"Väsynyt" rakastamaan vai mikä on?

Vierailija

Varoitus, saattaa tulla pitkä teksti..

Olen aivan sekaisin itseni kanssa. En tiedä, rakastanko poikaystävääni aidosti, vai onko tämä vain kiintymystä ja välittämistä. Mitä eroa edes on rakkaudella ja kiintymyksellä?

Poikaystäväni on ihana. Hän on rakastava, välittävä, luotettava, uskollinen, vanhempani rakastavat häntä ja myös kaverini tulevat todella hyvin toimeen hänen kanssaan. Tiedän että hän rakastaa minua todella paljon, ehkä itserakkaasti sanottu mutta tiedän olevani hänelle kaikki kaikessa. Hän on muuttunut paljon puolitoistavuotisen seurustelumme aikana, parempaan suuntaan, esim. lopettanut jokaviikonloppuisen rellestämisen ja on vähentänyt tupakointiakin pyynnöstäni. Hän todella rakastaa minua.

Välillä tuntuu, että minäkin rakastan häntä yli kaiken ja haluaisin olla hänen kanssaan loppuelämäni, vaikka hän onkin ensimmäinen kunnon suhteeni ja myös seksin suhteen hän on ensimmäiseni. Se ei kuitenkaan häiritse, en siis "halua kokeilla muita". Ajatuskin muista tuntuu todella väärältä, en voisi kuvitella olevani kenenkään muun kanssa. En edes koe ketään muita hyvännäköisiksi.

Välillä taas olen aivan epätoivoinen itseni kanssa. Kuten nyt. Tuntuu jotenkin niin tyhjältä ja kylmältä. Tuntuu, kuin olisin väsynyt rakastamaan, se tuntuu vaativan jonkinlaisia ponnisteluja. Tiedän, että kuulostaa kamalalta, kamalammalta kuin oikeasti tarkoitan. Välitän poikaystävästäni paljon, en halua koskaan ikinä satuttaa häntä millään tavalla, haluan hänen olevan onnellinen. Ja hän on onnellinen minun kanssani. Siksi tuntuukin niin väärältä, että minusta tuntuu tältä.

Olen yrittänyt puhua tästä hänen kanssaan varovasti. Kun olen sanonut tunteistani ääneen (en kuitenkaan niin "radikaalisti" kuin mitä tässä kirjoitan) ja saanut hänet itkemään ja pelkäämään menettämistäni, puheeni alkavat tuntua aivan typeriltä. Minullahan on ihana rakastava mies, meillä on hyvä suhde, kaikkihan on hyvin. Ihana yhteinen tulevaisuus edessä ja kaikki.

Hän on myös paras ystäväni. Olen hänen kanssaan enemmän oma itseni kuin edes vanhempieni seurassa. Välillä tuntuukin, että hän on minulle enemmänkin paras ystävä. Mutta ei kuitenkaan. Ajatus ikuisesta yhdessäolosta, avioliitosta yms tuntuu jotenkin kaukaiselta, jopa utopistiselta. Sellainen aito vahva rakkaus, välittäminen ja arvostus, mitä useiden (avio)parien välillä on, tuntuu kaukaiselta.

Tulipas pitkä vuodatus, kiitos jos joku jaksaa lukea, vielä suurempi kiitos jos joku vastaa. Ja saa kysyä jos tulee mieleen. Niin ja olemme 19v molemmat.

Kommentit (12)

Solange
Seuraa 
Liittynyt26.8.2009

Hei.

En nyt tiiä onko minusta ihan hurjasti apua, mutta olen itsekin hieman samanlaisessa tilanteessa. Tai no välillä tuntuu että olen päässy yli siitä mutta välillä se olo tulee takas. Itse olen ollu poikaystäväni kanssa melkein 3v ja ollaan molemmat 18v. Aloitettiin suhde siis aika nuorina ja ollaan molemmat toistemme ensimmäiset seurustelu- ja sänkykumppanit. Eikä asuta vielä yhdessä. Siinä vähän pohjaa ja nyt asiaan.
Eli mulla on itelläki ollu vastaavanlaisia tunteita ku sulla ka kun olen puhunu niistä poikaystävälle, hän on reagoinu samalla tavalla ku sun poikaystävä. Mä aloin epäillä että rakastankohan miestäni enää ku ne perhoset alko katoamaan vatsasta ja tuntu että välillä mies enemmänki ärsyttää mua. Tavallaan ne vaaleanpunaiset lasit tippu silmiltä. Aluksi säikähdin sitä tosi paljon ja inhosin itteäni ku luulin että en rakastakaan häntä enää yhtä paljon ku hän minua. Meillä on ollu omat vaikeutemme, mutta niistä on aina kuitenkin selvitty.
Mä olen nyt pikkuhiljaa ymmärtäny että meidän suhteessa on menny vaan se ensihuuma ohi ja tullu arki vastaan. Mietin ensin, että kuulusko nyt erota, mutta tajusin että nyt on kyse siitä tahtooko rakastaa ja haluaako jakaa elämänsä ihan oikeasti tämän toisen ihmisen kanssa. Enää se elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista eikä jatkuvaa pussailua ja sylikkäin istumista vaan meidän rakkaus punnitaan nyt ja selvitetään että kestääkö se arjen ylä- ja alamäet ja onko meidät tarkoitettu yhteen.
Tää on tosi sekava tämä vastaus, anteeks. Tämä on epäjohdonmukainen ja kirjotusvirheitä voi olla sen tuhat mut ei se ole niin justiinsa. Mutta siis mun pointti on se, että sun kannattaa rauhassa miettiä että onko teidänki kohdalla kyse samasta asiasta ku meillä oli. :) Ja jos niin on, niin ota se mahdollisuutena, tästä teidän suhde ja elämä yhdessä voi vasta todella alkaa! (:

Vierailija

Mitä kirjoitit, tuntui musta tutulta. Oon itse käyny samanlaisia tuntemuksia läpi muutama vuosi sitten. Elän siis yhä elämäni ensimmäisessä suhteessa, kuten sinäkin. Mulla ei ole siis kokemusta muista miehistä.

Kirjoitan lyhyesti, koska mun pitäisi olla jo nukkumassa.

- Sulla on hyvä mies, joka rakastaa sinua suuresti. Tiedätkö, miten vaikeaa sellaista miestä on löytää? Pidä omastas siis kynsinhampain kiinni. Jos nyt eroaisit hänestä, koittaisit kuitenkin pian löytää itselles uutta yhtä hyvää. Etkä todennäköisesti edes löytäisi.
- Vielä tärkeämpää: lakkaa analysoimasta suhteesi tilaa. Lakkaa analysoimasta, onko rakkaudella ja kiintymyksellä eroa. Lakkaa ylianalysoimasta, lakkaa ajattelemasta liikaa! Jos alkaa syynäämään noin tarkkaan, niin mikään suhde ei ole hyvä.

Muistan, että itsellenikin tuollaiset ajatukset tulivat "kausina", niin kuin itsekin kirjoitit. Itse ainakin huomasin, että mitä enemmän mulla oli aikaa ajatella, sitä epävarmemmalta kaikki näytti. Suhteen tilaa mietti koko ajan, ja ongelmia paisutteli päässään.

Pääsin noista ajatuksista eroon, kun aloin tietoisesti työntämään niitä pois. Aloin tietoisesti keksimään itselleni muuta ajateltavaa, kaikkea mukavaa. Ja kas kummaa, pian suhteeni näyttikin todella ihanalta ja tasapainoiselta, juuri sellaiselta, kuin olin aina halunnutkin. Näin miehen rakkauden puhtaana, kun lakkasin kyseenalaistamasta suhteemme onnellisuutta.

Yritä siis keskittyä kaikkeen hyvään ja ihanaan, mitä elämässäsi on. Kuten siihen hyvään ja ihanaan mieheen. Voin taata sulle, että et menetä mitään, vaikka olisit koko loppuelämäs tuon yhden ja saman miehen kanssa. Päin vastoin.

Tsemppiä ja cheer up.

Vierailija

Kiitos paljon vastauksesta! Itsekin olen tuota miettinyt paljon ja arvellut myös sen olevan syynä.. Totta, kuten sanoit, että siitähän se varsinainen, oikea yhteinen elämä vasta alkaa! :)

Vierailija

Kiitos kovasti, jonna88, viestistisi helpotti oloani todella paljon! Hyvä tietää, etten ole ainut, josta tuntuu/on tuntunut tällaiselta. Tiedän, millainen kultakimpale mieheni on, enkä varmasti päästä hänestä irti. Ja suuri kiitos blogistasi, etenkin tuosta vatvomiskirjoituksesta, et tiedäkään kuinka paljon apua siitä oli. Nyt kaikki näyttää taas paljon valoisammalta! :)

Ps. Olen muutenkin lukenut blogiasi jo aikaisemmin, todella ihanaa tekstiä ja hyviä ajatuksia. Kiitos siitä!

Solange
Seuraa 
Liittynyt26.8.2009

Tosiaan, tuo jonna88:n blogitekstin olen itsekin joskus lukenu ja se auttoi muakin. (: Yhdyn niin täysin jonna88:n neuvoihin etenkin just tuon liiallisen analysoinnin osalta. Sitä saa yllättävän helposti oman pään sekaisin ku alkaa miettiä liikaa ja sitä kautta sitten epäröidä koko suhdetta. Tietenkin on aika selvää, että ei ne ajatukset ihan heti lähde pois, mutta kun vaan pyrit ajattelemaan positiivisesti ja realistisesti sitä, että sulla tosiaan on ihana ja rakastava mies, niin se epäröinti alkaa pikkuhiljaa vähentyä ja lopulta se mitä todennäköisemmin katoaa kokonaan etenkin kun teidän suhde vaikuttaa muilta osin hyvinvoivalta ja onnelliselta. (: Tsemppiä cosmosisko, sä pääset takuulla tuon yli! (:

Vierailija

Ai kuinka ihanaa, että mun tekstistä on oikeasti ollu apua!

Oon niin onnellinen, että elämä ja parisuhde näyttää nyt teille valoisammalta. Eihän hyviä miehiä liikaa ole, joten omastaan kannattaa todella pitää kiinni ja miehen hyvyyttä pitää muistaa arvostaa!

Vierailija

Kiitos molemmille tosi paljon! Taidankin illalla antaa kullalleni ison halin ja pusun kunhan pääsee töistä pois, kun on niin ihana <3
Isot halit myös teille tytöt :)!

Vierailija

Niin mun piti just sanoo että tänä iltana kuule pidät sitä miestäs hyvänä ja oikein ryvet siinä miten hyvältä rakkaus tuntuu! Siis henkisesti ainakin, ja miksei fyysisestikin ;)

Vierailija

mulle tuli itelle kans mieleen toi analysointi juttu, oon tehnyt sitä ite ja huomannu että siitä ei tosiaankaan ole mtn apua, päin vastoin. olen analysoinut ja miettinyt ihan liikaa, ja silloin olemattomista "vioista" on saattanut kasvaa ongelmia. lähinnä silloin niitä vikoja tuntuu löytyvän vaikka niitä ei oikeasti olisi. poikaystäväni on monet kerrat sanonut mulle että lakkaa ajattelemasta, teet sitä ihan liikaa. sanotaanko että joo oon nyt yritääny/lopettanu sen turhan ajattelemisen ja alkanut vaan nauttia siitä mitä mulla on :) ja heti on mennyt suhteessa paljon paremmin.

tsemppiä ja ei ajatella liikaa ;) keskitytään niihin hyviin asioihin!

Vierailija

Asiat menevät varmasti parhain päin. :)

Rakastuin kevyeen rokkiin mutta sitten tajusin että syvä suhde on mahdollista vain heavyn kanssa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat