Kannattaako kyfoosikorsetin lopettaminen ? (toivon että luette)

Vierailija

Minulla todettiin kyfoosi muistaakseni vajaa vuosi sitten ja myös kyfoosista aiheutuva notkoselkäisyys. Kärsin sitä ennen selkäkivuista, joita tuli esim. pitkillä shoppailureissuilla tai kävellessä. Sain syksyllä kyfoosikorsetin, jota olen yrittänyt pitää 23h/vrk, mutta tietenkään se ei tule ihan täyteen kun siitä vähennetään liikunnat, suihkut yms. Aluksi kaikki oli ihan hyvin, että jaksoin pitää korsettia, mutta sitten lähempänä joulua aloin lipsumaan sen käytöstä, kun olin ihastukseni kanssa niin olin usein ilman korsettia.
Nyt sitten minusta on tuntut, että olen ollut jo viime loka-marraskuusta asti masentunut, vaikkei sitä olekaan diaknosoitu, mutta itkujen perusteella epäilen vähäsen..
Minun pitäisi pitää tätä nyt ensi syksyyn asti, mutta EN ENÄÄ JAKSA. Olisi ihanaa olla normaali, etten kärsisi selkäkivuista, joita minulla oli ennen korsetin aloittamista. Ja tietenkin jos selkäni olisi suora. Poikaystävänikin sanoo, että kannattaisi pitää korsettia siihen asti kunnes lääkärit ovat määränneet, mutta mikään ei ole ollut missään vaiheessa varmaa, että tämä hoito edes vaikuttaisi pysyvästi. Eli lääkärit eivät osaa sanoa, palautuuko selkäni takaisin huonoon kuntoon vai ei. Ehkä siksi haluan lopettaa, koska tämä ei ole varmaa, kuinka selälleni kuitenkaan käy. En kestä olla kesää korsetin kanssa ja sitä paitsi korsetti on aika kuuma..
En tiedä mitä pitäisi tehdä, kuitenkin tuntuu, että olisi parempi lopettaa, koska haluan elää 'kunnolla' - ilman korsettia. Mielessäni on muutenkin käynyt itsemurhasuunnitelmia, jos selkäni menee huonoon kuntoon. Ja tiedän, että tämä kuulostaa niin säälittävältä, mutta ei voi mitään.

Toivoisin, että saisin asiallisia vastauksia teiltä,

kiitos jo etukäteen!

Kommentit (3)

-kukka
Seuraa 
Liittynyt3.2.2011

Moi!
Onpas todella kinkkinen tilanne :/ Toisaalta kannattaisi vain käyttää korsettia, sillä ei siitä varmasti haittaakaan ole. Kesällä se kyllä on varmasti kuuma, mutta jos siitä on vähääkään apua, nii itse kyllä pinnistelisin sen käyttämisessä. Ja eihän sen auttavuus muuten selviä kuin käyttämällä, ja voihan olla että siitä on apua, nii sitten sen käyttäminen on ollut vaivan arvoista.
Kannattaisi varmasti myös käydä ihan ammattilaisen kanssa keskustelemassa, jos sinulla on jopa itsetuhoisia asjatuksia! Poikaystäväsikin varmasti tukee sinua asian kanssa. :)
Toivon sinulle todella paljon voimia! Kyllä elämä voittaa aina, ja sinulla on myös varmasti paljon ystäviäkin ympärillä auttamassa ja tukemassa..
Jos korsetin käyttäminen yhtään auttaa kivuissa, niin onhan siitä silloinkin jo hyötyä. Olisiko mahdollista käydä esim jossain leukkauksessa tai fysioterapiassa? Onko mitään muuta keinoa mikä auttaisi? Itse en oikeen tiedä minkälainen kyfoosi on..
Tsemppiä! :)

Vierailija

Oon -kukka:n kanssa samaa mieltä kyllä. Kannattaa yrittää sinnitellä, jos kutienkin on mahdollisuus, että se auttaa. Mieluummin niin, että kokeilee, auttaako, kuin että luovuttaa etukäteen, jolloin se ei ainakaan parane, vai?

Ylipäätään minusta kuulostaa siltä, että voi olla, että masentuneisuutesi saa mielesi turhautuneeksi korsetin käyttöön ja saa sinut tuntemaan, ettei siitä ole kuitenkaan mitään hyötyä. Sen vuoksi kannattaisi mennä juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa, että saisit vähän selvyyttä tilanteeseen, etkä masennuksen vuoksi joutuisi luopumaan muuten toimivasta hoidosta. Varmasti kesäajan kuumuus yms. olisi myös helpompi kestää, jos mielikin olisi valoisampi. Ja eihän sitä tiedä vielä, vaikka tästä kesästä tulisikin viileä kesä.

Oletko pohtinut, mistä tämä alakuloisuutesi tai mahdollinen masennuksesi voisi johtua? Tai siis, onko muita vaihtoehtoisia selityksiä kuin ongelmat selän kanssa? Eihän sinulla ole stressiä opiskelujen, töiden tai parisuhteen vuoksi? Et aloittanut ehkäisypillereitä tuolloin vuoden loppupuolella tms? Jos masennuksen syy onkin jossain muualla, niin sen syyn poistaminen tai tiedostaminen varmaan voisi myös helpottaa oloasi, jolloin selkäkään ei niin paljoa turhauttaisi.

En tiedä onko minusta nyt juurikaan apua.. mutta jaksamista sinulle! Koita sinnitellä ja ajatella, että mitäs sitten, jos hoito auttaakin pidemmäksi aikaa. :)

Vierailija

tiedän kuinka vaikeaa tuo on (ainakin jotenkin) koska parhaalla ja hyvin läheisellä ystävälläni on saman tyyppinen ongelma!(en tiedä onko sama) hänellä oli myös tämä korsetti, jota ei halunnut käyttää, joten lopetti sen ja söi kipuhinsa tajuttomia määriä särkylääkkeitä. tämä päättyi sitten siihen, että selkä piti leikata, ja nyt hän ei saa harrstaa liikuntaa vuoteen, saa vain kävellä, ja se jos mikä masentaa, koska hän joutui jättämään hyvin tärkeän harrastuksensa.
tsemppiä siis!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat