Akne - ikuinen kirous?

Vierailija

Ensikosketuksen akneen sain joskus seitsemännellä luokalla. Olipa se jo odotettavissakin, kun isälläni oli hyvin paha akne nuorempana. Ihotautilääkäri määräsi muutama vuosi sitten antibioottikuurin, joka ei kuitenkaan auttanut. Siirryttiin sitten tujumpiin lääkkeisiin, ja sain Isotretinoin kuurin viime vuoden maaliskuussa. Alku oli melko tuskaista: huulet olivat jatkuvasti verillä ja iho hilseili. Sain myös e-pillereitä, Cypretyliä, joka osoittautui aikamoiseksi virheeksi.

Söin lääkkeitä puolisen vuotta, kunnes alkoi tapahtumaan. Eräs kaunis päivä huomasin selkäni siistiytyneen täysin, ja syksyyn mennessä kasvoni olivat virheettömät finnien osalta. Se tunne oli aivan uskomaton, kun katsoi peiliin. Ei mitään näppyä missään! Monta vuotta finneistä kärsineelle se oli jotain käsittämätöntä.

En kuitenkaan tullut ylimieliseksi, vaan pesin kasvojani edelleen samaan tahtiin, sillä pelkäsin niiden palaavan. Loppusyksystä olin kuitenkin varma, että en tarvitsisi enää lääkkeitä. E-pillereistäkin halusin nopeasti eroon, sillä ne luultavasti aiheuttivat minulle jos jonkinlaista ongelmaa alapään suhteen.

Sitten, ehkäpä muutama kuukausi sitten havaitsin muutoksia. Hiukseni ja ihoni olivat taas rasvaiset, ja kas kummaa, iholleni alkoi ilmeistymään mustapäitä. Ennen kuin huomasinkaan, ihoni kukki jälleen ja aamulla en edes haluaisi vilkaista peiliin.

Itsetuntoni romahti totaalisesti. Se, että kasvojani peittää jälleen finnikerros, masentaa aivan älyttömästi. Olin jo siinä uskossa, että minun ei enää tarvitsi olla epävarma finnien suhteen, mutta kuinkas sitten kävikään? Kaduttaa kun lopetin kuurin ilmeisesti liian aikaisin, tai sitten finnit ovat minulla lopun ikääni lääkkeistä huolimatta. Ne katoavat hetkeksi, mutta mahtaakohan niitä saada pois ikinä?

Haluaisin mieluusti kuulla teidän tarinoitanne. Onko teillä samanlaisia kokemuksia kuin minulla? Avuttomuuden ja rumuuden tunnetta? Ahdistusta siitä, että finnit tulevat aina takaisin? Olisi myöskin mukava tietää, etten ole yksin ongelmani kanssa :)

- Henna

Sivut

Kommentit (36)

Vierailija

Itselläni oli teinivuosi kamala akne. Se alkoi jo kun olin 11 ja kuten myös sinä, olin minäkin sen isältäni perinyt.

Sitten jossain vaiheessa tajusin mennä ihotautilääkärille, joka määräsi antibiootit. Niitä napsin vuoden verran ja heti kun lopetin palasi kaikki ennalleen, ellei pahemmaksikin. Tällä kertaa ihotautilääkäri määräsi Roaccutanin, jolla on mahdoton lista sivuvaikutuksia ja ainakin siihen aikaan vahvin lääke aknen hoitoon. Tämä auttoi. Olen uskomattoman kiitollinen vanhemmilleni, jotka maksoivat tuon kalliin kuurin, koska sen jälkeen en ole kärsinyt kuin muutamista näpyistä silloin tällöin. Lääkärikin totesi, että arvethan niistä olisi jäänyt, jos en ajallaan olisi kuuria aloittanut.

Tästä on nyt jo 5 vuotta. Joskus 17-18 vuotiaana sain e-pillerit (Cypretyl)jotka auttavat myös aknen hoitoon, että en sitten tiedä kuinka suuri vaikutus niillä on. En kylläkään halua niistä eroon.

Että näin, onko sulle puhuttu Roaccutanista?

Vierailija

Jep, tutulta kuulostaa etkä kyllä ole yksin!

Oma tarinani alkaa jo kolmannelta luokalta, kun terveydenhoitaja antoi tarkastuksessa Skinoren-nimistä voidetta mustapäihin ja pieniin finneihin joita oli naamaani jo tuossa iässä ilmestynyt. Tuossa vaiheessa se ei kyllä miltään aknelta vielä näyttänyt, eli ei se siis niin huonossa kunnossa ollut, mutta käytin kuitenkin tuubin loppuun enkä huomannut sillä olevan oikein vaikutusta. Ihoni meni huonompaan kuntoon ja noin parin vuoden päästä taisin mennä ensimmäistä kertaa ihotautilääkärille. Hän määräsi minulle Tetralysal-kuurin (punakeltaisia kapseleita), geelimäisen Basiron-voiteen, Dalacin-nimisen liuoksen sekä kosteusvoiteeksi Humektanin. Lääkkeet ehkä hieman auttoivat, mutta tuntui että ne (lähinnä siis lääkekuuri) vain siirsivät aknetta, sillä kun kuuri loppui, ihoni meni taas huonompaan kuntoon. Lääkärikäynneistä tuli toistuvia, ja söin tuota samaista lääkettä muutaman vuoden. Jossain välissä sain ohelle myös Brevoxyl-voiteen, josta ei kyllä mielestäni ollut lainkaan apua. Ainoa vaikutus minkä huomasin oli se, että se pilasi muutaman pyyhkeen ja tyynyliinan poistamalla niistä väriä. Voide myös kirveli ja kuivatti ihoa kuten Skinorenkin, mutta tämä Brevoxyl vielä enemmän. Tosin ei sillä niin väliä, olen kyllä valmis kestämään kipua jotta tämä akne helpottaisi, mutta turhauttavaa vain, kun nuo voiteet eivät edes kohdallani tehoa. Basironin käyttö tosiaan jäi jo aikaisemmin, mutta olen nyttemmin kuullut siitä paljon kehuja, joten ehkä sitä voisi taas kokeilla. Dalacinia on vielä jonkin verran jäljellä, eikä ole vielä mennyt vanhaksi, joten sitä siis joskus harvoin vielä käytän ongelma-alueisiin.

Myöhemmin todettiin samaisen lääkärin kanssa, että tämä Tetralysal ei riitä minulle, ja siirryttiin Roaccutaniin, joka oli ainakin muutama vuosi sitten vielä vahvin aknelääke, kuten edellinen kirjoittaja totesikin. Lääke kuivatti ihoani ihan älyttömästi. Huulet olivat aina kirkkaan punaiset ja kuivat, ja lääkäri neuvoi käyttämään huulirasvana Bepanthenia. Myös silmät olivat usein iltaisin kuivat ja punoittavat ja käytin välillä niitä sellasia rewetting dropseja, mitä lie "lisäkyyneleitä", kostuttamaan silmiä. Nämä vaikutukset eivät tosin ole mitään poikkeuksellisia, sillä ne ovat lueteltuna Roaccutanin sivuvaikutuksissa, joita tosiaan on erittäin paljon. Kuitenkin, Roaccutan osoittautui melko samanlaiseksi kuit Tetralysal, vaikkakin positiivista tulosta näkyi hieman enemmän, mutta siis akne palasi huonommaksi aina kuurin loputtua. Negatiiviset vaikutukset olivat tosi kurjat. Joskus rasvailin naamaani tuskissani ja itkua pidätellen kun kirvely oli niin kova ihon kuivuuden vuoksi. Söin Roaccutania reilut kaksi vuotta, kun päätin että on aika lopettaa. Vaikutus oli niin vähäinen, ja lääke on todellakin niin vahva etten halunnut enää rasittaa sillä kehoani. Pienen tauon jälkeen marssin taas ihotautilääkärin luokse ja hän oli samaa mieltä siitä, ettei Roaccutania kannata missään nimessä jatkaa, mutta määräsi taas tuota aiemmin syömääni Tetralysalia. Se ei tuntunut toiminut yhtään paremmin kuin aikaisemminkaan, ja jätin kuurin kesken.

Viime syksynä sain gynekologilta e-pillerit tähän akneeseen. Juurikin tuon samaisen Cypretylin. Olen nyt siis syönyt kyseisiä pillereitä reilut puoli vuotta ja ollut tyytyväinen. Vaikutus akneeseen ei tosin vielä näy, mutta jos sellaista minun kohdallani on niin senhän pitäisikin alkaa näkyä vasta nyt lähitulevaisuudessa tai tämän seuraavan puolen vuoden aikana. Mutta muutoin siis pillerit ovat osoittautuneet kohdallani ihan hyviksi, eli joitakin erittäin lieviä perussivuvaikutuksia (esim. usein esiintyvä päänsärky, joka voi johtua myös mistä tahansa muustakin) huomioimatta ei ole ilmennyt minkäänlaisia ongelmia.

Tällä hetkellä olen siis 17-vuotias, ja akne vaivaa edelleen. Se ei ole minulla mikään superpaha, sillä saan sen meikillä melko hyvin piiloon, mutta kiusallinen kuitenkin kun on jatkunut niin monta vuotta. Joskus se paistaa meikinkin läpi, mutta laadukkaammat meikkivoiteet kuten Joe Blasco, ovat olleet iso pelastus. Monet eivät edes tiedä, että kärsin aknesta, kun se ei meikin alta näy, ja olen oppinut elämään tämän iho-ongelman kanssa. Kuitenkin yritän tästä kovasti eroon päästä, vaikka tuntuu että kaikki keinot on käytetty. Mukaanlukien ruokavalion muunteleminen, joka joidenkin kohdalla toimii erittäin hyvin! Puhdistan kasvoni aamuin illoin, käytän kosteusvoiteita ja kuorin ihoni säännöllisesti, mutten tee näitä liiaksi ettei ihoni rasitu, eli siis kyse ei siinä mielessä ole ulkoisesta ongelmasta.

Anteeksi tällainen piiiiitkä selostus, enkä tiedä oliko tästä mitään apua, mutta siinä kuitenkin omat kokemukseni. Tsemppiä aknen hoitoon, kyllä se joskus helpottaa ja katoaa, vaikka en voi tuota omasta kokemuksesta vielä sanoakaan... Mutta niin ne kaikki väittää ja toivotaan parasta :)

- sara

Vierailija

Sara tiedän tunteen kun lääkkeet eivät auta, turhauttavaa! Minä söin muistaakseni samaa antibioottia, mutta vaikutukset olivat melko mitättömät.

Kun kerroit Roaccutanin oireista tuli ihan mieleen omat oireeni! Bebanthen oli todellakin kova sana kuurin ajan, ilman sitä en lähtenyt mihinkään. Miten muuten muutit ruokavaliotasi? Oletko huomannut positiivisia vaikutuksia?

Ja joo toivotaan että ehkä sitten joskus keski-ikäisenä olisi finnitön naama! :)

-Henna

Vierailija

Niimpä! Tuntuu niin turhalta yrittää panostaa niihin lääkkeisiin ja ihonhoitoon kun naama varmaan näyttäis ihan samanlaiselta ilman niitäkin!

Joku reilu vuosi sitten noudatin hiilihydraatitonta ruokavaliota ja se tuntu auttavan. Lähinnä sen idea on vaan laihtuminen ja terveellinen ruokavalio mutta aattelin että siitä vois olla apua akneeseen ja luinkin jostain että näin on.

Eli siis pääpiirteittäin näin:
- Hiilihydraatit pois lähes kokonaan: ei perunaa, riisiä, sokeria, viljaa (viljatuotteista ainoastaan ruisleivän saa syödä aamulla jos ihan välttämättä haluaa)
- Ruoanvalmistuksessa vain aitoa voita, ei mitään kevytmargariinejä. Vaikka kuulostaa oudolta että oikeeta rasvaa suositellaan, niin se on parempi kuin margariini, jossa on paljon lisä- ja säilöntäaineita. Voita saa siis ihan hyvin syödä jos välttää hiilareita.
- Pyri juomaan 2 litraa vettä päivässä. Kuulostaa paljolta ja aluksi tuntuu että pitää koko ajan juosta vessassa, mutta se tasaantuu kun elimistö tottuu. Vesi puhdistaa suolistoa ja varsinkin aluksi, kun kuidut jää pois viljan myötä, se helpottaa suolen toimintaa (eli suoraan sanottuna kakan kulkemista :D)
- Ja siis tietenkin kaikki karkit, limut ja muut sokeria, lisäaineita yms. sisältävät tulisi jättää pois.
- Esimerkiksi pekoni ja kananmuna on hyvä aamiainen, vaikka kuulostaa epäterveelliseltä, mutta siinä ei ole lähes yhtään hiilihydraatteja vaan paljon proteiinia. Kaalia saa syödä niin paljon kuin jaksaa jos siitä vaan tykkää, ja mm. chili edistää hyvin aineenvaihduntaa.

Elimistö siis muuttaa suurinpiirtein kaikki "huonot" hiilihydraatit suoraan rasvaksi, joka voi siis luonnollisesti pahentaa aknetta. (Huonot on siis noita sokereita yms. ja hyviä saa sitten tietyistä hedelmistä ja kasviksista jne. ja niitä voi kyllä syödä muttei rajattomasti. Lisätietoa löytyy kyllä netistä ja vaikkapa Antti Heikkilän kirjoista jos kiinnostaa perehtyä asiaan :P jossain kirjassa taidettiin puhua tosta aknestakin.)

Jotkut taas sanovat, että riittää kun jättää vaan suklaan ihan kokonaan pois ja vähentää muutenkin rasvaista ruokaa, niin akne häviää kokonaan. Ja tiedänkin pari tällaista tapausta jotka ovat tässä onnistuneet.

Mutta jos akne on täysin hormoniperäinen, niin eihän sille mitään mahda... : /

- sara

Vierailija

Niiiin ja vielä lisään sen verran että on tullut kokeiltua vaikka mitä apteekin tuotteita, mm. Acinyl puhdistusgeeli ja voide. En ole huomannut mitään kummempia eroja verrattuna esimerkiksi kaupan ihonpuhdistustuotteisiin. Eli ei toimi sen paremmin kuin huonomminkaan. Toisaalta voi olla miellyttävämpi käyttää apteekin tuotteita, mutta se on ihan makuasia.

Skinorenia sain toisen kerran Roaccutanin jälkeen, ja se tuubi on edelleen jäljellä. Voisin nyt kokeilla kuluttaa sen loppuun ja katsoa onko mitään apua, kun nyt ei ole käytössä muuta kuin ihan kaupasta ostetut Nivean puhdistusaineet ja kosteusvoiteet.

Ja kaikenmaailman kasvohoidoissa on käyty mutta eihän ne ole kun hetkellisiä riemuja. Iha kiva niissä silti on aina välillä käydä =)
Kohdallani ei ole kyse edes perinnöllisestä taudista, sillä äidilläni ja isälläni ei kummallakaan ollut mitään varsinaista iho-ongelmaa nuorena - lukuunottamatta normaaleja murrosiän finnejä, jotka olivat lyhytaikainen vaiva.

Mutta eiköhän tää joskus tästä :D

- sara

Vierailija

Henna ja Sara, kohtalontoveri ilmoittautuu! Mulla on ollut akne nyt noin kolmisen vuotta. En ole vielä ihotautilääkärillä käyny, koska tämä ei ole pahinta muotoa olevaa aknea vaikkakin tosi häiritsevää ja itsetuntoa alentavaa. Terkkari sanoi, että mun kohdalla tämä voi johtua stressaavasta elämäntilanteesta (olen lukiossa)mutta tiedä sitten..

Olen koittanu hoitaa omaa naamaa just tolla Acnicylilla, josta ei ollu hyötyä ja nyt on käytössä Basiron, mutta se tuntuu pilaavan enemmän tyynyliinoja ku parantavan mun kasvoja. :/ Olen lukenu kokemuksia Roaccuttanista eikä sen aloittaminen innosta yhtään. En halua lääkettä joka siirtää aknea, haluan sellasen joka vie sen pois kokonaan.

E-pillerit olis mulle ehkä mahdollinen vaihtoehto mutta eihän sekään mitään takaa. Kai se on vaan pakko alkaa kokeilemaan. Mutta on kyllä ihana huomata, että on muitakin jotka kärsii samasta asiasta. (Ei sillä että toivoisin tätä kenellekään mutta tajuatte pointin. ;))

Pidetään tätä keskustelua yllä, yksinoleminen tän ongelman kanssa on aika vaikeaa ja mua ainakin helpotti heti hieman ku sain lukea teidän kokemuksia. (: Vertaistuki on parasta.

-Hanna

Vierailija

Heipä hei, mullakin alkoi siinä 7. luokan aikana iho kukkimaan, tosin ei vielä pahasti, kasilla sitten puhkes varsinainen akne. Kaiken maailman kuivattavia tököttejä finneihin laitoin, pesin kasvot aamuin illoin mukamas omalle iholleni soveltuvilla aineilla (minusta kuivattivat ihan liikaa) ja pari antibiootti kuuriakin kävin, ne auttoivat noin puolen vuoden syömisen jälkeen mutta kuten muillakin, lopetuksen jälkeen akne palasi.
Meikkivoiteen löytäminen oli tuskaa, mikään ei tahtonut pysyä ihollani eikä peittänyt tarpeeksi hyvin ellei laittanut 2cm kerrosta+ peitepuikkoa.. ja sitten naama olikin niin vahatun näköinen että ei taaskaan peiliin viittinyt katsoa.

Muistaakseni ysiluokalla rupesin syömään akneen e-pillereitä, cypretylin Diane Novaa ja muutaman kk jälkeen iho alkoi parantua pikkuhiljaa. Nyt olen 19 ja edelleen syön pillereitä, ihoni on seka iho, finnejä ei juurikaan ole, joskus tulee muutama hassu.. mustapäät tosin ovat jääneet mutta ne eivät minua niinkään haittaa, enemmän häiritsee arvet joita minulla on paljon! Iho siis on muuten aika tasainen mutta punaisia arpia on ja niitä pitää vielä peitellä. Joe Blasco oli minullakin ylä asteen lopussa todellinen pelastus tuote mutta nykyisin käytän mineraalimeikkipuutereita joissa ei ole kuin muutama raaka-aine ja nekin luonnosta, peittää hyvin kerrostamalla ongelmakohtiin. Ihokaan ei tunnu tahmealta niinkuin blascossa..

tyytyisin nyt siihen että saisin arpien punoituksen pois mutta sehän vie aikaa.. pitää vaan huolehtia ettei uusia finnejä tulisi :/ Voi olla että syön pillereitä aika pitkää näillä näkymin

Vierailija

Mä pelkään, että mullekin jää arvet näistä. :/ Lähinnä poskissa mulla on aknea, ei juurikaan muualla kasvoissa. E-pillerit kiehtois, niistä kun hyötyä muutenkin ku pelkästään naaman takia. (: Olen itse yrittäny olla käyttämättä paksuja meikkivoiteita että iho sais hengittää. Lisäksi hoen mielessä aina ku lähen ulos: "Kukaan ei näe kaukaa sun näppyjä ja jos joku tulee niin lähelle, että huomaa ne, sitä todennäköisesti kiinnostaa jokin ihan muu ku sun finnit." :D

Toivon kyllä niin kovasti että me kaikki päästäis lopullisesti eroon tästä kirouksesta!

-Hanna

Vierailija

Joo just tota Acnicylia tarkotin mut kirjotin näköjää väärin vahingossa : D
Mut nii Roaccutania kannattaa tosiaan harkita vaikka joku ihotautilääkäri suositteliskin. Sen tehoaminen on tietenki ihan yksilöllistä ja joillain toimii ihan täydellisesti. Mutta jos haluu kokeilla ja tuntuu ettei toimi nii ei todellakaan kannata montaa vuotta syödä!

Joku tossa sanokin että meikkiä joutuu laittamaan paksun kerroksen ja Joe Blasco tuntuu tahmealta, ja oon ihan samaa mieltä eikä tuollainen meikkaaminen tunnu oikein parantavan ihoa. Mutta oikeasti on ihan sama mitä naamaan laittaa päiväksi, koska tärkeämpää on että pesee sen sitten kunnolla pois. Joku kosmetologi kerran sanoi mulle, että en missään nimessä saisi käyttää Joe Blascoa koska se tukkii ihohuokoset, ja alkoi sitten heti mainostamaan heidän omaa tuotettaan. Menin tähän halpaan ja vältin aluksi Blascon meikkivoiteita, mutta myöhemmin kuulin, että ihotautilääkäritkin suosittelevat Blascoa, kun se on niin peittävä eikä sitä tarvitse laittaa kovin paksulti. Tietenkin on parempi mitä useammin iho saa hengittää, ja siksi suosin itsekin mineraalimeikkivoiteita ja -puutereita aina kun iho vain on vähänkin paremmassa kunnossa eikä ole niin paljon peitettävää. Tämä onnistuu enimmäkseen kesällä ja silloin yritänkin olla mahdollisimman paljon myös ilman meikkivoidetta, koska aurinko parantaa paljon! Ongelman aiheuttaa vain se, että jos käyttää sellaisia ihonhoitotuotteita kuten Basiron ja muut vastaavat (ja ellen väärin muista niin monet lääkekuuritkin), niin täytyy välttää auringonottoa.

Vielä sellainen pointti niille jotka pohtivat E-pillereiden ja Roaccutanin välillä että kumpaa kokeilisi, niin vaikkei se hinnasta välttämättä olekaan kiinni, kerron silti että Roaccutan on melko kallis ja siitä kannattaa lääkäriltä pyytää halvempi versio, joka on ihan sama lääke, nimeltään tuo Isotretinoin. E-pillereistä taas itse maksan 7e/3kk, eli tuskin mitään :)

- sara

Vierailija

Jep, se harmittaa just paljon tuon Basironin kanssa kun ei saa tosiaan auringossa olla. Voisin tehdä niinkin radikaalisti, että viettäisin kesän ilman tuollasia vahvempia rasvoja/puhdistusaineita ja kattoisin että mihin suuntaan ihon kunto lähtee. Toivon että aurinko ja kevyt meikki & huolellinen puhdistus normi acon puhdistusvaahdolla ja kasvovedellä (+stressittömät kesäkuukaudet) auttaisivat edes hieman. Sitten jos syksyn tullessa tuntuu ettei muutosta positiiviseen suuntaan näy, niin marssin terkkarille ja alan etsiä sopivaa e-pillerimerkkiä. Jotenki turhauttaa ostella apteekista kaikenmaailman rasvoja vain huomatakseen ettei ne mitään auta.

Mutta Sara, toi sun maksama osuus e-pillereistä on kyllä vähän, mitä merkkiä käytät? (:

Vierailija

Jep kannattaa kesällä noin tehä, kun kyllä se aurinko on ainaki mulla ollut parempi apu kun mitkään rasvat ja voiteet =) tosin syksyllä voi taas mennä huonompaan kuntoon niin kannattaa sit jatkaa noiden tuotteiden käyttämistä tai hankkia joku lääkekuuri jos siltä tuntuu.

Ne e-pillerit joiden tiiän auttavan akneeseen on nimenomaan Diane Nova ja Cypretyl. Ne on ilmeisesti periaatteessa sama asia, mutta jälkimmäinen halvempi ja käytän siis just tota Cypretyliä. Katoin tosta paketista että siinä lukee 12.22e , mutta kelakorttia näyttämällä hinta on aina tippunu 7 euroon, eli ilmeisesti niistä sen kelakorvauksen saa. (Äiti hakee ne aina mulle eli en siitä sen enempää tiedä)

Enimmäkseen oon käyttäny Maybellinen mineraalimeikkivoidetta ja -puuteria, lähinnä kesäisin siis. Muulloin käytän myös sitä Dream Satinia (myös Maybelline) aina sillon kun Joe Blasco pääse loppumaan, sillä se on niin kallista ettei usein viitsi ostaa kun pieni purkki maksaa n. 50e. Aikaisemmin mulla oli sellanen Non Stop meikkivoide, joka sekin oli siis Maybellinen, mutta sitä ei saa enää mistään. Harmi, kun se oli ehdottomasti paras noista mitä tavallisesta kaupasta saa suht halpaan hintaan. Mutta tosiaan noilla Maybellinen tuotteilla oon pärjännyt ihan hyvin, vaikka Joe Blasco onkin ykkönen.
Noita mineraalimeikkejä kannattaa kyllä käydä kyselemässä jostain mistä saa vähän laadukkaampia tuotteita, kuten Stockmann, Sokos jne. Siellä osataan varmasti neuvoa jos kysyy akneiholle hengittävää mineraalimeikkivoidetta yms, mutta niistä joutuu myös maksamaan vähän enemmän. Eli jos siis haluaa ihan Prismatasolla selvitä niin voin omasta kokemuksesta ainakin suositella tuota Maybellinen mineraalimeikkivoidetta ja -puuteria : )

- sara

Vierailija

Heippa. minä oon kans paininu aknen kans n. 13-14-kesäsestä saakka. Sekä äitin että isän puolelta tosi vaikeat aknet periytyny. ei oo mitään herkkua. Oon myös syöny nuo roaccutanit yms antibiootit. Roaccutan autto, väliaikaisesti. sitte naama taas räjähti viime syksynä tosi huonoon kuntoon. Joku tuossa kirjotteliki vh-ruokavaliosta. Suosittelen tytöt oikiasti, mää alkoin noudattaan kysesitä vähähiilarista ruokavaliota joulukuussa ja akne hävisi kokonaan. Ja muutoksen huomas parin päivän jälkeen ruokavalion vaihdoksesta, ei yhtään uutta näppyä ollu enää tullu. Mustapäät on vähentyny myös tosi paljon, eikä iho enää tällä ruokavaliolla rasvoitu yhtään niin paljon ku ennen. Kokeilkaa, voin ihan sydämeni pohjasta sanoa että tiiän mitä helevettiä se on ku naama on kirjava ku marjapiirakka ja se vaikuttaa tosi paljon muuhun elämänlaatuun! Nyt oon joulukuusta siis noudattanu vh-ruokavaliota, ja oikeesti mun posket on niinku vauvalla sileät. Aivan ihanaa:) jos kiinnostaa, karppaus.info on kotisivu vh-ruokavaliolle ja sieltä pääsee hyvin alkuun.

Vierailija

Kumpa itsekuri riittäisikin täydelliseen ruokavalion muutokseen.... :D Toisaalta uskon vaivani olevan perinnöllinen, koska Isotretinoin kuurikaan ei poistanut ongelmaa aknea joten ongelma on luultavasti jossakin syvemmällä. Muutenkin syön suhteellisen terveellisesti, mutta hiilihydraateista luopuminen olisi liian vaikeaa!

Sara olen samaa mieltä kanssasi kasvohoidoista. Ihan kiva niissä oli käydä (paitsi finnien puristeluosio oli jotain aivan järkyttävää), mutta eivät ne kyllä mitään auttaneet. Kosmetologi kovasti koitti tyrkyttää omia aineitaan ja hehkutti niiden toimivuutta. Loppujen lopuksi eivät ne tuoneet helpotusta sen enempää kuin mitkään muutkaan. Inhottavaa koko ajan mennä halpaan! Onneksi nykyään osaa olla hieman skeptisempi erilaisten aineiden suhteen.

-Henna

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat