Pitkän suhteen piristäminen

Vierailija

Eli, ollaan seurusteltu reilu 5 vuotta ja viimeisen vuoden ajan meillä on mennyt tosi huonosti. Meillä siis ongelmana on läheisyyden puute; pussailu ja halailu ovat jääneet pikkuhiljaa, samoin seksiä ei ole juuri ollenkaan, tuntuu välillä siltä et oltais vaan kämppiksiä. No, otin asian puheeksi tässä yksi päivä ja sovittiinkin silloin, että ero saattaisi olla paras ratkaisu. Kuitenkin seuraavana päivänä koko päätös alkoi tuntua aivan älyttömältä virheeltä ja päätettiin (mun aloitteestani) vielä yrittää.
Sovittiin sitten, että yritetään viettää aikaa myös itsenäisesti, mutta käyttää sitten se yhteinen aika laadukkaammin (eli ei vain telkkarin edessä lojumista) ja että yritetään puhua enemmän tunteista ja muusta, koitetaan vähän kerrallaan saada sitä läheisyyttä takaisin, kunnes se alkaa taas tuntua luonnolliselta.

Nyt tästä on siis muutama päivä aikaa, ja tuntuu että mä olen se, joka koittaa ehdottaa kaikenlaista mukavaa tekemistä, ja joka koittaa lisätä sitä läheisyyttä, vaikka tosi jähmeältä tuntuukin näin yhtäkkiä. Poikaystävä tuntuu olevan aivan kuin ennen, ja jopa vielä entistä vähän viileämpi mua kohtaan, se oli alunperinkin vähän epäluuloinen tän uudelleen yrittämisen suhteen. Pelottaa vaan, että toinen jatkaa suhdetta haluamatta sitä täysin, ja silloin tältä koko yrittämiseltä menee pohja. Olen kyllä koittanut tästä jutella, mutta vastaukseksi tulee vaan vakuuttelua, että haluaa hänkin yrittää.

Haluaisinkin kuulla muilta pitkässä suhteessa eläviltä, että miten sen kipinän ylläpitäminen on teidän kohdallanne onnistunut? Onko ollut vaikeampia aikoja, jolloin ero on ollut lähellä, mutta olettekin jatkaneet?

Kommentit (5)

llottaa
Seuraa 
Liittynyt3.2.2010

Ollaan seurusteltu reilu 2 vuotta. Välillä on ollu parempia aikoja ja välillä huonompia. Viime keväänä oli ero lähellä kun tuntui ettei mikään enään luista. Ja välillä seksiä on ollu vähemmän ja se ei oo tuntunu hyvältä.

Oon onnellinene että tollon keväällä jatkettiin. Nostettiin kissa (tai kissat ;D) pöydälle ja puhuttiin kaikki halki. Sen jälkeenki haluttiin vielä yrittää ja hyvä niin. Onhan toki tonki jälkeen paljon riidelty ja välillä miettii että miks ei vaan osaa lähteä pois..tuntuu vaan liian vaikeelta.

Harmi jos mies ei oo nyt täysillä mukana tossa asioiden parantamisessa. Onhan se vaikeeta yhtäkkiä muuttaa vanhoja tapoja, joten älkää nyt ihan heti luovuttako :) Tsemppiä! Koita jaksaa ja kannustaa miestäs, eiköhän se siitä innostu. Meillä itellä kävi seksin kans niin, että kun suhde oli huteralla pohjalla niin seksi oli mahtavaa, ainut asia mikä siinä kohtaa meidät yhdisti ja tuntui hyvältä :D ja se ei oo onneks minnekkään hävinny vieläkään :)

Vierailija

Itse en ole seurustellut vielä (3 vk päästä) vuotta, mutta itsestäni tuntuu ettei suhteemme ole enää toimiva. Silti yritän hieman,koska toisaalta en haluaisi luopua mitenkään ihanasta puoliskostani. Juttelemme avoimesti kaikista asioista, myös ongelmista, sillä olemme tulleet siihen tulokseen, ettei puhumattomuus ratkaise mitään. Olemme alkaneet käydä ulkona kahdestaan, vaikka vain yhdellä ja jutella. Emme käyneet koskaan suhteen alussa treffeillä, joten nyt harrastamme treffejä, vaikka se tuntuu naurettavalta näin kun asiaa ajattelee.

Itseäni ärsyttää miehen joka iltainen tv:n tuijottaminen. Yleensä olen mielenosoituksellisesti sulkenut television ja vaatinut hieman huomiota. Ja joskus se toki toimiikin. MUTTA toista ei tule pakottaa mihinkään. Erosimme kerran vuoden aikana, mutta totesimme eron olevan mahdotonta. Lisäksi vieraiden pyytäminen kotiin, yhteisten matkojen suunnittelu tai vaikka vain iltakävely ajoittain on asiaa. Uusien asioiden opettelu yhdessä, luo myös me-henkeä. Kun joutuu uuteen tilanteeseen, turvautuu luonnollisesti toiseen, yhtä kokenettomaan ja jos tekeminen on kivaa, voi se luoda parempaa suhdetta.

Toivottavasti jokin noista onnistuu myös teillä :)

Vierailija

Itse olemme aika nuoria ja seurustelleet noin 1½ vuotta. tähänkin aikaan on kuitenkin ehtinyt tulla useita ylä- ja alamäkiä. Poikaystäväni on tasapainoinen, lojaali ja ymmärtäväinen, kun taas itse olen herkkä, tunnollinen ja äkkipikainen. Opiskelemme molemmat ja poikaystävälläni on paljon aikaa vievä harrastus, joten välillä yhteisen ajan löytäminen on stressaava. Koenkin usein huonoa omatuntoa käytöksestäni, sillä olen melko huomionkipeä ja saatan tahtomattani loukata puolisoani. Olen kuitenkin sitä mieltä, että koska parisuhde on kahdenkimppa, myös ongelmat ovat yhteisiä.

Tunnistan oman parisuhteeni piirteitä paljon kirjoituksestasi. Meilläkin yhteinen ajankäyttö menee usein pelkästään tv:n katseluun ja löllöilyyn, mikä alkaa pidemmän päälle turhauttamaan. Seksiä meillä on mielestäni ihan riittävästi, tosin minä kaipaisin välillä enemmän muutakin hellyydenosoittamista ja läheisyyttä. Kerroit, että teillä on läheisyyden puute. Siksi ehdotankin, että yksinkertaisesti menet poikaystäväsi luo ja annat läheisyyttä. Jos se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, en tiedä mitä tehdä... Luulen kuitenkin, että pikkuhiljaa läheisyys lisääntyisi, kun muistatte kuinka hyvältä se tuntuu.

Kun meillä on vaikeaa, minäkin olen aina se joka tekee aloitteen. Osasyynä voi olla se, ettei poikaystäväni mielestä mitään ongelmia ole. Suosittelen avoimia keskusteluja ja sitä, että kerrot poikaystävällesi mitä asioita kaipaat hänessä ja suhteessanne. En täysin tiedä miltä sinusta tuntuu, sillä omassa suhteessani ero ei ole ollut meille kertaakaan ajankohtainen. Vaikka ainakin itselläni välillä tuntuukin, että haluaisi olla vielä vapaa ja kokea erilaisia asioita eri ihmisten kanssa, eikä sitoutua vielä, olen pysähtynyt miettimään mitä oikeasti haluan ja tässä ollaan.

Suunnitelkaa yhteisiä matkoja, (jos ei realistisiä niin vaikka haaveilkaa) käykää ulkona ja kokeilkaa uusia asioita. Kirjoittakaa vaikka toisillenne listat mitä toivotte toiselta ja toteuttakaa molemmat toisiltanne esimerkiksi viisi toivetta. Uskon, että jos molemmilta löytyy tarpeeksi tahdonvoimaa ja paneutumista korjata suhteenne, pystytte siihen! Tsemppiä yrityksessä ja muistakaa olla itsellenne sekä toisillenne rehellisiä!

Vierailija

Huoh, ymmärrän täysin ongelman. Ollaan seurusteltu nyt reilu 6 vuotta ja tuntuu että ajatukset päässäni ovat sekaisin. Meillä on aina mennyt todella hyvin, mutta 3 vuotta sitten poikaystävä kertoi että pitää minua lähinnä kämppiksenä ja hyvänä ystävänä. Jollain ihmeen keinolla siitäkin päästiin yli, ja nykyään poikaystävä on maailman ihanin ja hellin ja huomioi sun muuta. En voi lausua yhtään valituksen sanaa. Emme ole kihloissa, mutta siitä ja naimisiinmenosta ja lapsista on puhuttu paljonkin.

Mutta... Tällä hetkellä tuntuu etten itse tiedä voinko "tyytyä" tähän. Siis edelleen, tässä suhteessa tiedän saavani kaiken loppuelämäksi ja haluaisin olla poikaystäväni kanssa. Mutten ole varma omista tunteistani. Miten tietää milloin toinen on itselle vain tärkeä ystävä ja johon on kiintynyt syvästi ja jota rakastaakin, muttei ole rakastunut? Todella vaikea kysymys jota olen miettinyt tässä viimeisen viikon ajan. Asiaa ei todellakaan helpottanut yksi tapaamani poika, jonka kanssa olen jutellut paljon ja huomannut että meillä on loputtoman paljon yhteistä asiaa.

Luulen että lopputulos on että jatkan poikaystäväni kanssa, sillä olen onnellinen ja tiedän että elämäni on varmasti aina mallillaan hänen kanssaan. Taidan silti käyttää vielä muutaman yön asian pähkäilyyn...

Vaikeita asioita nämä. Luulisin että oman sydämen mukaan on hyvä mennä. Kuitenkin pitää jonkinlainen järki mukana asioissa ja päätöksissä. Jep, helpommin sanottu kuin tehty :D

Vierailija

Me ollaan miehen kanssa seurusteltu kanssa yli 2 vuotta, ei tosin niin kauaa kun te, mutta kuitenkin samanlaisia ongelmia kuin muilla..
Mietin koko ajan tuleeko tästä mitään kun en tiedä enään omista tunteistani ja välillä tuntuu että haluaisin olla jonkun muun kanssa ja nähdä onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.
Mullakin on ihana mies, mutta silti menetän hermoni aika usein häneen koska olen epävarma kaikesta koko ajan, koko suhteesta. Rakastan häntä ja asutaan yhdessä ja meillä on hyviä hetkiä mutta silti mietin että haluan nähdä vielä enenmmän "vaihtoehtoja".. näin tylysti sanottuna.
meillä on vielä se että mies on armeijassa että ei edes nähdä kun viikonloppusin, että kyse ei voi olla siitä että vietetään liikaa aikaa keskenään, mutta haluaisin kuitenkin nähdä mitä on armeijan jälkeen, muuttuuko mikään vai ei..
Haluaisin olla onnellinen tämän miehen kanssa ja haluaisin että saisin aikasemmat tunteeni takaisin, mutta tämä on niin kyllästyttävää ja ahdistavaa!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat