Kokemuksia on/off-säädöistä?

Vierailija

Mulla on nyt ollut tässä parin vuoden ajan sellanen on/off-säätö. Koska te ette kumminkaan voi tämän miehen pään sisälle nähdä, ettekä ennustaa tulevaisuutta, niin haluisinkin tietää onko teillä ollut samanlaista tilannetta ja mihin se on johtanut?

Tässä meidän tarinamme:

Tavattiin kaksi vuotta sitten baarissa yhteisen tuttumme kautta. Meillä synkkasi heti ja mun kohdalla se oli menoa saman tien. Meillä kerkesi olla juttua 3-4kk, kunnes meidän tilanne tuli omasta aloitteestani puheeksi. Hän sanoi silloin, että ei tahdo seurustella kenenkään kanssa. On kerran elämässään seurustellut ja koki sen silloin olevan enemmänkin vain pallo jalassa.

No, sovittiin että tämä jää sitten tähän, että en pääse satuttamaan itseäni. Vahinkohan oli jo tapahtunut ja olin niin rakastunut kuin ihminen voi vaan olla. Koska itsekunnioitus ei ole mulla noiden miesten kohdalla kovinkaan korkealla ja mun on vaikea päästää irti, niin tätä meidän säätämistä jatkui vuoden ajan. Aina välillä päätettiin taas lopettaa, mutta aina se silti jatkui ihan kun mitään keskusteluita ei olisi ikinä käytykään.

Vuoden tunnettuamme ja jälleen kerran sovittuamme että lopetetaan koko juttu tähän, tapasin toisen miehen. Tämä mies oli tämän säätöni kaveri, mutta en kumminkaan heidän kauttaan tavannut. Puolisen vuotta "pyörittelin" näitä kahta, he olivat molemmat tietoisia asiasta. Tapaamani mies oli aluksi vähän niin kuin laastari vaikka olinkin myös hänestä kiinnostunt ja ajan myötä ihastuinkin. Hänkin vaan oli aluksi aika hanakasti seurustelua vastaan vähän aikaa sitten päättyneen pitkän (ja huonon) suhteen takia.

Päädyttiin sitten kuitenkin seurustelemaan tämän tapaamani miehen kanssa. Entinen säätöni oli pieni kompastuskivi meidän suhteessamme, poikaystäväni oli mustasukkainen hänestä ja eipä mullakaan ihan täysin tunteet häntä kohtaan olleet kadonnu, vaikka rakastinkin poikaystävääni.

Meidän seurustelua kesti päälle puoli vuotta, kunnes poikaystäväni jätti minut. Eroon ei kuitenkaan liittynyt entinen säätöni. Tämän jälkeen on sama säätäminen jatkunut.

Erona tällä hetkellä tosin on se, että nyt tämä säätöni on pienimuotoinen laastari. Välitän hänestä edelleen todella paljon, mutta olen hyväksynyt sen että meistä ei voi tulla mitään. Aika ja paikka on täysin vääriä.

Musta on vaan outoa, että vaikka elämääni tuli toinen mies ketä rakastin, niin ei tunteet tätä säätöä kohtaan kadonneet minnekään. Luulin aina, että meidän juttu loppuu lopullisesti sitten kun tapaan jonkun toisen, vaan kuinkas kävikään. (En kuitenkaan pettänyt poikaystävääni tämän säädön kanssa.)

Ja se on ihan hullua, millanen jännite kahden ihmisen välillä voi olla vielä kahden vuodenkin tuntemisen jälkeen. Meillä synkkaa todella loistavasti, meillä on kivaa yhdessä ja hän vetää minua puoleensa magneetin tavoin.

Toivottavasti saitte sepustuksesta selvän ja anteeksi kauhea "säätö"-sanan viljely :)

Kommentit (2)

Vierailija

Itse tapasin erään nuoren miehen, oman ikäiseni kerran baarissa ja sen jälkeen meillä oli säätöä suhteellisen kauan. Minulla on myös suhteellisen paljon poikia kavereina, sillä heidän kanssa on helppo jutella mukavia kuin likkojen (älkää nyt loukkaantuko, sillä tarkoitan vain muutamaa tuntemaani henkilöä tällä). Joka tapauksessa, otan esimerkkini minulle erittäin läheisestä ystävästä. Hänellä oli säätöä myös kahden kanssa. Toisen kanssa hän päätyi lopulta yhteen, ja he asuivat jopa saman katon alla, mutta erosivat kymmenen vuotta myöhemmin. Pitkän suhteen aikana hänellä oli salasuhteita ja siitä pian seurasi ero. Joten hyvää siitä ei ainakaan seuraa.

Tällä hetkellä seurustelen ja minulla on hieman sama ongelma. Pidän aivan mahdottomasti myös entisestä säädöstäni, tosin tiedän ettei siitä tulisi mitään. Lisäksi en halua myöskään pettää nykyistäni, mutta täytyy sanoa, että ei ne tunteet katoa, kun ne kerran ovat muodostuneet johonkin, varsinkin jos on rakastanut jota kuta.Myös meillä on kivaa ja mukavan rentoa yhdessä. Uskallamme sanoa mielipiteemme ja nautin enemmän hänen seurastaan kuin nykyiseni, se on vain niin outoa! Tähän mennessä emme ole tehneet mitää sopimatonta, ja toivon linjan jatkuvan, koska tiedän että säätöni tykkää minusta enemmän kuin minä hänestä.

Toivottavasti löydät hyvän vaihtoehdon säätämiselle iän ja kokemuksen myötä, mutta todettakoon, että on se vaan hauskaa välillä :))

Vierailija

Mulla oli eksän kanssa on/off suhde, jossa rikoin kyllä itteni ihan täysin. Hän oli ensirakkauteni. Mulle hän sanoi juuri samat sanat kuin sulle: hänkään ei halunnut seurustella kenenkään kanssa. Silti aloimme seurustella. Aika pian selvisi syy, miksi hän oli ollut haluton sitoutumaan. Hän ei voinut olla uskollinen vaan petti peräti kolmesti(tai kolmesti jäi kiinni, uskon että tapauksia oli useampiakin). Erosimmekin muutamaan kertaan, mutta yhteensä "seurustelimme" 4 kertaa. Seurustelukertojen välissä hän oli välillä ihastunut muihin tyttöihin, seuraavalla viikolla minuun ja sitten taas johonkin toiseen.

Kun seurustelimme viimeisen kerran, hän oli ilmeisesti uskollinen melkein 4 kuukautta ja luulen, että hän viimeinkin välitti minusta. Mutta niihin aikoihin ihastuin itse toiseen mieheen ja lopetin suhteeni tähän säätäjään. En ole katunut päivääkään, sillä en voinut sietää sitä epävarmuutta, mitä elämä hänen kanssaan oli. Mä en usko, että ainakaan mun eksä olisi ikinä kyennyt mihinkään vakavampaan.

Sulla pallopää vaikuttaa olevan ihan hyvä tilanne kuitenkin. Jos teillä on mukavaa yhdessä ja sitoutumattomuus on ok molemmille, niin miksipä et jatkaisi ajanviettämistä miellyttävän ihmisen kanssa? Ja teidän juttu loppuu varmaan silloin, kun törmäät ihmiseen, joka kolahtaa vielä kovemmin. Niin kävi mullekin ja oon nyt nykyisen kanssa ollu yhdessä kohta 5 vuotta:)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat