tapailu

Vierailija

Hei kaikille!

Eräs asia on vaivannut minua viime päivinä kuumeisesti, ja jotenkin tuntuu että jollekin muulle tästä puhuminen helpottaisi oloani.

Olen nyt seurustellut noin 3-4 kuukautta. Tapasin nykyisen tyttöystäväni puoli vuotta sitten. Alussa tapailimme satunnaisesti ja pikkuhiljaa etenimme jo siihen vaiheeseen, että yhdessäolo oli viikoittaista ja teimme paljon asioita yhdessä.

Olen nyt totaalisen rakastunut tähän tyttöön ja pakko myöntää, että suhde tuntuu todella hyvältä. Ehkä juuri johtuen tästä hyvänolontunteesta minua on alkanut harmittaa "suhteemme" alkuaika ja aika jolloin tapailimme. Ennen kuin tapasin nykyisen tyttöystäväni olin aika pitkään elänyt melko huoletonta sinkkuelämää ja lähestulkoon hyppinyt ns. "kukasta kukkaan". Hävettää myöntää, mutta johtuen aikaisemman monivuotisen suhteeni ikävästä lopusta, olin päättänyt ottaa kaiken irti poikamiehenä olemisesta ja kulutin erittäin paljon aikaa viihteellä ja tapailin useita eri naisia. Nautin aika paljon siitä, että sai olla villi ja vapaa ja elää eri tavalla kuin aikaisemmat useat vuodet. Kaipa se oli myös tietyllä tavalla oma tapani käsitellä tapahtunutta eroa ja jätetyksi tulemista.

Kun tapasimme nykyisen tyttöystäväni kanssa, en ensin ajatellut, että siitä varsinaisesti tulisi mitään. Hävettää myöntää, mutta luulin ensin että tästä tuskin kumpuaa mitään yhtä kahvittelua enempää. Olin juuri sitä ennen lopettanut erään toisen tytön tapailun, koska huomasin että kyseinen henkilö ei vain ollut minulle oikea. Sama skenaario oli toistunut aika monta kertaa aikasemminkin.

Kuten sanoin, käytyämme ensitreffeillä en oikein uskonut, että näkisimme enää. Päädyimme kuitenkin näkemään vielä uudelleen ja pikkuhiljaa aloimme tapailemaan (kävimme kahvilla jne). Kun tätä tapailua oli kulunut noin kuukausi tapasin eräissä juhlissa tytön jonka kanssa vietin illan kuluessa aikaa. Ilta päättyi siihen, että pussasimme hänen lähtiessä kotiin.Oli puhetta että tapaisimme seuraavana päivänä eräissä toisissa juhlissa, mutta tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut ja mitään muuta ei oikeastaan koskaan sitten tapahtunutkaan. En silloin tuota asiaa koommin ajatellut, mutta se nousi muutama päivä sitten äkillisesti mieleeni.

Olen nyt ryhtynyt pohtimaan omaa toimintaani tuolloin. Minua hävettää ja tuntuu, että olisin pettänyt nykyistä tyttöystävääni. Emme olleet tuolloin puhuneet mitään seurustelusta, mutta olimme toisaalta tapailleet jo noin kuukauden verran. Oma asenteeni oli kuitenkin tuolloin aivan samanlainen riippumatta siitä, että olin jo tavannut jonkun toisen henkilön. Pidin itseäni rehellisesti ottaen sinkkuna edelleen, sillä olin niin tottunut satunnaiseen tapailuun, ja en tiedä etsinkö oikeastaan edes mitään muuta.

Nyt minua häiritsee jatkuvasti ajatus siitä, että olenko ollut tuolloin epärehellinen ja missä oikeastaan kulkee tapailun ja seurustelun raja. Tuskinpa sellaista on määritetty, mutta juuri nyt tuntuu että tuolloin olen kulkenut ainakin omassa päässäni ihan ihme reittejä.

Kun olimme tapailleet noin 3 kuukautta puhuimme jatkosta ja totesimme, että molemmista tuntuu todella hyvältä. En tiedä olisiko hän ollut valmis seurusteluun jo aikaisemmin, mutta itse koen että johtuen aikaisemmasta suhteestani olin hieman varovaisempi ja pidän jollain tavalla "takaporttia" auki sen varalta, että en tuntisikaan niin vahvasti. Ajan myötä huomasin kuitenkin, että tässä on kyllä kaikki eväät seurusteluun ja parisuhteeseen. Tuolloin päätimme, että alamme seurustelemaan. Kunnioitan tätä suhdetta, ja en halua ketään muuta kuin hänet. Kun seurustelen, seurustelen sitten 100 prosenttisesti, ja minusta se on suhde jolloin ei muita saa olla.

Tällä hetkellä minua harmittaa melkoisesti oma taustani ja aikaisemman eroni jälkeinen hurvittelujakso jolloin varmasti pahoitin melko monen ihmisen mielen.Tämä harmitti sen verran paljon, että kerroin hänelle siitä millä tavalla suhteestamme ajattelin tapailumme alkuaikoina. Hän ei kuitenkaan minua tästä syyllistänyt. Luulen, että hän on kanssani samoilla linjoilla siitä, että seurustelusta puhutaan silloin kun siitä yhdessä sovitaan. Olen nyt sitoutunut 100 prosenttisesti tähän suhteeseen ja haluan todella paljon, että se toimisi. En vain tajua miksi piinaan itseäni tällä ajatuksella....

Kommentit (2)

Anuski
Seuraa 
Liittynyt12.10.2010

Näin ensiksi voisi todeta että onpa hyvä että oikeasti näin huomaavaisia miehiä on olemassa :)

Ja sitten, ajatuksiaan ei aina voi hallita. Joskus asiat piinaa mieltä vaikka voisi toivottaa ne hevon kuuseen. Mutta hyvä että olet tyttöystäväsi kanssa asiasta jutellut, ja kertonut miten olet elämääsi elänyt sinkkuna. Voisi ainakin kuvitella että nämä ajat ovat sinulla sitten ohitse.

Oletko kertonut tyttöystävällesi kaikki nämä asiat mitkä nyt tänne kirjoitit? Voithan sinä muutenkin jutella hänelle että nämä asiat pyörii mielessäs. Vapaata keskustelua vaan tästäkin asiasta :) Kuitenkaan mitään väärin tyttöystävääsi kohtaan et ole tehnyt.

Vierailija

On hyvä, että mietit asiaa, mutta ei kannata liikaa jäädä kuitenkaan murehtimaan menneitä. Kliseisesti sanottuna tärkeintä on, että oppii virheistään, eikä toista niitä.

Tarkoitan tällä sitä, että ei se ehkä kaikista huomaavaisinta tai kunnioittavinta ole olla suukontaktissa muiden kanssa silloin kun tapailee yhtä, mutta ei sitä kyllä voi pettämisenäkään pitää, ellei ole sovittu, että muita ei tapailla samaan aikaan.

Ja tämä on hyvin ristiriitainen neuvo, josta moni on varmasti eri mieltä, mutta itse en ehkä kertoisi myöskään tyttöystävällesi tuosta pususta. Riittänee, että hän tietää, kuinka ylipäätään asennoiduit asiaan silloin. Suukosta kertominen luultavasti vain saisi hänet loukkaantumaan ja/tai epäilemään luotettavuuttasi, mihin ei ole aihetta todellisuudessa, kerta olet oikeasti sitoutunut häneen nyt.

Sitten jos suukko alkaa vakavasti vaivata mieltäsi ja pohdinta alkaa haitata parisuhdettasi joko suoraan tai välillisesti käytöksesi kautta, olisi varmasti parempi kertoa asiasta, ettei tyttöystäväsi kuvittele, että olet kyllästynyt suhteeseen tai että hänessä on jotain "vikaa".

Toisaalta, poikaystäväni tunnusti minulle tehneensä jotain yhteisten pelisääntöjemme vastaista erään bileillan jatkoilla, mutta en ole hänelle katkera siitä tai luota häneen yhtään vähempää, vaikka olinkin aluksi hieman loukkaantunut. Eli mieltä painavien tekojen kertominen ei välttämättä johda huonoihin seurauksiin. Sinä itse tunnet tyttöystäväsi parhaiten ja tiedät, kannattaako riskeerata ja huojentaa mieltään kertomalla vai onko parempi itsekseen päästä yli asiasta.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat