Olenko pilannut suhteeni liiallisella kyttäämisellä ja mustasukkaisuudella?

Vierailija

Tosiaan, minua askarruttaa otsikossa näkyvä kysymys. Olen reilu parikymppinen nainen, poikaystäväni on muutaman vuoden vanhempi. Olemme seurustelleet vajaan vuoden. Suhteemme on ollut suurimmaksi osaksi kaikin puolin ihana ja rakastamme molemmat toisiamme. Mutta, pelkäänpä että oma käytökseni on suurin uhka suhteellemme: olen ollut ajoittain todella mustasukkainen ja tehnyt kaikkea sellaista, mikä ei ole sallittua: mm. lukenut poikaystäväni tekstiviestejä ja hänen ystäviensä kanssa käymiään nettikeskusteluja. Olen näistä jäänyt kiinnikin, mutta poikaystäväni vakuuttaa, ettei ole vihainen. Minun on vaikea uskoa tätä, ja nyt pelkään kovin, että hänen tunteensa minua kohtaan ovat viilentyneet käytökseni ansioista. Toisaalta, voinko siitä häntä syyttääkään. Nyt kun alan tulla järkiini ja tajuamaan oman typeryyteni, mietin vaan, että mitä voin tehdä saadakseni hänet luottamaan taas minuun? Minua pelottaa, että nähtyään sen, kuinka kamala voin olla, hän ei enää kykene pitämään minusta samalla tavalla kuin suhteemme alussa kun olin vielä se hauska ja huoleton tyttö..

Niin ja ehkä olisi hyvä kertoa vähän taustaa sille, miksi minusta on tullut tässä suhteessa tällainen. Edellinen suhteeni päättyi vain muutama kuukausi ennen nykyisen poikaystäväni tapaamista siihen, että ex ensin petti minua ja sen jälkeen lopetti suhteemme. Luulen, että siitä jäänyt epävarmuus heijastuu myös nykyiseen suhteeseeni, sillä pelkään ihan hirveästi petetyksi ja hylätyksi tulemista; olen usein ajatellut, ettei itsetuntoni enää kestä jos sama tapahtuu vielä toisenkin kerran. Ja asiaa ei myöskään hirveästi auta se, että poikaystävälläni on melko värikäs menneisyys: hän ei ole seurustellut muutamaan vuoteen ja on sinä aikana harrastanut paljon irtosuhteita ja jopa tapaillut joskus useita tyttöjä samaan aikaan. Tiedän, etten saisi antaa menneisyyden vaikuttaa tähän hetkeen, mutta väkisinkin kaikki edellä mainitut seikat lisäävät epävarmuuttani. Niin, ja mitä tulee niihin lukemiini tekstiviesteihin ynnä muihin, niin niistä on selvinnyt että poikaystäväni on tehnyt muutaman kerran kyseenalaisia juttuja, joita mielestäni parisuhteessa olevan ei tulisi tehdä (ei kuitenkaan mitään pettämiseksi laskettavaa). Sanottakoon vielä, että hän on myös luonteeltaan hyvin avoin ja sosiaalinen kaikkia kohtaan, ja hänellä on myös paljon tyttöpuolisia kavereita. Minun on välillä hyvin vaikea suhtautua näihin, vaikka kuinka yritän ajatella järkevästi. Lopetin hiljattain e-pilleritkin sen vuoksi, että luulen niiden olevan osasyy siihen, miksi olen ollut niin ahdistunut, masentunut ja vainoharhainen viime aikoina. Ja ehkä tosiaan eniten ahdistusta on aiheuttanut oma käytökseni, sillä en todellakaan halua olla liian omistushaluinen ja mustasukkainen tyttöystävä. Tuntuu vaan siltä, että vaikka kuinka koitan ajatella järkevästi ettei syytä epäilykseen ole, se ei auta vaan tunteet ottavat aina ylivallan.

Mutta niin, tulipa pitkä eepos. Jos jollain on samankaltaisia kokemuksia, olisi mukava kuulla, miten olette yrittäneet palauttaa molemminpuolisen luottamuksen suhteeseenne. Vai onko jo liian myöhäistä? :/

Kommentit (5)

Vierailija

Jos olette vielä yhdessä ja olet nyt ymmärtänyt tekojesi vääryyden, niin et ole pilannut suhdetta ainakaan vielä. MUTTA sun on nyt heti tehtävä asialle jotain. Puhut poikaystävällesi ja kerrot, että olet nyt miettinyt asiaa syvästi ja ymmärrät tekojesi vääryyden. Vannot, ettet enää lue hänen viestejään, ja myös pidät sen lupauksen. Kerro hänelle, että haluat olla hänen kanssaan ja haluat luoda teille onnellisen parisuhteen, ja olet siksi valmis muuttumaan ja kehittämään itseäsi ihmisenä.

Poikaystäväsi varmasti arvostaa avoimuuttasi ja rehellisyyttäsi. Uskon, että hän voi antaa sinulle anteeksi, mutta muista, että hänen on pystyttävä luottamaan sinuun täysin.

On hienoa, että olet katsonut peiliin ja ymmärtänyt, ettei elämäsi ja parisuhteesi voi jatkua tuollaisena.

Olen itsekin käynyt vuosien mittaan läpi hitaan mutta palkitsevan mustasukkaisuudesta parantumisprosessin. Voit lukea siitä lisää mun blogista osoitteesta http://pohjolankasvatit.blogspot.com/2011/02/mustasukkaisuus.html
Siellä on esimerkiksi mun käyttämiä keinoja siihen, miten mustasukkaisuuskohtauksen saa tukahdutettua ilman riitaa, ja miten koko tunteesta voi pikkuhiljaa päästä eroon.

Paljon tsemppiä sulle ja muista, että jos nyt alat tietoisesti parantaa henkistä tasapainoasi ja luottamaan sekä itseesi, mieheesi että teidän suhteeseenne, niin teillä voi ihan hyvin olla vielä edessä pitkä ja ihana tulevaisuus.

Vierailija

Kiitos todella paljon vastauksestasi, jonna88. Helpottavaa kuulla, etten ole ainoa joka kärsii tällaisista oireista, välillä kuvittelen että olen vähintäänkin hullu. Vielä helpottavampaa on kyllä kuulla, että mustasukkaisuudesta on mahdollista parantua.

Blogikirjoituksessasi oli puhetta e-pillereistä. Minustakin tuntuu, etteivät ne ole ainakaan mitenkään helpottaneet tätä asiaa. Nyt kun olen ollut hetken ilman pillereitä, asiat ovat menneet mielestäni paremmin. Edelleenkin tulee mustasukkaisuuden tunteita vähän liian usein, mutta osaan hillitä itseni paremmin enkä enää ala entiseen tapaan haastamaan asiasta riitaa tms. Silloin kun söin pillereitä, mustasukkaisuuskohtaukset olivat varsinkin alkoholia nautittuani ihan kamalia. Olin välillä ihan hysterian partaalla jostain ihan mitättömästä syystä.. Mutta joo, eihän sitä voi toisaalta pelkkiä pillereitä tästä syyttää. Täytyy koittaa jatkossa olla vahva ja tehdä töitä tämän asian eteen. Ja toivoa, että myös poikaystäväni huomaa muutoksen ja pystyy jälleen luottamaan minuun.

Vierailija

Pillereiden lopettaminen vaikutti mullakin nimenomaan siihen, että kohtauksia oppi hillitsemään paremmin. Pillereiden kanssa alkoi aina paruttaa ja syke nousi pilviin heti. Siksi kohtauksien syntymistä ei voinut ehkäistä, vaikka olisi halunnutkin. Ilman pillereitä itsehillintä säilyy, ja se helpottaa kohtauksien taltuttamista todella paljon.

Tuskin kukaan mustasukkaiseksi pillereiden takia tulee, kyllä se taipumus tulee jostain syvempää. Mutta uskon, että ilman pillereitä mustasukkaisuuden voi taltuttaa, kun taas pillereiden kanssa se olisi ollut ainakin minulle aivan mahdotonta.

Vierailija

Tärkeintä omasta mielestäni on se että kerrot mahdollisimman tarkkaan poikaystävällesi miksi teit niin kuin teit. Ei miehet kuitenkaan ihan tyhmiä ole ja jos kerrot suoraan samat asiat kun tuossa viestissäsi (eksän pettämisestä ja poikaystäväsi menneisyydestä tuleva huoli yms) niin hän varmasti tajuaa miltä susta tuntuu. Silloin hänkin osaa varmaan sua paremmin auttaa ja vakuuttaa. Muista vain myös satatuhatta kertaa sanoa että vannot ettet ikinä enää sellasta tee niin kyllä se hänellekkin kalloon menee :D

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat