mies ei osaa päättää

Vierailija

Minulla on nyt viimeiset kaksi kuukautta ollut "juttua" erään miehen kanssa. Koko juttu lähti siitä, että muutaman kerran kun olimme kaveriporukalla baarissa, päädyimme tanssimaan intiimisti. Ja lopulta mies otti minuun yhteyttä ja kysyi pitäisikö tästä tilanteesta jutella. No päätimme sitten, että annetaan tämän jutun edetä niinkuin etenee, eikä ajatella liikaa.

Ongelma on nyt miehen exä. He erosivat vajaa vuosi sitten, kuulema ilman sen suurempia syitä. Kolme viikkoa sitten tää tapailemani mies sitten näki exäänsä. Mies oli kertonut mulle, että näkevät ja että asia oli sovittu jo aikaa sitten. No tämän näkemisen jälkee mies muuttui minua kohtaan etäisemmäksi mutta sanoi silti, ettei ole mitään mistä pitää huolestua. Sitten hän vähän rentoutui ja vaikka näimme paljon harvemmin kuin aiemmin, niin aina kun näimme oli mukavaa ja rentoa.

Noin viikko sitten avasin keskustelun, että missä mennäään ja ollaanko vielä samalla linjalla, että otetaan rauhassa ja edetään niinkuin hyvältä tuntuu. Hän sitten kerto olevansa vähän kahden vaiheilla, eikä tiedä mitä haluaa. Ja myös kysyin minulta, mitä minä haluan hänestä. Kerroin, että haluan tämän jutun etenevän mutta hitaasti koska olen niin sitoutumiskammoinen.

Onko kenelläkään ollut samantapaista tilannetta? En itse ikinä ole ollut tässä tilanteessa, etten voi vaikuttaa asioihin lainkaan. Odottaminen on turhauttavaa vaikka tiedän, että olen tehnyt kaiken minkä voin... Tiedän, että mies välittää minusta, koska muuten olisi sanonut hei hei heti miten. Ja kuitenkin toisaalta hän sanoi, että saisi tunteensa exäänsä kohta melko helposti herätettyä.

Löytyisikö teiltä edes jotain vertaistukea tai mieleipiteitä tilanteeseen.

Kommentit (5)

Vierailija

riippuu varmasti kuinka paljon miehestä pidät... koska periaatteessa hänen on helppo palata eksän luo jos hän on kahden vaiheilla, vanhoihin rutiineihin on kuitenkin helpompi tottua taas kuin luoda uusia. Ja jos annat hänen pohdiskella rauhassa niin kauan kuin huvittaa, niin hänelle saattaa syntyä käsitys että hän voi itse tehdä mitä tahansa ja aina sinä odottelet kiltisti taustalla. mutta jos mies on ihana ja haluaisit todella nähdä mitä teistä syntyy, niin ehkä voisit kuitenkin tuuppasta häntä oikeaan suuntaan :)

Vierailija

Voisin olla identtinen kaksosesi, sunny :D Olen myös tapaillut pari kuukautta miestä, joka on eronnut n. vuosi sitten. Meilläkin on tilanne se, että edetään hitaasti, mutta lähinnä miehen ehdoilla... MUTTA minullakin on pientä sitoutumiskammoa. Emme kuitenkaan ole harrastaneet vielä(kään) seksiä, mutta haluaisin sitä. Tuo exä juttu ei kyllä piinaa meillä, mutta eipä siitä ole juuri puhettakaan ollut...

Vierailija

Kiva ku olette jaksaneet vastailla!

Valentine, kyllästyin odotteluun ja sanoin hänelle, että voisi niitä päätöksiä alkaa pikkuhiljaa tulla, että kai tajuat tän sattuvan muakin... no sitten nähtiin yksi ilta ja hän kertoi, ettei vielä ole valmis seurusteluun. Hän oli jutellut exänsä kanssa ja he olivat tulleet siihen päätökseem, ettei heistä enää tule mitään.

Räps, kiva kun on kohtalontoveri!! Me tämän miehen kanssa kyllä harrastimme seksiä melkein heti, molemmat kun ollaan niin "fyysisiä" :D

Hän siis vähän yli viikko sitten sanoi, ettei halua/pysty nyt seurustelemaan. Olin jotenki jo aavistanut ton, kun ei se sittensattunut niin paljon, kun hän sen minulle kertoi. Tässä on sellainenki mutta että näemme lähes päivittäin koulussa, niin sanoin hänelle että voimme edelleen olla samalla tavalla kavereita kuin ennenkin eikä tarvitse olla yhtään vaivaantunut tästä jutusta... Ei tunteille ja tuntemuksille mitään mahda..

NYt kuitenki elen nähtiin! Mies otti ite yhteyttä, että keksitäänkö illalla jotain(ei ikinä ennen olla kavereina nähty koulun ulkoopuolella). Ajattelin, että joo ihan kaverimielessä kiva nähä ja jutella. Ja sitä se aluksi olikin, mutta sitten tuli hänen kätensä mun olkapäälle. Siinä istuttiin ainakin puoli tuntia, ja aina välillä hän puol huolimattomasti silitteli. Sitten katsoin häntä silmiin ja PAM!! alettii suutelee ja sitte oltiiki jo sängyssä! :D

Molemmat oli selvästi hämillään tän jälkeen... sanoin fiksusti "jaaha" ja hän "joo ei varmaan kannata jutella tästä nyt enempää". Makailtiin siinä hetki ja hän lähti... En odota häneltä nyt mitään mutta oli tuo vähän outoa! :D

Räps! miten on teillä edennyt?

Vierailija

Sunny, kuulostaa ainakin mielenkiintoiselta =D

Noh, aina kun olemme viettäneet aikaa yhdessä, hyvästelemme toisemme pussailemalla. Harrastimme seksiä, mutta tunteista ei ole ollut juuri puhetta. Tai kännissä molemmat kertoivat että tykkäämme toisistamme. Suurempi kysymys on, haluaako mies seurustella =/ En kuitenkaan haluaisi tämän jutun loppuvan..

Ehkä ne miehet vain tarvitsevat aikaa tajutakseen että olenkin/oletkin se oikea xD
Hehe

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat