Apua kaipaukseen

Seuraa 
Liittynyt15.1.2011

Eli siis, seurustelen yhden aivan ihanan nuoren miehen kanssa, ongelmana on: Hän asuu 80 km päässä minun koto paikastani ja toki olemme ajatelleet että muutamme kesällä yhteen. Käymme samaa opistoa, asumme samassa asuntolassa viikot ja nukumme tietysti vierekkäin jne... Mutta lomat ja viikonlopput ovat kaipuuta täynnä, näkemisen odotus kova ja nyt on seuraava viikko työ harjottelua, emmekä nää ennen kun hän tulee meille perjantaina. Kysymys kuuluukin: miten te muut hoidatte kaipuuta, kun rakkaanne on kaukana? (:

Kommentit (14)

Vierailija

Käyppäs inttilesket keskustelussa, siellä on puitu ongelmaa paljonkin. Mutta itsekkin inttileskenä ollut täytyy vähän laittaa sulle asioita isompaan mittakaavaan. Itse asuin avomieheni kanssa yhdessä, kun hän meni armeijaan. Välimatkaa oli 320km ja välillä oli aikoja, jolloin ei nähty lähes 4 viikkoon. Puhelimessakaan ei voinut jutella kuin iltaisin ja silloinkin vain rajoitettuja aikoja. 80km on kuitenkin aikas lyhyt matka, kun sen taittaa noin tunnissa.

Mutta itse neuvoja. Välimatkaan tottuu.Koita keksiä itsellesi jotain tekemistä viikonlopuiksi/lomiksi, jotta et vain kaipaa miehesi viekkuun. Pitkät imelät puhelut sopii joillekkin, meillekkin se sopi välillä.Myöskin skypetys on hauskaa, varsinkin jos molemmilla on webbikamerat niin tuntuu kuin toinen olisi melkein vieressä.

Positiivisia puoliakin välimatkassa on. Suhde pysyy tuoreena ja kiinnostavana. Suhde ei kerkeä arkipäiväistyä.Toisen kaipaaminen totta kai sattuu, mutta voi sitä hetkeä kun taas saa olla sen oman kullan kanssa yhdessä.Voittehan te myös menne toistenne luokse viikonlopuiksi, jos se sopii vanhemmillenne. :)

Vierailija

Avomieheni, joka asuu tällä hetkellä lähes 3 000km:n päässä luotani, aloitti viikko ennen jäähyväisiä sanomaan "Älä ole surullinen, me näemme pian", vaikka "pian" onkin kahden kuukauden päässä tuntuen valovuosilta. Kaipuunsuru ei tee mitään hyvää, siitä ei ole mitään hyötyä. Elämä on kaunista. On nautittava niistä hetkistä, joita on. Hymyillä itsekseen kaivatessaan toista, ajatella niitä kauniita hetkiä, joita yhdessä vietettiin ja haaveilla uudelleen näkemisestä. Ero olikin täynnä naurua ja iloa.

Vaikka etäisyys ja sen tuoma kaipuu välillä painaakin, olen luvannut, etten ole surullinen. Enpä sitten yhtään kyyneltä ole vierittänyt, enkä tilaa antanut itsesäälille. Mutta kirjettä, mailia, tekstiviestiä ja skype-soittoa onkin kulkenut joka ikinen ilta ja päivä viimeiset puoltoista kuukautta. Olen monesti sanonut eläköön teknologia, sillä skype mahdollistaa aamukahvit rakkaan kanssa ennen töihin menoa, ja yhteiset iltapalat ennen nukkumaan menoa. Mutta toisen kehon kaipuuta ei voi kuin blokata mielestään pois, konetta kun ei voi halata. Ohjeeni on vain: hymyile ja anna rakkauden muistot siivittää niitä päiviä jolloin et voi olla hänen lähellään. Muunna tuo odotuksen ilo energiaksi, jolla siivoat talon, näet kavereitasi, teet asioita, joita ei tule tehdyksi silloin kun olette yhdessä, jne. sillä sinun ei pidä unohtaa missään nimessä itseäsi hänen takiaan! Kaikki on vain väliaikaista ennen kuin voi asettua saman katon alle. Joskus voi olla niinkin että kokonaisia vuosia voi joutua olemaan erossa ja näkemään vain viikonloppuisin. Kirjeet kulkenevat tiheämmin. :)

Voimia kaipuuseen ja hymyä elämään! La vie est belle!

Emmic
Seuraa 
Liittynyt15.1.2011

No tottan toki se käy ja hän tuleekin meille perjantaina. Ollaan käyty keskustelua näistä asioista :)
Miesten hormoonit kun hänessä jyllää niin puhuttiin torstai iltana niin hän sitten katsoi minuun kirkkain silmin ja kysyi että tiedänkö mitä David Beckham ja Victoria Beckham on sanonut,että mikä hyöty siinä on että ei nähdä joka päivä? No olin sitten hiljaa ja sitten se sanoi että suhde pysyy tuoreena ja alkoi paasaamaan jotain Davidistä ja sen perheestä. No onha jalkapallostaki ajoittain hyötyä :)

Vierailija

Minä elän etäsuhteessa nyt neljättä vuotta. Muutimme siis eri paikkakunnille opiskelemaan ja välimatkaa on noin 500km. Näemme noin joka kolmas viikko.

Ainakin opiskellessa etäsuhteesta on välillä ihan oikeasti hyötyä opiskelun kannalta. Viikolla ja viikonloppuisin silloin kun emme näe, voi keskittyä opiskeluun ihan kunnolla, joten opiskeluhommia ei tartte sitten tehdä sinä aikana kun näkee miestä. Olenkin ihan aikataulussa valmistumassa, vaikka monilla menee reilusti yli 5 vuotta yliopistossa. Toinen loistava asia on se, että meillä on omat opiskelijaelämämme ja kun käymme bileissä ilman seurustelukumppania, tutustumme varmaan kumpikin tahollamme enemmän uusiin ihmisiin. Tällainen vaatii tietty jonkin verran luottamusta, mutta se ei ole ollut ongelmana.

Ikävä on tietenkin suuri välillä, mutta mitä aktiivisempaa elämää itse viettää, sen vähemmän ehtii kaivata. Hoidan siis kaipuuta tapaamalla ystäviä, laulamalla kuorossa, käymällä lenkillä jne. Katson usein myös leffoja tai ohjelmia, joista mies ei pidä:D Teen niitä ruokia, joista itse pidän ja joista hän ei pidä. Otan tavallaan kaiken ilon irti siitä, että olen yksin. Jos joskus ahdistaa suuresti, kirjoitan päiväkirjaa.

Vierailija

Suhtaudu siihen niin, että kun vielä nyt saatte oikein kunnolla kaivata toisianne, niin suhteenne vahvistuu, ja kesällä sitten odottaa yhteenmuutto vähän niin kuin palkaksi siitä kaikesta kaipailusta :) Itse varmaan koittaisin ajatella asian niin!

Vierailija

Tosiaan asiat voisi olla huonomminkin. Seurustelin poikaystäväni kanssa vähän yli kaksi vuotta ennen kun lähdin vuodeksi jenkkeihin. Aluksi soiteltiin puhelimella, mutta kun laskut alkoivat käydä isoiksi piti sekin lopettaa. Poikaystävälläni ei ole ollut tietokonetta pariin kuukauteen ja sillon harvoin kun pystytään puhumaan skypessä yhteys on todella huono. Nyt ollaan oltu puoli vuotta ilman säännöllistä kontaktia ja puoli vuotta pitäisi vielä kestää. Facebook viestit on ollut pelastus ja niitä kirjotellaankin aina kun ehtii.
Ikävä on suuri mutta ei sitä loputtomiin tarvitse kestää.

Emmic
Seuraa 
Liittynyt15.1.2011

Kiitos hyvin paljon teille (: Ei se tunnu enään niin pahalta asialta kun kuulee, että toiset joutuvat oottamaan rakastaan niin paljon kauemmin.
Voimia teille kaikille odottajille <:

Emmic
Seuraa 
Liittynyt15.1.2011

Huomenna hän tulee meille ja hommia on paljon.
Täytyy siivota, imuroida,luututa, vaihtaa huoneen järjestystä (hänen takia, siis tietenkään ei hän ole sitä pyytänyt, mutta tykkää nukkua seinän vieressä ja ajattelin että sen hän voi tehhdä meilläkin joten päädyin sellaiseen ratkaisuun, että vaihdan sängyn paikkaa), sheivatakkin täytyy tietysti ja kaupassa pitää käydä.
Lupasin tehdä hänelle vanilijaista kuohkeeta valkosuklaa pannacottaa ja jotain muuta hyvää ruokaa. Täytyy myös lakata kynnet uudestaan. Vanha on vähän kulahtanut työ viikon aikana.
kaikkea sitä pitää tehdäkkin, mutta päivä tietysti sujuu nopeasti. (: Huominen työpäivä voi kylläkin tuntua ikuisuudelta, kun haluaa vain kotiin nopeasti laitttautumaan (:
Ja eikö tänään tule uusi cosmokin? Missäköhän välissä sitä ehdin lukasemaan :s Arggh..

Vierailija

Mun mielestä etäsuhteen parhaita päiviä(jos ei lasketa niitä, jotka viettää miehen kanssa) on päivä ennen toisen tapaamista. Se menee kamalan nopeeta, kun pitää just kaunistautua, siivota, kokata tai mun tapauksessa usein pakata koska minä matkustan meistä kahdesta paljon enemmän. On sellanen tosi energinen olo koko päivän ja jaksaa tehdä tosi paljon kaikkea:) Ainut vika on se, että ei saa unta mutta sekään ei paljon harmita!

Emmic
Seuraa 
Liittynyt15.1.2011

Jep sama ongelma. Makaa illalla vaan sängys ja miettii sitä ku nähää ja kaikkee, sillon se harmittaa mutta ei enään aamulla (: Toden totta parhaita päiviä odotuksen jälkeen. Kauheeaa kui nopeesti aika menee oikeasti :) No mutta nyt saan nukkua 7 yötä kullan vieressä <3

Gimli
Seuraa 
Liittynyt29.8.2010

Tämä nyt ei vastaa mitenkään sinun kysymykseen, sillä kysyn itse samaa :D

Mutta siis, olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä 1,5 vuotta. Siitä ensimmäisen vuoden opiskelimme samassa koulussa, samalla paikkakunnalla ja olimme onnellisia. Sitten minä lähdin 200km päähän opiskelemaan ja nyt puolen vuoden päästä tuntuu, että olemme ihan solmussa :( Tuntuu, että en tunne enää poikaystävääni. Pyörimme molemmat uusissa porukoissa ja olemme muuttuneet paljon. Ennen tiesin hänestä kaiken, mitä hän milloinkin tekee ja mitä hänellä on päällään. Nyt tiedän vain suunnilleen hänen tekemisensä. Tuntuu että olen ihan ulkona. Tietenkään vaatteet ja jokaiset tekemiset eivät ole tärkeitä asioita, mutta jotenkin on outo olo, kun en tiedä enää mitään sellaisia normaaleja asioita.

Elikkä mitä minun pitäisi tälle asialle tehdä ? :( Miten siihen voi tottua että nyt joudumme olemaan erossa ainakin 3 vuotta ja tiedän vain suurinpiirtein hänen menonsa? Sori että on vähän sekava :s

Vierailija

Minäkin seurustelin poikakaverin kanssa puolitoista vuotta ennenkuin lähdin opiskelemaan. Hän lähti vielä kauemmas, joten välimatkaa on tosiaan se 500km. Meillä ensimmäinen vuosi oli oikeastaan aika kaoottinen ja oltiin lähellä eroa. Mulla meni tosi paljon aikaa ja energiaa siihen, että aloitin opiskelut pääkaupungissa(pienen kylän kasvattina jännitin ihan sikana esim. julkisilla matkustamistakin). En ehtinyt paljoa olla koneella juttelemassa mesessä, kun taas poikakaverillani olisi ollut aikaa, koska hän piti välivuotta. Jotenkin sitten kun eka puol vuotta oli kulunut, ehdin olla enemmän koneella ja jutella hänen kanssaan. Puhuttiin myös meidän tilanteesta ja suhteesta, monena iltana ja joskus parikin kertaa viikossa. Hommattiin webkameratkin vielä:D

Voin siis antaa vain neuvoksi sen, että jutelkaa paljon(puhelimessa tai netissä). Jakakaa pienet arkisetkin asiat. En tiedä, miten voi tottua siihen ajatukseen, että joutuu olemaan pitkään erossa(mulla kestää 5 vuotta valmistua). Ensimmäisenä vuotena en itse ainakaan tottunut ja yhdessä eletyn kesäloman jälkeen oli kamalaa lähteä aloittamaan toista opiskeluvuotta. Jotenkin siihen ikävöintiin sitten tottuu vaan, itsellä ja poikakaverilla olisi molemmilla enää jäljellä reilu vuosi niin valmistuttaisiin! Nyt osaa olla jo yksin, eikä se kovin usein tunnu pahalta. Olen muutenkin päässyt tutustumaan joihinkin hänen luokkalaisiinsa ja se on ollut hyvä juttu. Ehkä sinäkin pääsisit tutustumaan näihin miehesi uusiin kavereihin? Mitä enemmän aikaa kuluu, sen vahvemmin rupeaa haaveilemaan siitä päivästä kun valmistuu ja pääsee muuttamaan kullan kanssa yhteen. Pitää vaan suunnata katse kirkkaasti tulevaisuuteen ja siihen päämäärään, mitä tavoittelee ja tehdä tavoitteen puolesta kaikkensa.

Mä en ole varma auttaako tämä, mutta kerroinpa silti omia kokemuksiani:)

Vierailija

Mullakin on etäsuhde meneillään. Oltiin seurusteltu vain 2 kuukautta ennenkun lähdin ulkomaille, nyt on 3kk yhteensä yhdeksästä takana. Meillä hoidetaan ikävää lähes jokapäiväisillä skypepuheluilla ja joskus lähetellään tekstareitakin päivän mittaan. Kyllä tätä jaksaa kun tietää että kesällä voidaan olla yhdessä taas :) Niin ja meillä tosiaan niin että näemme n. kerran kuukadessa (tai näin ainakin on päätetty yrittää toimia)jos vaan opiskelut ja opiskelijan budjetti antaa myöten.
Samaa mieltä oon Morganin kanssa siitä että kaikki pienet arkiset asiat on kiva jakaa, ja esim. iltapalaa voi syödä "yhdessä", varsinkin jos on skype ja webbikamerat. mutta kyllä muutamia unettomia öitä on tullut vietettyä ikävän ollessa suurimmillaan :/
Mun kaveripiiri on edelleen kovin skeptinen kaukosuhteiden toimivuuden suhteen, ja multa jatkuvasti udellaan että enkö oo yhtään mustasukkainen tai pelkää että se mies toilailee suomessa jotain. En pelkää, luotan mieheen ja hän luottaa myös muhun. Se on mun mielestä etäsuhteen tärkein tekijä, sen ohella että puhutaan kaikista mieltä painavista asioista
Enää pari viikkoa niin kulta tulee käymään :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat