Miten pääsen yli suhteesta?

Vierailija

Mulla oli muutaman kuukauden ajan suhde joitakin vuosia vanhempaan mieheen, oon itse 17. Suhde oli ensimmäiseni, koin ekan kertani hänen kanssaan ja monia muita ihania hetkiä, ihastuin häneen oikeasti.
Mutta mies käytti mua, särki sydämmeni, valehteli kerta toisensa jälkeen ja petti, eikä ainoastaan mua...

Ei hän tarkoituksella tahtonut mua satuttaa ja oli pahoillaan kaikesta. Annoin uuden mahdollisuudenkin. Emme seurustelleet enää, tuskin tätä säätämistä ikinä seurusteluksi on voinut kutsua, mutta jatkoimme tapailua.
Otin sen asenteen, että katsotaan rauhassa mitä tapahtuu, odottelen että hän saa elämänsä järjestykseen ja että tuleeko tästä ikinä mitään.

Hän silti onnistui taas satuttamaan mua. Nyt kun meillä oli ensimmäinen varsinainen riita vähän aikaa sitten, emme ole puhuneet sen jälkeen. Mä pyysin häntä soittamaan jotta voisimme selvittää asiat, mutta ei ole kuulunut mitään.

Mä en jaksa odottaa, milloin hän soittaa vai soittaako ollenkaan. En voi olla ajattelematta muutakaan. Olen niin väsynyt. Olen niin rikki, itken joka päivä. Koko juttu on aiheuttanut mulle tosi paljon tuskaa jo monen kuukauden ajan. Toisella hetkellä vihaan häntä sydämmeni pohjasta, mutta sitten taas kaipaan häntä niin paljon että sattuu.

Jos tämä oli nyt tässä, en voi jättää asiaa vaan sikseen.
Haluan sanoa hänelle miltä musta tuntuu ja saada hänet tuntemaan, miten paljon oikeasti satutti. Haluaisin vaan haukkua hänet maanrakoon ja kirota sen päivän kun tapasin hänet...
Mutta onko se hyvä idea, kertoa miten paljon vihaan häntä ja kuinka kadun sitä, että tuhlasin aikaa häneen? Mitä tarkalleen ottaen sanoisin hänelle? Vai onko parempi erota siististi, pitää mölyt mahassaan, padota tunteet sisälleen?

Haluan vain, että hän ymmärtäisi miten paljon mua satutti...

Ja miten pääsen eteenpäin tämän kaiken jälkeen?

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

En ole mikään ihmissuhde-expertti, mutta kerron mitä itse tekisin. Toivottavasti se auttaa edes vähän.
Kannattaa tehdä päätös miehen unohtamisesta ja elämän jatkamisesta. Säilytä ne muistot ihanista hetkistä. Voisit puhua asiasta jollekkin läheiselle ystävälle tai kirjoittaa päiväkirjaa, se auttaa.

On hyvä erota sovussa ja yhteisymmärryksessä, mutta tunteita ei kannata padota sisälleen. Ehdota miehelle tapaamista, jossa selvitätte kaikki asiat, olipa lopputulos mikä tahansa. Ei ole hyvä erota hiljaisuudessa, jäädä odottamaan toisen soittoa. Suhtaudu eroon kuin uuteen alkuun, jätä taaksesi murheet ja jatka eteenpäin. Yksi tie on ehkä tullut päätökseen, mutta edessäsi on vielä loputtomasti löydettävissä.

Vierailija

Itse kehottaisin sua jättämään miehen omaan arvoon! Ymmärrän kyllä, että hänelläkin oli varmasti omat hyvät puolensa. Mutta ei hän sua rakastanu oikeesti. Miks muuten hän olisi valehdellut toistuvasti ja jättänyt sut? Anna ittelles aikaa ja ku aika on kypsä niin löydät paremman kundin. Nyt eron hetkillä on ehkä vaikeaa ajatella tulevaisuutta noin pitkälle, mutta aika oikeesti auttaa! Jo puolen vuoden päästä saatat ajatella, että mitä ihmettä näit kyseissä miehessä. Eikä kannata murehtia menneitä. Pää pystyyn tyttö! Saat tietysti olla surullinen, jotta tunteet ei patoutuis.. Älä kuitenkaan jää rypemään itsesäälissä. Paska jätkä, mutta tulipahan sekaannuttua- asenne päälle. : D Sinuna en puhuin enää kundille mitään. Poistasin numeron ja näin pois päin.

Vierailija

Roxy:

Kunpa voisinkin toimia noin... Mä haluaisin nimenomaan tavata kasvokkain ja keskustella rauhassa, kertoa miten pahalta musta tuntuu ja että en voi jatkaa tällä tavalla. Että meidän on joko lopetettava tai jatkettava jollain toisella tapaa.

Mutta hän ei edes soita mulle, kun pyydän, miten sitten muka voisimme tavata...

Mä olen ajatellut, että ehdottaisin hänelle, että hän soittaa sitten joku päivä, jos hän haluaa viel nähdä mua, kun on saanut asiansa järjestykseen ja mietittyä mitä haluaa elämältään. Mutta haluaisin kuitenkin selvittää asiat ja puhua hänen kanssaan ennen sitä, koska muuten tosiaan jään vain odottelemaan sitä päivää, kun hän soittaa, jos edes soittaa. Mä todella tykkäsin olla hänen kanssaan ja koko suhteesta jää aika paha maku suuhun, jos tuo riita jää viimeiseksi kontaktiksemme :(

Mitä mä teen, jos hänestä ei ole kuulunut mitään vaikka kuukaudenkaan päästä? Riidastamme on yli viikko nyt.

Vierailija

Crystall:

Ehkä jos hänestä ei kuulu mitään, pitäisi antaa vaan olla. Mutta sitten jää harmittamaan, etten saanut sanotuksi miltä musta tuntuu enkä selvitettyä asioita ja mua jää vaivaamaan, mitä oikein edes tapahtui.

Toistaiseksi annan vaan ajan kulua...

Kyllä mä tiedän, ettei hän mua rakastanut. Hän sanoi aina itsekin, että ansaitsen hyvän miehen, joka rakastaa mua. Ja että nyt tässä hänen elämäntilanteessaan emme voi seurustella, mutta ehkä myöhemmin voimme katsoa, mitä tapahtuu.

Vierailija
442

Crystall:

Ehkä jos hänestä ei kuulu mitään, pitäisi antaa vaan olla. Mutta sitten jää harmittamaan, etten saanut sanotuksi miltä musta tuntuu enkä selvitettyä asioita ja mua jää vaivaamaan, mitä oikein edes tapahtui.

Toistaiseksi annan vaan ajan kulua...

Kyllä mä tiedän, ettei hän mua rakastanut. Hän sanoi aina itsekin, että ansaitsen hyvän miehen, joka rakastaa mua. Ja että nyt tässä hänen elämäntilanteessaan emme voi seurustella, mutta ehkä myöhemmin voimme katsoa, mitä tapahtuu.

Ei kannata jäädä odottamaan tyhjiä lupauksia. Tajuun kyllä, että sä haluisit kertoo miehelle kui se satutti sua. Toisaalta vois miehen antaa luulla, että sä pärjäät hyvin. Sä tuut pärjäämäänki. : )

Vierailija

mä tiiän miltä susta tuntuu, tuo on niinku mun käsistä kirjotettua. Siitä meidän erosta on nyt 7vk ja koitan pärjäillä parhaani mukaan. Onneks suurin viha ja pettymys on alkanu jo häviään, mut ikävä on vieläki varmaan yhtä suuri

Vierailija

Sama tilanne täällä, paitsi että erosta on jo kolmisen kuukautta mutta ollaan koko aika oltu paljon tekemisissä kaveriporukalla. Oon joutunu kärsimään tsiljoona kertaa enemmän tyypin tempauksista nyt jälkikäteen mutta silti haluan pitää tän ihmisen lähipiirissä ja vaikka välillä suututtaa ja haluttais eroon koko tyypistä niin en pysty ajattelemaan mitä tekisin jos niin tapahtuis.

Vierailija
Crystall

Mikä noissa rentuissa viehettää? Naiset, te ansaitsette parempaa!

Niinpä, sen kun tietäisi...
Hän on useimmiten todella ihana ja nautin hänen seurastaan todella paljon. Silloin kun saa vain olla hänen kanssaan ja käpertyä hänen kainaloonsa, tuntuu ettei millään muulla ole väliä, kun on vaan niin hyvä olla siinä sillä hetkellä...

Ja hän viimein soitti mulle, oli pahoillaan tuosta riidasta ja pyysi anteeksi. Oli tosi huojentavaa kuulla toi. Suuttumus häntä kohtaan on mennyt taas ohi, oli mennyt jo vähän ennen kun tuo sitten soitti. Mutta nyt sitten tuntuu vielä vaikeammalta lopettaa tämä, vaikka se olisi varmaan viisainta.

Emme ole tavanneet nyt, mutta puhelimessa anteeksi pyydettyään käyttäytyi sitten vähän niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Seuraavan kerran kun nähdään niin kerron, että tilanne tuntuu välillä tosi pahalta ja jotain on muutettava... Mutta en tiedä pystynkö lopettaa tätä vielä. Nyt olisi järkevää pistää poikki, kun ollaan sovussa ja pysyä kavereina. Siihen en kyllä pysty... eikä varmaan nähtäisi enää ikinä, ei ole samat kaveriporukat tai mitään. Kaikesta huolimatta hän on myös tosi lämmin ja mielenkiintoinen persoona ja pelkäänkin menettäväni hänet kokonaan, jos erotaan. Enkä tiedä, pystysinkö olla vain kaveri.

Mun tekisi mieli vaan laittaa aivot narikkaan ja ottaa tilanne rennosti, nähdä häntä aina joskus ja nauttia niistä hetkistä ja sitten tulevaisuudessa voisi katsella, mitä tapahtuu, jos mitään tapahtuu. Näin luulin tekeväni jo aikaisemmin, mutta tuon riidan takia meni jotenkin pakka sekaisin. Ja mulla on pelko, että tulen käytetyksi ja jätetyksi. Pelkään luottaa häneen, mutta on yksinkertaisesti luotettava, jos tätä jatkaa.
Ehkä pitäisi ehdottaa sitä, ettei nähdä ennen kuin hän saa oman elämänsä järjestykseen (siinä on järjestelemistä syystä ja toisesta...), mutta sekin tuntuu niin pirun vaikealta...

Miten järki sanookin aina ihan muuta kuin tunteet?
No, mitään päätöstä en nyt tee, ennen kun mä oon puhunut hänen kanssaan kunnolla kasvotusten.

Todella paljon voimia muille joko eroa miettiville tai erosta selviäville!!

Vierailija

Olen ollut samassa tilanteessa. Ystävät haukkuvat idiootiksi :)

Ei, vaan tämä mies vaan tuntuu Siltä Oikealta! Mitä voin sanoa? Järki huutaa että juokse ja lujaa! Mutta se ei tunnu minusta oikealta.. Ehkä mielummin otan sen riskin että olen taas särkynyt ja itken kuukauksia, kuin päästän sen mahdollisuuden menemään että hän ehkä mahdollisesti voisi olla elämäni mies!!

Vierailija

Sussuw_:

Toi sun teksti vois osittain olla ihan mun suusta. Voimia sullekin tuohon tilanteeseen, toivottavassti "kesyttäminen" onnistuu!

Munkin ystäväni tosiaan patistivat unohtamaan koko tyypin, mutta siihen en vaan pysty, ainakaan nyt...

Mä en kyllä vielä sanoisi, että hän on elämäni mies, mutta ainakin mies jonka lähellä haluan NYT olla ja josta välitän todella.
Enkä mä tiedä, tuleeko tästä mitään vakavampaa ikinä ja meilläkin on lähinnä seksisuhde ollut nyt jonkin aikaa. Olisin tyytyväinen tähän ja muuta emme voikaan olla tässä vaiheessa, mutta pelkään olevani hänelle pelkkä helppo pano ja seksilelu, jota käyttää kunnes kyllästyy ja jättää. En halua että hän käyttää mua vain tyydyttääkseen tarpeensa, vaan tapailee mua koska välittää musta ja nauttii olla nimenomaan mun kanssa.

Olen tosiaan yrittänyt antaa hänelle aikaa ja tilaa ja niin täytyy muistaa tehdä myös tulevaisuudessa. Hänkin on välillä haluton puhumaan enkä ole siksi usein olekaan tuonut kaikkia mieltä vaivaavia asioita esille. Mutta nyt yritän varovasti kertoa, miltä musta tuntuu. Ehkä hän sitten ymmärtäisi käytöstäni paremmin. Monesti kun olen surullinen ja pettynyt, hän luulee että olen suuttunut hänelle.

Kunpa mä tietäisin leikkiikö hän vaan mun kanssa vai pitääkö ja välittääkö hän musta. Hän kyllä usein tuntuu välittävän. Hän kysyy aina mikä on hätänä, jos huomaa ettei kaikki ole kunnossa. Hän on sanonut, ettei halua satuttaa mua - siitä jotain ongelmia onkin tullut, kun on jättänyt kertomatta asioita ja valehdellut, koska on pelännyt totuuden satuttavan mua. Mutta enpä tiedä...
Tää tilanne on tosi vaikea, mutta tuntuisi väärältä lopettaa tämä.

Vierailija

Sussuw_:

Tää nyt saattaa kuulostaa ulkopuoliseen korviin todella pahalta, mutta kyllä, miehellä on takanaan pitkä suhde. No, sanotaan se nyt sitten: hän elää avioliitossa tällä hetkellä, mutta on eroamassa.
Mä tiedän ettei tämä ole oikein ja mulla on huono omatunto... Toivon ettei kukaan nyt ryntäis tänne heti tuomitsemaan ja moralisoimaan, kun tuntuu tarpeeksi pahalta muutenkin.
Mä en muutamaan ekaan kuukauteen tiennyt tästä, enkä olis häneen sekaantunut, jos olisin tiennyt, enkä jatkais tätä, ellei hän sanoisi eroavansa.

Sekin vaivaa mieltä, että aikooko hän todella erota, kuten väittää (avioliitossa ollut jo ennen tätä ongelmia) vai haluaako vaan pientä piristystä arkielämäänsä. Uskon kuitenkin, että hän haluaa erota ja aikoo tehdä sen. Se, mitä hän musta haluaa, onkin sitten epäselvää.

Avioero ei tule tapahtumaan sormia napsauttamalla ja sen jälkeen mies varmasti tarvitsee aikaa ja tilaa selvitellä mitä oikein haluaa elämältään. Mies on sanonut, että sitä ennen meillä ei voi olla tämän enempää ja se on mulle ok. En tiedä itsekään, haluanko tämän enempää, sitten jos se joskus on mahdollista.
Mulle riittäisi vaan se, että voin viettää aikaa hänen kanssaan. Mutta ongelmana, ettei hänellä tunnu olevan aikaa mulle kuin kerran pari kuukaudessa. Niin no hän tosiaan on vielä naimisissa...

Tää koko homma on monen mielestä varmaan ihan tuhoon tuomittu.

Vierailija

442

Tuohan selittää jo paljon! Omalla miehellä on takanaan 4 vuoden suhde. Mies on kertonut joskus että ero otti todella koville, hän oli luullut että olisi ollut kyseisen naisen kanssa loppu elämän. Mieheni on 26 vuotta, ja minä siis 18.

Minunkaan miehellä ei tunnu olevan aikaa minulle. Vain se 1 kerta/viikko ja sekin on vain pari tuntia :( Mutta toisaalta, hän keskittyy uraansa täysillä ja hänellä on harrastukia.. Olen huomannut että hän on välillä todella kireä, stressaantunut ja uupunut. Jos hän ei tee mitään niin hän nukkuu... Ymmärrän siksi hyvin että mies ei vain yksinkertaisesti jaksa nähdä minua. Jospa sama pätee sinun mieheesi? varmasti eron keskellä on paljon stressiä, ja silloin ei vain jaksa.

Minullekin on vielä hämärän peitossä mitä tämä mies sitten oikeastaan haluaa. Hän sanoo että ei vakavaa/seurustelua. Hän sanoo olevansa täysin tunteeton ja kylmä.. Mutta kuitenkin, hänen sanansa ja tekonsa eivät välillä mene yhteen. Mutta minulle riittää juuri nyt että saan välillä käpertyä hänen kainaloonsa, ja tuntea sen kun hänen kädet ovat ympärilläni...

Ero on aina vaikea, ja voi kestää pitkään tehdä semmoinen päätös ja toteuttaa se.
Muutos tapahtuu vaihettain, pitää jättää jotain vanhaa tuttua pohjalle mihin nojata. Jos muuttaa kaiken kerralla, hukkaa samalla itsensä.

Parastahan tietenki on puhua miehen kanssa, jos hän siihen pystyy.. Omalla kohdalla se että kerroin kuinka minuun sattuu ajoi miehen pois (mutta hän palasi 2kk jälkeen).. En kuitenkaan koskaan ole katunut sitä että kerroin kuinka minuun oikeasti sattu! Silloin en tiennyt mitä enään tehdä, ja miehen kanssa tulimme siihen päätökseen että oli pakko päästää irti.. Joskus koko suhde vaan menee täysin raiteilta, ja sitä on mahdotonta korjata..

Suhde on kuin juomalasi, jokainen riita yksi pisara lisää siihen. Vesi aina haihtuu aijan myötä eli jos kaikki on tasapainossa, lasin vesimäärä ei muutu, sillä pisara joka tulee ehtii haihtua ennen uutta. Jos kuitenkin riitoja on enemmän kun hyviä hetkiä, saattaa lasi lopulta täyttyä ja sitten kaatua.

Vierailija

Hänkin oli kuulemma todella rakastunut vaimoonsa. Ja varmasti oletti sen kestävän lopun ikäänsä, kun avioituivatkin. He menivät aika nopeasti naimisiin ja sitten mies huomasi jossain vaiheessa, ettei rakastakaan. Kai se ei sitten ollutkaan sellaista kun oli kuvitellut. Ja hän alkoi sitten pettää.

Sitten hän tajusi katsoa peiliin ja ettei voi jatkaa samalla tavalla.
Mä en tiedä mikä tilanne on nyt, että tietääkö vaimo eron olevan tulossa tai tietääkö, että mies pettää (mutta heidän avioliitossaan on tosiaan ollut ongelmia aiemminkin), mutta yhdessä vaiheessa ei ainakaan tiennyt, että sillä hetkellä pettää. Miehen on sanonut että haluaa saada ennen eroa omat työ- ja opiskeluhommansa kuntoon, että taloudellinenkin puoli olis kunnossa, jotta voi aloittaa sitten "puhtaalta pöydältä".
Ja jo siinä yksinään on varmasti miettimistä, miten hoitaa ero mahdollisimman kivuttomasti. Hän ei haluaisi satuttaa vaimoaan, mutta mahdotonta tuollaista on satuttamatta kertoa.

Ymmärrän että tää tilanne on tosi vaikea miehellekin ja vaikka monet näkeekin hänet varmaan ainoastaan tunteettomana pettäjäluuserina, sitä hän ei kuitenkaan ole. Ehkä mä olen naiivi, mutta mä en usko että hän oikeasti on paha (tosi harva on oikeasti), hän on hyvä ihminen, joka on vaan kadottanut itsensä.

Hänellä on tosiaan työt ja opiskelut. Hän usein valitteleekin olevansa tosi väsynyt. Ja ymmärrän, jos hän haluaa nähdä kavereitaankin. Ehkä hän sitten ei tosiaan oikeasti ehdi nähdä tai on niin väsynyt, ettei vaan jaksa. Eikä siinä olisi yhtään mitään, jos näin on oikeasti, mutta välillä vaan iskee ahdistus siitä, että näkee mielummin jotain muuta/muita ja olen vain varasijalla. Tai sitten muuten vaan käyttää mua silloin kun huvittaa. Aina kirpaisee, jos hän ei vastaa tekstiviestiini (en ole todellakaan koko ajan tekstaamassa hänelle) tai peruu tapaamisemme.

No kuitenkin, mies soitti äsken ja nyt on paljon rauhallisempi olo. En alkanut avautua että miltä musta tuntuu, mutta itkua en taas voinut pidätellä ja tuntui että hänkin tajusi että mua sattuu. Hän ei tälläkään viikolla voi nähdä mua ja mun oli pakko kysyä, että eikö hänellä oikeasti ole aikaa vai eikö hänellä ole vaan aikaa mulle. Selitti sitten, miten hänellä ei oikeasti ole aikaa ja kyllä mä sen ymmärrän. Jos hän vaan puhuu totta.
Kysyessäni miksi hän haluaa edes nähdä mua, hän vastasi pitävänsä musta todella paljon...

Kun vaan myös tarkottaisi sitä todella, se riittäisi. Mua vaan pelottaa luottaa häneen, koska hän on valehdellut mulle paljon aikaisemmin. Hän vakuuttaa olevansa nyt rehellinen mun kanssa.
Ja voi niinpä, mullekin riittää nyt, kun saan vaan olla hänen lähellään, vaikkakaan en valitettavasti kovin usein. Tässä lähiaikoina oli ensimmäisen kerran mahdollisuus nukkua hänen kanssa koko yö, oli niin ihanaa vaan olla siinä hänen vieressään.

Mutta on siis annettava aikaa, aikaa ja aikaa... Odottelen nyt rauhassa, milloin hän itse taas soittaa, toivottavasti viimeistään ensi viikolla. Jo se, että hän soittaa mulle, helpottaa tosi paljon, vaikka emme näkisikään.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat