olen miettinyt eroa..

Vierailija

Sinänsä kaikki on hyvin. Hänen kanssa on tosi helppo olla, vaivatonta. Huumorintajua löytyy ja ajatusmaailma kohtaa.
Mutta. Tuntuu, että tästä kaikesta puuttuu kipinä, että mä jaksaisin. Kaikki tuntuu vähän itsestäänselvyydeltä eikä mitään intohimoa minun puolelta löydy. Olemme seurustelleet 1,5 vuotta ja muutimme vähän aikaa sitten yhteiseen asuntoon, mikä taaas ahdistaa suunnattomasti, sillä jos asuisimme vielä omillamme olisi helppoa pistää homma katkolle vähäksi aikaa.
Ajattelen, että katson ainakin kesän ajan. Olemme kuitenkin molemmat koko kesän töissä ja näemme ehkä harvemmin.
Koska oikeasti kannattaa erota? Pelottaa kuitenki kokoajan, että alkaisin katumaan sitä. Mutta turhaa tavallaan seurustella, jos miettii löytävänsä vielä ehkä jotain parempaakin.
Nyt kun oon kirjottanut tämän, en jotenkin usko että tää on mun ajatuksista. On mulla kuitenkin ihan hyvä olla.

Kommentit (13)

Cik
Seuraa 
Liittynyt13.9.2010

kaikille tulee suhteessa tuo "kyllästymis vaihe". ihan normaalia. voi olla että löytäisitkin "paremman", mutta kyllästyisit sä siihenkin ajan kanssa.

jos teillä ei muuten mene huonosti niin suosittelisin odottamaan, kyllä tuo tunne ohi menee :)

Vierailija

Minulla on myös vähän samankaltaisia ajatuksia. Meillä menee hyvin ja kaksivuotispäivä lähestyy, mutta jotenkin mun tunteet ovat vähentyneet ja olen alkanut huomaamaan, ettei meidän ajatusmaailmamme kohtaakaan niin hyvin kuin haluaisin. Mutta jotenkin koko ajatus pelottaa. Tuntuu kamalalta edes pukea se sanoiksi nyt.

Solange
Seuraa 
Liittynyt26.8.2009

Jamaika ja Julie, mä luin nuo teidän tekstit ja olen pitkälti samaa mieltä kun Cik. Te olette molemmat seurustelleet alle 2v, ja luultavasti teidän suhteissa on nyt meneillään just tuo "kyllästymisvaihe", eli se alkuhuuma on kadonnut. Nyt pitäis alkaa elää sitä arkea jolloin rakkaus ja suhde joutuvat koetukselle. Surullisen usein kuulee, että parit on eronnu just tuossa vaiheessa kun on tuntunu että rakkaus on loppunut, vaikka oikeasti on tullut vaan se arki vastaan ,mitä ei ole sitten kestetty.

Cosmosiskot, mun neuvo on, että ette tee mitään hätiköityä päätöstä nyt vaan odottelette ja katsotte rauhassa mihin suuntaan ne tunteet lähtee menemään. Kuten Cik sanoikin, voi olla että löytäisitte toisen joka tällä hetkellä tuntuis paremmalta, mutta tämä sama vaihe olisi edessä siinäkin suhteessa. Se on aivan satavarmaa. Teidän suhteissa on nyt kyse siitä, että haluatteko te rakastaa, siihen rakastamiseen pitää löytyä ihan oikeaa tahtoa koska muuten arki vaan tuntuu liian raskaalta. Mä olen itsekin käyny läpi tuon vaiheen, mutta päässyt siitä yli ja nyt 3v jälkeen huomaan joka päivä sen, että rakastan tuota omaa kultaani aivan yhtä paljon ku suhteen alussakin, huolimatta siitä ettei se elämä aina niin ruusuista ole. Tsemppiä, toivottavasti tästä oli jotain apua. (:

Vierailija

Olen samassa tilanteessa kanssasi ja eron mahdollisuus on toisinaan pyörinyt mielessäni. Mieheni on täydellinen, mutta se aikaisempi intohimo on vähentyny reippaasti. Toisaalta tiedän kavereiden ja äidin puheiden perusteella, että tämä vaihe tulee kaikille ja ettei "vaihtamalla parane". Tästä täytyy ilmeisesti aloittaa se paljon puhuttu suhteen hoitaminen. Tsemppiä sulle! (:

Vierailija

Mutta eniten mietinkin juuri sitä, että kuinka pitkä on se aika, minkä odottaa ja seuraa tilannetta ennen mitään päätöksiä?
Ajattelin tätä kesää ja sitten syksyllä koittaa päätökset, mutta pelottaa, että jämähdän tähän suhteeseen, vaikka haluaisin eroon.
Nyt taas tuntuu sinänsä hyvältä, mutta toisaalta ikää tulee kokoajan lisää ja jossain takaraivossa on pieni into vielä seikkailla ja se melkein pitäisi tehdä nyt. Ahdistavaa jotenkin ajatella koko asiaa.

Vierailija

Itsellä samankaltainen tilanne. Yhdessäoloa n.1,5 vuotta ja vajaa vuosi saman katon alla asumista. Jo tuhanteen kertaan olen yksikseen ajatellut samoja asioita mutten ole halunnut edes myöntää itselleni että voisin pohtia tuollaisia asioita, kun olen saanut noin mahtavan ja täydellisen miehen!

Luulen että se tosiaan on niin että ajan kanssa ajatuksetkin selviävät. Itse olen huomannut sen että jos mies on tuollainen rauhallinen nallekarhu joka ei tekisi pahaa kärpäsellekkään, voisi saada jotain suurta riitaa aikaiseksi. Ja joskus suhde kuitenkin kaipaa niitä riitojakin....ehkä myös se nainenkin sitten..... jos suhde on tasaista tallaamista ja arkea niin sitä herkästi ajattelee että "tätäkö tämä nyt on" tai eikö voisi edes jostakin kinastella että tulisi jotain draamaa ja arjesta poikkeavaa. mutta kun mies senkun irvistää ja sanoo että älä nyt jaksa edes aloittaa niin sitä itsekkin jo nauraa että selvä homma lähden lenkille :D

Suosittelen että katsot tilannetta niin kauan kun on tarvetta... jos olotila on samana vielä syksylläkin niin voihan asian jopa ottaa kumppanin kanssa puheeksi, ehkä siten löytyy se kultainen keskitie...? who know....

Seikkailemisesta sen verran että itse olen jo seikkailuni seikkaillut noin miesten suhteen jo. Usein HYVIN usein kuitenkin kaipaan niitä aikoija kun sai mennä ja tulla kuten haluaa ja kenen kanssa haluaa. Mutta luulen että jos nyt jättäisin mieheni ja lähtisin takaisin villiin sinkkuelämään niin tulisi minulle yhtä nopeasti suunnaton ikävä takaisin rakkaan kainaloon. Sekin tietysti riippuu ihmisestä mutta itse haen vakautta ja tasapainoa elämälle ja olen tullut siihen tulokseen että siihen asiaan tarvitsen rinnalleni pysyvän kumppanin :) Ja eihän se sitä tarkoita ettei oikeita seikkailuja voi tehdä vaikka onkin parisuhteessa! Varatkaa yhteinen lomamatka jostain jännittävästä paikasta jossa voitte käydä seikkailemassa. ja kaiken kukkuraksi sinulla on oma henkivartija koko matkan mukana! <3

TSEMPPIÄ! Ole vahva nainen joka tietää mitä tahtoo!

Vierailija
jamaika

Mutta eniten mietinkin juuri sitä, että kuinka pitkä on se aika, minkä odottaa ja seuraa tilannetta ennen mitään päätöksiä?
Ajattelin tätä kesää ja sitten syksyllä koittaa päätökset, mutta pelottaa, että jämähdän tähän suhteeseen, vaikka haluaisin eroon.
Nyt taas tuntuu sinänsä hyvältä, mutta toisaalta ikää tulee kokoajan lisää ja jossain takaraivossa on pieni into vielä seikkailla ja se melkein pitäisi tehdä nyt. Ahdistavaa jotenkin ajatella koko asiaa.

Musta tuntuu ihan tismalleen samalta. Vaikka tullaankin tosi hyvin toimeen, yhdessä olo ja asuminen on mukavaa jne. niin jotenkin tuntuu, ettei meidän ajatusmaailmat kohtaa tarpeeksi ja mietin toisinaan millainen tyttö olisi sopivampi kumppani miehelleni (ja tietysti toisinpäin).

Ahdistaa välillä jäätävästi tämä suhde. En todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä, en haluaisi loukata ja aiheuttaa pahaa mieltä toiselle ja ero sattuisi itseenikin valtavasti. En vaan pysty millään kuvittelemaan meitä yhdessä esimerkiksi kahden vuoden päästä (tai edes vuoden..), kun tuntee että tulevaisuuden suunnittelmat ja haaveet ovat vähän turhan erilaisia. Joskus tuntuu, etten riitä miehelleni, toisinaan taas tuntuu ettei hän riitä mulle.

Sekavaa. Ei tässä kai auta, kun katsella rauhassa eikä ainakaan tehdä mitään liian hätäisesti..

Vierailija

Miten kliseistä onkin sanoa että olemme ehkä kasvaneet erilleen. No en tiedä mutta ahdistaa tosiaan.
Joskus tuntuu että alitajunnassa oon jo päättänyt että syksyllä lähden, mutta sitten mietin, että miksen jo heti. Mutta tosiaan, ei mitään hätäistä.
Jotenkin kaikki on taas tuntunut että mikään ei oo ku joskus ennen. Intohimo puuttuu enkä mä osaa oikein enää sanoa mitä rakastaminen on. Periaatteessa oon siis ihan hukassa. Aloitin juuri uudessa työpaikassa ja voin kyllä sanoa että sain poikaystävältäni valtavasti tukea enkä tiedä miten olisin pärjännyt yksin. Välillä tuntuu että olen hänen kanssaan vaan siksi etten halua olla yksin. Tai sitten olen niin kauan kunnes löydän jonkun toisen. Okei olen kamala enkä kirjoittanut tätä.

Inomus
Seuraa 
Liittynyt5.3.2010

Sanon vaan sen, että et oo yksin, ainoana maailmassa, tossa tilanteessa! Musta tuntuu et monet läpikäy ja siten ymmärtää ton tilanteen. Äläkä sano itseäs kamalaks kun noin kirjotit, mun mielestä tollasia tunteita ja ajatuksia ei todellakaan saa tuomita, ei siis suakaan. Itse elelen myös samanlaisissa tunnelmissa ja oon välillä ollu jo ihan eroamisvaiheessa mut sit ei vaan uskalla jättää taikka lähteä... Oikeastaan jamaika puit mun mietteet sanoiks, kiitos siitä! :D

Vierailija

Olen täsmälleen samassa tilanteessa. Suhteemme alkoi jo muutenkin väärältä perustalta, liian nopeasti ja minun puolestani katsotaan mitä tulee meiningillä. Tässä jätkässä on vain ne kaikki puolet mitä haluaisin, mutta ne tiedä riittääkö se. Seurusteltu ollaan vasta muutama kuukausi.
Kaikkea vaikeuttaa tuleva muuttoni toiselle paikkakunnalle, mikä se sitten tulee olemaankaan ja kun välimatkamme kasvaisi entisestään.
Olen nuori ja ensimmäisessä suhteessani, mutta mies on aivan rakastunut ja haluaisi muuttaa kanssani. Olen jo sanonut etten halua muuttaa yhteen, koska en ole varma toimisiko se. Se vain satuttaa häntä ja muutkin vaihtoehdot tuntuvat mahdottomilta.
Pallottelen ajatuksella toimiiko tämä suhde vai ei. Mies kuitenkin huolehtii minusta jos minulla on huolia, on apuan kun itken ja olen jo tässä vaiheessa kertonut hänelle enemmän kuin kenellekään muulle. En tiedä onko kyseessä tuo sama arkipäivistyminen joka tulisi pikavauhtia niin kuin kaikki suhteessamme. Olen miettinyt asiaa niin paljon, että rivejä tulisi valtavasti enkä osaa koko tilanteen ahdistusta kertoakaan ja kaikkia puolia kerrata. Pelkkä avautuminen ja tietäminen että muut ovat samanlaisessa tilanteessa auttavat. Mies tulee käymään pian ja uskon, että voin ottaa asian puheeksi.

Vierailija

Hmm. Oikeastaan mäkin lähdin tähän suhteeseen silleen ns. huvikseen, että katsotaan mitä tulee. Mitään kriisejä tms ei ole koskaan ollut, mutta tämä ahdistus on nykyään välillä ihan hirveää. Ahdistaa olla suhteessa, jonka tulevaisuuteen ei ole paljoa uskoa. Ja se kun toinen vielä uskoo yhteiseen tulevaisuuteen niin paljon ja samalla itse ajattelee jotain muuta.

Mutta kuten sanottu, en mä vielä luovuta. On tässä kuitenkin paljon hyvääkin vielä, kunhan vaan kestän itseni kanssa.

turmiokuu, no tuossa tilanteessahan voit ensin aluksi hyvin muuttaa yksiksesi ja katsoa tilannetta rauhassa. 4 kuukautta on kuitenkin tosi lyhyt aika ja luulisi miehesi ymmärtävän ettet niin nopeasti halua saman katon alle.

Vierailija
Cik

kaikille tulee suhteessa tuo "kyllästymis vaihe". ihan normaalia. voi olla että löytäisitkin "paremman", mutta kyllästyisit sä siihenkin ajan kanssa.

jos teillä ei muuten mene huonosti niin suosittelisin odottamaan, kyllä tuo tunne ohi menee :)

Itselläni kohta suhdetta takana 4 vuotta. Uskon täysin tähän kyllästymisvaihe juttuun, mutta itse olen miettinyt tätä erotakko vai ei viimeiset 3 vuotta. Haluan vain siis antaa näkökantani siihen "kyllä tuo tunne ohi menee" kommenttiin. Alan olla jo väsynyt juurikin tähän että "tavallaan kaikki on hyvin, mutta sitä jotain puuttuu"-tunteeseen.

Olisiko kenelläkään minulle vinkkejä?

Vierailija

voi tytöt älkäät tehkö mtn radikaalia enneku ootte varmoja päätöksestä, kokeilkaa asioita eritavoilla ja keskustelkaa kumppanin kanssa enneku lyötte hanskat tiskiin. tehkää ns kaikkea ennekuin päädytte eroon. Koska sit voi ainakin sanoa että on yrittäny, eikä tartte jälkeenpäin katua.

kyllä itelläki tulee välillä sellaisia vähän ns kyllästymisen ajatuksia, mut sit ku ees mietin elämää ilman omaa kultaani niin ne ajatukset loppuu siihen. ja yleensä niitäkin tulee vaan silloin ku on jtn pientä riitaa, tai ärsyttää tai jtn. Mutta oon myös tajunnut että oon nyt onnellisempi kuin koskaan, enkä tosiaankaan tahdo luopua miehestäni!

meilläkin tuntu tulevan se arki vastaan jokin aika sitten poikaystävän just ollessa intissä. mut nyt taas tuntuu et menee aivan mahtavasti ja ollaan tyylii miehen koko lomat aina yhessä, ku jossain vaihees oli aika et molemmat teki vklp omii juttuja ja yhteinen aika jäi vähemmälle, nyt taas tuntuu et ollaan oltu viime aikoina tosi paljon yhessä! mut must tuntuu et suhteis tulee semmosee kausii just millo menee paremmin ja ollaan koko ajan yhes ja onni kukoistaa, ja sit taas välil tekee hyvää et molemmilla on enemmän omaa aikaa ja omii juttuja.

ja en uskoisi että sanon tämän (koska itse ainakin ennen kohdistuin tähän usein) mutta ei pidä ajatella liikaa, silloin vasta asioista kehittyykin ongelmia!!

ei elämä ole niin ruusuilla tanssimista aina, ja nopeasti suhteessakin huomaa ettei se "arki" toisen kanssa ole sellaista miksikä surustelun/yhteiselämän on saattanut aikaisemmin ajatuksissaan kuvitella.

Neuvon nauttimaan siitä mitä teillä on, niinkuin poikaystävänne kuvaattekin niin he kuulostavat juuri ns ihanilta poikaystävä aineksilta! ja se mitä jo sanoinkin niin YRITTÄKÄÄ VIELÄ, ettei tarvitsisi jälkeenpäin ainakaan katua. Mutta tietysti jos ei oikeasti näe muuta vaihtoehtoa ja on yrittänyt ja varma päätöksestä niin parasta on silloin olla täysin rehellinen kumpania kohtaan, sillä mielestäni kumppani ansaitseee sen että ole hänelle rehellinen.

Tsemppia kaikille :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat