ero

Vierailija

Eli päätinpä purkaa vähän tunteita tänne koska joku sanoi että tunteiden kirjoittaminen tekee hyvää.
Erosin siis poikaystävästäni noin viikko sitten kolmen vuoden seurustelun jälkeen.Ero oli yhteinen päätös koska molemmilla oli ahdistunut olo.Nyt kuitenkin minua on alkanut kaduttaa (mietin mistä kaikesta jään paitsi ilman poikaystävää:turvallisuus,vakituinen seksi,läheisyys ja hauskat "pariskunta aktivittetit"),mutten usko että hän enää haluaa palata yhteen.Olo on todella tyhjä ja joudun koko ajan pelkäämään että näen hänet,sillä asumme molemmat pienellä paikkakunnalla.Minusta tuntuu kuin koko elämä olisi turhaa ilman poikaystävää,mikään ei tunnu yhtä hyvältä kun on joku jonka kanssa jakaa elämänsä.Toisaalta en oikeastaan haluaisi enää palata yhteen jos homma jatkuisi samalla kaavalla kun ennen eroa,mutta haluaisin yrittää kuitenkin...Autakkaa ja kertokaa mielipiteenne jos viitsitte!

Kommentit (9)

megan-
Seuraa 
Liittynyt28.3.2011

eron jälkee on iha normaalii et muistaa vaa hyvät jutut suhteesta eikä sitä miks erottii ja siks kaduttaa. Mut jos suhde ei tunnu toimivan ni ero tulee kuitenki nyt tai myöhemmi ja joskus se kipu on käytävä läpi. Mut nyt oot vapaa ja noin pitkän suhteen jälkee varmaa kiinnostaa vähä seikkailla ja kokeilla muitaki miehiä vähän aikaa, ja kannattaa nyt nauttii siitä vapaudesta

Vierailija

Kun kumminkin yhdessä päädyitte ahdistuksen takia lähtemään eri suuntiin, niin omasta mielestäni sinulle tekisi ihan hyvää olla jonkin aikaa yksin ja antaa aikaa itsellesi, etenkin niin pitkän suhteen jälkeen. Liian nopeasti toimiminen tuppaa tuomaan samat vanhat ongelmat uuteenkin suhteeseen. Itsekkin erosin reilu vuosi sitten kolme vuotta kestäneestä suhteesta ja aluksi kaikki tuntui kamalalta, kun asiat joita oli tottunut tekemään yhdessä pitikin tehdä nyt yksin. Ajan kanssa sitä taas oppii "itsenäistymään" uudelleen. Yksin olemisen kammoksuminen ei ole hyvä perusta suhteelle.

Vierailija

Ite oon kokenu saman. (nykyisen seurustelukumppanin kanssa)Ollaan erottu monta kertaa ja syynä on ollu ahistus.Vaikka nyt ollaanki näin nuorii ja se on iha odotettavissa. Mutta ite oon sitä mieltä et kannattaa ensi kattoo muutama viikko eron jälkee et tuntuuko vielä siltä et haluis palata yhtee, nimittäin itekkin mietin kuukauden tulisiko suhde toimimaan vai ei.

Paras vaihtoehto on mielestäni se että miettii rauhassa, mutta ei ota liikaa stressiä asiasta. Mikään ei muuten onnistu. Miten siinä tulisikaan käymään niin kannattaa aina muistaa ne hyvät hetket mitä suhteessa oli! :)

Vierailija

kiitos teille neuvoista ja kokemuksien jakamisesta!
sisimmässä kun tuntuu siltä että tää mies on se oikea,vaikka ei nyt muita oikeen ole edes "kokeillut",silti tajuan myös sen että ei tämä suhde koko elämää kestä,eli joskus se ero on kuitenkin edessä,niinkun megan- sanoit.
jotenkin olen vaan semmoinen ihminen etten viihdy yksin enkä pidä asioista,joita aina "sinkkuelämän parhaiksi puoliksi" mainitaan,esim. baareissa käynti yms.mulle on tärkeintä elämssä ne läheiset ihmiset,rutiinit ja rakastetuks tulemisen tunne...ehkä siitä tämä tunne että mielummin huonossa suhteessa kun yksin...ajatukset ihan sekasin!

Vierailija

Itselläni nyt kaksi viikkoa kulunut erosta. Seurustelin entisen poikakaverini kanssa viisi vuotta ja kihloihinkin oltiin ehditty. Ero oli kokonaisuudessaan oma päätökseni, sillä haluni kokeilla uutta ja itsenäistyä olivatkin yhtäkkiä paljon suuremmat kuin rakkaus poikakaveriini, vaikka tuskinpa tässä elämässä yhtä ihanaa ihmistä rinnalleni löydän. Olemme olleet vieläkin lähes päivittäin tekemisissä, joten eron tuoma tuska ja katumus eivät vielä ole hypänneet suuremmin päin naamaani, mutta uskon senkin ajan vielä koittavan. Silloin kun nämä tunteet ottavat vallan toivon todella tajuavani miksi halusin erota, enkä hyppää kyytiin uudestaan sen takia, etten kestä pahaa oloani. Toivon sulle tiia pärjäilemisiä asian kanssa. Neuvoni kuitenkin on että puntaroit asioita kunnolla ennenkuin/jos jatkat suhdetta, että tiedät varmasti mitä omalta elämältäsi haluat(tee vaikka tämä naisille kuuluisa lista mihin merkitset seurustelunne hyvät ja huonot puolet):) Yritä keskittyä surun keskellä asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä. Omaan yksinäisyyteeni musiikki on auttanut paljon.

Vierailija

Minunkin on pakko avauta tunteista.

Jätin siis juuri mieheni, 1 vuoden jälkeen. Minäsiis olin jättäjä. Tuntuu järjettömän pahalta, ja itken silmät päästä :( ! Olinhan usein miettinyt eroa, mutta nyt se on todellista. En tiedä teinkö oikean päätöksen... Ahdistaa! Kai olin vaan tottunut ja kiintynyt mieheen, hän oli vain osa arkipäivää ja nyt hän on kokonaan yhtäkkiä poissa. Sekin että tiedän ettemme koskaan tule enään näkemään tuntuu pahalta. Haluaisin vain päästä yli ja unohtaa kaiken. Toivon että en tule katumaan päätöstäni :(

Jätin miehen koska en tuntenut että hän olisi antanut minulle tarpeeksi rakkautta ja huomioo. Tunsin olevani näkymätön hänen elämässä.. Välillä tuntuu että rakastin ihmistä ketä ei ole edes olemassa, kuvittelin hänet toisenlaiseksi, sellaiseksi miten minä halusin hänet nähdä.

Vierailija

Apua..... Minä tässä juuri mietin, että mitä teen tämän elämäni rakkauden kanssa. Pystyykö sellaisen ihmisen jättämään jota oikeasti rakastaa?

En ole ikinä ennen ollut näin rakastunut ja oon ihan hulluna tähän mieheen. Mutta juuri näin kuin Lily_ kirjoitti: " Välillä tuntuu että rakastin ihmistä ketä ei ole edes olemassa, kuvittelin hänet toisenlaiseksi, sellaiseksi miten minä halusin hänet nähdä." Pelkään ihan hirveästi, että tämä on täyttä totta kohdallani.

Alkaa tuntua siltä, ettei hän nyt olekaan sitä mihin olen rakastunut. Haluaa nähdä ehkä kerran kahdessa viikossa mikä on mulle ihan liian vähän! : / Yhteiset hetket ovat semmosia, että syödään ja sitten seksi ja nukkumaan. Siinä se. Yritän aina ehdottaa, että tehtäisiin jotain kivaa yhdessä, semmosta mitä muutenkin vapaa-ajalla tehdään. Mutta ei. Aina on kiire koulun tai töiden kanssa tai ei muuten vaan jaksa.
Oon huomannu, että tämä "seurustelu" on alkanut vaan ahdistaan mua jatkuvasti. Päivät koostuu siitä, että itken ja suren sitä kun ei nähdäkään toisiamme. En vaan tiedä mistä saisin rohkeuden lopettaa tämän suhteen, kun tulee itku jo pelkästä ajatuksesta. Pelkään, että kuolen ikävään ja jään loppuelämäksi yksin. Ehkä tänään rohkaistun....

Vierailija

Hei!

Meinasin kirjoittaa asiaan pitkän ja syvällisen pohdinnan - kunnes huomasin pohtivani omaa tapaani, miten voisin neuvoa selviytymään erosta murehtimatta turhaan. Tämä olisi ollut väärä tapa, joten nyt asiaan.

Itseäni myös on ahdistanut suhteessa, koska mies ei enää soittele kun olen kuukausia pois kaupungista (työn takia) eikä ota yhteyttä itse ollenkaan. Olemme alkaneet ajautua erillemme myös kaveripiireittäin. Emme tee enää yhdessä ollessamme asioita, joita haluaisin. Uskokaa, olen yrittänyt puhua asiat halki! Mies ei jostain syystä halua tehdä mitään romanttista. Kuten todettu, olen myös tuntenut olevani näkymätön. Lisäksi mieheni polttaa silloin tällöin suuttuessaan ja ymmärrän suuttumisen mutten polttamista - kai se on lapsellinen tapa kostaa.

Mutta on-off- jutut eivät toimi, joten sitä ei kannata harkita. Tai saattaahan se jollekulle sopia, mutta en usko tässä tapauksessa. Ja ei stressiä kuten sanottu. Kaikki uusi vie aikansa. Ei kukaan ole seppä syntyessään, kuten sanonta kuuluu. (Tosin nyt se kuulosti aika pahalta...) Tällaisia mietteitä miulla :)

Älä kadu vaan miellytä nyt itseäsi - se on parasta lääkettä! Muisteleminen kultaa muistot ja niin niistä pääsee jossain vaiheessa ylikin. Itse en myöskään kehota unohtamaan vaan muistamaan hyvät ja huonot puolet, niin näistä voi aina oppia. Mieti, muistele, harkitse ja päästä irti!

Vierailija

venny

Minäkin näin mieheni noin 1 kerta viikossa jos edes sitäkään, minä olisin halunnut nähdä useammin, mutta miehen mielestä 1 kerta viikossa riitti. Silloinkin kun nähtiin katseltiin vaan tvstä jotain tyhjänpäivästä, minä olisin halunnu tehdä kaikenlaista mukavaa, vaikka yksi ilta terassilla olisi ollut hyvä minulle. Mutta ei, aina mies löysi tekosyyn miksi ei mentäisi.. Ei edes pussailtu ja halailtu paljoakaan, mutta seksi kyllä kelpasi :(
Kaikki oli vain siitä kiinni miten hänellä on hyvä olla, mitä hän haluaa, mistä hän pitää, mitä mieltä hän on... Koskaan ei kysytty tai huomioitu sitä, miltä minusta tuntuu tai mitä minä haluan....

Lopuski vappuna eksyin toisen miehen mukaan (oma mies ei halunnut minun kanssa vappua viettää). Tämä toinen mies oli ihana ja kiltti, hän huomioi minua ja piti minusta huolta.. Silloin vain tajusin yhtäkkiä että hei, oma mies ei anna lähellekkään sitä mitä minä suhteelta tarvitsen ja haluan. Siitä sain voimia ja motivaatiota erota ja jättää miehen. 2 viikkoa vappusekoiluni jälkeen jätin siis miehen, riidan yhteykissä kylläkin...

Nyt on 3 päivää siitä kun jätin hänet, ei olla puhuttu.. Vielä on paha olla ja orpo olo, tuntuu että olen hukassa. Mutta toisaalta, en kaipaa mitään, en muista mitään erityistä hetkeä... Pitää vain hyväksyä se että ei yksinkertaisesti sovittu yhteen, haluttiin täysin eri asioita suhteelta ja rakkauden/läheisyyden tarvekin oli erinlainen.. Minä haluan miehen joka saa minut tuntemaan itseni tärkeältä ja hyvältä, haluan miehen joka antaa minulle sen minkä tarvitsen :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat