3 vuotta yhdessä - ero?

Vierailija

tiedän, että ero on meille oikea päätös. silti tuntuu helvetin väärältä. nähdä miten toinen kärsii, itkee ja sanoo kuinka elämältä lähtee pohja.

mä kaipaisin nyt ulkopuolisilta apua. mielipiteitä oikeastaan.

näin alkuun voisin kertoa vähän mun ja (ex)poikaystväni historiaa. ollaan siis seurustelu aikalailla tasan 3 vuotta. asuttu yhdessä melkein koko sen ajan. meillä on ollut tosi vuoristoratainen suhde. alkuaikoina oli pettämistä ja muuta luottamuspulaa. kaikesta ollaan kuitenkin selvitty ja ollaan myös eletty ihania aikoja. ollaan molemmat hyvin äkkipikaisia ja temperamenttisia ja tämän vuoksi riidellään, sekä rakastetaan hyvin voimakkaasti. kaikki tunnetilat käydään läpi tosi voimakkaina.

viime vuosi on ollut meille jotenkin todella rankka. ollaan erottu monta kertaa, mutta aina palattu yhteen. erot on kestäneet tunneista muutamiin vuorokausiin. kuitenkin vain kerran ollaan erottu niin, että toinen muutti pois, mutta kuitenkin palasi takaisin muutaman viikon jälkeen. ja elämä taas oli hetken ihanaa, niin kuin aina eron jälkeen yhteenpalatessa. hetken menee ihanasti, ja kohta huomataan, että ollaan taas siinä samassa oravanpyörässä, vanhat ongelmat palaa taas esiin.

mitä ne ongelmat sitten on?
miehen ja minun erilaiset elämänarvot, esimerkiksi.
tähän selvennykseksi, että ollaan molemmat vähän yli parikymppisiä. tässä vaiheessa alkaa "löytämään" oman itsensä ja tulevaisuuden haaveet. ja ne ei meillä ole samat.

mies on ikuinen lapsi. se haluaa ryypätä ja rellestää. ja mä en käytä alkoholia lähes ollenkaan. siinä jo suuri ero. en kestä sitä, että mies on joka ikinen viikonloppu ryyppäämässä - ja tähän ei voi todellakaan sanoa, että kohtuudella, se on kaukana kohtuudesta. ryyppäämistä, pilven polttoa, eikä tulla edes kotiin yöksi. usein puhelinkin on kiinni eikä siihen saada mitään yhteyttä.

mä olen henkisesti valmistautunut eroon jo noin vuoden verran. välissä on ollut kausia, kun olen ollut sitä mieltä, että kyllä meillä saattaakin olla yhteinen tulevaisuus (tällöin mies on yleensä tsempannut oiken kunnolla ja käyttäytynyt hyvin). mä olen kuitenkin niin kyllästynyt tähän tilanteeseen, en tiedä miten pääsen pois.

musta tuntuu, että en pääse tästä mitenkään pois. mies on tosi kova manipuloimaan, välillä oon miettinyt narsististakin luonnehäiriötä hänellä. ei nää omia virheitään, syyttelee aina muita, aggressiivista käytöstä kun hermostuu...

miten pääsen tästä pois?
etsimällä oma asunto, silläkö se helpottuu?

jollain tavalla kuitenkin välitän siitä ihmisestä ihan helvetin paljon. ei se ole niin helppoa vaan lähteä, näiden kaikkien vuosien jälkeen, tosta noin vain.
en kestä sitä ikävää niistä hyvistä hetkistä joita meillä on ollut. mitä jos ahdistun ja jään yksin?

ennen meidän parisuhdetta mulla oli aika hyvä itsetunto. suhteen aikana se kuitenkin alkoi hipomaan ihan pohjalukemia. viimeaikoina, olen kuitenkin yrittänyt tehdä kaikkeni, jotta saisin itsetuntoni nousemaan. en ole ruma, en lihava, ja läheiseni usein ihmettelevätkin, miten mulla voi olla niin huono itsetunto.

viimekuukauden aikana ollaan erottu/puhuttu erosta oikeasti jokaviikko. viimeviikolla, mutta kumpikaan ei tehnyt asialle mitään ja huomattiin yhtäkkiä käyttäytyvämme kuin pariskunto. avopari. ja eilen se kävi taas. mua suorastaan vitutti miehet käytös, koko viikon pitänyt hapanta naamaa yllä. eikä innostu mistään. riitaa tulee kaikesta, jopa ostoslistan tekemisestä. lopulta se menee niin, että mies lähtee ovet paukkuen yksin kauppaan. (riita lähti niinkin naurettavasti asiasta, kuin että onko kananmunien osto nyt säätäessä välttämätöntä vai ei).

mä en jaksa enää.
en ole jaksanut moneen, moneen kuukauteen.

vuosi sitten jaksoin vielä itkeä viikonloppuisin, kun mies lähti ryyppäämään, olin silloin tosi läheisriippuvainen huonon itsetuntoni takia. pitkään aikaan en ole jaksanut enää edes välittää. ei se sieltä kuitenkaan himaan tule ennen baarin sulkeutumista, hyvä jos tulee kotiin ollenkaan. siihen nykyään aina varauduin.
nykyään en enää edes soittele sen perään. mulla on mennyt usko yrittämiseen. jos toinen ei yritä, turhaan mäkään silloin yritän.

meidän suhteen aikana mä olen jättänyt miehen/uhkaillut erolla useita, useita kertoja. niin monia kertoja. mies on vain kerran sanonut, että meidän pitäisi erota. silloinkin löysin seuraavana aamuna sen puhelimesta viestin toiselta naiselta. näitä tapauksia on ollut ennenkin, mutta mies osaa jotenkin "hurmiollaan" puolustaa itseään ja väittää, että he ovat pelkkiä kavereita/mitään ei ole tapahdunut.

mun naisenvaistoni sanoo silti, että mulle ei olla rehellisiä.

eilen ennen nukkumaanmenoa se tapahtui taas. mä sanoin, että NYT me erotaa ja tehdään tästä loppu. mies tajusi itsekin, ettei tästä tule enää mitään. se itki ja sillä oli paha olla, se ei pystynyt käsittää että kaikki loppuu.

mä pysyin ensimmäistä kertaa tosi vahvana. nielin kyyneleet ja olin helvetin itsevarmana päätökseni takana.

nyt alkaa sitten älytön kämppärumba ja tavaroiden jako. miten tästä selviää?
mitä jos iskee taas niin kova ikävä, että luovutan, palaan sen luokse?
mitä jos se osaa taas manipuloida mut niin, että palataan taas yhteen?

miten elämä sujuu saman katon alla exän kanssa? joudutaan kuitenkin jonkun aikaa vielä asumaan yhdessä.

miten osataan yhtäkkiä ollakin vain kavereita?

kaipaisin kovasti nyt vertaistukea ja muiden kokemuksia samankalataisista suhteista.

kiitos.

Kommentit (12)

Vierailija

Halusin vastata sun viestiin koska mun paras kaverini on ollut täysin samanlaisessa tilanteessa, ja mä olen joutunut seuraamaan vierestä. Ne oli ensin yhdessä pari vuotta, joista jälkimmäisen ajan mies ryyppäsi kaikki viikonloput ja joutui joka ikinen kerta tappeluihin. Ne eros sata kertaa ja palas takas yhteen aina. Tää rumba loppui vasta vuosi sitten.

"Nyt alkaa sitten älytön kämppärumba ja tavaroiden jako. miten tästä selviää?"

Kyllä siitä selviää. Pyydät vaikka jotain vanhempaa tulemaan teidän kanssa jakamaan tavaroita ja valvomaan, ettette vain luovuta ja palaa taas takas yhteen. Itse suosittelisin, että jos vain mahdollista, niin muutat ihan heti vaikka takas vanhempies luo tai vaikka ystävän tai sukulaisen luo. Kun teillä on tuollainen, noin vaikea historia takana, ei yhdessäasumisesta tule varmasti mitään. Lähdet heti (tai mies lähtee, miten sovittekin) ja palaatte takaisin saman katon alle vain ja ainoastaan varsinaista muuttoa varten, kun jommallekummalle on jo löytynyt uusi asunto.

"Mitä jos iskee taas niin kova ikävä, että luovutan, palaan sen luokse?"

Silloin sä kaivat esiin ton tekstin, jonka kirjoitit. Luet sen läpi ja muistat, miksi kaikki tapahtui ja miksi et todellakaan halua tuhlata elämääs samanlaiseen rumbaan enää minuuttiakaan. Ero tekee helvetin kipeetä, mutta vielä enemmän itseäs satutat, jos annat tuollaisen vielä jatkua. Puhu perhees kanssa ja kaikkien, kehen luotat. Heiltä saat tukea ja ulkopuolisten apua ja viisautta heikkoinakin hetkinä.

"Mitä jos se osaa taas manipuloida mut niin, että palataan taas yhteen?"

Sä olet nyt aikuinen nainen ja sun on osattava pitää itsestäs huoli niin, ettette palaa enää yhteen. Oot nähny ne manipuloinnit niin monta kertaa, että tunnistat ne kyllä ja tiedät, että ne on silkkaa paskapuhetta.

Mun ystävän oli vaikeaa päästää pojasta irti koska hän pelkäsi, että poika jää yksin. Kauan aikaa he yrittivät olla vain ystäviä, mutta joka kerta meni metsään. He eivät pystyneet pitämään suhdettaan kaveritasolla, vaan palasivat aina yhteen. Vasta nyt, kun pitkä pitkä aika on kulunut, he voivat olla edes jotenkin tekemisissä keskenään. Siksi suosittelisin sinullekin, että päästät nyt irti ihan toden teolla ettekä edes yritä olla kavereita vähään aikaan. Ette ole yksinkertaisesti missään tekemisissä keskenänne. Tässä asiassa tarvitset jälleen perheen ja ystävien tukea.

Toivottavasti tästä oli apua. Muista, että ero on vaikeaa, mutta se sentään loppuu joskus. Jos jäät tekemisiin exäs kanssa, kaikki tuska ja vaikeudet vain jatkuvat ja jatkuvat. Et varmasti halua viettää hänen kanssaan loppuelämääsi. Lähde siis heti ja pysy päätöksessäs.

Tsemppiä.

Vierailija

Sanoisin, että eroamisen vaikeus tarkoittaa, että on välttämätöntä erota. Mun mielestä toimivaan suhteeseen täytyy kuulua vapaus arvioida suhdetta ja jos tarvetta on, pitää siinä taukoja niin kauan kun se tuntuu välttämättömältä - myös niin, että tauosta tuleekin se tila, joka toimii paremmin eli muodostuu pysyväksi.

Jos parisuhteessa ruvetaan joustamaan tärkeissä periaatteissa ja mennään sieltä mistä aita on matalin, seurauksena on pian se, että kumpikaan osapuoli ei osaa arvostaa suhdetta. Omia ja toisen tunteita tulee pystyä kunnioittamaan, hyvä itsetunto on juuri sitä, ja hyvässä parisuhteessa kummallakin on siihen täysi vapaus ja oikeus.

Näyttää siltä, että tässä tapauksessa mies on jäänyt riippuvaiseksi omasta vanhasta elämäntavastaan ja kaveripiiristään, ja sinä miehestä. Riippuvuussuhde ei ole koskaan toimiva suhde. Yksinkertaisesti paras tapa päästä siitä eroon on ottaa ero suhteesta, jotta miehesi voi tehdä valinnan sinun ja vanhan elämäntapansa välillä. Ehkä hän ei valintaa pysty tekemään ja suhde päättyy siihen, mutta niin se päättyisi muutenkin - ja sitä tuskallisemmin seurauksin mitä pidemmälle siinä yrittää antaa periksi.

Vierailija

kiitos teille asiallisista vastauksista!

olen edelleen sitä mieltä, että tässä ei ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin erota. etsiä omat asunnot ja jatkaa elämää erilleen.

onneksi minulla on ihana ja tukeva perhe ja ystäviä. ilman niitä tämä ei olisi näinkään helppoa.

asiaa helpottaa huomattavasti myös se, että mies on yhtä tosissaan asian kanssa. eilen vielä epäilin, että se keksisi jotain "kostoksi" siitä, että haluan eron hänestä. tänään se kuitenkin kertoi, että on jo vilkkaasti katellut itselleen asuntoa. hyvä niin.

haaveilen jo ihanasta uudesta elämästäni! haluan sen vanhan minäni takaisin! itsevarman nuoren naisen, joka oli vahva ja selvisi yksinkin.
nyt ei muuta kuin asuntohakemuksia liikkeelle... tuntuu vain että tällä hetkellä vuokra-asuntojen saanti on jotenkin aivan mahdottomuus... nyt on päässyt niin helpolla, kun on jakanut asunnon vuokran jonkun toisen kanssa.

mutta kaikesta selviää, uskon siihen.
olen jo voiton puolella.

mulle on tullut jo se vaihe miestä kohtaan, että fyysinen kosketus kuvottaa... mietin vain kaikkia niitä valheita ja pettämisiä, ryyppyreissuja ja muita juttuja... eipä ainakaan tule kyseistä henkilöä ikävä kun niitä ajattelee!

kiitos teille vielä vastauksista :)

Vierailija

Musta toi kuulostaa ihan siltä, et miehelle on jääny päälle se baarivaihde. Mun mielest olis tosi kiva käydä vaikka yhdessä baarissa tai jossain ravintolas syömäs jne. Mä en ainakaan sietäis tommosta baareilua!

Vierailija

moikka.
ajattelin tulla kertomaan vähän, että mikä tilanne on tällä hetkellä.

heti päällimmäinen fiilis on aivan taivaallisen vapautunut. tuntuu, että olisin jo jollain tapaa päässyt siitä manipuloinnista irti. tämä saattaa johtua kyllä siitä, että olen miettinyt eroa jo vuoden ja henkisesti valmistautunut siihen jo pitkään. vasta nyt olen päässyt ensimmäistä kertaa kokonaan riippuvuudestani eroon. tuntuu ihana vapauttavalta, ettei tarvi enää olla riippuvainen toisesta.

olin jossain vaiheessa suhdettamme hyvin läheisriippuvainen ja omistushaluinen. epäilin kaikkea, mitä mies teki. epäilin aina, että se valehtelee. niin varmaan kyllä tekikin. uskon siihen edelleenkin.

mulla oli kamala tarve miellyttää häntä. tein aina kaiken niinkuin arvelin hänen haluavan. muuten olisin hermostuttanut hänet ja riita olisi syntynyt. pahimmissa tapauksissa pelkäsin, että se lyö.
se on siis lyönytkin. kuristanut, heitellyt lattiaa päin, sängylle, puristanut kärivarsista sanen aikaan hirvittävät pitkäaikaiset mustelmat.

oon lueskelut juttuja narsisteista yms. jo pitkään. ja oon tullut siihen tulokseen, että oon elänyt/elän narsistin kanssa.
jokaikinen juttu viittaa siihen.

vasta nyt tällä viikolla, kun julistin eron lopulliseksi ja olen etsinyt ahkerasti omaa asuntoa, olen uskaltanut olla juuri sitä mitä minä itse haluan olla.

mä en enää pelkää sitä. mä oon päässyt siitä yli, ajattelen vaan, että ihan hiton sama, mä oon nyt vapaa tekemään mitä haluan. vaikka edelleen asutaan saman katon alla, ja mies ei näytä tekevän asian eteen yhtään mitään, mulla on tosi voimakas olo. mä odotan niin innoissani sitä, että saan sen uuden asunnon ja pääsen muuttamaan. aloittamaan uuden elämän.
tää on meidän ensimmäinen ero, kun oon näin varma tästä. siitä, että pääsen tästä yli.

mies on yrittänyt kyllä kovasti manipuloida mua vieläkin. se on ylimukava, huomaavainen... mutta HAH, mä en enää lankea tuohon! ennen olisin ollut ihan sulaa vahaa ja juossut sen syliin. mutta nyt en tee sitä virhettä enää, todellakaan. tätä on tapahtunut jo niin monta kertaa, että nyt huomaan heti, mitkä on niitä "lepyttely"-yrityksiä. niitä, että tulethan vielä mun orjakseni.

normaalisti oon tosi herkkä ja itken kaikesta.
nyt oon pitänyt tosi kovaa linjaa, enkä oo itkenyt pahemmin sen edessä.
musta on tullut jotenkin turta.

toissailtana kun mentiin nukkumaan, se halusi ottaa mua kädestä kiinni. mua kuvotti. en anna sen koskea muhun.
mulla ei oo enää mtään fyysistä kiinnostusta sitä kohtaan.

tänään tein kuitenkin ensimmäisen virheen. jäin yksin kotiin ja iski tajuton paniikki. yksinäisyys.
nielin kyyneleitä, en halua sortua. pari sadasosasekuntia mietin mielessäni niitä meidän ihania hyviä hetkiä, mutta sitten oli pakko palata järkiin. mitä helvettiä, se ei oo todellakaan ansainnut mun sympatiaa, empatiaa, ei yhtään mitään.

vituttaa, että se haluaa olla niin kaveri mun kanssa.
mä oon tosi tiukasti sanonut, että meidän on nyt pakko pitää vähän etäisyyttä, vaikka asutaankin saman katon alla. mies sanoo, että sen mielestä me ollaan vieläkin tosi läheisiä.
joo, ehkä sen mielestä. tietäispä se mitä mä ajattelen mielessäni. ajattelen, kuinka kusipää se on.

tänään mies katseli koneelta meidän vanhoja yhteisiä matkakuvia ja muisteli niitä.
mitä se oikeen yrittää?

anteeksi tällainen vuodatus. tekee vaan niin hyvää saada purattua ajatuksia.

Vierailija

Hyvä on että tunnut päässeesi noin reippaasti eteenpäin. Haluun kuitenkin vähän varoittaa sua, koska sun käytös ja ajatukset tuntuu olevan aika lailla samat kuin sillä mun kaverilla, josta kerroin ekassa viestissä. Hänkin oli tehnyt eroa pitkään ja he olivat palanneet yhteen monta kertaa. Lopullisen eron jälkeen tää mun kaveri tunsi olevansa voittamaton ja täysin yli kundista. Se tuntui aluksi melkein uskomattoman nopealta ja tehokkaalta ylipääsemiseltä - ja se olikin liian hyvää ollakseen totta. Luullessaan olevansa niin vahva ja taipumaton hän luuli voivansa olla miehen kanssa kavereita ilman mitään ongelmaa, mutta tulos oli jälleen se, että he melkein palasivat yhteen (tällä kertaa onnistuttiin onneksi puhumaan järkeä hänen päähänsä).

Kai mun tarkoitus on siis sanoa että hieno juttu, mutta muista ottaa rauhallisesti. Kolme vuotta kestäneen suhteen ylitsepääseminen vie aikaa, joten anna itselles mahdollisuus olla ja rauhoittua, ja nouse rauhassa omille jaloilles. Märehtimään en tietenkään kannusta, mutta varmistu siitä, että olet käsitelly kaikki eroon liittyvät tunteet itses kanssa, ennen kuin esimerkiksi palaat baanalle.

Vietä hyvä joulu perhees ja ystävies kanssa, oot onnekas että sulla on heidät =)

Vierailija

jonna88, haluan suuresti kiittää sua. saan tosi paljon voimaa sun teksteistä.
tuunkin aika usein päivästä lueskelemaan näitä juttuja, jos tilanne alkaa tuntua toivottomalta.

tällä hetkellä mua suorastaan kuvottaa miehen käytös.
se lähti eilen ryyppäämään (kuulin kun puhui kaverinsa kanssa puhelimessa "mennään parille oluelle"). olin koko illan jotenkin tosi hyvällä mielellä, kun sain olla rauhassa, yksin kotona ja tehdä omia juttuja. etsin asuntoja ja suunnittelin mitä kaikkea ihanaa voin jo pian tehdä! kunhan pääsen yhteisestä asunnostamme pois.

mies ei tullut yöllä kotiin.
tosin se ei ollut mikään yllätys. toisaalta oikein toivoin illalla, ettei se tulisi, koska kännissä se kuitenkin olisi alkanut lähentelemään yms.

ja mua kuvottaa kun se on kännissä. sen jutut, viinan haju, kaikki.
mua suorastaan etoo se.

mutta mua ei edes kiinnosta, mä TIEDÄN, että selviän tästä. mun vihantunteet sitä kohtaan on jo niin suuret, ettei tästä voisi enää edes kuvitella, että palaisin sen kanssa yhteen.
olin sokeutunut koko tilanteelle, mutta nyt oon saanut taas silmäni auki.
yritän ajatella tilanteen johonkin toiseen, vaikka mun läheiseen. jos jollekin mun läheiselle tehtäisiin samalla tavalla ja ja kohdeltaisi kuin roskaa, hyi helvetti, ajatuskin kuvottaa. miksi mä oon sitten antanut sen kohdella mua niin? siksi, että se on onnistunut saamaan mut itsenikin ajattelemaan, että olen niin paska ja ansaitsen sen.

nyt kun oon saanut silmiä auki tälle tilanteelle, tajua, että MITEN IHMEESSÄ olen vaan niellyt aina kaiken? näin jälkeenpäin tajuan ne kaikki valheetkin. kaikki on niin selvää. on selvää, että se on pettänyt. mutta minä tyhmä uskoin sen sanoja, kun väitti, ettei koskaan voisi tehdä mitään sellaista.

oon saanut paljon itsevarmuutta lisää.
kävelen kaupungilla itsevarmana ja saan jopa miehiltä katseita.
se tuntuu taivaalliselta.
kolmeen vuoteen en ole uskaltanut edes vilkaista muita miehiä.
kolmee vuoteen en ole pitänyt yhteyttä edes mun miespuolisiin kavereihin.
edes homoihin! mulla on pari erittäin hyvää homoystävää, ja mies oli niistäkin mustasukkainen.

saatan kuulostaa itsekkäältä, mutta tiedän kyllä, että ansaitsen parempaa. tiedän, ettei tuo mies ole todellakaan minun arvoiseni!
läheiset ystävänikin on sanoneet usein, että meitä ei koskaan ulkonäöllisesti voisi kuvitella pariksi. me ollaan kuin yö ja päivä.

mulla on helvetin hyvä olla.
ai että sitä päivää kun pääsen muuttamaan omaan asuntoon, aloittamaan elämän uudestaan! :)

sitä paitsi mietin jo muita miehiäkin.
ex-poikaystävä kuvottaa, enkä halua sitä lähellenikään.

mutta niinkuin jonna88 sanoi, pitää ottaa rauhassa. edetä hitaasti, mutta varmasti.

Vierailija

niin, ja lisäyksenä vielä. tässä asioita, jota en ole voinut/saanut tehdä parisuhteemme aikana ilman v*ttuilua tai muuta piikittelyä:

- musiikin kuuntelu. meillä on tosi erilainen musiikkimaku. jos kuuntelin omasta mielestäni mieluisaa musiikkia, exä laittoi joko omansa niin kovalle toisesta huoneesta, etten kuullut mitään, tai muuten vaan piikitteli ja haukkui, miten "teinimusaa" kuuntelen...

- oma tyyli. exä on aika sekava ja renttu, itse tykkään olla naisellinen, huoliteltu ja siisti. jos pukeudun naisellisesti vaikka baariinlähtiessä (en siis tarkoita mitään tyrkkyjä minihameita, vaan ihan normaaleja, naisellisia vaatteita) saan siitäkin kuulla jotain v*ttuilua. kerran oltiin lähdössä yhdessä syömään ja olin laittanut hiukset nätisti laineille, exä sanoi siitäkin jotain hyvin epämukavaa. kaupungilla muut miehet käänsi päätään ja oma mies vain dissaa... ei mielestäni kovin normaalia? muutenkin tuntuu/tuntui aina siltä, etten saisi näyttää kovin kauniilta. hän koki mut jotenkin uhkana.

- rahankäyttö. ihanaa, enää ei tarvitse elättää toista! käydään molemmat töissä, mutta mies tuhlaa rahansa ryyppäämiseen ja rellestämiseen. minä käytännössä olen maksanut jo pitkään, varmaan ainakin vuoden verran ruoat ja muut välttämättömän kodintarpeet.

- ruokailu. saan taas syödä mitä itse haluan! ei enää rasvaisia makkararuokia ja hiilaripitoisia pastoja päivästä toiseen. mies teki käytännössä aina ruoan (minunhan piti pysyä visusti ulkona keittiöstä, enhän minä osannut tehdä muuta kuin sotkea.....) eikä koskaan syöty sitä mitä minä olisin halunnut. tykkään syödä terveellisesti, en nyt mikään terveysintoilija ole, mutta normaalia perusruokaa. ei makkaroita ja pitsoja päivästä toiseen!

- mies dissasi jatkuvasti mun olemusta, luonnetta, sitä kuinka en koskaan muka saa mitään aikaiseksi. se sai puolestaan maata sohvalla jalat pöydällä vaikka koko päivän. käskyttäen minua. jos en totellut, kävi huonosti.
minun tehtäväni oli pestä pyykit, tiskata, siivota koti, vaihtaa lakanat aina kun mies käski, hoitaa lemmikit, käydä ruokakaupassa, maksaa kaikki. mies sai mennä ja tulla miten halusi, ja jos vahingossakaan satuin kysymään, miten typäivä meni/mitä olet tänään tehnyt, tuli vastaukseksi, että mitä v*ttua siinä kyselet.

tämä lista voisi jatkua loputtomiin...

Vierailija

Oon itse melkein samanlaisessa tilanteessa kuin sä lehti, erona vaan että seurustelua takana 4 vuotta eikä olla päivääkään asuttu yhdessä. Olen viimeiden kahden kuukauden aikana jättänyt miehen varmaan 5 kertaa mutta tässä sitä vaan ollaan. Oon vaan niin kyllästynyt kaikkeen tähän. Ja syitä on niin paljon. Päällimmäisiä syitä ovat varmaan juominen ja sitten tämä meidän asuminen. Asutaan mun opiskelujeni takia eri paikkakunnilla. Heti alussa mies ilmoitti ettei muuta samaan kaupunkiin mun kanssani koska siellä ei kuulema ole mitään hänelle, ei vaikka mä olen siellä.
Ollaan myös aika erilaisia, erilainen musiikkimaku, erilainen arvomaailma. Itse olen säästäväinen, mies taas pistää kaikien palamaan heti kun jotain tilille tulee. Koskaan ei voi mitää kivaa tehdä yhdessä koska miehellä ei ole rahaa. En ole edes pitkään aikaan halunnut seksiä koska toinen melkeinpä inhottaa.

Näitä ongelmia vielä paljon, paljon enemmän. Tuntui vaan hyvältä lukea että joku toinen on saanut itsensä riuhtaistua pois suhteesta jossa ei ole enää ollut tyytyväinen. Vielä kun pystyisin itse samaan.

Vierailija

hosuli, ikävää että olet joutunut tuollaiseen tilanteeseen. tiedän erittäin hyvin, miten vaikea pitkästä suhteesta on lähteä pois.

itsekin jätin miehen niin monia kertoja... niin monia kertoja, etten pysy edes laskuissa mukana. jossain vaiheessa tilanne järkistyy kuitenkin niin pahaksi, että ns. luovuttaa, eikä enää palaa toisen luokse. tavallaan kyllästyy siihen omaan heikkouteen ja väkisin riuhtaisee itsensä irti.

täytyy vain olla tosi vahva ja täysin varma siitä, että ero on oikea ratkaisu. viimekerroilla kun olen miehen jättänyt, alitajunnassa olen kuitenkin aina miettinyt, että onko tämä sittenkään oikein?
nyt kun tiedän, että tämä ON oikein, on päätös paljon helpompi.
tai no helppo ja helppo, tämä on kaukana helposta.

itselläni ainakin auttaa se, että näkee paljon ystäviä. niiden tuki on korvaamaton. kun itse kerroin omille läheisille ystävilleni minun ja mieheni tilanteen, sain heiltä ihan mielettömästi tukea. he tavallaan avasivat mun silmäni. olin itse niin sokea koko tilanteelle, etten lopulta nähnyt siinä mitään väärää. luulin, että normaali parisuhde on sellaista. mies aina vakuutti ja vakuutti, että tämä on ihan normaalia, että välillä riidellään.
meidän riidat oli kyllä kaukana normaalista.

tällä hetkellä tilanne on aika ärsyttävä...
mies on ollut nyt viikon verran ihan mielettömän huomaavainen, kiltti yms. se yrittää ihan selvästi taas saada minut puolelleen. mutta tällä kertaa en luovuta. välillä tuntuu pahalta toisen puolesta, mutta mun on vaan pysyttävä lujana ja mietittävä itseäni ja omaa hyvinvointiani.

lopullisesta erosta on nyt tosiaan noin viikko.
eilen sain oikeastaan ensimmäistä kertaa ihan hillittömän itkukohtauksen. itkin kuitenkin mieheltä piilossa, en halua että se näkee, miten heikko vielä olen. mies selvästikin nauttii heikkoudestani.

aloin itkemään, koska ensimmäistä kertaa moneen vuoteen säälin itseäni.
käsittämätöntä.
olen antanut toisen kohdella mua niin sairaalla tavalla, mun itsekunnioitus on ollut ihan pohjalukemissa. oikeastaan en ole kunnioittanut ja arvostanut itseäni tipan vertaa.
eilen sitten jotenkin havahduin ja tajusin, miten olen antanut jonkun kohdella mua kolme vuotta niin huonosti!?

niiden tekojen jälkeen mulla olisi oikeus olla vaikka puhumatta miehelle, enää koskaan. se tuottaa kuitenkin ongelmia, koska joudutaan edelleen asumaan vielä jonkin aikaa yhteisessä kodissamme.

välillä osataan kyllä olla ihan väleissä, kavereina. yleensä silloin kun ollaan molemmat kotona samaan aikaan.
mutta kun olen muualla, ystävien kanssa, mulla on pelkkää vihaa ja inhoa miestä kohtaan...

huh, tuntuu että tää tilanne on niin toivoton, että kestää ikuisuus päästä tästä yli...

Vierailija

Jos kerran olet jo itkenyt siksi, että olet säälinyt itseäs, niin sehän on tavallaan voitto kotiinpäin sekin. Oot ymmärtänyt, miten väärin sua on kohdeltu ja miten hukkaan on menny se aika, jonka oot miehes kanssa ollu niin, että se on kohdellu sua huonosti.

Jos oot nyt ymmärtäny ton, niin sehän merkitsee, että tiedät nyt mitä oikeasti ansaitset, etkä enää palais entiseen, vaikka ero tekis kuinka kipeetä ja vaikka se mies kuinka yrittäis manipuloida sua puolelleen.

Vielä varottaisin sua tosta väleissä pysymisestä. Ajatus voi tuntua kauniilta ja helpottavalta, että voisitte olla ystäviä. Voi tuntua siltä, että se helpottais eroa. Mut ei se sitä tee, tosiasiassa se tekee erosta vielä vaikeampaa ja riskeeraa jopa koko eron onnistumisen. Nyt sulla on TODELLA paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin se, pysytteks te ystävinä. Nyt pistät itses etusijalle.

Voimia. Muista, että tilanne ei todellakaan oo toivoton. Kipein kohta alkaa jo olla voitettu.

Vierailija

kiitos jonna88 taas sanoistasi :)

niin, itsekin tajusin sen, että tässä ollaan jo voiton puolella, kun ei enää tule mieleenkään miettiä, mitä jos palaisimme vielä yhteen. en nimittäin todellakaan näe meillä enää yhteistä tulevaisuutta.

ja sekin on ihan totta, että tässä on nyt niin paljon muuta ajateltavaa kuin se, että pysymmekö ystävinä vai ei. mies luulee että ollaan jotain sydänystäviä, minä taas mieluusti ottaisin siitä etäisyyttä ja paljon.
oon saanut paljon voimaa läheisiltä ja tiedän että pystyn tähän. tiedän, että kaikki on heti paremmin, kun saan oman asunnon ja pääsen muuttamaan. oon laittanut melkein kaikki energiani nyt asunnon etsimiseen ja toivon todella, että joku vielä tärppäisi! meidän kaupungissa on vaan ihan hirveän vaikea saada vuokra-asuntoja... mutta uskon, että sellainen vielä aikanaan löytyy!

muuton yhteydessä tietenkin saattaa tulla uusia ongelmia, esimerkiksi tavaroiden jako... mietin kyllä, että ottaisin jonkun perheenjäsenen/ystävän mukaan silloin, kun muutto ja tavaroiden jako tapahtuu. ainakin joku on mukana pitämässä puoliani! suurinosa huonekaluista on minun (sohva, sänky, kaapisto yms...), miehellä ei ole kuin pieni pöytä ja astioita. loput onkin sitten yhteisiä, kuten ruokailuryhmä, telkkari yms.
meillä on myös yhteinen laina, huolettaa jo valmiiksi miten sekin saadaan jatkossa hoidettua pois.

pelkään pahoin, että jos alan liian etääntyneeksi miestä kohtaan, se "kostaa" jotenkin tuossa tavaroidenjaossa... tämän takia mietinkin, että ottaisin jonkun mukaani silloin...

tälläistä tänään. mies on ollut koko päivän taas ärsyttävän ystävällinen. tuntuu pahalta olla tyly ja ilkeä, mutta en pysty olla mukava, jos ei siltä tunnu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat