Olenko löytänyt todellisen kultakimpaleen..?

Vierailija

Olen 21-vuotias nuori nainen, jota elämä on kohdellu melko kaltoin vastakkaisen sukupuolen ihmissuhteissa. Vuosi sitten päättyi n. 2 vuoden suhde, josta olen vasta viime kuukausien aikana päässyt täysin yli. Käyn töissä ja elämä rullaa muutenkin ihan mukavasti...

MUTTA

... olen viimeisen kuukauden aikana tutustunut yhteen mieheen, joka on osoittaunut kiinnostuksen itseäni kohtaan. Itsekin pidän miestä erittäin mielenkiintoisena, kiehtovana, asiallisena ja ihan kivan näköisenäkin. Ongelma on se, että pelkään päästää häntä lähelleni :/ Henkisesti. Itseäni pelottaa, että hän tulee ja sortaa, romuttaa tän kaiken, jonka oon vuoden aikana saanu takasin koottua. Mun oman pienen valtakunnan, joka on tällä hetkellä vahvana.. saanu ne muurien seinämät takasin paikoilleen. Tiedän, että olisin henkisesti liian heikko kestämään takapakkia. Ainakaan vielä tässä vaiheessa. En uskalla ottaa sitä riskiä, että "mun oman pienen arjen pyörittäminen" menisi sekaisin...

KUITENKIN

.. pelkään, että olisin päästämässä jotain tosi hienoa menemään.. Sen enempää tutustumatta. Tai antaa tälle miehelle mahdollisuutta vastaavasti tutustua itseeni. En usko, että osaisin ottaa tätä asiaa esille. Miten edes ottaisin? Jos joku kertoisi itselleni, ettei itsekään tiedä mitä haluaa, niin kyllä siinä mielenkiinto karisisi.. En haluaisi ottaa sitäkään riskiä :/ Tuntuu, etten osaa enkä halua ottaa mitään riskejä?

Mitä sitten fyysiseen puoleen tulee, niin sekin hieman häiritsee itseäni. Mies on 22-vuotias, eikä hän ole koskaan aikaisemmin harrastanut seksiä. Se ei missään nimessä ole väärin, jokainen tekee sen silloin kun itsestä tuntuu, mutta kieltämättä se mietityttää itseäni. Hän ei ole aikaisemmin seurustellut eikä harrastanut yhden illan juttuja. Noin hän on asian ilmaissut, josta voi päätellä, ettei ole seksiä aikaisemmin harrastanut. Olen itse kuitenkin hyvin seksuaalinen ihminen..

ELI

.. jos (tai kun?) tutustuisimme entistä enemmän toisiimme, en haluaisi kuitenkaan häntä mihinkään painostaa tai hoputtaa. (Silti itse haluaisin myös fyysistä läheisyyttä.. ilman kuukausien odottelua)

Toivottavasti en anna kovin itsekästä kuvaa itsestäni. En missään nimessä itseäni sellaisena pidä, enkä näitä asioita uskalla ääneen sanoa tai kertoa.. Sen vuoksi päätin tänne kirjoittaa..

Olenko löytänyt todellisen kultakimpaleen (mies, jolla elämä on raiteillaan, hyvä ja vakituinen työpaikka, urheilullinen sekä asiallinen). Vai olenko löytänyt äitin pikkupojan (ei aikaisempaa kokemusta naisrintamalla, hieman ujo ja toisinaan hieman jopa "tylsä")

??

Kommentit (5)

Vierailija

Veit sanat suustani. Itselläni tuo "oman valtakunnan rakentaminen" viime eron jälkeen vielä pahasti kesken ja olen huomannut juuri tuon että heti kun tapaa jonkun ihanan kiinnostavan miehen sitä jotenkin pelästyy. Oikeastaan olen yrittänyt toistaiseksi pitää etäisyyttä kaikkiin miehiin, sillä pelkään rakastumista. Äiti sanoi aina että "itku pitkästä ilosta", ja niinhän siinä yleensä sitten on käynytkin.
Mut toisaalta sitähän se elämä on. Pitää vain jaksaa uskoa että sen itkunkin jälkeen seuraa taas jotain hyvää.

Tuo kokemattomuus naisten suhteen olisi kyllä ainakin omalla kohdalla iso mutta. Olen seurannut lähipiiriä ja harvoin mies sen ensimmäisen tyttöystävän kanssa on lopulta esim naimisiin päätynyt. Ero siinä on tullut kun mies haluaa kokeilla uusia tuulia. Tämä oli myös syy viime eroon..

Sanoisin että koita tutustua tähän mieheen vielä enemmän. Voit ihan hyvin kertoa että sulla on vaikea suhde takana ja tahdot edetä hitaasti. Jos teidän välillä oikeasti leimahtaa ja kemiat kohtaa niin sanoisin että anna mennä vaan, jos kerta olet jo sen oman arjen ja elämän saanut kuntoon. Olen sitä mieltä että sen kyllä tuntee kun kohdalle osuu joku erityinen henkilö. Viis työpaikasta, urheilullisuudesta, kokemattomuudesta yms, kunhan klikkaa ja löytyy yhteinen sävel.

Vierailija

Kiitos, kun vastasit ja kommentoit tilannettani. Ikävä (mutta toisaaltaan lohdullista) kuulla, että sulla on samanlaisia tuntemuksia. Se todellakin pelottaa, ja vaikka ilman yrittämistä ei voi onnistua, niin se pelko epäonnistumisesta on uskomattoman suuri.

Niin, juuri tuota olen ajatellutkin. Entäpä sitten, kun mies pääsee "sen makuun", niin eihän sitä sitten tiedä, kuinka haluaa mennä ja kokeilla. Itse olen villit teiniajat jo jättänyt taakse.

Ehkä olet oikeassa.. ehkä on yritettävä vaan rauhallisesti tutustua toiseen. En haluaisi kertoa, kuinka kipeälle viime suhteen lopettaminen otti, silä en usko hänen ymmärtävän.. En itsekään olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan ymmärtänyt, kuina parin vuoden seurustelun lopettaminen sattuu.. se sattu niin syvälle, etten alkuajoista edes muista mitään..

Ei tunnu helpolta ei :/

Vierailija

Mitä tuohon miehen kokemattomuuteen tulee, niin minulla on juurikin tällainen kokematon poikakaveri. Ollaan pian oltu yhdessä viisi vuotta. Sänkyelämä on pelkästään loistavaa ja miehellä riittää intoa. Jos parisuhteessa on hyvää seksiä, ei sitä tarvitse hakea muualta.

Muuten, minulla on pari miespuolista 22-vuotiasta ystävää jotka hekin ovat ilman sänkykokemusta. He eivät todellakaan ole mitään mammanpoikia, mutta eivät ole vaan halunneet hypätä sänkyyn turhan päiten kun ei ole vastaan tullut mukavia naisia. Samasta syystä varmaan useimmat naisetkin ovat 22-vuotiaina neitsyitä, eivät ole halunneet harrastaa seksiä kun ei ole tullut hyvää miestä vastaan:)

Jos teillä kuitenkin synkkaa, niin tutustu häneen rohkeasti. Jos hän haluaa kiirehtiä, voit varmaan kertoa hänelle että edellinen erosi oli kipeä etkä halua edetä liian nopeasti.

Vierailija

Heips! mul on/oli vähän samanlainen tapaus. Oon jo pidempään tässä tätä kelaillut ja voi hyvin olla, ettei mitään enää meidän välillä edes ole.

Miten sua onnisti? En kyl oikein ymmärrä mikä toi tollanen "neitsytsortaja" on ;) mun ihastus on ennemminkin sellaista pelimiestyyppiä ja mua nuorempi, mut siis muuten. (Vaikka saattaahan tääkin olla neitsytpoju, ei vaan olla juteltu sellaisista. Mut en kyllä uskois että on)

Tää on nyt vähän tämmöstä epätoivosta, mut päätin silti täältäkin hakee ainakin kohtalotovereita jos ei muuta :/ :\ epätoivoista mut minkäs teet, kun pelkään tehdä mitään enkä tiedä miten ja mitä tekis..

Vierailija

Miksi mies ei voisi olla kultakimpale vaikkei tällä kokemusta naisista olekkaan?

Oma mieheni on seurustellut ennen meitä kerran ja harrastanut seksiä todella vähän, hän on ujo ja osaa olla kovin tylsä välillä. Hän myös asuu edelleen äitinsä kanssa samassa asunnossa (syy on se että haluaa asua mahdollisimman halvassa asunnossa mutta silti omakotitalossa joka on järjestynyt asumalla äidin kanssa samassa vuokra omakotitalossa. Asun itsekkin samassa talossa). Tämän perusteella hän olisi mielestäsi äidin pikkupoika. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Miehelläni on elämä raiteillaan. Hänella on hyvä, vakituinen työpaikka, hän on erittäin asiallinen, ei kovin urheilullinen mutta elämä täysin raiteillaan. Hän myös ujoudestaan riippumatta sai vihdoin viime toukokuussa minut itselleen lähes viiden vuoden odotuksen jälkeen. Avomieheni on sen 21-vuotias.

Miksi siis jaat miehet näihin kahteen kategoriaan ja oletat että mies kuuluu vain toiseen?

Eikä miehen ujoudessa mitään haittaa ole. Siitä voit löytää itsellesi vaikka sellaisen plussan että eipähän ainakaan mene muiden naisten kanssa kovin herkästi juttelemaan. :D

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat