Ahdistus ja itkuisuus

Vierailija

Ongelmani liittyy varmasti masennukseen, joka minulla oli/on varmaan edelleenkin. Itken nykyisin paljon ja tosi herkästi, itkun laukaisee yleensä jokin tapahtuma tai asia, jonka ei varsinaisesti minkään järjen mukaan pitäisi itkettää. Esim, jos ollaan lähdössä poikakaverin kans kotikulmille käymään toiselle paikkakunnalle, pelkkä ajatuskin lähdöstä saa minut itkemään. Sitten jos olen joissakin juhlissa, tai näen ihmisiä jotka ovat hirveän pirteitä ja iloisia, minua alkaa itkettämään jumalattomasti ja joudun poistumaan paikalta ettei kukaan näkisi.

Itsetuntoni on olematon, olen omasta mielestäni hirveän ruma ja tunnen itseni lihavaksi (olen lihonut vuoden aikana 10 kg, mutta olin silloin alipainon rajoilla ja nyt painoindeksi on normaali). Vertailen jotenkin itseäni ympärillä oleviin naisiin ja ahdistun. Jos näen pornoa/seksikohtauksen jossain elokuvassa, alan lähes poikkeuksetta itkemään tai ainakin ahdistun suuresti. Lisäksi minua on alkanut kuvottamaan ja ahdistamaan myös semmoiset musiikkivideot, joissa vähäpukeiset artistit/taustatanssijat hilluvat melkein tissit paljaina ja keikistelevät puolialastomana kaiken aikaa.

Aloitin mielialalääkkeet joulukuussa 2009 (niitä suositeltiin minulle itkuisuuden ja itsetuhoisuuden takia) ja kävin melkein vuoden ajan juttelemassa psykologin tai sairaanhoitajan kanssa, mutta en missään vaiheessa kokenut että heidän kanssaa puhuminen olisi auttanut. Tällöin minulla ei vielä ollut aiemmin mainuttuihin asioihin liittyvää ahdistusta, vaan se alkoi vasta lopettuani lääkkeiden oton lokakuussa 2010. Valehtelin lääkärille voivani paremmin, jotta saisin lopetettua lääkekuurin. Muutenkin olin alkanut salaamaan heiltä pahaa oloani jo aiemmin.

Lääkkeiden lopettamisen jälkeen on ollut sekä hyvää oloa että pahaa oloa. Nautin hyvistä hetkistä, kun tiedän saaneeni ne ilman lääkkeiden apua. Toisaalta haluaisin olla vahva ja pärjätä omin avuin ilman lääkkeitä, mutta toisaalta juuri nämä itkukohtaukset syövät voimavarojani, kun melkein joka päivä joutuu joissakin tilanteissa taistelemaan kyyneleitä vastaan. Seurustelun aloitin n. vuosi sitten ja se on tuonut minulle hirveästi lisävoimia, kun olen poikakaverille puhunut näistä viimeaikaisista ahdistumisista.

Tiedän että hyvä vaihtoehto olisi hakeutua uudestaan hoitoon ja ehkä aloittaa lääkekuurikin, mutta se on asia jota en halua tehdä, koska minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa paikallisesta mielenterveydenhuollosta. Olisiko täällä mahdollisesti ketään, joilla olisi hiemankaan samanlaista ongelmaa? Mitä te tekisitte tällaisessa tilanteessa?

Kommentit (13)

Vierailija

Kiitos vastauksesta! Kävin lukemassa tekstisi ja aloin nyt miettimään johtuisikohan tuo minullakin sitten pillereistä, kuulosti niin tutulta tuo. Varasin ajan gynelle huomiseksi niin aion kysellä tästä asiasta. En kyllä olisi varmaan älynnyt pillereitä epäillä jollet olisi kertonut, toivottavasti huomenna saa vastauksia :) Kiitos vielä!

Vierailija

Minäki oon aikasemmin syöny e-pillereita ja ne teki minutki ihan raivohulluksi! Suutuin ihan mitattömistä asioista ja itkin vaikka ei olisi oikeasti ollut mitään itkettävää. Tämä oli minulle todella outoa käytöstä, koska perusluonteeltani oon hyvin positiivinen ja rauhallinen ihminen :D Lopulta äiti käski lopettaa pillereiden syönnin, meinasi siinä sivussa kaatua parisuhdekkin. Nyt on asiat taas normaalisti kun lopetin :) Mutta ilmoitappa kun oot siellä gynellä käyny, minuaki kiinnostaa tietää että mitä ne siellä tuumailee! :)

Vierailija

Elikkä joo, gyne sanoi että tosi yleistä se että pillereistä tulee tuommoista huonoa oloa. Yhdessä mietittiin vaihtoehtoja ja päädyttiin minipillereihin, sain Cerazette-merkkiset ja aloitin käytön saman tien. Kuulemma voi aloittaessa olla pari ensimmäistä kuukautta hankalia, mutta pitäs sen jälkeen tasoittua =) Sittenpä näkee miten käy.

Vierailija

Joo mäkin silloin aikanaan itse pyysin gyneltä minipillereitä, mutta hän päättikin että mulle laitetaan kierukka :D Eli mulla ei ole kokemusta minipillereistä.

Mut hyvä että sait sit selkeesti erilaiset pillerit. Mä en nimittäin jaksa uskoa, että jos vaihtaa oikeista ehkäisypillereistä vain toiseen merkkiin tai renkaaseen, niin että se auttaisi paljoakaan... Mulla ainakin tuli merkistä huolimatta samat oireet vain vähän erilaisina.

Toivottavasti sulla nyt elämä helpottaa! Ja kyllä, muutamat kuukaudet voi varmaan olla vähän hankalia. Mulla ainakin kierukan kanssa oli. Keholla kesti jonkun aikaa tottua siihen, ettei päivittäistä megahormoniannosta enää tullutkaan, ja kuukautisrytmikin alkoi taas tulla kehosta itsestään, ei pillereiden voimasta. Mut ei mua ainakaan haitannu se alkuprosessi, koska mieli pysyi kuitenkin iloisena ja hyvänä ekasta päivästä alkaen!

Henne
Seuraa 
Liittynyt28.1.2011

Hei hienoa, että sait vaihdettua pillerit. Mitä merkkiä söit? Mä syön parhailleen Yaz-nimistä ja voin sanoa, että jos nää kohtaukset yms. ei johdu niistä, niin mussa on jotain todella pahasti vialla. Ekat pillerit oli akneen tarkoitettu Vreya, mutta ne aiheutti hirveetä päänsärkyä. Gynelle on aika ens kuun alussa ja toivottavasti nyt löytyisi sopivat.

Vierailija

Söin Mercilonia. Olen kuullut muilta ex-käyttäjiltä kommentteja niistä, eikä kyllä olleet kovin mairittelevia.

Mulle tosiaan gyne ehotti kolmea vaihtoehtoa: ehkäisyrengasta, minipillereitä tai kierukkaa. Kierukkaa ei varsinaisesti suositellut, ja tuosta renkaastakin olen kuullut juttuja ettei pysyisi kunnolla paikallaan jne., joten päädyin minipillereihin. Ja taisivat jopa olla noista kolmesta edullisin vaihtoehto. Noissahan minipillereissä saattaa käydä silleenki, et kuukautiset jää kokonaan pois! Ei kyllä haittais mua ainakaan =) Toisaalta saattaa olla että vuotoa tulee vähän tiputtelemalla melkein joka päivä, mutta sitäkää ei voi tietää etukäteen.

Nyt kahden pillerin jälkeen ei vielä osaa sanoa onko muutosta tapahtunut mihinkään suuntaan. Päätä on särkenyt hieman, joten luultavasti keho on huomannut että jokin on nyt erilailla kuin aiemmin :D

Henne, piän peukkuja sulle =) Toivottavasti tärppää!

Vierailija

Sen voin kyllä luvata, että minipillerit ei varmasti ole kierukkaa edullisempi vaihtoehto! Kierukka maksaa alle satasen, ja kestää parhaassa tapauksessa yli viis vuotta! Lisäks kuparikierukka olis vielä paljon halvempi, se maksaa muistaakseni alle neljäkymppiä. Lisäksi kierukan kanssa myös on mahdollista, että menkat jää pois. Itselläni ne tulevat nyt noin puolet harvemmin kuin ennen.

Mut joo, yleinen ajatus on se, että kierukka laitetaan vasta, kun on jo synnyttänyt. Mun gynen mielestä se oli "paskapuhetta" :D

Vierailija

Hups, no ei sitten kierukkaa edullisempi :D En kyllä ees kysyny kierukan hintaa sillo, kun sitä ei edes suositeltu.

Nyt viikon käytettyä voisin sanoa että kehitystä parempaan suuntaan on tapahtunut =) Itkettänyt on vähemmän ja ne kerrat kun olen kyyneleitä tirauttanut, olen toipunut nopeasti enkä jäänyt pitkäksi aikaa murehtimaan ja mököttämään. Eikä mitään tiputteluvuotoakaan ole tullut ^^

Tästä lähetään uuteen nousuun! :D

Vierailija

Hyvä homma, Hatsumomo! Oon onnellinen sun puolesta.

Eikö olekin jotenkin vapauttavaa tajuta, että vika ei alunperinkään ollutkaan sussa itsessäs?

Mä muistan ne alkuajat ilman hormoneita. Silloin välillä meinasi tuohtua asioista, joista oli vaan yksinkertaisesti tottunut tuohtumaan. Sitten, kun hetken aikaa yritti nostaa riitaa "vanhasta tottumuksesta" (siis sellaisissa tilanteissa, joissa ennen olisi repinyt hanurinsa ihan totaalisesti) niin hetken päästä huomasi, että eihän mua suututa oikeasti yhtään.

Vierailija
Hatsumomo

Mulle tosiaan gyne ehotti kolmea vaihtoehtoa: ehkäisyrengasta, minipillereitä tai kierukkaa. Kierukkaa ei varsinaisesti suositellut, ja tuosta renkaastakin olen kuullut juttuja ettei pysyisi kunnolla paikallaan jne., joten päädyin minipillereihin. Ja taisivat jopa olla noista kolmesta edullisin vaihtoehto. Noissahan minipillereissä saattaa käydä silleenki, et kuukautiset jää kokonaan pois! Ei kyllä haittais mua ainakaan =) Toisaalta saattaa olla että vuotoa tulee vähän tiputtelemalla melkein joka päivä, mutta sitäkää ei voi tietää etukäteen.

Toivottavasti sopiivat hyvin! :) Itse jouduin vaihtamaan nuo kyseiset pillerit pois itkuisuuden ja haluttomuuden takia, mutta taidankin olla joku hormoniehkäisyn ongelmatapaus (yhdistelmät ei käy, Cerazette ei sopinut, Mini-Pillin kanssa on kans ollut vähän epäilyksiä). Mutta vaikka kävis niin, että Cerazette ei jostain syystä sopiskaan ja joutuisit vielä kerran vaihtaa toisiin minipillereihin, nii voin lohduttaa ainakin sillä, että Mini-Pill on vielä yli kolme kertaa halvempi vaihtoehto verrattuna Cerazetteen.

Vierailija

Minua häiritsee itsessäni se, että itken ihan turhista asioista. Esim, jos en saa tehdä mitä haluan tai poikaystäväni kysyy jotain, mistä suutun (välillä ihan turhaan)ja sen myötä alan itkemään. Haluaisin siitä eroon, mutta en vain pääse.
Poikaystäväni kysyi eilen minulta, että oonko onnellinen hänenkaa ku oon itken useest meijän riitojen tai turhien syiden takia, mitkä liittyy häneen. Tuntuu pahalta, että poikaystäväni ajattelee tuolleen, vaikka se ei ole edes totta. Olen seurustellut hänen kanssaan nyt puoli vuotta, jonka vuoksi hän kyllä tietää milloin minulla ei ole kaikki kunnossa. Silloin hän tietää mitä pitää tehdä, tilanteessa kuin tilanteessa.

Minulla on ollut masennuksen oireita n. yli vuosi sitten sukulaiseni kuoleman takia, olen tosin jotenkin päässyt oireista irti. Tosin pieniä oireita vielä on. En tarvinnut siihen mitään hoitoa, vain aikaa sulattaa läheisen menetys.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat