Vaihemasennus, alkoholi..

Vierailija

Kaikki menee hyvin, on poikaystävä, töitä.. Silti tuntuu et nykysin kaikki on v*tuillaan, kavereitakaan ei näe kun ryypätessä kun ei olla enää koulussa. Poikaystävä on valehdellut ja loukannus henkisesti pahasti, mutta vaikka siitä on aikaa, niin se sattuu joka päivä. Mutta olen vaan hiljaa, ei enää hyödytä valittaa sille kun se vaan sanoo; "en enää jaksa puhua tästä, maailma ei pyöri sun ympärilläs..."
Se tunne, et paha olo on omaa syytä, on saanut mut satuttamaan itseäni fyysisesti, eli olen viillellyt vaikka olen kohta 20 wee.. Viimeks kun tulin juomasta eikä poikaystävä ollut kotona, sain jonkin ihme kohtauksen,(Oon päättänyt että en itke, ja siitä on oikeesti pitkä aika kun puran pahaa oloa itkulla.) aloin siis itkee ihan hysteerisesti ja tein taas viiltoja käteeni, en edes tiedä helpottiko se, join yhden pullon juomaa lisää että saatoin nukahtaa. Muulloinkin, jos poikaystävä on lähtenyt baariin ja minä jään kotiin, pelkään koko ajan hänen tekevän jotakin siellä, joten otan "muutaman" lasillisen yksikseni että ei tarvitsisi ajatella sitä.
Toivottavasti ei kuulostanu angsangstilta, mietin välillä tarviinko oikeesti jtn mielialalääkkeitä tai rauhottavia.

Kommentit (2)

Vierailija

Tilanne kuulostaa pahalta, eikä poikaystäväsi kuulosta kovin hyvältä tyypiltä sinulle.. Jos sulla on paha olo sen tekemisistä, on sairasta pistää sut syyllistään ittees siitä. Olen itse saanut tuntea, mitä on, kun on satuttanut toista ja miten ne asiat on mielessä joka päivä. Sen joka on pahaa tehnyt, on vaan siedettävä toisen tunnetiloja. Olen saanut virheistäni kuulla viimeisen vuoden ajan, eikä mulla ole mun mielestä oikeutta sanoo, missä vaiheessa toisen pitäis päästä asioista yli. Tietysti jos on mahdollista että mielenterveys ei oikeesti ole tasaisella pohjalla, on mahdollista että vastoinkäymisiinkin reagoi herkemmin.. Kannattaa jutella ammattilaisen kanssa, häneltä saat toivottavasti ulkopuolisen ja järkevän näkökulman asiaan.

Vierailija

Kuulostaa tosi huolestuttavalta. Ensinnäkin sun poikaystävä ei varmastikkaa oo se paras. Suosittelisin pitämää yhteyttä kavereihin ja että näkisit niitä mahdollisimman usein. On hyvä, että jos on yksin kotona, niin voi kutsuu jonku kaverin seuraks. Pelkään että mun tilanne on menos samanlaiseks..

Oon miettiny, ku mulla on kans vähän samallaista, tai no onneks opiskelen vielä amiksessa ja sielä on kavereita, ja oon lomilla ja joskus viikonloppusin töissä. Mutta muuten vapaa ajalla mulla on oikeestaa vaa yks sellanen hyvä kaveri, mut nään sitä melkee joka päivä. Ja mulla ei oo poikaystävää, vaik miehii kyl pyörii ympärillä. Oikeestaan on vaa yks mies jonka haluun, mutten voi saada, ja oon varmaan sen takii tullu tunnevammaseks, joskus pari vuotta sitte itkin aina ku sydämmee sattu ja se helpotti, mut nykyää en ees osaa itkee, en enää jaksa itkee, ja en osaa enää rakastaa, en tunne ollenkaaa jännitystä, enkä pelkoa, ja vihaakaa en oikeestaa tunne. Se on vähänniiku ois masentunu, mut oon kuitenki aina ilonen ja osaan pitää hauskaa, tai en oikeestaa tiiä itekkää, koska se vaa saattaa näyttää siltä, välillä tuntuu et moni kakku päältä kaunis ja oon sisältä ihan kuollu.. Ja oon miettiny et tarttisin jotai hoitoo varmaa.. :/

Toivottavasti tajusit ees jotai, aika sekavasti selitetty mut kummiski :D Mut siis pelkään et mun tilanne on menos samanlaiseks, kuha pääsen tuolt koulusta työelämään ja ei oo enää nii paljon yhteyksis kavereihin ja ei oo sellasta selkeetä ns. turvaverkkoo. :(
Haluisin hakeutuu hoitoo, mut ei kukaa tajuu, koska ei tälläset asiat näy välttämättä ulospäin.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat