Liian mustasukkainen

Vierailija

Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa nyt 10kk, suhde on aivan ihana, meillä on niin ihanaa yhdessä ja rakastamme toisiamme, tässä vaiheessa sanon että olen 17 ja poikaystäväni 18.

Hän oli minun ensimmäinen sänkykaverini, vei siis neitsyyteni. Hänellä itsellään oli ollut tuhansia tyttöystäviä ennen minua ja suhteemme alkuaikoina hän kertoi minulle aivan avoimesti esimerkiksi siitä kuinka humalapäissään oli puristellut kaverini tissejä saunassa. Tällöin emme siis olleet vielä yhdessä kun tissien puristelu tapahtui mutta kumminkin.
Tuo tuntuu minusta erittäin pahalta ja olen sanonut hänelle ettei minua kiinnosta hänen entiset suhteensa, olen niistä myös loukkaantunut usein kun jotkut asiat ovat tulleet puheeksi. Hän ei aina ymmärrä suuttumustani vaan saattaa itse alkaa myös mököttää.

Olen todella TODELLA omistushaluinen ihminen, ja niin on kyllä myös poikaystävänikin. Olen alkanut vertailemaan itseäni hänen exiinsä, millaiset hiukset heillä on, millainen vartalo, millaiset tissit, kasvot yms tuollaisia ulkoisia seikkoja. Olen myös miettinyt ajattelkoo poikaystäväni ketään existään esim kun olemme sängyssä, toivooko hän että olisin joku muu. Olen kysynyt häneltä sitä suoraan ja hän on vastannut ei, ja kertonut että haluaa vain minut. Kuitenkaan en osaa olla tyytyväinen, en osaa arvostaa hyvää, kuinka ihana poikaystäväni onkaan, vaan epäilen häntä jatkuvasti. En pettämisestä vaan siitä että hän ajattelee mitä haluisi tehdä esim ystävieni kanssa. Jos hän katsoo vähänkin jonkin kaverini suuntaan ajattelen heti että hän ajattelee sen olevan minua nätimpi ja ihanampi, hän haluaisi ystäväni eikä minua. Se lannistaa minut ja alan tiuskimaan hänelle eikä hän tiedä syytä käytökselleni.
Olen niin mustasukkainen hänen existään sekä siitä että hän esim juttelee normaalisti ystävieni kanssa. EN voi sille mitään etten pidä siitä ja suutun noinkin typerästä asiasta.

Olen oikeasti siis vainoharhainen noissa asioissa, ja joo tiedän että pitäisi ajatella että ei hän muuten mun kanssa seurustelisi jos ei tosiaan haluaisi, mutten osaa! Olen tälläinen, auttakaa olemaan erilainen.

Kiitos jos joku jaksoi lukea

Kommentit (1)

Vierailija

minusta sinun pitäisi kertoa poikaystävällesi miksi suutut ja keskustella muutenkin asiasta. ehkä se saa sinut myös varmistumaan asioista miten ne oikeasti ovat ja se sitten auttaisi saamaan mustasukkaisuuden pois(:

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat