta, sillä aikaisemmin mennyt kaikki suhteet mönkään. Itsehän olin aivan toista mieltä, halusin hänet heti omakseni. :D Koin tuon saman homman, että nyt oli sitten se A-luokan mies kyseessä! Ja silloinpa päätinkin, että voitan itselleni hänen luottamuksensa. Tiesin että se vie aikaa, mutta eipä minulla mihinkään kiire ollut, koska tiesin että hän on kaikki mitä haluan.

En siis maininnut miehelle mitään jo pääni sisäisistä ajatuksista yhteisestä tulevaisuudesta, vaan otin päivä kerrallaan ja annoin hänelle tilaa. Se jos joku on varma, että sitoutumiskammoista ei ainakaan kannata ruveta painostamaan tai tivaamaan häneltä jokapäivä josko tämä kammo olisi menny jo pois. :D

Nyt sitten, vuosi myöhemmin mieheni kiitti tästä minua. (ihan tässä lähipäivinä) Sanoi, että hän on onnellisempi kuin koskaan, eikä epäile enää yhtään mitään ja osittain juuri siksi, koska suhde on ollut niin vapaa, enkä silti ole vilkaissutkaan muita miehiä :)

Omastakin mielestäni tämä hieman avoimempi suhde oli hyvä ratkaisu, ihan vaikkei mitään sitoutumiskammoa olisikaan. Aijemin olen rynnännyt heti vakavaan suhteeseen ja kyllästynyt heti, nyt minusta tuntuu etten saa koskaan hänestä tarpeeksi, vaikka olemmekin vuoden päivät seurustelleet :) ja suhde tuntuu paljon merkityksellisemmältä.

Konkreettisesti tämä avoin suhde meillä tarkoitti sitä, että ei mainostettu esim. facebookissa (eikä vieläkään mainosteta) olevamme parisuhteessa, vietimme varmaan enemmän aikaa yhteisten kavereiden kanssa, kuin kahdestaan kotona ym.. Ja minä esim. jätin pois kaikki parisuhteelle ominaiset tivaamis puhelut ja keskutelut: "missä olet, kenen kanssa, mitä teet???!!". Tästä erityisesti olen saanut kiitosta ja sen myötä mies yleensä itse omasta tahdostaan ilmoittaa olinpaikastaan ilman kysymistä, kun ei tunne itseään ahdistetuksi.

Nykyään suhteemme vapaa vieläkin, sillä se toimii :) Nykyään vain olemme enemmän kahdestaan ja suunnittelemme jopa tulevaisuutta.

En tiedä nyt oliko tästä mitään apua mutta niiin.. Itse painotan sitä, että jos kerran mies on sellainen, kenen kanssa haluat jakaa loppuelämäsi, niin ei ole kiirettä mihinkään. Pienistä palasista pikkuhiljaa kooten saat varmasti aikaan tästä vielä hyvän parisuhteen :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat