kumppani + lähipiiri

Vierailija

Haluaisin tuohon yhteen juttuun ( http://www.cosmopolitan.fi/suhteet-ja-seksi/suhteet/art823-Kitkaa-kumppa... ) liittyen kysyä, että onko muilla samanlaisia ongelmia? ja miten ootte niistä selvinny ja muutenki miten ne on vaikuttanut teidän elämään

Kommentit (3)

Vierailija

No mulla oli ongelmia itseni ja kaikkien muiden kanssa silloin, kun söin e-pillereitä, eli ensimmäiset kolme, neljä vuotta meidän suhteesta... En halunnut tavata ihmisiä, myöskään kumppanin lähipiiriä, koska olin vainoharhainen ja kuvittelin kaikkien vihaavan minua ja puhuvan minusta pahaa selän takana.

Lisäksi yksi miehen parhaista kavereista oli sitä mieltä että pilasin kumppanini elämän ihan tyystin, joten meillä oli tavallista pahempaa kitkaa keskenämme...

Nykyään onneksi kaikki on hyvin, tunnen olevani hyvin tervetullut miehen lähipiiriin ja ollaan tosi hyviä kavereita nykyään jopa tän miehen bestiksen kanssa :D

Vierailija

No siis mulla tää alkaa olla jo ihan ahdistukseksi asti tätä "kumppani vihaa lähipiiriä ja toisin päin". Elikkä jostain tuntemattomasta syystä mieheni ei halua olla missään tekemisissä mun kavereiden, eikä etenkään mun perheen kanssa. Kavereista en tiedä mikä niissä on vikana, aina tuntuis jotain dissattavaa olevan.

Kaverihomma ei ole ahdistuksen aihe, oon hyväksyny sen et mulla omat ja sillä omat kaverinsa. Mut se, että se inhoaa mun perhettä on aika inhottavaa. Kaikki alko varmasti siitä, kun asuin viel kotona ja tilanne alko käydä aika tukalaksi mutsin kans. Mies oli kauheen vihanen kun mä olin ahdistunu ja surullinen eikä yhtää hyväksyny äitin pompottelua. (mm. viikon tapaamiskieltoja kun en menny ajois nukkumaan tms.) Eli äitihän se tyhmä oli, meinasi vahingossa katkasta kokonaan välit meihin. Nooh, se sit vihdoin älysi tilanteen ja "päästi mut menemään" eli muuttamaan yhteen tuon miehen kanssa. Viha ei siitä laantunu vaan paheni ja paheni vaan. Alussa se suostu käymään siel jonku verran, mutta sano et niiden naamat jo ärsyttää nii paljon ettei se haluu mennä sinne enkä voi pakottaa. Totta, mutta mun elämänhän se vaikeaksi teki. Porukat kokoaja kyseli että "no miksei se käy, no miksei se käy, miks se vihaa meitä ku ei olla tehty mitään." Loppujen lopuksi mulla itellä meni moneksi kuukaudeksi sukset ristiin äidin kanssa ja mieshä oli vallan tyytyväinen... kuvitteli että näinhä tätä elämää jatketaan. Ja hyvin hetken aikaa meniki, ei riidelty ja kaikki oli hienosti. Lopulta sit pikkutytöllä kuitenkin tuli äitiä ikävä ja oli helvetti taas irti.

Tähän väliin täytyy siis myöntää, etten tule mutsin kans vieläkää oikeen toimeen, mutta yritän jotenkuten. Käyn siis kahvilla pari kertaa kuukaudessa ja näin. Sen jälkee ku varovasti aloin kokeilla kepillä jäätä porukoiden kanssa, jääty tuo mun mies taas iha täysin. Sano että taas menee elämä iha pilalle jos oon niiden kanssa tekemisissä, ja aletaan taas riitelemään. Sanoin että sovitaan et käyn siel jos käyn eikä puhuta niistä ollenkaan ku sille paha mieli tulee. Tähän mennessä toiminu ihan hyvin.. kuitenki asia kalvaa mun mieltä kokoajan, koska musta on etenki FIKSUA yrittää olla vanhempiensa kanssa väleissä. Mies ei sitä ymmärrä, vaikka omaa rakastavan ja ihanan perheen joka on sille kaikki kaikessa. Musta ei oo järkevää polttaa siltoja takanaa.

Nyt kun oli puhetta kihlautumisesta ja tulevaisuudesta (seurusteltu nyt 3 vuotta ja 2 vuotta asuttu yhdessä), kysy mies että millaset meidän häät on. Arvasin heti mistä kysymys. "Ketä sinne tulee?" Minä että no lähimmät sukulaiset, molempien perheet ja näin. "Eihän?" Mä että no tottakai. Ja selitin että äitiki naimisiin mennessää kutsui oman äitinsä jonka kanssa ei ole puhunut tyyliin 20 vuoteen sovussa. Lopuksi mies sit ilmoitti ettei haluakaan mun kanssa mennä naimisiin, ei kuulema halua että sillä inhottava olo omissa häissään. Tuntu hetken et nyt lähen enkä ikinä tuu takaisin. Sen jälkeen ei olla puhuttu syvällisemmin, ja musta tuntuu ettei jätkä vieläkää älyä minkälaiset haavat muhun viilsi. Ärsyttää ku mies ei tajua, että kun meillä esimerkiksi joskus on lapsia, niin kyllä mä haluan että niillä on molemmat isovanhemmat. Ja se ei ymmärrä sitä, että niin ihana perhe ku sillä onki, niin se ei riitä mulle asti. Kaikkein pahinta tässä on se, että se ei osaa puhua mun kanssa tästä vaan sulkeutuu heti. Eikä älyä kuinka itsekäs se on.

Ja tosiaan, myös äiti on ruvennu nyt miestä inhoamaan, ei onneksi näytä sitä samalleen ku toisin päin menee, mutta kyllä mä sen naamasta tiedän. Tietenki.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat