Masennus.

Vierailija

Kuinka moni teistä muista lisäkseni on masentunut? Jotenkin vaan jokapaikassa tästä aiheesta ei enää paljon jutella ja olisi mukava muiden samanlaisten ihmisten kanssa keskustella siitä.

Kommentit (8)

Vierailija

Täältä löytyy yksi jo pitkään masentuneena ollut. Eli noin 4 vuotta. Tässä pikku hiljaa on uusi poikaystävä piristänyt ja masennus helpottanut melko paljon.

Vierailija

niin toi on mullekin tuttua,mutt tost pääse aika hyvin eroon jos hakee apua :) mä en oo enää masentunut mutt kannatais oikeesti jutella fiiliksistä jollekin,joka tietää masennuksesta ja mun mielestä mieli ala lääkeet auttaa hyvin,on kokemusta,ja toivottavasti sull menee pian ohi

Vierailija

Olen kärsinyt itse masennuksesta jo puol vuotta. Kumminkaan koskaa en saa kerrottua asiasta kenellekkään vaan pidän tiedon itselläni. Poikaystävä kyselee koko ajan mikä on kun olen vähän alakuloinen ja vastaan vain ettei ole mikään.

En edes uskalla kertoa kenellekkään. Ja nykyään olen koko ajan melkein yksin eikä se auta ainakaan asiaa.

Vierailija

Minäkin olen kärsinyt masennuksesta neljä vuotta. Tosin se menee vähän kausittain, ja nyt viime vuoden kesänä sairastuin ahdistuneisuushäiriöön, ja kaikki muut ongelmat on vähän jäänyt sen varjoon. Siitä löytyy melko vähän tietoa verrattuna masennukseen, vaikka se on toiseksi yleinen mielenterveysongelma. Hyvä että sulla on menossa parempaan suuntaan! Ootko syönyt masennuslääkkeitä, jos oot niin miten ne on toiminu?
Mulla ei oo oikein ikinä tuntunu toimivan.

zzww: Yritä kertoa jollekkin. Poikaystäväsi on varmasti huolissaan, joten hänen olisi ehkä hyvä tietää, koska silloin hän ymmärtää paremmin jos sinulla on paha olla. Jos olet koulussa, niin terveydenhoitaja voisi olla hyvä apu. Itselläni menin ensimmäiseksi terveydenhoitajan ja kuraattorin luo, ja siitä se avun saaminen sitten lähti.

Vierailija

Sairastin noin vuosi sitten vielä keskivaikeaa masennusta, tosin välillä myös vaikeampiakin kausia. En tiedä kuinka kauan olin sairastanut masennusta, mutta jo hyvin pienestä pitäen, sillä se on kulkenut jo kauan suvussa, ja isälläni on ollut niin kauan kuin muistan todella vaikeita kausia, varsinkin kun hän itse kokee ettei mitään ongelmaa ole.
Jossain vaiheessa, noin 3½ vuotta sitten, masennukseni kuitenkin sai uuden muodon, aloin hoitaa masennusta anoreksialla ja laihdutin itseni lähes hengiltä. Kai se oli jonkinlainen avunhuuto, sillä silloin ihmiset huomasivat ettei kaikki oikeasti ollut kovin hyvin. Kun sitten anoreksian takia pääsin kunnolla hoitoon, myös masennus diagnosoitiin ja sitä alettiin hoitaa. Olen siis nyt syönyt noin 2½ vuotta seronilia 30mg, mutta nyt lääkettä on vähennetty ja sitä ollaan lopettamassa kokonaan.
Ja masennukseni on lähes kokonaan kadonnut. Mutta onhan siihen aikaa mennyt, ja työtä tehty. Olen käynyt n. 3 vuotta terapiassa ja syönyt seroniilia ja mieliala on jo nykyään pääasiassa todella hyvä. Keskittyminen, suorittaminen ja päätöstenteko on parantunut. Harvoin enää on päiviä, että edes harkitsisin sänkyyn jäämistä. En ole enää epätoivoinen, surullinen, äkäinen enkä muutenkään MASENTUNUT. Eli kyllä tästäkin voi parantua!

Vierailija
vaahtera_

zzww: Yritä kertoa jollekkin. Poikaystäväsi on varmasti huolissaan, joten hänen olisi ehkä hyvä tietää, koska silloin hän ymmärtää paremmin jos sinulla on paha olla. Jos olet koulussa, niin terveydenhoitaja voisi olla hyvä apu. Itselläni menin ensimmäiseksi terveydenhoitajan ja kuraattorin luo, ja siitä se avun saaminen sitten lähti.

Ku oon yrittäny koulussa mennä mutta en vain uskalla koulun terveydenhoitajalle. Poikaystävällä on nykyään sen verran muka auto kiinostaa ettei se muusta puhukkaan. Välillä olen yrittäny kertoa mutta sitten se menee autoo se keskustelu.

Vierailija

Itse sairastuin masennukseen lukion alussa. Se johtui parhaan kaverin sairastumisesta anoreksiaan ja koulukiusaamisesta. Tuo anoreksiaan sairastunut kaverini kun purki kaiken ahdistuksensa minuun, enkä minä saanut kertoa siitä eteenpäin. Vähitellen huomasin, että alan itse voida huonosti, joten yritin ottaa vähän välimatkaa tuohon kaveriin. Pahaksi onneksi vanhat kiusaajani päättivät siinä samalla aloittaa taas kiusaamisen, joten paha olo sen kuin lisääntyi.

Masennuksen oireet alkoivat pikkuhiljaa näkyä, eristäydyin muista (jälkikäteen puhuin yhden vanhan kaverini kanssa, joka sanoi, että olin tosi apaattinen enkä osallistunut mihinkään, harvoin edes puhuin) ja itkin joka ilta itseni uneen. Tätä jatkui lähemmäs puoli vuotta, kunnes yhtenä iltapäivänä tulin kotiin ja itkin lähes 6 tuntia putkeen. "Kiinnihän" siinä sitten jäin ja äitini soitti seuraavana päivänä kouluterkalle, josta sain lähetteen psykiatrin juttusille. Minulla diagnosoitiin lievä masennus. Kävin jonkin aikaa terapeutilla. Kesälomalla sain tarvitun avun: eron kavereihin ja kiusaajiin. Melkein vuosi siinä kesti, mutta minä parannuin. Tapahtuneesta on nyt 5 vuotta, edelleen minulla on välillä "masennuspäiviä", jolloin ainoastaan itkettää, mutta nuo käyvät koko ajan harvemmiksi. Nykyään voin hyvin ja yritän nauttia elämästä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat