Mitäs nyt tekisin?

Vierailija

Nyt olen puinut näitä juttuja jo yksin niin kauan, että taidan jo tarvita apua ja vinkkejä.

Olen seurustellut neljä vuotta kihlattuni kanssa ja koko sen ajan olemme asuneet erossa toisistamme hänen työnsä takia. Nyt vihdoin pääsimme muuttamaan yhteen, mutta vain jouluksi, koska tänään kultani lähti armeijaan.

Ennen meillä oli hauskaa yhdessä, rakastelimme useasti viikonloppuisin ja olimme paljon lähekkäin. Mieheni kehui minua aina nätiksi ja sanoi muitakin ihania asioita, mutta nykyään hän ei enää kehu minua, ei halua viettää aikaa kanssani, eikä mielellään edes rakastele kanssani ja silloin kun rakastelee se kestää vain alle puoli minuttia ja sen jälkeen hän vaan vetää housut jalkaan ja jatkaa omia juttujaa, välittämättä siitä, että minä vielä odottelen häntä lähelleni. Olen sanonut hänelle hänen kestävyydestä, mutta ei siitä ollut mitään apua, päin vastoin.

Riitelemme usein aivan turhasta ja hän aina yllyttää minua vaan suuttumaan enemmän ja enemmän, koska se on kuulemma niin hauskaa ja lopulta rrita loppuu siihen että hän heittää minut sängylle ja pitää paikallaan hetken, niin että en voi liikkua.

Nyt vaan kaikki on hankalaa tämän armeijan takia.. tuntuu että se oli viimeinen tikki. Minä en nimittäin luota häneen enää. Olen lukenut paljon juttuja netistä, kuinka jotkut miehet pettävän tyttöystäviään armeijassa ja iltalomilla, jos kotiin on enemmän matkaa ja se pelottaa minua, koska suhteemme on niin viileä.

Minut on raiskattu nuorempana ja silloinen poika-ystäväni petti minua, joten oli todella vaikeaa rakentaa luottamus silloin kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. Olen myös lihonnut useita kiloja ja miehestäni on tullut itsekäs ja välinpitämätön.

Halusin selvittää asiat ennen hänen armeijaan lähtöään, mutta sain vastaukseksi vai vihaisen "joojoo rakastan rakastan.." vastauksen, eikä se oikein vakuuta.

Mitä pitäisi tehdä? Rakastan häntä kovasti, mutta en vain voi luottaa häneen enää, kun ei hän anna tälle rakkaudelleni mitään vasta-kaikuakaan.. on vaan niin vaikea laske irti näin pitkän ajan jälkeen. Se tuntuu siltä, että luovuttaa ja jotenkin sitä haluaisi vaan toivoa, että toinen muuttuisi taas entiselleen.

Kuinka moni teistä on tullut petetyksi armeija-aikana? Mitä pitäisi tehdä?

Olen ihan jumissa..

Kommentit (4)

Vierailija

Mun mielestä jo toi miten kerroit miehen lopettavan teidän riitanne oli todella huolestuttavaa... Jos hän nyt jo pakottaa sut hiljenemään pitelemällä sua väkisin paikoillas sängyssä, niin vähän pelottaa, että loppuuko se väkivalta tohon vai paheneeko se. Toista ei saa satuttaa ja toi mitä sun miehes tekee on jo törkeää.

Jos miehes on pettääkseen, niin mun mielestä se ei siihen kyllä armeijaan menoa tarvitse. Kyllä pettää voi ihan hyvin muutenkin.

Näetkö sä teillä yhteistä tulevaisuutta? Uskotko sä, että miehes voi muuttua taas hyväksi ja ihanaksi? Uskotko, että saatte asiat selvitettyä puhumalla? Sinuna miettisin nyt tällaisia kysymyksiä ja tekisin päätöksiä sen perusteella. Yrittääkö vielä vai ei. Muista, että yksin et voi pitää suhdetta pystyssä, vaan miehen on haluttava myös olla mukana ja kantaa oma kortensa kekoon.

Paljon voimia sulle. Yritä jutella asiasta myös perheen ja ystävien kanssa. he tuntee paremmin sut, sun miehes ja teidän tilanteen, niin heidän on helpompi arvioida, mikä olis nyt sulle parasta.

Tsemppiä.

Vierailija

Tulee mieleen mun edellinen suhde, tosin onneksi ei ikinä ehditty muuttaa yhteen. Ja erottiin just ennen sitä miehen armeijaan lähtöä.. Munkin mies oli aluksi tosi ihana. Sit se alkoi läträämään viinan kanssa ja kaikkee. Seksiä sain kans hellyydenkipeenä vongata, et saisin jotain läheisyyttä. Se osas olla yhtenään tosi ilkee ja käytti henkistä väkivaltaa muhun ja oli jotenkin alistettu olo siinä suhteessa. Kerran esim. itkien kysyin et rakastaako se mua, se vastas et "jos sä et sitä tiedä, niin tää oli sit tässä!". Kerran alaikäisenä menin hänen luokseen viettämään uutta vuotta, ei sitten tehty mitään yhdessä kun hän halusi väkisin baariin. Jäin sit yksin itkemään ja katsomaan telkkaria..
Mäkin rakastin silloin tota miestä kovasti. Tai sit olin vaan tottunut.. Toivoin että kaikki palaisi ennalleen, mutta niin ei käynyt, kaikki paheni vaan.. :( Pelkäsin etten ikinä saa ketään toista, niin pahasti mun itsetunto oli kolhittu. Jotenkin jossain vaiheessa sisuunnuin. Tajusin, ettei mun tarvii olla mikään sylkykuppi, et ansaitsen parempaa. Tiet erosi, ja lopetin viimeisetkin haikailut kun kysyin mieheltä puhelimissa, mitä kuuluu ja hän vastas et sai just joltain. Sit napsahti ja haukuin sen ääliön, eikä sen jälkeen ollut tarvetta vastata sen kännisiin ruikutuspuheluihin.. :) Melko pian tapasin nykyisen avomieheni. Olin häkeltynyt siitä, miten huomaavainen, kiltti ja hellä hän oli mulle. Ja on vielä 5v. jälkeenkin.. :) Päätin, etten enää ikinä siedä hetkeäkään sellaista kohtelua jota jouduin vuosia kestämään.

Helppoa irrottautuminen ei tuu olemaan. Mut en usko, että miehesi yhtäkkiä tajuaisi kuinka hölmö on ja muuttuisi. Sattuu ihmeitäkin, mutta... :( Mieti millaista kohtelua haluat. Pyri olemaan onnellinen. Jos et oo nykyisessä tilanteessa / suhteessa onnellinen, tee sille jotain. Luovuttamista on se, että jäät tuleen makaamaan, eli jäät tuohon suhteeseen kärsimään. Mun kanta voi olla kova, mutta oon itse ollut samanlaisessa suhteessa. Ja jos pääsisin ajassa taaksepäin, lähtisin siitä suhteesta paljon aikaisemmin pois.

Voimia!

Vierailija

ootte ollu jo niin pitkäänkin yhdessä, että älä nyt vvielä heitä hanskoja tiskiin. Luulen että se mies kyllä sielä armeijassa huomaa kuinka ikävä sillä tulee. ja mun neuvo sulle, anna sen niemenomaan kaivata sua. Älä nyt mitenkään vetäydy, mutta anna hänen kaivata, meni siihen sit päivä, kaks viikko tai pari. ihan varmasti kaipaa jossain vaiheessa. ettekä nyt ehtiny asua melkein yhtään yhdessä ennen inttiä, niin ehkä sitä stressas intti tai jtn.

Itekkii välil ärsyttää ku haluis kuulla jtn söpöä tai ihanaa, niin sieltä tulee vaan takasin iskuna sellaista mikä kuullostaa enemmän velvollisuudelta, kun oma-aloitteiselta toiminnalta. Ittee ärsytti/ärsyttää välillä kun mies ei ota itse ota yhteyttä tai jotenkin tuntuu etäiseltä, mut silloin en anna kiusaukselle valtaa (usein ainakaan) vaan odotan.. Ja oma mies onki sanonut että armeijas on kuiteki "koko" ajan tekemistä ja koko ajan joku häärii ympärillä ettei sielä yksinkertaisesti saa omaa aikaa, niin ehkä sekin ja väsymys sit vaikuttii ihmisiin. Ite kun olen kotona, odotan ja kasvatan ikävää "yksin" niin sielä se on koko ajan muiden ihmisten keskellä.

Mut niinku sanoin, anna hänen kaivata. Ja nyt tarkoitan niin yhteyden ottamista puhelimella, kuin pussailun ja seksin "aloittamisella". Se on kuitenkin muuttanut sun kanssa just yhteen niin en usko ettei "haluais olla" sun kanssa :)

Vierailija

Välillä tuntuu, että kaikki järjestyy, kun hän kuitenkin osaa olla myös hellä ja ihana ja huomaavainen.. vasta toi valtavan kukkakimpunkin. Eikä hän ole koskaan lyönyt minua, rauhoittaa vaan siihen sängylle, koska yleensä pistän hanttiin ja olen kuitenkin kokoisekseni aika vahva.. mutta välillä tuntuu, että tästä ei tule mitään ja tekisi mieli muuttaa pois, mutta en oikein tiedä.. Eilen sain kuulla että hän on armeijassa kokonaisen vuoden ja heti tuli olo, että en enää jaksa. Mutta pakko niitä tunteita on olla ja vahvoja, kun itku ikävästä ei lopu ja eilen sen uutisen jälkeen tuntui että enää en saa edes henkeä..

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat