miehen näkemys seksiin

Seuraa 
Liittynyt21.11.2010

Miksi miehet ovat valmiita lakanoiden väliin nopeammin kuin naiset seurustelusuhteen alussa?
miksi vain naiset ajattelevat sen pilaavan uuden suhteen jos antaa liian aikaisin?

Kommentit (5)

Vierailija

Musta se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että miehet ei tule raskaaksi. Vaikka kuinka oli ehkäisy hoidettu naiset aina ajattelevat myös sitä, mitä tapahtuu seksin jälkeen - ei mitenkään laskelmoiden vaan ovat emotioaalisesti (ts. biologisesti) sillä tavalla rakennettuja. Periaatteessa mies ajattelee ainoastaan sitä, mitä tarvitsee tehdä saadakseen naiselta. Mutta koska nainen yleensä (lue aina) asettaa seksin antamiselle ehtoja - edellä mainitusta syystä - joutuu mies ottamaan myös naisen kannan huomioon.

Se että pariutumiseen liittyy kaikenlaista kosiskelua ja romantiikkaa ei poista sitä tosiasiaa, että ihminen on perustaltaan lisääntymään pyrkivä eläin, jonka kaksi eri sukupuolta toteuttavat kyseistä tavoitetta omalta kannaltaan mahdollisimman edullisella tavalla.

Vierailija

Ihan hyvä vastaus tuo edellinen jo muutenkin, mutta haluaisin vaan lisätä, että kyllä seksuaalinen käyttäytyminen on myös sosiaalista käyttäytymistä eikä pelkästään lisääntymisen tarpeeseen perustuvaa. Kyllä ihmiset sukupuolesta riippumatta tuntee seksuaalisia tarpeita myös puhtaasti sosiaalisista syistä, kuten läheisyyden kaipuusta, hyväksytyksi tuntemisen tarpeesta, rakkauden tai välittämisen osoittamiseksi jne. Ihmisillä on taipumus tehdä johtopäätöksiä toisista sen perusteella, kuinka pian he ovat valmiita harrastamaan seksiä suhteessa, ihan sosiaalisistakin lähtökohdista.

Vierailija

Ja omasta mielestä vielä edellisiin lisäten sen, että naiset luokitellaan paljon helpommin "jakareiksi" ja "huoriksi", jos ovat antaneet vähänki enemmän kun parille, toisin kun miehillä saa olla vaikka 50 seksipartneria, ilman että häntä luokitellaan yhtään miksikään, mikä on mielestäni tosi epäreilua!

Vierailija
CaraMia

Ihan hyvä vastaus tuo edellinen jo muutenkin, mutta haluaisin vaan lisätä, että kyllä seksuaalinen käyttäytyminen on myös sosiaalista käyttäytymistä eikä pelkästään lisääntymisen tarpeeseen perustuvaa.

Kyllä kyllä, nimenomaan, mutta sen sosiaalisen käyttäytymisen ei tule antaa hämätä ja unohtaa, mistä kaikki on saanut alkunsa ja minkä päälle se on rakentunut - sosiaalinen järjestys on ollut aina kontrolloimassa lisääntymistä ja määrittelemässä kenellä ja missä tilanteessa siihen on oikeus (avioliittoinstituutio jne.). Eikä lisääntymisen tarve suinkaan ole ainoa perustarve mitä ihmisellä on.

Sukupuolten väliset erilaiset lähtökohdat vain selittävät naisten ja miesten sosiaalisen käyttäytymisen vivahderoja, näin yleisellä tasolla yksilöiden välistä erilaisuutta unohtamatta.

Vierailija
Cosmonautti

Mä halusin vain tuoda keskustelussa esiin, että tämä sosiaalinen lähtökohta ja seksuaalisuuden osoittamisen tarve on sitä, mikä yhdistää miehiä ja naisia. Biologiset lähtökohdat erottavat, mutta kaikki me ollaan sosiaalisia eläimiä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat